hauskaa isänpäivää

perheen isä

perjantaina tuli hommattua isänpäivän lahja eli kaapeli laajakaista DNA ja thomsonin modeemi.

pettymys täytti mielen kun yhteys ei toiminut halutulla tavalla ja lisäksi isänpäivän kortti meni hyllylle kun netti katkesi.

kuitenkin kaiken kaaoksen keskellä tahdon myös muistaa sinua DNA ja toivottaa oikein mukavaa isänpäivää myös toimikunnalle sinne raisioon ja raumalle. vaikka DNA ei olekkaan mikään operaattoreiden esi-isä niin kuitenkin onhan se silti minunkin operaattori joka yrittää olla hyvä isä kaikille asikkailleen.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ kaikille DNA:n laajakaistan käyttäjille ja muistakaa että DNA on vain operaattori eikä isä.

sitten vielä terveisiä operaattorin asentajille että muistaisivat meitä oikeita isejä sillä tavalla että laittaisivat laitteensa ja linjansa kuntoon jotta voisimme ensi isänpäivänä nauttia puhtaasti esi-isiemme parhaasta laajakaistasta.

1

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dnalnif

      kyllä minuakin sääliksi kävisi jos isäni olisi kajonnut DNA:han. minä aikoinani kajosin sen puljun laajakaistaan ja kyllä siinä itku meinasi tulla, eikä vaan pelkästään isälle vaan myös minulle. lisäksi DNA:sta jäi traumoja joista en varmaan koskaan pääse yli ja isälleni tuli sydäninfarkti pätkimisestä, mutta onneksi se oli niin lievä että isä sai jatkaa elämistä mutta DNA ei. sonera tuli tilalle ja nyt isä toipuu rauhassa kaikesta ja jos hän kuuleekin sanan DNA jostai tuutista niin uuden infarktin vaara on todellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      258
      2707
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      104
      1656
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1576
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      206
      1279
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe