ETSINTÄKUULUTUS

Etsintäkuulutus

Maksetaan iso rahatukko sille, joka löytää jostakin tyytymättömän weeceen jäsenen. Jäsenen, joka ei ole saanut halutessaan omiaan pois tai jolle ei ole pidetty annettuja lupauksia.

Yhteydenotot:
[email protected]
[email protected]
513291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Valitettavasti petettyjä ei löydy, koska heitä ei ole olemassakaan. Tutkintäpyyntöjen tekijätkin hävisivät, kun heidan piti esiintyä omalla nimellään.Winclub takoi perjantai-iltaan mennessä 102 pipsiä. Alkukuun tahti on ollut n. 10 pips/vrk. Johtuu siitä, että uusi, automaattinen identifiointiohjelma on otettu käyttöön.
Revippä siitä.

Äänestä
  • tästä keksinnöstä: "automaattinen identifiointiohjelma"?

    Miksi klupi tekee yht'äkkiä useammin kauppaa ja ilmeisesti paremmalla tuloksella?

    Äänestä

  • hieman lisää kirjoitti:

    tästä keksinnöstä: "automaattinen identifiointiohjelma"?

    Miksi klupi tekee yht'äkkiä useammin kauppaa ja ilmeisesti paremmalla tuloksella?

    Juuri siitä syystä Kauppoja tehdään paljon useammin, kuin ennen.
    Ohjelma on vielä vähän keskeneräinen, mutta paranee jatkuvasti. Pitkäaikainen trendikäyttäytyminen pitäisi saada vielä mukaan "unohduskertoimella" painotettuna (Vastaa liukuvan keskuarvon käyrää).
    (Jos pitkäaikainen trendikäyrä on paljon nouseva niin.... Jos ... on vähän nouseva, niin.... Jos pitkäaikainen trendikäyrä tasainen, niin. Jos trendikäytä laskeva (vähän, paljon, ei ollenkaan, niin..).
    Tässä sääntöjä, kun toteutus tehdään sumean logiikan teorioiden mukaisesti. Jäsenyysfunktioksi näyttäisi käyvän kellokäyrä (Bell) tai kolmiokäyrä. Reaaliaikainen kurssikäyttäytyminen tietysti vaikuttaa eniten. Historiatietoja painotetaan sopivalla unohduskertoimella. Voidaan käyttää myös muita identifiointimalleja (AR, MA, ARMA). En viitsi kertoa perusteellisemmin, koska aiheesta tulisi helposti monisivuinen kirja.

    Äänestä

  • EI KAIKKEA VOI PALJASTAA kirjoitti:

    toimi valuuttakurssien ennustamisessa. Aivan yhtä hyvin voisitte käyttää sitä "valuuttakurssinmuutoksen kiihtyvyyttä" tutkivaa ohjelman pätkää. Kummallakaan ei saa yhtä hyviä tuloksia kuin ammattitaitoisella treidaajalla.

    Äänestä

  • matemaatikko_ kirjoitti:

    sentään jo ymmärtämään, että asiantuntevissa käsissä treidaamisella voi saavuttaa hyvät tuotot.

    hyvähyvä, tästä se vatustelijoillakin lähtee ymmärrys etenemään!!

    Äänestä

  • hyvä, että aletaan kirjoitti:

    sentään jo ymmärtämään, että asiantuntevissa käsissä treidaamisella voi saavuttaa hyvät tuotot.

    hyvähyvä, tästä se vatustelijoillakin lähtee ymmärrys etenemään!!

    vaan muuten vaan kriittisesti suhtautuva. Hyvä jos rahaa tulee ja rehellisesti, mutta ihan turhaan asioita salaillaan ja peitellään. Ja ihan turhaan klubinne rakenne kaikenmaailman lisenssipörsseineen on monimutkaiseksi rakennettu. Antaa turhaan kuvan ponzista, jos siitä todella ei ole kysymys. Itse en saamillani tiedoilla houkutteluista huolimatta mukaan lähtenyt. Edes jäsenten suuntaan pitäisi olla avoimmuutta järjestelmän toiminnasta.

    Jäsenten suuntaan riittää rahan tulo!

    Usko pois, ei kiinnosta mikään muu!

    Ja ns. "salamyhkäisyyteen" on historialliset syyt.
    Klubin oli alunperin tarkoitus olla pienen porukan yksityinen klubi, mutta yhtäkkiä homma repesi käsistä ja uutta porukkaa tuli mukaan ovista ja ikkunoista.

    Vetäjät eivät silti halunneet muuttaa alkuperäistä toimintaperiaatetta.
    Itseasiassa siinä vaiheessa klubi sulkeutui informaation osalta entisestään, alkuaikoina klubiin pystyi päivittäin vaikka soittamaan...

    Äänestä

  • matemaatikko_ kirjoitti:

    vaan muuten vaan kriittisesti suhtautuva. Hyvä jos rahaa tulee ja rehellisesti, mutta ihan turhaan asioita salaillaan ja peitellään. Ja ihan turhaan klubinne rakenne kaikenmaailman lisenssipörsseineen on monimutkaiseksi rakennettu. Antaa turhaan kuvan ponzista, jos siitä todella ei ole kysymys. Itse en saamillani tiedoilla houkutteluista huolimatta mukaan lähtenyt. Edes jäsenten suuntaan pitäisi olla avoimmuutta järjestelmän toiminnasta.

    Ole hyvä ja kerro, mikä asiasta tekee monimutkaisen. Minulle se on selvää kuin pläkki eli kaikilla toimilla on tarkoitus. Täällä palstalla on Mikko-sedän sukulaisen salasanoilla riisuttu kaikki vaatteet klubin päältä. Homma on täysin läpinäkyvä. Ja toimii kuin ulkohuussi.

    On kuitenkin selvää, että muutama sarja lisenssejä tulee katoamaan. Tuotteen ja yrityksen kehitystoimet ovat luontainen tapa parantaa yleisiä toimia. Muutoin ihmiskunta olisi vielä puussa tai meressä.

    Luulisi kaikkien epäluulojen jo karisseen kuin aamu-usva juhannusauringossa.

    Äänestä

  • matemaatikko_ kirjoitti:

    toimi valuuttakurssien ennustamisessa. Aivan yhtä hyvin voisitte käyttää sitä "valuuttakurssinmuutoksen kiihtyvyyttä" tutkivaa ohjelman pätkää. Kummallakaan ei saa yhtä hyviä tuloksia kuin ammattitaitoisella treidaajalla.

    Matemaattinen identifiointiohjelma on apuväline treidaajalle. Ammattitreidaaja käyttää useita indikaattoreita ja toimii näiden avulla optimaalisesti. Winclubin käyttämää systeemiä ollaan tekemässä automaattiseksi. Syyskuussa ja lokakuussa testattiin systeemiä, ja se ei vielä ollut "tikissään". Tehtiin paljon kauppoja, mutta miinuskauppoja tuli paljon. Voittoa tuli kuitenkin molempina kuukausina yli 100 pipsiä.
    Marraskuu näyttää paremmalta. Nyt systeemi näyttää toimivan hyvin. Marraskuussa on tullut 131 pipsiä. Tänään on "sahattu" kolme kertaa ja tulos on 23 pipsiä. Automaattinen, identifiointiin perustuva ohjelma tekee huomattavasti useamman kaupan/aikayksikkö, kuin treidaaja (ainakin Winclubissa). Kunnioitan näkemystäsi, mutta olen sitä mieltä, että matemaattinen malli pystyy antamaan luotettavat osto- ja myyntisignaalit pitkässäkin juoksussa (enemmän voittoja, kuin tappioita).
    Olen testannut omaa systeemiäni Forex.com alustalla ja n. kuukauden kuluttua muutan demotilin oikeaksi. Otappas joltain alustalta kurssikäyrä (€/USD) piirrä siihen liukuvan keskiarvon käyrä (periodi = 15-20). Katso, miten olisi käynyt, jos olisit treidannut joka kerta, kun kurssikäyrä ylittää liukuvan keskiarvon käyrän ja kurssin nousunopeus on suuri. Koska trendikäyrä on ollut viimeaikoina nouseva, niin tee vain ostotoimeksiantoja. Kun trendikäyrä muuttuu laskevaksi (alkaa olla jo "tapissaan"), niin tee myyntitoimeksiantoja saman lodiikan mukaisesti (kun kurssikäyrä menee alle Moving Average-tason ja muutosnopeus on....).
    Eli jo ilman identifiointialgoritmeja treidaus saattaa jopa onnistua. Toimeentuloni tulee tällä hetkellä n. 80 prosenttisesti valuuttakaupasta. Siksipä nyt on aikaa rakennella malleja. Matlab-ohjelmaan minulla on tallella mm. neuraaliverkkojen toolboxit, joten tarkoitus on yrittää rakentaa sopiva neuraaliverkko (radial base verkko kelpaa, koska ei tarvitse olla takaisinkytkentää). Tämän jälkeen verkkomalli "treenataan" reaaliaikaisella datalla antamaan oikeat osto- ja myyntisignaalit.
    Tammi-helmikuussa pitäisi systeemin skulata.
    Kohosen neuraaliverkon (Kohonen Map) avulla olen tehnyt muutaman vikadiagnostiikkaan perustuvan systeemin (kotitenttinä aikoinaan). Se saattaisi soveltua hyvin treidaukseen. Mietippä, miksi suurimmat arvostelijat ja mustamaalaajat ovat kaupallisen koulutuksen saaneita ? (pankinjohtajat, ekonomit, kauppakorkeakoulun proffa, jne). Onkohan kaupallisen puolen koulutuksessa puutteita. Identifiointi, rekursiivinen identifiointi, ennustusalgoritmien teko, jne -koulutus taitaa puuttua heiltä. Kaikki tuntemani treidaajat ovat teknillisen puolen asiantuntijoita. Mistä johtuu??
    Terv. DI/automaatio- ja säätötekniikka.

    Äänestä

  • Treidaaja tarvitaan kirjoitti:

    """Mietippä, miksi suurimmat arvostelijat ja mustamaalaajat ovat kaupallisen koulutuksen saaneita ? (pankinjohtajat, ekonomit, kauppakorkeakoulun proffa, jne). Onkohan kaupallisen puolen koulutuksessa puutteita."""

    Johtuisikohan siitä, että heillä on PALJON enemmän tietoa valuuttakurssien käyttäytymisestä kuin sinulla. Uskallan sanoa, että rahoituksen professori osaa kaikki tarvittavat ohjelmat, teoriat ja tilastolliset menetelmät. Olet jo aikaisemmin kertoillut tällä palstalla sellaisia satuja, että tarinoidesi uskominen on vaikeata. Ensin selität lukiotason tarinaa liukuvista keskiarvoista aivan kuin se ei olisi kenellekään rahoituksen peruskurssin käyneelle tullut mieleen. Sittemmin olet ilmeisesti käynyt yliopistolla tilastotieteen peruskurssin ja kuullut sanan "white noise", jota viljelet joka käänteessä. En pidä tyylistäsi, koska on ilmiselvää että koitat harhauttaa ihmisiä, jotka eivät ole tilastotiedettä lukeneet. Toisekseen en pidä kaikkitietävästä asenteestasi, koska liikumme alueella josta sinulla ei ole syvällistä osaamista. Pelko omien rahojen menettämisestä saa näemmä älykkäätkin ihmiset toimimaan ihmeellisellä tavalla. Motiivisi paistavat rivien välistä kilometrin päähän.

    """Kaikki tuntemani treidaajat ovat teknillisen puolen asiantuntijoita. Mistä johtuu??"""

    Treidaajien koulutustaustat vaihtelevat. Teknilliset/luonnontieteelliset opinnot ovat varmasti hyvä koulutus treidaajalle.

    edellä.... heti tuli -26. Äkkiä ne tuolla menolla häviää. Niin kuin moni muukin on sanonut valuuttakurssit eivät noudata matemaattista kaavaa, eivätkä myöskään sitä erään älypään klubilaisen esittämää kiihtyvyyden muutosta kursseissa. Täsmälleen yhtä pätevään kurssien ennustamiseen päästäisiin satunnaislukugeneraattorilla.

    T: DrMath

    Äänestä

  • käy lankeemuksen kirjoitti:

    Jos kurssikäyrä olisi muodoltaan nollakeskiarvoista "White Noisea", niin ennustaminen olisi arpapeliä. Mutta kun ei ole, vaan sisältää selvät pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset trendit. Etsi realiaikainen kurssidata (5 arvoa/min) ja mallinna se vaikka sinimuotoisella funktiolla. Jos et muuta keksi, niin käytä vaikka Fourier-sarjakehitelmää ja määritä pitkäaikainen kurssikehitys vaikka liukuvalla keskiarvolla.
    Tutustu asiaan, äläkä toimi mutu-tuntumalla.
    Suomestakin löytyy tuhansia, jotka voittavat jatkuvasti tässä "arpapelissä". Minä tulen hankkimaan pääosin toimeentuloni myös tästä eteenpäin valuuttakaupasta. Kaikkien ei tietenkään pidä lähteä treidaamaan. Pitää hallita tietyt matemaattiset lainalaisuudet ja ehdottomasti pelata demona, ennen kuin laittaa oikeat rahat likoon. Luotettavia alustoja treidaukselle löytyy.

    Äänestä

  • jorinat jatkuu kirjoitti:

    """Mietippä, miksi suurimmat arvostelijat ja mustamaalaajat ovat kaupallisen koulutuksen saaneita ? (pankinjohtajat, ekonomit, kauppakorkeakoulun proffa, jne). Onkohan kaupallisen puolen koulutuksessa puutteita."""

    Johtuisikohan siitä, että heillä on PALJON enemmän tietoa valuuttakurssien käyttäytymisestä kuin sinulla. Uskallan sanoa, että rahoituksen professori osaa kaikki tarvittavat ohjelmat, teoriat ja tilastolliset menetelmät. Olet jo aikaisemmin kertoillut tällä palstalla sellaisia satuja, että tarinoidesi uskominen on vaikeata. Ensin selität lukiotason tarinaa liukuvista keskiarvoista aivan kuin se ei olisi kenellekään rahoituksen peruskurssin käyneelle tullut mieleen. Sittemmin olet ilmeisesti käynyt yliopistolla tilastotieteen peruskurssin ja kuullut sanan "white noise", jota viljelet joka käänteessä. En pidä tyylistäsi, koska on ilmiselvää että koitat harhauttaa ihmisiä, jotka eivät ole tilastotiedettä lukeneet. Toisekseen en pidä kaikkitietävästä asenteestasi, koska liikumme alueella josta sinulla ei ole syvällistä osaamista. Pelko omien rahojen menettämisestä saa näemmä älykkäätkin ihmiset toimimaan ihmeellisellä tavalla. Motiivisi paistavat rivien välistä kilometrin päähän.

    """Kaikki tuntemani treidaajat ovat teknillisen puolen asiantuntijoita. Mistä johtuu??"""

    Treidaajien koulutustaustat vaihtelevat. Teknilliset/luonnontieteelliset opinnot ovat varmasti hyvä koulutus treidaajalle.

    ... on merkityksensä pyramidipeleissä ja yleensäkin värväyksessä. Se on silleen, että ihan tavan tallaaja ei voi ja uskalla väittää toisin, koska hänet tultaisi kaveripiirissä leimaamaan "uunoksi". Hienot sanat/sanankäänteet toimivat tehosteina värvättäessä uutta jengiä kehiin. Kusetuksesta kulisseista/päätuotteista tehdään tarkoituksella sellaisia, mistä valtaväestöllä ei ole hajuakaan.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    """Jos kurssikäyrä olisi muodoltaan nollakeskiarvoista "White Noisea", niin ennustaminen olisi arpapeliä."""

    Kai käsität, että valuuttakurssien aikasarja ei voi olla pelkkää valkoista kohinaa, koska talouden tapahtumat vaikuttavat aikasarjaan. Jos automaatiotekniikan DI oikeasti haluaisi kehittää mallin, jolla voidaan metsästää korkeita tuottoja, hän varmaankin tekisi valitsemistaan talouden muuttujista faktoreita ja jatkaisi siitä. Toivottavasti tämä saadaan mukaan Winclubin tuleviin markkinointimateriaaleihin, niin kuullostaisi edes vähän uskottavammalta... vink, vink.

    Kun rakennat valuuttakurssien muutoksesta teoreettisen mallin, niin muista se viimeinen e kaavassa, kun näytät tuosta valkoisesta kohinasta tykkäävän.

    """Mutta kun ei ole, vaan sisältää selvät pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset trendit. Etsi realiaikainen kurssidata (5 arvoa/min) ja mallinna se vaikka sinimuotoisella funktiolla. Jos et muuta keksi, niin käytä vaikka Fourier-sarjakehitelmää ja määritä pitkäaikainen kurssikehitys vaikka liukuvalla keskiarvolla."""

    Tekniseen analyysiin en kommentoi muuta, kuin että lukemieni tutkimusten perusteella valuuttakurssien käyttäytyminen on random walkkia. -> tekninen analyysi ei toimi.

    """Pitää hallita tietyt matemaattiset lainalaisuudet ja ehdottomasti pelata demona, ennen kuin laittaa oikeat rahat likoon."""

    Mitä matemaattisia lainalaisuuksia tarkoitat? Minulla sattuu olemaan luppoaikaa tässä töiden lomassa, niin on aikaa rupatella valuuttatreidauksesta, vaikka swapit ovatkin parasta osaamistani.

    Äänestä

  • jorinat jatkuu. kirjoitti:

    Minulla on käytössä 2 vuoden historia, jossa näkyy kaikki treidaukset (päivätuotot, viikkotuotot, kumulatiivinen vaikutus omissa sarakkeissaan). Keskimääräinen tuotto on ollut yli kahden vuoden aikana n. 180 pips/kk.
    Olen seurannut treidauksia tiiviisti yli puoli vuotta, joten ei voi olla arpapeliä, koska onnistumisia tulee jatkuvasti selvästi enemmän kuin "huteja". 2-vuotta on jo sen verran iso otosmäärä, että sillä on jo tilastollista merkitystä. Ystäväni on ollut mukana yli kolme vuotta ja tuotot ovat olleet samansuuruisia koko ajan. Avaa ihmeessä demotili oanda-, easyforex- tai forex.com-alustalle, kokeile itse treidausta ja tee johtopäätökset sen jälkeen. Käytä vaikka apuna "ahtopainemittaria". Jostain syystä sitä pääsee seuraamaan ilman tunnuksia.
    Minulla on tapana uskoa, mitä näen, paitsi taikuriesityksissä.

    Äänestä

  • Tarkistettu on kirjoitti:

    http://www.goforex.net/chart.htm
    ja
    http://69.94.131.239/fxautopilotmain.php

    Jos olet saanut 180 pips/kk niin en voi kun onnitella. Eri asia on, toimiiko strategiasi tästä eteenpäin. Tuollainen kuukausituotto kahden vuoden ajan on varmasti tilastollisesti merkittävä, mutta muistathan että kyseessä on vain yksi kahden vuoden ajanjakso. Ikävä kyllä joudun olemaan huono keskustelija, ja tyydyn vain sanomaan että en usko toteumaasi. Huono keskustelija sen takia, että voisin todistaa halutessani väitteesi vääräksi/oikeaksi jos minulla olisi aikaa.

    Tässä muuten mieleisiä tutkimuksia automaatiotekniikan DI:lle ja muille treidaajille. Evidenssiä teidän ajatuksien tueksi tuntuu muutamissa tutkimuksissa olevan - näillä voitte kyykyttää vastustajia: http://www.comp.nus.edu.sg/~tancl/Papers/Journals/Neuro-Yao.pdf
    http://www.cs.adfa.edu.au/~ruhul/Joarder.pdf

    Äänestä

  • Winclubin kirjoitti:

    esitysmuoto paljon rupuisemmalta kuin Saxon.

    ja verratkaa niitä keskenään.

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... on merkityksensä pyramidipeleissä ja yleensäkin värväyksessä. Se on silleen, että ihan tavan tallaaja ei voi ja uskalla väittää toisin, koska hänet tultaisi kaveripiirissä leimaamaan "uunoksi". Hienot sanat/sanankäänteet toimivat tehosteina värvättäessä uutta jengiä kehiin. Kusetuksesta kulisseista/päätuotteista tehdään tarkoituksella sellaisia, mistä valtaväestöllä ei ole hajuakaan.

    Ja mitaan ette voi...

    Hetken jo olin huolissani! Mutta vastustajien
    käsikirjasta löytyi tähänkin tilanteeseen sopia
    kommentti! Eli käännetään kaikki kirjoituksen
    laatijaa vastaan ja lisätään vähän höysteitä.
    Näin näytetään itse viisammalta, vaikka ei
    ymmärretä yhtään mitään!

    Äänestä

  • se Adankin kommentti! kirjoitti:

    Hetken jo olin huolissani! Mutta vastustajien
    käsikirjasta löytyi tähänkin tilanteeseen sopia
    kommentti! Eli käännetään kaikki kirjoituksen
    laatijaa vastaan ja lisätään vähän höysteitä.
    Näin näytetään itse viisammalta, vaikka ei
    ymmärretä yhtään mitään!

    Ei, teet virheen. Kyse on retorisesta sumuverhosta. Verkostomarkkinointi on tahallisen vaikeaselkoista, jotta ihmiset kokisivat etteivät pysy kärryillä ja tukkisivat häpeässä suunsa. Tämä koskee vm-puhetapaa ja "yrityksen" rakennetta ja sen käsittämättömän monimutkaisia sääntöjä. Jotta kuvio pysyy vaikeaselkoisena ja epäloogisena, sääntöjä muutetaan lennosta.

    "Ai miten saat voitot ulos? Kato se on yksinkertaista. Sun treidit näkyy kauppapäivää seuraavassa sekvenssissä henkilökohtaisina markkinaennuisteisina pipseinä, jotka realisoituu laskennallisina kohortteina kun historiallisen tuoton kuvaajat muodostavat sen graafin, josta siis lisenssisopparissa luki, mutta jos haluat edetä myös linjastossa sä voit noteerata lisenssis sisäisessä pörssissä, jossa luonnolliset henkilöt edustavat itseään, sekä kaupankohteitaan esim. juuri pipsien osalta, jotka realisoituvat. Tajusitsä?"

    Eli perät pipseistä.

    Äänestä

  • jorinat jatkuu.. kirjoitti:

    Jos olet saanut 180 pips/kk niin en voi kun onnitella. Eri asia on, toimiiko strategiasi tästä eteenpäin. Tuollainen kuukausituotto kahden vuoden ajan on varmasti tilastollisesti merkittävä, mutta muistathan että kyseessä on vain yksi kahden vuoden ajanjakso. Ikävä kyllä joudun olemaan huono keskustelija, ja tyydyn vain sanomaan että en usko toteumaasi. Huono keskustelija sen takia, että voisin todistaa halutessani väitteesi vääräksi/oikeaksi jos minulla olisi aikaa.

    Tässä muuten mieleisiä tutkimuksia automaatiotekniikan DI:lle ja muille treidaajille. Evidenssiä teidän ajatuksien tueksi tuntuu muutamissa tutkimuksissa olevan - näillä voitte kyykyttää vastustajia: http://www.comp.nus.edu.sg/~tancl/Papers/Journals/Neuro-Yao.pdf
    http://www.cs.adfa.edu.au/~ruhul/Joarder.pdf

    Täällähän käydään kunnollista asiapitoista keskustelua! Kiitokset siitä AS:n DI:lle ja tälle kriittiselle herrasmiehelle.

    Oma matemaattinen pohjani on varmasti heikompi kuin edellämainittujen herrojen, mutta

    ""Tekniseen analyysiin en kommentoi muuta, kuin että lukemieni tutkimusten perusteella valuuttakurssien käyttäytyminen on random walkkia. -> tekninen analyysi ei toimi.""

    Millä aikavälillä näiden tutkimusten mukaan kyse on random walkista vai onko se sitä niiden mukaan aina? Olen itse perehtynyt jonkin verran aiheeseen ja todennut, että trendikäyttäytyminen on sangen johdonmukaista suuremmissa aikaikkunoissa (H4-D1). Käytän itse simppelissä strategiassani lineaarisia support- ja resistanssitasoja tietyillä kulmakertoimilla sekä Wilderin extreme point -sääntöä haistamaan trendin alkamisen/kääntymisen. Minuuttikartoilla ja suurella vivulla (pienellä toleranssilla) ensin treidattuani oli suuri positiivinen yllätys millaiseen ennustustarkkuuteen noinkin yksinkertaisella strategialla pääsee, kun valitsee aikaikkunan pidemmäksi ja toleranssin suuremmaksi.

    Itse en usko pelkän teknisen analyysin ylivoimaisuuteen, vaan sen, talouden fundamentteja koskevan informaation sekä tietynlaisen markkinapsykologian ymmärtämisen (tähänkin toki löytyy teknisiä apuvälineitä, mm. Fibonacci Retracements) parhaana kombinaationa tuloksen saavuttamisessa.

    Asiaan perehdyttyäni en voi enää järjellisesti hyväksyä sitä, että valuuttakaupankäyntiä verrataan nopanheittoon.

    Äänestä

  • Minitreideri kirjoitti:

    Harvemmit tosiaan tulee osallistuttua nettikeskusteluihin, mutta pari kaveria oli sijoittanut Winclubiin, niin päädyin tänne. Alan itsekin hyväksymään ajatuksen, että tekninen analyysi on käyttökelpoinen valuuttatreidauksessa. Eihän se sinänsä tietääkseni sodi mitään teoriakehikkoa vastaan.

    Random walkissahan idea on, että aikasarja joko on sitä tai ei ole. Pitää tulevaisuudessa allokoida osa pienestä varallisuudestani valuuttatreidaukseen. Pidän menetelmäsi mielessä, kun menestyksekkäille sijoitusstrategioille näyttää olevan todisteita tutkimuspapereidenkin muodossa. Otan aiempia puheitani tässä hieman takaisin.

    Varmaan tätä asiaa on tutkittu myös behavioristiselta kannalta, mutta nuo paperit alkavat menemään jo akateemisen leikittelyn puolelle, joten ne eivät paljoa kiinnosta (koulut käyty jo).

    Suomi24:n viestejä luettuani olen päättänyt olla ottamatta itse Winclubiin täällä kantaa.

    Äänestä

  • jorinat jatkuu kirjoitti:

    """Mietippä, miksi suurimmat arvostelijat ja mustamaalaajat ovat kaupallisen koulutuksen saaneita ? (pankinjohtajat, ekonomit, kauppakorkeakoulun proffa, jne). Onkohan kaupallisen puolen koulutuksessa puutteita."""

    Johtuisikohan siitä, että heillä on PALJON enemmän tietoa valuuttakurssien käyttäytymisestä kuin sinulla. Uskallan sanoa, että rahoituksen professori osaa kaikki tarvittavat ohjelmat, teoriat ja tilastolliset menetelmät. Olet jo aikaisemmin kertoillut tällä palstalla sellaisia satuja, että tarinoidesi uskominen on vaikeata. Ensin selität lukiotason tarinaa liukuvista keskiarvoista aivan kuin se ei olisi kenellekään rahoituksen peruskurssin käyneelle tullut mieleen. Sittemmin olet ilmeisesti käynyt yliopistolla tilastotieteen peruskurssin ja kuullut sanan "white noise", jota viljelet joka käänteessä. En pidä tyylistäsi, koska on ilmiselvää että koitat harhauttaa ihmisiä, jotka eivät ole tilastotiedettä lukeneet. Toisekseen en pidä kaikkitietävästä asenteestasi, koska liikumme alueella josta sinulla ei ole syvällistä osaamista. Pelko omien rahojen menettämisestä saa näemmä älykkäätkin ihmiset toimimaan ihmeellisellä tavalla. Motiivisi paistavat rivien välistä kilometrin päähän.

    """Kaikki tuntemani treidaajat ovat teknillisen puolen asiantuntijoita. Mistä johtuu??"""

    Treidaajien koulutustaustat vaihtelevat. Teknilliset/luonnontieteelliset opinnot ovat varmasti hyvä koulutus treidaajalle.

    Miten on mahdollista, että satunnaisella arvauksella saatiin taas tänään 49 pipsiä.
    Kuukauden tuotot tällä hetkellä ovat 151 pipsiä, vaikka kuukausi ei ole edes puolivälissä. Johtuu, kuten olen usein sanonut uudesta identifiointisysteemistä. Minun salkussani se tekee 70*151 = 10 570 €.
    Miten pelkästään arpapelillä on joka kuukausi treidattu keskimäärin n. 180 pipsiä/kk kahden vuoden ajan, (historiatiedot löytyy). On se ihme, että et voi nähdä ja tunnustaa tosiasioita.
    Heikki Turusen simpauttajassa sanotaan, että "keskustelu typerysten kanssa on tyhjäkäyntiä" . Tästäpä syystä siirryn toiseen keskustelufoorumiin, jossa on sentään asiantuntijoita paikalla ja keskustelut sen mukaisia. Hyvää keskustelun jatkoa tälle foorumille siltä autom./säätöt. DI:ltä

    Äänestä

  • jorinat jatkuu kirjoitti:

    """Mietippä, miksi suurimmat arvostelijat ja mustamaalaajat ovat kaupallisen koulutuksen saaneita ? (pankinjohtajat, ekonomit, kauppakorkeakoulun proffa, jne). Onkohan kaupallisen puolen koulutuksessa puutteita."""

    Johtuisikohan siitä, että heillä on PALJON enemmän tietoa valuuttakurssien käyttäytymisestä kuin sinulla. Uskallan sanoa, että rahoituksen professori osaa kaikki tarvittavat ohjelmat, teoriat ja tilastolliset menetelmät. Olet jo aikaisemmin kertoillut tällä palstalla sellaisia satuja, että tarinoidesi uskominen on vaikeata. Ensin selität lukiotason tarinaa liukuvista keskiarvoista aivan kuin se ei olisi kenellekään rahoituksen peruskurssin käyneelle tullut mieleen. Sittemmin olet ilmeisesti käynyt yliopistolla tilastotieteen peruskurssin ja kuullut sanan "white noise", jota viljelet joka käänteessä. En pidä tyylistäsi, koska on ilmiselvää että koitat harhauttaa ihmisiä, jotka eivät ole tilastotiedettä lukeneet. Toisekseen en pidä kaikkitietävästä asenteestasi, koska liikumme alueella josta sinulla ei ole syvällistä osaamista. Pelko omien rahojen menettämisestä saa näemmä älykkäätkin ihmiset toimimaan ihmeellisellä tavalla. Motiivisi paistavat rivien välistä kilometrin päähän.

    """Kaikki tuntemani treidaajat ovat teknillisen puolen asiantuntijoita. Mistä johtuu??"""

    Treidaajien koulutustaustat vaihtelevat. Teknilliset/luonnontieteelliset opinnot ovat varmasti hyvä koulutus treidaajalle.

    perehtynyt aiheeseen. Ei automaattisesti. Riippuu kiinnostuksen suunnasta.

    "ohtuisikohan siitä, että heillä on PALJON enemmän tietoa valuuttakurssien käyttäytymisestä kuin sinulla. Uskallan sanoa, että rahoituksen professori osaa kaikki tarvittavat ohjelmat, teoriat ja tilastolliset menetelmät."

    Diplomi-insinöörikin pystyy piirtämään talon mutta ei osaa rakentaa sitä.

    Äänestä

Prk..., mulle tulee taas massia 15:sta päivä, BUAHAHAHAHA!!!!

Äänestä
  • Onko teillä klupilaisilla tietoa, koska, jos koskaan, olisi mahdollista jälleen päästä mukaan?

    Äänestä

  • kertokaas kirjoitti:

    Onko teillä klupilaisilla tietoa, koska, jos koskaan, olisi mahdollista jälleen päästä mukaan?

    valitettavasti.

    nämä besserwisserit ovat sen hyvin suurelta osin aiheuttaneet. valitan.

    tilannehan voi joskus vielä muuttua, mutta ei ole ainakaan näköpiirissä sellaista.

    Äänestä

  • huonolta näyttää, kirjoitti:

    valitettavasti.

    nämä besserwisserit ovat sen hyvin suurelta osin aiheuttaneet. valitan.

    tilannehan voi joskus vielä muuttua, mutta ei ole ainakaan näköpiirissä sellaista.

    Laita vaan viesti
    [email protected]

    minimipanos 10000 € ja rahaa voi alkaa kotiuttaa
    6 kk päästä. Avaa tili MoneyBookers, raha kulkee sitä kautta.
    Ruotsista email on [email protected]

    Äänestä

  • Hel posti kirjoitti:

    sitten varmempaa tietoa asiasta kuin klubilaisella, niin eipä siinä mitään.

    onnea vaan mailien kirjoittamiselle!

    tsemppiä!

    Äänestä

  • Hel posti kirjoitti:

    Laita vaan viesti
    [email protected]

    minimipanos 10000 € ja rahaa voi alkaa kotiuttaa
    6 kk päästä. Avaa tili MoneyBookers, raha kulkee sitä kautta.
    Ruotsista email on [email protected]

    En ole asiaa vähään aikaan seurannut, mutta nytkö tuo minimipanos on noussut tuohon 10000e? Homman juju alkaa olla sitten sitä myöten selvä. :) Hyvää jatkoa vaan, ja kannattaa muistaa, että tietyssä vaiheessa näissä systeeleissä nopeus on valttia... :)

    Äänestä

  • mukaan pääsee! kirjoitti:

    En ole asiaa vähään aikaan seurannut, mutta nytkö tuo minimipanos on noussut tuohon 10000e? Homman juju alkaa olla sitten sitä myöten selvä. :) Hyvää jatkoa vaan, ja kannattaa muistaa, että tietyssä vaiheessa näissä systeeleissä nopeus on valttia... :)

    minimipanos on toudellakin muuttunut : 0 euroa!!!

    ja johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mukaan pääse, ja joutuu treidaamaan ihan yssikseen.

    Äänestä

  • seurannut, ja kirjoitti:

    minimipanos on toudellakin muuttunut : 0 euroa!!!

    ja johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mukaan pääse, ja joutuu treidaamaan ihan yssikseen.

    yläpuolella oleva. alhaalla keskustelu meni taasen navan alapolelle kun asiasta ymmärtämättömät vatustelijat viimeinkin heräsivät. annettakoon heille se anteeksi, ei kaikkea voi ymmärtää.
    vanha sanonta ´kateus vie kalatkin vedestä´ pitää hyvin paikkansa tähän liittymis asiaan.

    Äänestä

tyytymätön ilmoittautua, kun klubilaiset uhkailevat "vasikoita" teurastuksella ja kannibalismilla.

Onpas tosi mukava toi teidän klubi.

Äänestä
  • tulla satuilemaan tännekin.

    muistahan taas tänään laittaa nenu kiinni telkkariin klo 21!

    Äänestä

  • kaveri on ennättänyt kirjoitti:

    tulla satuilemaan tännekin.

    muistahan taas tänään laittaa nenu kiinni telkkariin klo 21!

    "Vasikat teurastetaan."

    Hieno ja jalomielinen klubi tosiaan.

    Äänestä

  • sikseen kirjoitti:

    "Vasikat teurastetaan."

    Hieno ja jalomielinen klubi tosiaan.

    syödä, niin mikäs sinä olet siihen mitään sanomaan. vai syötkö itse lihasi elävänä? juusto.

    henkilökohtainen mielipiteeni on tosin se, että vasikan liha on yliarvostettua. maistuu vähän lampaalle, eli sellainen ylikäynyt sukkamainen fleivori paistaa läpi.

    nyt kun tarkemmin miettii, niin voihan sitä äkkiä kuvitellakin että sillä on tarkoitettu juuri sinua. ylikäyneelle sukalle sinäkin haiset - enkä edes halua tietää onko maku yhtä suussasulava kuin haju.

    mutta tsemppiä!

    Äänestä

  • haluaa vasikkaa kirjoitti:

    että tyytymättömiä klubilaisia ei löydy, koska "vasikat" päätyvät Aurajoen pohjaan betoniporsas vyönsolkena?

    Todellinen herrasmiesten klubi!

    Äänestä

  • päätellä kirjoitti:

    että tyytymättömiä klubilaisia ei löydy, koska "vasikat" päätyvät Aurajoen pohjaan betoniporsas vyönsolkena?

    Todellinen herrasmiesten klubi!

    klubilaisia ei löydy - koska kaikki he ovat sikarikkaita, ja ympärillä pyörii ylenmäärin kauniita vastakkaisen sukupuolen edustajia.

    ...ja suonet nyt anteeksi, on mentävä viihdyttämään hetkiseksi yhtä sellaista. monien joukosta, tiedäthän. niin kivaa kuin kanssasi olisikin rupatella, et kuitenkaan tarjoa yhtä loistavaa laatuseuraa kuin hän.

    duudeliduu!

    Äänestä

  • että tyytymättömiä kirjoitti:

    nukkuu kalojen kanssa.

    Hei vaan.

    ... vaikka se rikkaita välillä naurattaakin.

    Mikä sussa on vikana, ettet pysty luomaan ihmissuhteita normaalisti, vaan kaikki pitää ostaa rahalla? Ovatko ne vastakkaisen sukupuolen edustajat sinun kanssasi vaan siksi, että sinulla on rahaa? Eikö tunnu pahalta, että ne jättäis sut heti, mikäli et vilauttais setelitukkoa?

    Ei perkele vieköön, että mahtaa tolleen olla vaikeaa elää, koska ei voi luottaa kehenkään. Tavallan mä säälin sua. Raha ei ole kaikki.

    PS. Voi hitto, kun on kiva mennä rakastamansa ihmisen kanssa nukkumaan sen "pokkoseen" ilman, että kyseessä olis materiaalinen ostettu rakkaus.

    Clusolleko tää oli tarkoitettu?

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Clusolleko tää oli tarkoitettu?

    ... moni niin mielellään haluaiskin ymmärtää. Kyllä mä edelleenkin painan pääni sen oman "ukkoni" kasinaloon iltasella ja se "ukko" ei ole cluso.

    PS. Miten edes tosta pysty vetämään jotain johtopäätöksiä clusoon?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... vaikka se rikkaita välillä naurattaakin.

    Mikä sussa on vikana, ettet pysty luomaan ihmissuhteita normaalisti, vaan kaikki pitää ostaa rahalla? Ovatko ne vastakkaisen sukupuolen edustajat sinun kanssasi vaan siksi, että sinulla on rahaa? Eikö tunnu pahalta, että ne jättäis sut heti, mikäli et vilauttais setelitukkoa?

    Ei perkele vieköön, että mahtaa tolleen olla vaikeaa elää, koska ei voi luottaa kehenkään. Tavallan mä säälin sua. Raha ei ole kaikki.

    PS. Voi hitto, kun on kiva mennä rakastamansa ihmisen kanssa nukkumaan sen "pokkoseen" ilman, että kyseessä olis materiaalinen ostettu rakkaus.

    Ja mitaan ette voi...

    ostaa vastakkaisen sukupuolen huomiota rahalla, tai että minulla olisi vaikeuksia solmia ihmissuhteita? en, vaan sanoin että on kivaa olla rikas, ja on kivaa kun vastakkainen sukupuoli pörrää ympärillä - ja se taas johtuu minun hurmaavasta olemuksestani. asia, mitä sinulla, media-ada, ei ole. eikä kyllä sinulla ole sitä kainaloakaan, minne pääsi pistäisit illalla.

    olet kuitenkin keski-iän ylittänyt, katkera, sammaltunut tavarastasi ja vainoharhainen harakka, joka tulee elämään lopun elämäänsä ilman ihmissuhdetta, koska on sössinyt joskus aikoinaan sen yhden suhteen, joka olisi voinut katsella kaikkea tuota läpi sormien. mutta kun ei niin ei.

    mutta älä sotke minua sinuun, jookosta?

    Äänestä

  • että minun pitäisi kirjoitti:

    ... malttanut olla siellä huomion kekipisteenä, vaan piti tulla takasin tänne "köyhällistön" joukkoon noin nopeasti.

    On se elämä kovaa noilla raharikkailla. Sillä rahalla kun ei kuitenkaan pysty ostamaan aivoja.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Kuten huomaat, niin tyytymättömiä Clubilaisia ei ole. On vaan kateellisia kitisijöitä, jotka kateudesta vihreänä yrittävät mustamaalata Clubin ja sen jäsenet. Fiksut ihmiset ovat Clubissa sisällä, typerät "rakkikoirat" räksyttävät rannalla.
Perjantaina taas jymähtää mukava summa tilille (tilitys torstaina ja perjantaina siirtopyyntö sisään, maanantaina lähtee raha Moneybookersiin ja sieltä parina/kolmena pankkipäivänä Nordeaan).
Osalla rahoista ostan kahden viikon matkan koko perhelle. Vietetään tällä kertaa vähän erilainen joulu ja tietysti Winclubin tuotoilla.
MIKSI PITÄISI OLLA TYYTYMÄTÖN.

Äänestä

Tyytymättömiä ei näköjään ole.
Rikosilmoituksia Clubin toiminnasta ei ole tehty.
Yllytyksistä huolimatta pettyneitä jäseniä ei vain näytä olevan missään.
Uskokaa jo pikkuhiljaa.
Muuten atm on tuottanut tänään jo 36 pipsiä.
Kuukauden tuotto tällä hetkellä on jo 187 pipsiä.
Pitää olla täysi kaheli, joka pitää treidausta nollasummapelinä, jossa ei voi voittaa.
Yhtä typerä väite olisi, jos alkaisin väittää, että ilmaa raskaampi ei voi lentää.
ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!!!

Äänestä
  • mutta mistä he voisivat klubia syyttää? Klubi ei ole luvannut mitään!

    Äänestä

  • heitä on kirjoitti:

    mutta mistä he voisivat klubia syyttää? Klubi ei ole luvannut mitään!

    eivät uskalla, kehtaa, viitsi kortti.

    Äänestä

  • on mutta kirjoitti:

    eivät uskalla, kehtaa, viitsi kortti.

    ajattelin vaan ilmoitaa et tulee massia huomenna wessasta!!!! HAhahahaha....

    Äänestä

  • on mutta kirjoitti:

    eivät uskalla, kehtaa, viitsi kortti.

    polisiille, että ostin WC:n FxTrader ohjelmistolisenssin puoleksi vuodeksi ja odottelin että tililleni olisi rahaa tullut, mutta ei tullut ei. No eihän klubin toki takaa tuottoja, joten turha niiden menneiden rahojen peräänkään on itkeä, niillähän ostettiin vain tuo lisenssi. Joista klubi ei vieläkään muuten ole hoitanut ALV asiaa kuntoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

weeceen tyytymättömistä kirjoitti:

Etsintäkuulutus

Maksetaan iso rahatukko sille, joka löytää jostakin tyytymättömän weeceen jäsenen. Jäsenen, joka ei ole saanut halutessaan omiaan pois tai jolle ei ole pidetty annettuja lupauksia.

Yhteydenotot:
[email protected]
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu