Parast aikaa tulee YLEltä keskustelu Jokelaan liittyen. Keskustelijat käsittelevät asiaa, kuten useimmiten näissä keskusteluissa, hyvin kapea-alaisesti ja yksipuolisesti. Täydellisesti unohdetaan opettajien osuus, kuten yleensäkin. Opettajat ovat kaiken osaavia ja tietäviä. Heillähän on monivuotiset yliopisto-opinnot tukenaan ja ennenkaikkea ammattiliiton ja toisten opettajien täysin kritiikitön tuki, eli korppi ei korpin silmää noki. Kyllä olisi valtavasti resursseja ja ideoita opetukseen, mutta kun siellä koulussa ovat nuo oppilaat estämässä opettajien työtä. Kouluthan ovat olemassa, jotta opettajilla on työtä, ei siksi, että oppilaat saisivat opetusta. Myös kodit eivät tee muuta kuin opettavat oppilaat pahoille tavoille.
Kuka on laittanut/päättänyt limu- ja makeisautomaattien laittamisesta kouluihin? Koditko käskevät lapsensa menevän luokkaan talvivaatteet päällä ja lakki päässä? Entä kenen luvalla oppilaat makaavat välitunneilla sisällä koulun käytävillä edelleen ulkovaatteet päällä? Miksi opettajat noudattavat koulujen järjestyssääntöjä sen mukaan minkälainen oppilas niitä rikkoo. Joku oppilas saa jälki-istuntoa lumipallojen heittelystä tai välitunnilla kaupassa käymisestä, eivät kaikki. Joku opilas saa juosta tunnilla ympäri luokkaa ja kiljua täysillä ilman minkäänlaista rangaistusta. Sama oppilas varastaa lähikaupasta karkkeja ym. ja myy niitä muille oppilaille. Häntä ei rangaista, koska hänen äitinsä sattuu olemaan myös opettaja. Toisia ohjataan erilaisiin erityisryhmiin ja heitä rangaistaan jatkossakin mitä pienimmistä asioista. Eli oppilaita kohdellaan eri tavoin. Entä koulukiusaaminen? Kiusaamista selvitettäessä opettajat ilmoittavat hyvin yksimielisesti rehtorin johdolla, ettei meidän koulussa kiusata ketään. Usein tehdään kiusatusta syyllinen ja ratkaisuksi esitetään koulun vaihtoa jopa toiseen kuntaan. Opettajat ja yleensäkin naiset ovat lämpimiä ja empaattisia kasvattajia ja hoitajia. Miehet ovat putkiaivoja, eivätkä tee muta kun makaavat ja haisevat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.