Mitä hyötyä EUsta ?

Olen kysellyt EU:n kannattajilta, että mitä hyötyä Suomelle on EUsta ollut,ja vastaavasti, että mistä Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi, kun eivät liittyneet. Vastaukset ovat olleet lähinnä säälittäviä, mikäli niitä nyt yleensä olen saanut. Osaisko täällä joku vastata ?
12702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Norja öljyvaltiona ja Sveitsi muista syistä (liittyi YK:n vasta syyskuussa 2002) ovat huonoimmat mahdolliset vertailukohdat. Paremmin sopisi esim yhteiskuntarakenteeltaan vastaava Tsekki: 77,5 %:n kannatus.
Mutta hyödyistä: Aloitetaan autoverosta. Veroa laskettiin EU-määräysten jälkeen. Sen mukana myös käytettyjen autojen tuonti tuli hinnaltaan järjelliseen raamiin. Autoveron tuottokin kasvoi.

Vastakysymyksenä: Mitä haittaa EU:sta on ollut? Mitä olisi päätetty toisin, jos oltaisiin EU:n ulkopuolella? Miten kauppasuhteet hoidettaisiin? Valta osa viennistämmehän suuntautuu EU-maihin.

Äänestä
  • ...mikä on ihan hyvä asia.Toivottavasti EU sais myös äkkiä presidentin.

    Bryssel, 19. toukokuuta 2003

    "c)Neuvosto pani merkille puheenjohtajavaltion kirjallisen tiedonannon Euroopan unionin kansalaisten
    ja heidän perheenjäsentensä oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella koskevan
    direktiiviehdotuksen käsittelyn tilanteesta.
    Komission 2.7.2001 tekemä ehdotus liittyy unionin kansalaisuuden myötä syntyneeseen uuteen
    oikeudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen: unionin kansalaisten olisi voitava liikkua jäsenvaltioiden
    välillä samoin edellytyksin kuin jäsenvaltion kansalaiset liikkuessaan tai vaihtaessaan asuinpaikkaa
    kotivaltiossaan.

    Äänestä

  • Suomesta on sen paljon puhutun vapaakaupan seurauksena myyty parilla miljardilla markalla kymmenen miljardin arvosta osakkeita ja omaisuutta. RAHAT menevät ulkomaille, siis pois!

    Vapaakauppa voidaan säilyttää ilman EU:takin, jos se jotakuta kiinnostaa. Globalisaatio ja vapaakautta tulisi saattaa kuriin ennen kuin se itse ajaa itsensä seinään.

    EU-jäsenyydestä on ollut haittana työttömyys, vääristellyt uutiset, eriarvoisuuden kasvu, leikkaukset, hyvinvoinnin, maatalouden, kaiken alasajo. Lama, työttömyys ym. ovat alusta alkaen olleet seurausta monetaristisen Euroopan integraatiopolitiikan toteuttamisesta maallemme koituneita haittavaikutuksia.

    Kaiken kruunuksi Suomen poliittinen väittely voitaisiin lopettaa. Me emme voi itse päättää enää oman maamme asioista.

    Kenties jonkun kokkaripellen ehdottama saunakolhoosi olisi EU-asetuksena saanut kansalaiset ymmärtämään että he ovat päästäneet vieraan vallan maahamme.

    Äänestä

  • Euroskeptikko kirjoitti:

    Suomesta on sen paljon puhutun vapaakaupan seurauksena myyty parilla miljardilla markalla kymmenen miljardin arvosta osakkeita ja omaisuutta. RAHAT menevät ulkomaille, siis pois!

    Vapaakauppa voidaan säilyttää ilman EU:takin, jos se jotakuta kiinnostaa. Globalisaatio ja vapaakautta tulisi saattaa kuriin ennen kuin se itse ajaa itsensä seinään.

    EU-jäsenyydestä on ollut haittana työttömyys, vääristellyt uutiset, eriarvoisuuden kasvu, leikkaukset, hyvinvoinnin, maatalouden, kaiken alasajo. Lama, työttömyys ym. ovat alusta alkaen olleet seurausta monetaristisen Euroopan integraatiopolitiikan toteuttamisesta maallemme koituneita haittavaikutuksia.

    Kaiken kruunuksi Suomen poliittinen väittely voitaisiin lopettaa. Me emme voi itse päättää enää oman maamme asioista.

    Kenties jonkun kokkaripellen ehdottama saunakolhoosi olisi EU-asetuksena saanut kansalaiset ymmärtämään että he ovat päästäneet vieraan vallan maahamme.

    On vain hyvä asia että suomen päättäjiltä valuu päätösvalta EU:lle.
    Mikään päätös ei voi olla pahempi kuin meidän omien poliitikkojen huijaukset,asioiden kiertely ja suoranainen valehtelu omille kansalaisilleen.
    -> Taustalla suomettuminen,kateus ja ilkikurinen pilke siläkulmassa "Kiusa se on pienikin kiusa"
    Nyt yritetään Kekkosen opeilla pitää neuvostosuomen kulisseja pystyssä,Putinkin nauraa olemattomaan partaansa hölmöille suomalaisille päättäjille jotka kumartelevat ja pyllistelevät joka suuntaan.

    Äänestä

  • Tsekki entisenä N-liiton alusmaana onkin tosi hyvä vertailukohde? Hoh hoijaa. Autovero on milloin tahansa poistettavissa kansallisella päätöksellä,kuten Ruotsissa tehtiin. Kauppasuhteet hoidettaisiin vapaakauppaperiaatteella (efta,EEC,ETA)kuten Sveitsi ja Norja tekevät,ja niin kuin Suomikin teki ennen jäsenyyttä. Norjassa muuten valtio myy sitä öljyä,eikä yksityiset firmat.

    Äänestä

  • Harri kirjoitti:

    On vain hyvä asia että suomen päättäjiltä valuu päätösvalta EU:lle.
    Mikään päätös ei voi olla pahempi kuin meidän omien poliitikkojen huijaukset,asioiden kiertely ja suoranainen valehtelu omille kansalaisilleen.
    -> Taustalla suomettuminen,kateus ja ilkikurinen pilke siläkulmassa "Kiusa se on pienikin kiusa"
    Nyt yritetään Kekkosen opeilla pitää neuvostosuomen kulisseja pystyssä,Putinkin nauraa olemattomaan partaansa hölmöille suomalaisille päättäjille jotka kumartelevat ja pyllistelevät joka suuntaan.

    onko EU:ssa sen paremmat päättäjät? Harva EU-maa pääsi edes tasolle josta käytetään nimitystä hyvinvointivaltio. Nyt EU-päättäjät ideologiansa mukaan ajavat hyvinvointivaltioita alas, kilpailun siunauksellisuutta toitottaen ja tuloksia aletaan näkemään hissukseen, ensimmäiset "uuden" politiikan saavutukset olivat leipäjonot ja ongelmat terveydenhuollossa, jatkoa seuraa koska kilpailu on globaalia jolloin se ei pääty ennekuin työväestön palkkataso on kehitysmaita vastaavalla tasolla. Monta konkurssia täytyy vielä tulla, että hintatasokin saadaan samalle viivalle ja se taas aiheuttaa suoraan erilaisia inhimillisiä tragedioita ja tietysti suoranaista köyhyyttä, mikä on tragedia sekin, josta luultiin jo päästyn eroon hyvinvointivaltion mallilla, mutta EU:n mukana paluu -30 luvulle piikayhteiskuntaan on jo alkanut ja se taas on parasta mitä globaali kapitalismi voi tarjota enemmistölle, ei ihan vedä vertoja hyvinvointivaltiolle.

    Äänestä

kylläpä on ihmisen muisti lyhyt, kuvitellaan että Suomi pärjäisi yksin ja markalla vielä nykyäänkin.
ei ole pitkä aika siitä kun George Soros pisti Suomen rähmälleen jouduttiin devalvoimaan ja korot nousi kamalasti,ja varmaan tekisi sen heti uudestaan jos saisi mahollisuuden .
miten luulisit Suomen pärjäävän ensi kerralla,
ei riitä pienen maan rahat manipulointia vastaan.

Äänestä
  • Älä jäppinen tapa mua nauruun. Kyllä Ruotsissa,Tanskassa, Britanniassa jne varmaan vapistaan pelosta, että "nyt se Soroksen setä jyrää meitin". Odotan kauhulla sitä päivää, jolloin todellinen lama iskee suhdanteiltaan eritahtisiin EMU maihin. Siinä voi tulla ikävä kansallista rahapolitiikkaa. Kannattais varmaan lukea muutakin kuin EU myönteisiä lehtiä, niin vois maailmankuva avartua.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Älä jäppinen tapa mua nauruun. Kyllä Ruotsissa,Tanskassa, Britanniassa jne varmaan vapistaan pelosta, että "nyt se Soroksen setä jyrää meitin". Odotan kauhulla sitä päivää, jolloin todellinen lama iskee suhdanteiltaan eritahtisiin EMU maihin. Siinä voi tulla ikävä kansallista rahapolitiikkaa. Kannattais varmaan lukea muutakin kuin EU myönteisiä lehtiä, niin vois maailmankuva avartua.

    Niin,kannattaisi miettiä mihin Suomen vienti perustuu.
    EU on periaatteessa samanlainen kauppablokki kuin USA.EU ja USA voi määrätä suojatullin niin halutessaan.Miten Suomen viennille kävisi jos Suomi irrottautuisi EU:sta ja EU maat laittaisivat Suomen tavaroille suojatullin alueelleen.Ruotsi,Saksa,IsoBritannia jne...
    Tärkeimmät kauppakumppanit jäisivät Suomen viennin ulkopuolelle,ja entäpä jos Venäjä sattuisi samaan aikaan suojelemaan omaa tuotantoaan? Siinäpä kymysys.
    Lisäksi 10 uutta jäsenmaata(oletettavasti 10),ensi vuonna.
    Siinä olisi Suomella ihmettelemistä kun Viron,Latvian ja Liettuan bruttokansantuote ylittäisi Suomen vastaavan :)

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Älä jäppinen tapa mua nauruun. Kyllä Ruotsissa,Tanskassa, Britanniassa jne varmaan vapistaan pelosta, että "nyt se Soroksen setä jyrää meitin". Odotan kauhulla sitä päivää, jolloin todellinen lama iskee suhdanteiltaan eritahtisiin EMU maihin. Siinä voi tulla ikävä kansallista rahapolitiikkaa. Kannattais varmaan lukea muutakin kuin EU myönteisiä lehtiä, niin vois maailmankuva avartua.

    eikä sitä juttua varmaan ole tapahtunutkaan,
    kaikki oli minun mielikuvitusta

    Äänestä

miten olisi alhaiset korot onko sekin väärin?
reissata ympäri eurooppaa, aina sama valuutta,on se kyllä hienoa maksaa omalla valuutalla italiassa,ymmärtää hinnatkin oikein.
helppo matkustaa ei paljon papereita kysellä.
helppo tilata tavaraa netillä esim. saksasta.
hintavertailu oli ennen suomen sisällä, nyt se on euroopan sisällä,ja alkaa hiljakseen purasemaan.
saatiin myös maatalousmafia suomesta lopultakin nujerrettua,loppui se ainainen järjettömien tukiaisten maksaminen,varmaan suurin syy ;neuvostoliiton nuoleskelijoiden kanssa,että mentiin eu:hun

Äänestä
  • Ruotsissa, Tanskassa,Britanniassa jne on varmaan HIRRRRmuisen korkeat korot? Jos matkustelun ja hintavertailun vähäinen helpottuminen on tärkeämpää kuin itsenäinen Isänmaa omine valuuttoineen, niin sehän vain kertoo sen, että meillä on erilainen arvomaailma ja PISTE. Mitä taas tulee maatalousmafiaan, niin nythän me kustannamme eteläisen Euroopan mafioosojen lumeviljelyä huomattavilla summilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fin kirjoitti:

Olen kysellyt EU:n kannattajilta, että mitä hyötyä Suomelle on EUsta ollut,ja vastaavasti, että mistä Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi, kun eivät liittyneet. Vastaukset ovat olleet lähinnä säälittäviä, mikäli niitä nyt yleensä olen saanut. Osaisko täällä joku vastata ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu