Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet ovat koulunkäyntiavustajien työsuhteiden heikoin puoli. Useat kunnat eivät kuitenkaan työnantajana tue koulunkäyntiavustajien työsuhteiden vakinaistamista.
Avustajan tulee tehdä työtään hyvin ja ammattitaidolla ja koulunkäyntiavustaja on alansa ammattilainen, jonka taidot limittyvät opettajan taitojen kanssa. Kuitenkin moni avustaja kokee, ettei hänen työtänsä arvosteta.
Myös avustajan vastuiden ja oikeuksien rajat ovat usein turhan epäselviä.
Kunnissa tulisi ehdottomasti varata riittävät resurssit koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Koulunkäyntiavustajien osaamista ja työehtoja olisi syytä kehittää niin, että ihminen voi ansaita elantonsa. Monien koulunkäyntiavustajien työsuhde katkeaa kesän ja lomien ajaksi eivätkä he saa tältä ajalta palkkaa. Turvattomuus tulevaisuudesta heijastuu myös työhön ja tämä ei todellakaan ole oppilaan edun mukaista.
Allekirjoita adressi osoitteessa: www.adressit.com/koulunkayntiavustajat
Avustajan tulee tehdä työtään hyvin ja ammattitaidolla ja koulunkäyntiavustaja on alansa ammattilainen, jonka taidot limittyvät opettajan taitojen kanssa. Kuitenkin moni avustaja kokee, ettei hänen työtänsä arvosteta.
Myös avustajan vastuiden ja oikeuksien rajat ovat usein turhan epäselviä.
Kunnissa tulisi ehdottomasti varata riittävät resurssit koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Koulunkäyntiavustajien osaamista ja työehtoja olisi syytä kehittää niin, että ihminen voi ansaita elantonsa. Monien koulunkäyntiavustajien työsuhde katkeaa kesän ja lomien ajaksi eivätkä he saa tältä ajalta palkkaa. Turvattomuus tulevaisuudesta heijastuu myös työhön ja tämä ei todellakaan ole oppilaan edun mukaista.
Allekirjoita adressi osoitteessa: www.adressit.com/koulunkayntiavustajat
Vastaukset 41
Vanhimmat
muutkin koulunkäyntiavustajiensa työpanoksiin tyytyväiset opet allekirjoittamaan tuon adressin.
Kiitos minun luokkani kultaakin kalliimmille avustajille kaikesta!
Ihan hyvää asiaa tuossa ajetaan, itsekin olen ehdottomasti sitä mieltä, että KKA:n virkoja pitäisi vakinaistaa.
Mutta noista kaikista muista asioista en ole samaa mieltä.
Ensinnäkin, palkka on mielestäni ihan kohdallaan. KKA-tutkinnon voi tehdä peruskoulun jälkeen, ja se kestää vuoden? Jos KKA:lla jää käteen noin 1300e/kk ja luokanopettajalla pahimmillaan 1700/kk niin ero on aika pieni, jos katsotaan koulutusta ja vastuuta.
Lisäksi tuosta vankasta ammattitaidosta ja erityisosaamisesta kohkaaminen on vähän hassua, vuoden koulutuksen aikana nyt ei vielä vuoria siirrellä. Itse opiskelen 5 vuotta luokanopettajaksi ja koen siltikin, että työelämään astuessa olen keltanokka - niin paljon asioita oppii vasta työelämässä, vaikka koulutuksellakin on hirmuisen suuri merkitys.
Työolot teille kuntoon, mutta palkka on jo ok.
Tämän palkka-asian takia en allekirjoita adressia.
Jos työt olisivat kokoaikaisia voisi avustajalle tuo 1300€ käteen jäädäkin, mutta näin ei usein ole. Usein avustajalle jää noin 1000€ tai alle,eikä välttämättä ole mahdollista tehdä muita töitä sivussa.
Tuosta ammattitaito asiasta olen myös kanssasi eri mieltä. Avustajalla on paljon tietoa jota opettajalla ei ole. Jos opettajalle iskisi koulunkäyntiavustajan ammattitaitovaatimukset (asiat jotka avustajan tulee hallita) eteen, tuskin hän niitä hallitsisi eikä ole tarkoituskaan. Avustaja on sitä varten, että hän hallitsee oman työnsä piiriin kuuluvat asiat ja opettaja voi keskittyä omaan työhönsä.
Opettajille pitäisi mielestäni tarkemmin selvittää, mitä koulunkäyntiavustajat oikeasti tekevät, jotta he ymmärtäisivät että avustajat helpottavat myös hänen työtään.
Eipä jää käteen noin isoa summaa =1300e/kk. Kun tosiaan moni KKA tekee 6½ h päiviä, niin nettopalkasta lähtee noin 10 prosenttia. Palkkalisiäkään ei tipu ihan helposti ja ne lisät loppuvatkin jossain vaiheessa.
Ehkä palkassa tuli huomioida esim lukiopohja, tms.
Mutta hyvä opiskelija satutko tietämään sen että KAIKKI lomat syys- joulu- hiihtolomat ovat meille palkattomia ja pakollisia. Eli palkkaa ei tipu siltä ajalta toisin kuin opettajille.
Lisäksi me jotka teemme työtä kantaen siitä oman vastuun eikä lymyilemällä open selän takana niin olemme varmasti palkkamme ansainneet. Lisäksi jos opiskelet lisää erityisavustajaksi niin siitä vaan kiitellään että kiva kun olet opiskellut mutta olisi se mukava jos se myös huomioitaisiin palkassa.
meidän koulussa erityisavustajat saavat parempaa palkkaa kuin muut..
Nyt kiinnostaa että mikä kaupunki ja koulu jossa erityisavustajat saa parempaa palkaa ??
edes opettajat, sitten muut... kun yksinomaan koulutetut opettajat tekevät pätkää. vakinaistetaan virkoja ja pienennetään luokkakokoja.
kaikki minulle, minulla ei ole hyvä olla ja kun näin on, en toivo sitä kenellekkään muullekkaan. En varsinkaan niille joilla on takanaan huomattavasti pienempi tuki kuin minulla.
En voi myöskään ajatella että KKa:lla voisi olla olot paremmat, silä minun palkkani on huono ja silloin muillakaan ei saa hyvä olla.
että opettaja on koulutettu kasvatuspsykologiaa lukenut henkilö, joka hallitsee alueensa ja hallitsee kasvatusmenetelmät varmasti laajemmin kuin koulunkäyntiavustaja.
Eikö lasten kannalta ole parempi, että heitä ohjaa pätevä, koulutettu henkilö kuin että luokkakoko on ylisuuri ja mukana luokassa on "joku toinen aikuinen", joita monet oppilaat vieraksuvat kun ei se ole opettaja kerran.
osaa vieroksua toista aikuista luokassa: sen tekee mahdolliseksi se, että toinen aikuisista (lue:yleensä ope) vieroksuu toista aikuista luokassa. Mikäli opettaja ei tiedä mitä avustajalla on käyttöä, tai ei arvosta häntä, saattaa hyvinkin olla niin, että lapsetkin alkavat kohdella avustajaa epäkunnioittavasti. Mielestäni koulussa tulisi ns. normaaliluokissakin, joissa on avustaja käytössä, siirtyä tiimimäisempään työskentelyyn. Kaikki kunnia opettajille ja ammattitaidolle, mutta ainakin minä olen usein huomannut, että myös avustaja on kullanarvoinen lisä luokassa. Jos suhtaudut avustajaan samanarvoisesti, saatat saada uusia näkökulmia työhösi. Avustajalla voi usein olla sellaista tieto-taitoa, jota ei opettajalta löydy. Jos tällaisessa tilanteessa sitä ei osata hyödyntää, niin mielestäni se on silkkaa hölmöyttä!
sitä, että opettaja EI VOI työskennellä erityisluokassa eha 1 ja eha 2 tasoisten oppilaiden kanssa ILMAN AVUSTAJIA. Opettaja ei yksinkertaisesti PÄRJÄÄ sellaisessa luokassa. Ja opettajat, jotka tietävät millaista on työskennellä sellaisessa luokassa, ni tietävät avustajan TARPEELLISUUDEN. He ansaitsisivat enemmän palkkaa, mitä heille maksetaan siitä työstä. Kuljetteko te laput silmillä, vai mistä johtuu teidän törkeä kritiikki avustajia kohtaan ARVON opettajat?
mielestäni äskeisessä edellisessä viestissäni kritisoinut mitenkään avustajia, vaan nimenomaan puhuin tiimityöskentelystä, jota kohti mielestäni tulisi pyrkiä. Eha -tasoiset koululaiset ovat vähemmistönä oppilaissa kuitenkin, joten mielestäni kaikkien opettajien tulisi oppia arvostamaan avustajia riippumatta koulumuodosta, jossa työskentelee. Diagnosoitujen avustettavien määrä ei ainakaan tule laskemaan lähivuosina.
Tuolla osoittamallasi asenteella et kuitenkaan arvostusta saa, vaan päinvastoin. Ehkä teidän palkkaanne tulisikin (asenteet näemmä muuttuvat nopeasti) nostaa kuitenkin vasta opettajien jälkeen, ettei sinun kaltaisellesi nouse liikaa keltainen neste hattuun ja alat pian käydä arvovaltakiistaa omassa luokassasi ajatellen osaavasi vuoden koulutuksella kaiken kuitenkin paremmin kuin opettaja. Yritä siis sinäkin arvostaa ammattinsa osaavia ihmisiä, niin ehkä sinäkin jonain päivänä saat ansaitsemasi arvostuksen.Kaiken ei tarvitse olla joko tai, vaan voisit yrittää hieman laajentaa näkökenttääsi. Ei mikään luokka toimi pönkittääksesi sinun vallantunnettasi tai nostattaakseen itsetuntoasi, vaan kaikissa luokkahuoneissa pitäisi työskennellä lapsen parhaaksi. Onkohan tämä sinulta asemasi pönkittäjänä ja arvosi turvaajana päässyt unohtumaan? Täällä palstalla riitely ei ainakaan auta asiassa eteenpäin... Sitä paitsi, niin meissä opeissa kuin avustajissa löytyy varmaan ihmisiä moneen junaan, siis niin niitä hyviä ammattilaisia kuin vasemmalla työnsä huitaiseviakin. Älä siis yritäkään tuoda tänne glorifioitua kuvaa niska limassa raatavasta avustajasta, äläkä yleistä, sillä kaikki opettajat eivät aliarvioi avustajia. Jos sinulla on sellainen tuntu, niin saattaapa sitten ehkä johtua omasta persoonastasi....
MINÄ en ole väittänytkään, etten minä saisi arvostusta MEIDÄN työyhteisössä. Ja vaikka olisinkin käynyt VAIN vuoden koulutuksen, niin saattaa minulla, sekä useammalla muullakin avustajalla olla jo pohjakoulutus, sekä 15 vuoden työkokemus! Voin kertoa, että tällä pohjalla osaan ihan varmasti yhtäpaljon, kun opettajakin erityisluokassa! Ja tiedätkös, kun työskentelee täällä erityisluokassa, niin minä toimin lasten parhaaksi, enkä varmasti KERKEÄ ajttelemaan sellaisia asioita kun SINÄ kuvittelit.
Varo ettet SINÄ huku siihen keltaiseen nesteeseen.
Ps. teille riittää aivan hyvin palkka mitä maksetaan.
sitten tulisi maksaa lisää liksaa? Siksi, koska teillä on jo pohjakoulutus ja 15 vuoden kokemus, kuten itse mainitsit? Asia nyt vaan on niin, että teillekin kertyy ikälisiä, joiden muodossa se kokemus palkitaan niin opettajilla kuin avustajillakin. Pohjakoulutus löytyy myös kaikilta opettajilta, ainakin nykymuodossa valmistuneet ovat kaikki ylioppilaita, joten se siitä.
Ja kiistän, että osaisit aivan yhtä paljon kuin opettajakin erityisluokassa. Sinulta puuttuu aivan varmasti koulutuksen tuoma pedagoginen näkökulma kasvatuksesta, vaikken kiistäkään, että saatat aivan hyvin sitten lyödä opettajan jossain muussa tiedossa tai taidossa. Ja kysyisin vielä, mitä muutakaan tuo on kuin itsensä korostamista ja oman asemansa pönkittämistä kun sanot osaavasi aivan yhtä paljon kuin luokkasi opettaja.
Opettaja on harjaantunut, tai ainakin hänen tulisi olla harjaantunut, tavoitteelliseen kasvattamiseen ja opettamiseen, missä hän itse opetussuunnitelmiin nojaten asettaa tavoitteet kullekin ajanjaksolle. Näitä tavoitteita kohti kurottaen hän sitten opettaa ja kasvattaa luokkaansa. Sinun vahvuutesi tulisi olla sitten oppilaan tukemisessa niin, että hän saavuttaa nämä tavoitteet, jotka hyvä opettaja hyvässä työyhteisössä tuo julki myös kanssaan yhdessä työskenteleville avustajille. Hyvä avustaja osaa tehdä itsensä tarpeettomaksi avustettavalleen ja samalla tuiki tarpeelliseksi työtovereilleen.
paskaista naurua samasta tietämyksen tasosta opettajan kanssa ja sanoa, että kukaan opettaja ei toivottavasti kirjoita noin päin honkia!!! Kirjoitustaitokin on yksi osoitus ihmisen sivistyksen tasosta.
Yläasteella moni opettaja on aineenopettaja. Aineenopettaja eroaa luokanopettajasta siten, että aineenopettaja on valmistunut jostain tiedekunnasta oman alansa maisteriksi (esim. kemisti, fyysikko, matematiikko). Sen lisäksi aineenopettaja on lukenut kasvatustieteitä opettajanpätevyyden saamiseksi ja johon koulutukseen sisältyy myös ainedidaktiikkaa yleisdidaktiikan lisäksi.
Et mitenkään työkokemuksen kautta voi saada samaa pohjaa kuin mitä opettajilla on.
Nyt perustat vastauksesi yksinomaan mitä ilmeisemminkin ja ainoastaan erityisluokkaan ja oppilaiden lähinnä kasvatukselliseen tarpeeseen. Kasvatustahan ei oikeastaan missään opita eikä edes opeteta, se opitaan ja se tulee luonnostaan. Sen sijaan opettajat lukevat menetelmiä ja teoriaa siitä, miten lapset ja nuoret oppivat, mitä on motivoituneisuus, miten lisätä sitä, miten kohentaa lapsen tai nuoren itsetuntoa, miten edesauttaa lasta/nuorta, mitä vaikeuksia oppilailla on, miten vaikeudet tunnistetaan, miten niitä hoidetaan jne.
Ei opettajankoulutus turhaan ole, jos kuka tahansa pystyisi samaan ilman koulutusta.
Toimeentuleminen oppilaiden kanssa on täysin eriasia kuin vaikkapa pedagogiikka.
Lisäksi ihmettelen tekstisi perusteella, miten voit työskennellä erityisluokassa. Ilmeisesti purat päivän aikana kertyneen kiukkuisuuden tänne palstalle sitten. Kukaan opettaja ei toimisi näin kuten sinä. Toivottavasti et menetä joskus malttiasi siellä luokassa ja ala puhumaan erityisoppilaille keltaisista nesteistäsi.
pyytänyt lisää liksaa? En ole! Luepas tarkemmin olettamus!
tärkein taito eha luokassa onkin SE KIRJOITUSTAITO! Nauti vaan nauruistasi. Olitpas sivistynyt omassa kirjoituksessasi. Ei haukku haavaa tee.
aineenopettajille lisää palkkaa, mutta ei luokanopettajille. Luokanopettajat pääsevät niin helpolla.
sitä kirjoitustaitoa siellä EHA -luokassa tarvitse, vaan se opettaja, joka kyllä kirjoittelee. Vai ovatko HOJKS:it noin kokeneelle EHA-avustajalle täysin tuntematon käsite? Lisäksi opettajan tulee osata ilmaista oppilaan ongelmia lyhyin, ytimekkäin ajatuksin. Jaa miksi, kysyt ilmeisesti sinä? Koska oppilaiden mennessä tutkimuksiin tai hakeutuessa jatkokoulutukseen, tulee yleensä opettajan kirjoittaa oma näkemyksensä oppilaan suoriutumisesta koulussa. Sitä paitsi nykyäänn usein myös EHA1-luokassa on kirjoitus- ja lukutaitoisia oppilaita, ellet ole huomannut =)
(Ja koulutuksen eroista taitaa kertoa myös se, että sinä peilaat koko sanomaasi vain sen kokemuksen kautta, mikä sinulla on omasta luokastasi.)
T: Erkkaope
ainakin epäsuorasti: "He ansaitsisivat enemmän palkkaa, mitä heille maksetaan siitä työstä." Joten kirjoituksessasi (eikä suinkaan olettamuksessasi????) pyydetään kyllä lisää liksaa, tosin epäsuorasti.
Luetun ymmärtäminen kunniaan.
en ole pyytänyt, vaan tuuminut, että he ANSAITSISIVAT enemmän....Heitämpä vielä kuvitteellisen esimerkin, että tajuut esim. ansaitsivat mitalin hyvästä toiminnastaan, en tarkoittaisi, että heille pyytäisin mitalia.
sehän oli vain "vitsi" heitto kirjoitustaidosta, mutta ei tiukkapipolla huumoria löydy. Tiedän paljon lukihäiriöisiä ihmisiä, myös opettajia. Et taida hyväksyä heitäkään? Pitäisikö heidän palkkaansa alentaa,että sinunlaisesi ihmiset saisivat mielihyvän?
"Sen sijaan opettajat lukevat menetelmiä ja teoriaa siitä, miten lapset ja nuoret oppivat, mitä on motivoituneisuus, miten lisätä sitä, miten kohentaa lapsen tai nuoren itsetuntoa, miten edesauttaa lasta/nuorta, mitä vaikeuksia oppilailla on, miten vaikeudet tunnistetaan, miten niitä hoidetaan jne."
Pienenä vinkkinä sanoisin, että ehkä sinun kannattaisi tutustua siihen, mitä avustajan ammattitutkinto pitää sisällään... saatat yllättyä ;). Tällä en tarkoita, että avustajan koulutus olisi verrannollinen opettajan koulutukseen, mutta selvästikään et tunnu tietävän faktoja.
P.s Äläkä sitten säikähdä, kun löydät sieltä itsellesi tuttua matskua mm. pedagogiikka,didaktiikka,oppimistyylit...
Luen tällä hetkellä koulunkäyntiavustajaksi. Meillä on tähän mennessä ollut seuraavia oppiaineita: KKA:n työympäristöt, monikulttuurisuus, psykologia, yhteistyötaidot ja luova toiminta, kehityspsykogia, viittomat, kasvatuksen/oppimisen perusteet, kuntouttavat terapiat, viestintä, käsityöt, tietotekniikka, ammattietiikka, erityispedagogiikka.
Ensi vuonna on vielä sosiaaliturvan perusteet, ensiapu 1, vammaisten eityiakysymykset, perushoito ja kuntouttava työote.
Ottaen huomioon, että meillä on 3 harjoittelua (kaksi 4 viikon pituista ja yksi viiden viikon pituinen)niin onhan tuossa paljon teoriaa ja asiaa koko vuodelle!
Yhden näyttötutkinnon vastaanottaneena olen itse näihin vaatimuksiin tutustunut. Ainoa ongelma vain on, että koulutus ja ne paperit joissa koulutuksesta kerrotaan eivät likimainkaan kohtaa toisiaan... Tosiasia kuitenkin on, että se, että on samankuuloisia sanoja, ei vielä kerro tutkinnosta yhtään mitään. Koulunkäyntiavustajan opinnoissa kasvatustieteellisistä asioista puhutaan samalla tasolla kuin lukion psykologian kirjoissa, yhtään syvemmälle mm. kehityspsykologiassa ja oppimiskäsityksissä ei mennä. En minäkään väitä opiskelleeni psykologiaa samantasoisia opintoja psykologien kanssa vaikka minulla olisikin samoin nimettyjä kursseja ja molemmat valmistuvat maisteriksi.
Koulunkäyntiavustajan tutkinto on yhden vuoden ammattitutkinto, jonka pääsee suorittamaan peruskoulun käynyt tai vastaavat tiedot omaava. Tutkinto vastaa siis laajuudeltaan esim. laitoshuoltajan tai perhepäivähoitajan tutkintoa. Ei se, että laitoshuoltaja opiskelee varmasti opinnoissaan esim. eri aineiden kemiallisia merkkejä kuitenkaan tee hänestä vielä kemistiä.
Kaikkia ammattejahan voi harjoittaa ilman koulutusta, myös lääkärin ja insinöörin ammattia. Jostain syystä kuitenkin yhteiskunnassamme on nähty viisaammaksi kouluttaa ihmisiä töihin ja vielä asettaa tutkintovaatimuksetkin... Johtuisikohan siitä, että ammattitaito oikeasti perustuu johonkin muuhun kuin ihmisen uskomuksiin omista kyvyistään?
Luuletko sinä ihan tosissasi, että kun olet vuoden aikana läpirääpäissyt kutakin luettelemaasi aihealuetta, niin sinulla olisi näillä alueilla jonkinlaista kompetenssia? Jos näin olisi, niin yhteiskunnassa ei tuhlattaisi pelimerkkejä ja koulutettaisi opettajia muuta kuin vuoden koulutuksella. Koitahan nyt pikkaisen ajatella itsekin, mihin mainitsemasi koulutus/opiskelu oikeasti riittää.
Kerro ihmeessä mihin ?
kyllähän niitä sanoja viljellään, muttei yhtään sen kummemmin paneuduta asiaan.
Eriasia on niillä koulunkäyntiavustajille, jotka käyvät suorittamassa kasvatustieden appron yliopistossa.
sentään. Kyllä teitä opettajiakin on moneksi, eikä auta vaikka miten monta vuotta olisitte opiskelleetkaan. Näkeehän sen alaluokilla jo, kenen opettajan luokissa samat ongelmat pyörivät joka vuosi ja heitä on useampia.
Lahjakkaita ja hyviä opettajia on vain n. pari kouluissa. Muut ovat sitä keskitasoa ja huonompia. Lukion yläkoululaiset ja lukiolaisetkin osaavat laittaa opettajat huonoihin ja hyviin!
Tämä ketju on kerrassaan surullista luettavaa.
Mistä ihmeestä kumpuaa avustajien ammattitaidon aliarvioiminen ? Miksi ajatus, että avustajalla olisi kokemuksen/koulutuksen mukanaan tuomaa ammattitaitoa toimia oppilaan edun mukaisesti koetaan uhkana tai täysin mahdottomana ja ihan vain siksi, ettei avustajan tutkintoa suoriteta yliopistossa ?
Kouluhan antaa eväät työelämää varten. En väitä, että olisin valmis koulunkäyntiavustaja koulun käytyäni, vaan työelämä opettaa. Ei kukaan opettajakaan ole hyvä opettaja ennen työelämää! Et sinäkään sillä teoriatiedolla oikeasti mitään koulussa tee.
Minulla on nyt yksi harjoittelu takanani, hyvä sellainen=) Siellä ei laitettu opettajia ja avustajia eri kastiin, vaan kaikki olivat yhdessä. Kyllä varmasti sellaisiakin kouluja ja opettajia on, mitkä eivät tiedä mitä avustaja oikeasti luokassa tekee, joten voin sanoa, että onneksi en ole sinun luokassasi. Olen ainakin ylpeä tulevasta ammatistani=)))))
Niin ja peruskoulusta ei suoraan pääse koulunkäyntiavustajaksi!!!!!Toisen asteen koulutus tulee olla suoritettuna!
kaiken:
"Et sinäkään sillä teoriatiedolla oikeasti mitään koulussa tee."
Täysin päinvastoin! Juuri se teoriatieto on se johon minun ammattillisuuteni nojaa. Sen avulla pystyn näkemään tilanteita laajemmin ja analysoimaan niitä niin, että löydän ko. tilanteeseen sopivimman ratkaisun ilman tunnevaltaista mutu-tietoa (eli luuloja). Sääli, että teidän koulutuksessanne ei anneta arvoa koulutukselle.
Niin. Yllättävää on huomata, että useat koulunkäyntiavustajan koulutuksen käyneet pitävät koulutusta riittävänä tai peräti vertaavat sitä opettajan opintoihin!! Itse olen käynyt alkuun kka-koulutuksen ja totesin heti ääneen, ettei se mitenkään riitä toimimaan edes tässä ammatissa, ainakaan erityisluokalla. Henkilö, joka oli ollut aikoinaan valmistelemassa kyseistä koulutusta, totesi minulle, että ei riitäkään ja se on puhtaasti rahakysymys. Jatkoin avoimen yliopiston penkillä lukien erkan ja kasvatustieteen approt sekä erkan aineopinnot. Kyllä koulutuksissa on kuule eroa ja teoriatiedollakin suuri merkitys pohtiessa omaa toiminta ja oppilaiden ongelmia ja niiden syitä. Se kun on usein perustana toimenpiteille luokassa. Jatkan tässä hiljakseen opintoja eteenpäin. Koulunkäyntiavustajan hommat erityisluokassa hoituvat tällä pohjalla aivan toiseen tapaan kuin aloittaessani työt pelkän kkakoulutuksen pohjalta. En kuvittele olevani parempi kuin opettaja, tiedän toimenkuvani tässä ammatissa ollessani ja yritän kehittyä yhä paremmaksi työssäni (yhteistyötaidot ja teoriatieto ovat tärkeimmät kokemuksen lisäksi tässä työssä)
Jospa nyt palataan tämän viestiketjun alkuperäiseen aiheeseen eli avustajien asemaan ;) ! ( en ole ketjun aloittaja)
Ehdottomasti se pitäisi näkyä palkassa, työskenteleekö erityis- vai yleisluokassa. Tokihan diagnosoituja tms. avustajaa työllistäviä oppilaita on normaaliluokissakin, mutta silti.
Kyllä
ja se että ainainen tuntien veivaaminen ennen lomia loppuisi eikä tarvitsisi hakea palkatonta lomaa lomien ajaksi esim. hiihtolomat, joululomat. Tätähän opettajien ei tarvitse tehdä. Se on nääs melkoinen lovi palkkaliuskassa joka ei todellakaan ole hääppöinen työn vaativuuteen nähden.
Itse työskentelen erityioppilaiden kanssa ja joutunut pari kertaa hierojalle kun olen rauhoitellut riehuvaa lasta. Puhumattakaan taidoista keskustella masentuneen tai itkuisen oppilaan kanssa jolla on ollut riitaa oman äidin kanssa. Siinä on hallittava oikeat sanakäänteet.
Nyt joku kirjoittaa että eikö tuo ole opettajan hommaa, kyllä ellei hänellä ole samaan aikaan joku muu lapsi hoidettavana tai vähintään loput oppilaat luokassa jotka on myös huomioitava.
ei näy kenenkään palkassa opetusalalla. Diagnosoidut oppilaat luokissa eivät nosta yksittäisen opettajan palkkaa, eikä erityisluokassa työskenteleväkään opettaja saa kuin koulutuksensa mukaisen palkan. Eli opetusalalla kaikilla muillakin palkka on sidottu koulutukseen (tutkintonimikkeeseen) eikä sitä mikään muu sitten heilauttele suuntaan tai toiseensa. Mukavaa olisi, mikäli niin avustajille kuin opettajillekin saataisiin TVA pyörimään niin, että molempien tilinauhassa tuo erityislasten kanssa työskentely näkyisi. Nykyiselläänhän TVA on vain sanahelinää, joka yleensä näkyy vain koulun rehtorin ja apulaisrehtorin tilinauhassa. Apulaisrehtorilla ei tarvitse edes olla tittelinsä lisäksi minkäänlaisia hallinnollisia hommia, ja siltikin joissakin kunnissa TVA:ssa työ on arvioitu vaativaksi ja nostaa palkkaa.
"eikä erityisluokassa työskenteleväkään opettaja saa kuin koulutuksensa mukaisen palkan. "
Tietääkseni tuo väite ei pidä paikkaansa. Erityisluoka opettaja saa erilaista palkkaa kuin tavallinen luokaopettaja. Näin olen kuullut meidän koulussa.
Erityisluokanopettajan palkka on saman tasoinen aineenopettajan palkan kanssa ja opetusvelvollisuus suurempi kuin esim. matematiikan opettajilla... Palkka on toki jonkin verran suurempi kuin luokanopettajalla (ja opetusvelvollisuus 2 tuntia pienempi), mutta se johtuu siitä, että suuri osa erityisluokista sijoittuu vuosiluokkien 7-9 opetukseen.
Niin ja piti vielä sanoa, että jos luokanopettajan koulutuksen saanut opettaja työskentelee erityisluokanopettajana hän ei saa sen parempaa palkkaa kuin luokanopettajana toimiessaankaan.