yya-sopimus

Kun kävimme kansakoulua 60-luvulla, niin aina historiantunneilla opetettiin, että yya-sopimus oli hieno saavutus suomelle. Kekkonen oli suorastaan yli-ihminen ja ainoa ja yliälykäs suomen ehdoton tuki ja turva. Joskus 12-vuotiaana mielessäni pyöri kysymys, mikä hieno saavutus se suomelta voi olla tuollainen yya-sopimus? Mieleeni puikkelehti omituisia massasta poikkeavia ihmetyksen aiheita. Tuohon aikaan kansa oli niin alistettua ja aivopestyä, että lapsi ei uskaltanut kysyä keneltäkään oikein mitään. Minä yritin kysyä äidiltä asiasta jotain. Yksiselitteinen vastaus oli se, että Kekkonen hoitaa nuo idänsuhteet niin hyvin, että tuollaisia joutavuuksia on tyhmää miettiä.
Niinpä tietysti näin jälkikäteen ajatellen. Äiti oli jäänyt pienten lasten kanssa sotaleskeksi ja paljon myöhemmin solmi uuden avioliiton kommunistiisäni kanssa.
Sellaisen alistamisen ja vaikenemisen aikakautta täällä on eletty.
4135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

UKK oli kunnon mies. Neuvostoliittokaan ei kerjännyt osallistumaan sotiin Afganistaniin niin kuin Yhdysvallat. Ruotsikaan ei sekaantunut Suomen puolustusasioihin rauhankumppanuuden kautta niin kuin nyt.

Äänestä
  • Ukk loi minimipalkkalain. Sen jälkeen tuosta on menty alaspäin todella lujaa. Nythän työtä teetetään 8/euroa päiväpalkalla.
    Mitenkähän toimisi urkki nyt tehyn ja valtion kiistassa? No-olisi varmasti tajunnut jo etukäteen olla päästämättä kokoomusta hallitukseen.

    Äänestä

>>>Äiti oli jäänyt pienten lasten kanssa sotaleskeksi ja paljon myöhemmin solmi uuden avioliiton kommunistiisäni kanssa.
Sellaisen alistamisen ja vaikenemisen aikakautta täällä on eletty.

Äänestä

"Tuohon aikaan kansa oli niin alistettua ja aivopestyä, että lapsi ei uskaltanut kysyä keneltäkään oikein mitään. Minä yritin kysyä äidiltä asiasta jotain"

C-I-A tulee ja tappaa...pssst.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansakoulussa. kirjoitti:

Kun kävimme kansakoulua 60-luvulla, niin aina historiantunneilla opetettiin, että yya-sopimus oli hieno saavutus suomelle. Kekkonen oli suorastaan yli-ihminen ja ainoa ja yliälykäs suomen ehdoton tuki ja turva. Joskus 12-vuotiaana mielessäni pyöri kysymys, mikä hieno saavutus se suomelta voi olla tuollainen yya-sopimus? Mieleeni puikkelehti omituisia massasta poikkeavia ihmetyksen aiheita. Tuohon aikaan kansa oli niin alistettua ja aivopestyä, että lapsi ei uskaltanut kysyä keneltäkään oikein mitään. Minä yritin kysyä äidiltä asiasta jotain. Yksiselitteinen vastaus oli se, että Kekkonen hoitaa nuo idänsuhteet niin hyvin, että tuollaisia joutavuuksia on tyhmää miettiä.
Niinpä tietysti näin jälkikäteen ajatellen. Äiti oli jäänyt pienten lasten kanssa sotaleskeksi ja paljon myöhemmin solmi uuden avioliiton kommunistiisäni kanssa.
Sellaisen alistamisen ja vaikenemisen aikakautta täällä on eletty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu