Lumihiutaleita

Regina*

Lumihiutaleet putoilevat hiljaa maahan, samalla toivottavat valoisaa ja tunnelmallista ISÄNPÄIVÄÄ jokaiselle isälle tasapuolisesti.

On onnellista tuo lumisateen tulo maahamme, se viestittää synkkä syksy on kohta taaksejäänyttä aikaa, laskeudumme odottamaan joulun aikaa monine kynttilöineen ja perhetapaamisineen.

Jotkut haluavat viettää joulun yksin, kylpylöissä, aurinkorannikoilla ties missä, mutta kyllä joulun tunnelma silti on sama jokaisella.

Luin Niinistön kirjan Hiljaisten historia, jossa hän kertoo novellissa Surun siluetit tunnelmiaan Khao Lakissa, Tsunamin ryöpyttäessä aluetta täydellä voimalla
Lukukokemus antoi ajattelemisen aihetta, josta Lumihiutaleita ketju sai aloittamiseen pontta. On niin monenlaisia joulun viettoja muistoineen, mitä kenelläkin.

"Laivajoulun vietto" on tuttua, mutta ah niin yksinäistä muista matkustajista huolimatta. Las Palmas - Dakar pitkällä risteilyllä ei ollut oikein tunnelmaa. Turku-Riika risteily vähäisen ohjelmatarjonnan vuoksi niukanpuoleinen, joten ne on taaksejäänyttä elämää. Jos matkustan jonnekin joulun viettoon, suunnitelmissa on Koillismaa tai Lappi.

Eri maissa joulun vietto on maan tapojen mukaista,siihen vaikuttaa hyvin paljon mikä on valtauskonto maassa. Katoliset alkavat joulun vieton vasta jouluaattona messulla klo 23. Jouluaatto on vielä täysi työpäivä. Sveitsissä jossa reformoitu (Calvinistit) ovat valtauskonto heillä on omatyylinen joulunvietto. Kokemuksistani oppineena pidän oman maan joulua tunnelmallisempa viettotapana.

Ensi joulua odotan kun kesän mansikkamaitoa, saan lasten perheet luokseni joulunviettoon.

Menneiden joulujen muistelu tapahtumineen antaa mielihyvää jos ikäviäkin joulumuistoja on. Muistot ovat elämänrikkautta, jospa joku jatkaisi ketjua muistelemalla.

8

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sain aikoja sitten postiini viestin tuntemattomalta ystävältä samalla linkin hänen ja avustajan laatimaan sivustoon. Jos kiinnostaa kuunnella kaunista eri mielialoihin soveltuvaa musiikkia tai lukea runoja tässä linkki:

      http://www.healingeagle.net/Fin/AdLove.html

      • Ja mukavia runoja. Varsinkin ne laulut;Osa todella kauniita!!


    • ei paljon suomen joulua muistuttanut.
      Joulukatu oli lamput ja koristeet, valojen syttymistä odottelin aattoon asti, sitten valo kerran vilahti ja koko kaupunki meni pimeäksi,
      ylikuormitusko vai mikä oli syynä, turisteille oli juhlia ja joulupukkeja järjestetty.

      TV esitti uutisia Romaniasta olihan v. -89
      kuvista ymmärsi että Ceausescu ja Elena on teloitettu järkyttävää jouluohjelmaa joka tapauksessa.
      Mutta lammaspaisti ravintolassa oli edullista ja hyvää, viini taasen kallista ja hyvää.

      Lämmintä ja lumetonta näitä jäi mieleen siitä joulusta.

    • Tänä jouluna vietän jouluaaton luultavasti aivan yksin kissani kanssa. Toinen tyttäreni on joulun Thaimaassa ja toisen tyttären perhe tänä vuonna jouluaterialla anoppilassa. Varmaan käväisevät jossain vaiheessa luonani, mutta olen mieluummin aaton rauhassa yksín kotonani (ellen saa jouluvierasta), vaikka kutsu sinne toiseen anoppilaan onkin voimassa.
      Yleensä olen ollut jouluaaton jommankumman tyttären luona, mutta tilanteesta johtuen olen yksinkin joskus ollut, syönyt hyvin, katsellut telkkua enkä murehtinut yksinoloani, sillä se on joka tapauksessa ollut lähinnä oma valintani.
      Ulkomaille tai risteilylle en yksin jouluna lähtisi, siellä vieraiden ihmisten joukossa yksinolo luullakseni korostuisi ikävälllä tavalla.

      • Sisaren tyttö

        Jos uskaltaisin, tahtoisin mennä yksin erämamökille joulun viettoon.En tarvitsisi paljon rekvisitttaa, vain hiljaisuuden, kynttilöitäja hiukan ravintoa, kenties pullon viiniä ja vettä.
        Voisitteko suoistella jotain paikkaa?Ehkä joku sentään pitäisi toveriksi ottaa, joku vähäpuheisempi ihminen, että saa kokea hiljaisuutta.Hyvä kirja on pakko ottaa mukaan.


      • Regina*

        Ei se mahdotonta ole viettää joulua yksin joko kotona tai jossakin mökillä. Senverran arkajalka olen etten metsämökillä yksin viihtyisi, vaikka olisi kynttilät, viinit ja pientä purtavaa mukana. Henkivartijan tarvitsisin.

        Kotijouluja olen yksin viettänyt ihan mukavilta nekin tuntuneet. Katsellut elokuvia, kuunnellut oman makuista musiikkia, pientä purtavaa, hyvä kirja ja viiniäkin. Kun elää yksin on vain totuttava viettämään juhlaaikoja yksin, ei aina ole haluja matkustelemiseen.


      • Sisaren tyttö kirjoitti:

        Jos uskaltaisin, tahtoisin mennä yksin erämamökille joulun viettoon.En tarvitsisi paljon rekvisitttaa, vain hiljaisuuden, kynttilöitäja hiukan ravintoa, kenties pullon viiniä ja vettä.
        Voisitteko suoistella jotain paikkaa?Ehkä joku sentään pitäisi toveriksi ottaa, joku vähäpuheisempi ihminen, että saa kokea hiljaisuutta.Hyvä kirja on pakko ottaa mukaan.

        kerrostalossa, kerran kokeilin viettää ilman musiikia ja ilman televisiota.

        Ainoastaan kirja joka kertoi savenvalaja perheestä ja kulkukoirasta joka tuli asumaan heille tyhjään koirankoppiin ja oli mukana ja tukena perheen kohtaloissa, kirjailija oli ilmeinen koiran ystävä.

        Oloni ei ollut yksinäinen vaan se rauha ja onnistunut kirjavalinta teki sen joulun mieleen painuvaksi.


    • millainen olis

      Suunnittelen joulun viettoa jossakin korven kainalossa ehkä Koillismaan tuntuman perukoilla.
      Mistä löytyisi hyvä kohde?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3797
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3079
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2834
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2582
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2403
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1818
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1185
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1119
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1079
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      77
      1071
    Aihe