Miksi Uusi NW menestyy niin hyvin

Mikä on tärkeintä musiikissa jota kuunnellaan.
Esiintymisessä nähtävä iloisuus ja se, että oikeasti nauttii siitä mitä tekee, Viimeisellä NW kiertueella tätä ei ollut missään vaiheessa.

Se että pystys eläytymään musiikkiin ja laulaa mukana. Ei tainnut fanien piiristä löytyä kamaln montaa, jotka pystyi laulamaan Tarjan mukana kappaleet, mutta Aneten perässä voi laulaa helposti.
Ei hävetä hyräillä NWn kappaleita, kun ei tarvii alavireisesti niitä hoilottaa.

Vaikka on millainen virtuoosi tahansa, musiikissa ja esiintymisessä näkyy ja kuuluu jäsenten välinen suhde. Jos esiintymisestä puuttuu rentous ja iloisuus on se tuhoon tuomittu. Bändi on tasantarkkaan niin hyvä, kuin sen heikoin jäsen.
En nyt puhu tässä palkästään NWstä, vaan musiikista yleensä. Jos soittaminen tuntuu työlle, se ei ole enää oikealla oplulla. Suurin osa muusikoista tekee musiikkia itselleen, ei sen tekia että fanit tai levy-yhtiö vaatii sitä.
Ihailen Holopaista, hän ei mennyt sieltä mistä aita olisi ollut matalin. Tarjan tilalle uusi samanlainen vokalistai ja tienpäälle ja fanit olisi olleet (tyytyväisiä).
Veikkaan että suurin syy tähän nurinaan, onkin juuri se, ettei Tuomas tehnyt niin kuin fanit odotti. Vaan teki valinnan, mitä kukaan ei osannut odottaa ja se toimii
6758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puketumisesta. Jos ihmiset miettisivät mikä pulina olisi joka tapauksessa syntynyt jos bändiin olisi otettu Tarja-klooni joka olisi yrittänyt näyttää ja kuulostaa Tarjalta. Uusi solisti valitsi tyylin joka sopii hänen sorealle varrellen ja joka on suorastaan provikaatio Tarjan ladylike-tyylille. Oikea suomalainen naispuketumistyyli on just tätä Tarja Halonen-Turunen-lookia, joka peittää visusti pattipovet ja länkisääret. Viimeisistä jenkkivideoista huomaa, että Anette on ottanut vanhojen biisien tulkinnan haltuun, mutta täysin omalla tyylillään ja piru nehän toimii. Jos tavallinen laulaja yrittä laulaa klassien tyyliin ylänuotit siinä särkee äänensä ja tästä varmaan on ollut bändin ja Anetten laulunopastajan kanssa puhetta. Hyvältä näyttää ja kuuluu.

Äänestä

NW teki täysin oikean ratkaisun kun otti ihan erityylisen laulajan mitä aiempi vedos oli. Alkuun kuuluu mutinaa ja rutinaa se on selvä, mutta kaikki tämä haihtuu ajan kanssa. Tärkein asia, bändin kemia tuntuu taas toimivan. Bonuksena vielä sellaiset "pikkujutut" kuten ennätysmäinen levymyynti ja keikamyynti. Hitto tämähän toimii sittenkin! Suurin yleisö ei piittaa kuka siellä on laulajana, kuhan homma vaan kuulostaa hyvältä. Saatikka sitten mitä laulajalla on päällä, täysin sivuseikka. Harkittu riski "muuttaa" tyyliä on toiminut hienosti kaikilla merkittävillä mittareilla mitattuna. Tulevaisuus näyttää kuinka pitkälle tämä oikein kantaakaan, nyt näyttää hyvältä.

Äänestä

hih....kaikki eivät ole vielä "livetaustamusiikkiraitojen" ohessa livenä livettänyt tuota "karvaista sirkuksen otusta" mutta pölyn laskeuduttua "sirkuksen" areenalle palaamme arkeen ja solisti joka omaa kauniin koulutetun SUOMALAISEN äänen tulee jälleen arvoon arvaamattomaan!

Äänestä
  • kun Turunen tulee Nightwishiin tämä on faktaa...menkää Tarjan sivulle kehumaan maailman parasta laulajaa ja antakaan Nightwishfanien olla rauhassa.

    Äänestä


  • ..kun... kirjoitti:

    kun Turunen tulee Nightwishiin tämä on faktaa...menkää Tarjan sivulle kehumaan maailman parasta laulajaa ja antakaan Nightwishfanien olla rauhassa.

    meinaten se iso joki joka lakkaa virtaamasta kun "sellua ei enään pilata" viddu joo joki virtaa vaan "sellut on pilattu"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkätukkamies kirjoitti:

Mikä on tärkeintä musiikissa jota kuunnellaan.
Esiintymisessä nähtävä iloisuus ja se, että oikeasti nauttii siitä mitä tekee, Viimeisellä NW kiertueella tätä ei ollut missään vaiheessa.

Se että pystys eläytymään musiikkiin ja laulaa mukana. Ei tainnut fanien piiristä löytyä kamaln montaa, jotka pystyi laulamaan Tarjan mukana kappaleet, mutta Aneten perässä voi laulaa helposti.
Ei hävetä hyräillä NWn kappaleita, kun ei tarvii alavireisesti niitä hoilottaa.

Vaikka on millainen virtuoosi tahansa, musiikissa ja esiintymisessä näkyy ja kuuluu jäsenten välinen suhde. Jos esiintymisestä puuttuu rentous ja iloisuus on se tuhoon tuomittu. Bändi on tasantarkkaan niin hyvä, kuin sen heikoin jäsen.
En nyt puhu tässä palkästään NWstä, vaan musiikista yleensä. Jos soittaminen tuntuu työlle, se ei ole enää oikealla oplulla. Suurin osa muusikoista tekee musiikkia itselleen, ei sen tekia että fanit tai levy-yhtiö vaatii sitä.
Ihailen Holopaista, hän ei mennyt sieltä mistä aita olisi ollut matalin. Tarjan tilalle uusi samanlainen vokalistai ja tienpäälle ja fanit olisi olleet (tyytyväisiä).
Veikkaan että suurin syy tähän nurinaan, onkin juuri se, ettei Tuomas tehnyt niin kuin fanit odotti. Vaan teki valinnan, mitä kukaan ei osannut odottaa ja se toimii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu