Olen 23vuotias. Monta vuotta sairastanut pahaa oloa, monen tietämättä.En halua kuolla,koska pelkään kuolemaa, mutta minulla on aina paha olla. Ahdistaa ja itkettää, sydän hakkaa ristiin rastiin.
JAKSAN silti yleensä aina olla ystävilleni naurava se iloinen hauskuuttaja, kun tulen kotiin saatan itkeä monta aikaa ja vihata itseäni. Kun en jaksa nähdä ketään, sanon olevani kipeä, vaikka en olisikaan ns.fyysisesti kipee. Tänäänkin olisi pitänyt mennä ystävää tapaamaan, vaan laitoin testarin olen kipeä. En saa aikaiseksi mitään. Perun tärkeitä menemisiä ja nyt kun jäin marraskuun alusta työttömäksi, tuntuu ettei minulla ole mitään, kesällä olin töissä 5KK putkeen ja se piti minut "elossa".
Välillä en saa unta ollenkaan, välillä nukun liikaa. Rajoitan syömisiäni ja pidän itseäni lihavana.Olen huomannut miettiväni liikaa ruokaa ja kaloreita.(olen 163/58) mulla on pakko mielle käydä puntarissa joka päivä.Jos paino on noussut rankaisen itseäni olemalla erittäin niukalla ruualla.Mulla on kai tavoite laihtua .
En ole seurustellut yli 2vuoteen ja kaipaan läheisyyttä.En vain käy missään ja sitten pelkään toisaalta taas tosi paljon miestä ja seksiä, joka tulisi jossain vaiheessa seurustelua mukaan.
Mitä minä teen? Kuolen tänne asuntooni, mutta olen liian hyvä pitäMään kulissit.
JAKSAN silti yleensä aina olla ystävilleni naurava se iloinen hauskuuttaja, kun tulen kotiin saatan itkeä monta aikaa ja vihata itseäni. Kun en jaksa nähdä ketään, sanon olevani kipeä, vaikka en olisikaan ns.fyysisesti kipee. Tänäänkin olisi pitänyt mennä ystävää tapaamaan, vaan laitoin testarin olen kipeä. En saa aikaiseksi mitään. Perun tärkeitä menemisiä ja nyt kun jäin marraskuun alusta työttömäksi, tuntuu ettei minulla ole mitään, kesällä olin töissä 5KK putkeen ja se piti minut "elossa".
Välillä en saa unta ollenkaan, välillä nukun liikaa. Rajoitan syömisiäni ja pidän itseäni lihavana.Olen huomannut miettiväni liikaa ruokaa ja kaloreita.(olen 163/58) mulla on pakko mielle käydä puntarissa joka päivä.Jos paino on noussut rankaisen itseäni olemalla erittäin niukalla ruualla.Mulla on kai tavoite laihtua .
En ole seurustellut yli 2vuoteen ja kaipaan läheisyyttä.En vain käy missään ja sitten pelkään toisaalta taas tosi paljon miestä ja seksiä, joka tulisi jossain vaiheessa seurustelua mukaan.
Mitä minä teen? Kuolen tänne asuntooni, mutta olen liian hyvä pitäMään kulissit.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisihan se niin mahtavaa saada tyttöystävä jota paijata. Mulla olisi niin paljon hellyyttä annettavana että varmaan halaisin tyttöni kuoliaaksi asti :P
Mutta sen sijaan hengailen päivät pitkät kämpillä tekemättä käytännössä mitään. Tuntuu niin pahasti että koko elämä valuu ihan täysin hukkaan. Enkä edes tiedä mitään mitä huvittaisi tehdä. Edes päävoitto lottopotissa ei juurikaan lämmittäisi mieltäni. Noh, se tyttönen olisi kyllä ihan kiva :)
seurustellut, joten tiedät että se on mahdollista. Minä pian 28 enkä koskaan.
Ainakin sun olis syytä mennä juttelemaan lääkärille, ennen kuin ns. "mopo karkaa" ihan totaalisesti. Mulla on oikeastaan aika lailla samanlainen kuvio, että kodin ulkopuolella jaksan olla suht "normaali". Olisiko syynä perisuomalainen vieraskoreus ja se ettei halua ikään kuin "tartuttaa" masennusta, mutta myös se että jotenkin tuntuu epäilevän joidenkin suhtautumista, että alkavat välttelemään jos heille kertoo että potee masennusta. Joillekin olen kyllä kertonut ihan avoimesti, riippuu ihmisestä.
Osa syynä pidän kyllä sitäkin että, minun mielestäni, on ollut jo pitkään menossa sellainen "positiivisen ajattelun" tarkoituksenhakuinen propaganda aalto, jonka tarkoituksena lienee kuitenkin lopultakin vain markkinatalouden tukeminen, eikä ehkä kuitenkaan mikään todellinen ja aito ilmapiirin parantamisen halu; ts. yritetään pitää yllä eräänlaista shoppailufiilistä, ettei vain kulutushysteria hiipuisi. Ja työpaikoilla sillä yritetään parantaa tuottavuutta ja samalla hiljentää asiallinenkin kritiikki, siitä paineesta ja stressistä, mitä se aiheuttaa kun työntekijöistä puristetaan kaikki tehot irti...
No, onhan toki suomalaisilla, varsinkin nuorilla, paljon parantamisen varaa aidosti hymyilemisen herkkyydessä, mutta kun monet nuorista näyttävät yrittävän kai esittää olevansa "cool" tms., sillä tyylillä ettei vain vahingossakaan hymyilisi... Heh; tosi lapsellista ja typerää, ja lisää myös osaltaan masennukselle altistumista.
Ai mistäkö tiedän? Minulla oli samanlaista elämä kuin sulla. Vuosia. Onneksi pääsin kuntoutustutkimukseen, jossa masennukseni diagnosoitiin.
Suosittelen sinua varaamaan ajan esim. terveyskeskuslääkärille.