Halonen on onneton

SAK:n vanha juristi ei oikein tiedä millä puolella aitaa seisoisi. Potilaiden vaiko hoitajien....
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun on katsoa kokonaisuutta, eikä sekaantua työmarkkinakiistoihin. Sääli vaan että ovat onnistuneet "kansanedustajat" poistamaan pressalta kaiken vallan, ettei saa edes tuota paskasakkia ruotuun. Koko saatanan soppakin on syntynyt kun sekaantuivat politikot vaalilupauksillaan työmarkkinoihin, ja nyt joutuvat rikkomaan jo kansainvälisiä ihmisoikeus sopimuksiakin säätämällä pakkotyövelvoitteita.

Äänestä
  • Kaikkein säälimättömin presidentinvaltaan kiinni käynyt on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi, jonka johdolla nyt hyväksytään perustuslaillisia oikeuksia loukkaava laki julistamatta sitä 5/6:lla kiireelliseksi.

    Äänestä

... olisi olla allekirjoittamatta perustuslain, tai ainakin sen hengen, vastaista lakialoitetta. Hän voi kyllä pyytää myös lausunnon hallituksen esityksen lainmukaisuudesta Korkeimmalta oikeudelta. Oikeuskanslerin tehtävänä on myös seurata esitysten lainmukaisuutta.

Turhaa näytelmää, josta täysin arvostelukyvyttömät Matti ja Jyrki ovat tehneet kunniakysymyksen. Koko hässäkkä juontuu Kokoomuksen katteettomista vaalilupauksista, ja niihin on hoitajien täysi syy pureutua.

Valtiolta rahaa vaalilupausten mukaisesti, tai edes puoleen väliin hoitajien vaatimuksesta, niin asia on ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huh - huh kirjoitti:

SAK:n vanha juristi ei oikein tiedä millä puolella aitaa seisoisi. Potilaiden vaiko hoitajien....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu