Pekka-Eric, pohdintaa

Uhrit ovat viattomia paikallaolleita joilla ei ollut aavistusta mitä tuleman pitää. Tappaja oli hyvin tietoinen asiastaan. Pekkaa minäkin säälin sen vuoksi että niinkin kova ajattelija kuin hän oli , silti meni harhaan ajatuksissaan joita en voi missään nimessä allekirjoittaa. Minun käsitys maailman jaloudesta ja jalostumisesta on aivan toisenlainen. Sääli on aina ihmistä joka harhautuu polulta pahemman kerran eikä kukaan osaa ja huomaa ohjata sieltä pois. Viha on tuhoisaa ennenkaikkea kantajalleen sillä se on kuin myrkky joka pikkuhiljaa lamaannuttaa käsityskykyä ja vääristää kaiken kuin aistit sumenisivat. Se tappaa sielun ja on kuin "vihannes" jolla ei ole enää tunne-elämää sellaisena kuin se ihmisellä tulisi olla. Se on paha kauhutarina elävänä kuolemisesta ! Se vie kaiken mahdollisuuden kun se valtaa mielen kokonaan ! Sillä on surkea ja tuhoisa loppu. Pekka vei muitakin mukanaan valitettavasti. Tragediaa tälläinen on kaikille osapuolille. Se koskettaa jokaista ja varsinkin herkempiä jotka vain uskaltavat pureutua asiaan syvemmin. Se on varoitus meille kaikille siitä miten voi tulla tunteettomaksi jos ei ole taitoa korjata ongelmiaan ja hakea apua ajoissa ! Se on hätähuuto ennenkaikkea rakkaudettomuudesta jota tarvitaan yhtä paljon kuin tarvitaan vettä tms. Saatat tuntea myös sympatiaa sen vuoksi että itse et voi hyvin ja samaistat tuon tunteen ja suret sen kautta ? Koeta selvitä

Itsekin suren kyllä pekka poloisen kohtaloa. Varmasti ollut erittäin ankeaa kun on tuollaiseen tilanteeseen ajautunut.

Kuitenkin nämä pekan 'ajatukset' ovat lähes kaikki täyttä p*skaa, siitä ei pääse mihinkään.

Varmastikin uskoi asiaansa, eipä siinä mitään, mutta itsensätappamisesta siinä ennenkaikkea varmastikin oli kyse. Ei 'hyökkäyksestä ihmisyyttä vastaan' tms.


Niin tai näin, todella koskettava juttu kokonaisuudessaan. Itsenikin pysäytti eniten jostain syystä juurikin uutinen, että pekka on menehtynyt myös itse.

Noh, ainakin hänestä tuli legenda joka tullaan muistamaan aina.

En kahden kouluikäisen pojan äitinä tunne muuta kuin suunnatonta vihaa tappajaa kohtaa.
Miksi tämä raukka tappoi tekojensa jälkeen itsensä,eikö ollut munaa jäädä vastaamaan hirmu teoistaan.
Näinhän ne suuret sankarit toimivat vai mitä...
Minun lapseni järkyttyivät suuresti ja kävimme pitkiä keskusteluja kotona ja opettajat koulussa.
Lapset nukkuivat seuraavan yön vieressäni ja minä valvoin.
Näitä sairaita aikapommeja riittää toivottavasti heidät pysäytetään.

Kyllä minuakin enemmän kosketti se kun torstai-aamuna luin lehdestä Pekka-Ericin kuolleen edellisiltana.
Pekka-Eric oltaisiin varmastikin todettu syyntakeettomaksi (aivokemia täysin sekaisin, kun omin päin lopetti yhtäkkisesti SSRI:n käytön -> serotoniinikemiat minimissä mistä ärtyneisyys ym. johtui).
Lisäksi olisi aivan varmasti saanut ison pinon ihailijakirjeitä ja pikkuhousuja teinitytöiltä, se oli selvää jo keskiviikkona ennenkuin tieto kuolemasta tuli.

SSRI-lääkkeet ovat jo nyt yhdysvalloissa syynin alla. Näitä tapauksia kun alkanut olla enemmänkin.

Tätä se on kun lääkkeiden testaus on puutteellista. Todelliset haittavaikutukset selviävät, vasta kun lääkkeet saadaan todelliseen jakeluun.

Mikäpä nuorta ihmistä tai ihmistä yleensä enemmän voisi masentaa ja rikkoa kuin se, että hänen seksuaalisuutensa ja tunne-elämä tuhotaan jollain muka "lääkkeillä".

Itse olen parantanut masennustani ihan luonnon voimilla kirkasvalot, liikunta, hyvä positiivisten ihmisten seura.

Alkoholin käytön olen lopettanut kokonaan, koska se tuo vain lisää masennusta.
Pilveä saatan silloin tällöin poltella, se piristää ja tuo positiivisiä ajatuksia. Eikä aiheuta krapulaa tai morkkista.

Itsetutkiskelu, omaterapia ja pohdiskelu.
Ovat olleet avain asemassa paranemisessani.

Ei lääkärit tai lääkkeet ole autaneet läheskään niinkuin, ystävien hyvä seura ja harrastukset.

Masennus on vain mielentila, joka on olemassa jos niin haluat.

Et lopulta ole oikeasti masentunut susta vain tuntuu siltä. Voi lopettaa sen masentelun, jos vain haluat, koska se on yhtä todellista kuin olla onnellinenkin, vaikka pienistä asioista mitä sulla on tai koet.

Itsehankittuja mielentiloja.
Voit ottaa kaikki maailman murheet hartioillesi jos haluat, niitä puida.
Yhtähyvin voit ottaa kaikki maailman ilot hartioillesi, jos haluat, ja puida niitä.

Takaan sullekin paremmat fiilikset, niistä :-)

Marinka, kiitos. Olen helpottunut siitä että tunnet samoin kuin minä. Olen samanikäinen kuin sinäkin.

Viime vuonna luin ensimmäistä kertaa kouluampumavälikohtauksista ja käsittelin niitä mielessäni paljon. Huomasin kuinka ymmmärrän hyökkääjiä ja näin nimenomaan heidät yhteiskunnan uhreina. Koska olen tiedostanut kuinka suomalaiset nuoret voivat pahoin, osasin odottaa tälläistä tapahtumaa tännekkin.

Ja sitten se tapahtui, juuri kuin olin vihdoinkin iloinen, kun kaikki oli taas jotenkin mukavaa, Jokelan tapaus tulee kuin nurkan takaa. En ollutkaan varautunut siihen tarpeeksi hyvin. Tuntui niin pahalta uhrien ja omaisten puolesta, mutta pian huomasin että eniten suretti Pekka-Eric Auvinen. Koska jostain kumman syystä näen itseni hänessä.

Luettuani hänen jättämiään kirjoituksiaan ja katsottuani hänen videoitaan, ymmärsin häntä, vaikka en läheskään kaikista asioista ole hänen kanssaan samaa mieltä. Pinnan alla näin apua pyytävän pojan jonka liika tieto ja "tiedostaminen", kuten Columbinenkin hyökkääjillä, on sekoittanut. Tähän väliin ilmoitan että en missään nimessä hyväksy hänen, tai kenenkään muunkaan koulusurmaajan, tekoa.

En tunne pelkoa enkä inhoa Pekkaa kohtaan, vaan suunnatonta surua ja empatiaa. Pari päivää Jokelan tapauksen jälkeen hiljenin, en ole enää se sama hauska tyttö kuka tunnetaan iloisena, lapsenmielisenä ja kovaäänisenä. Nyt mikään ei jaksa kiinnostaa, ruoka ei pahemmin maistu enkä halua tavata edes kavereitani. En halua mennä nukkumaan, enkä pysyä hereillä. Itken päivittäin vaikka sitä harvoin edes yleensä teen. En osaa kertoa kellekään ajatuksistani koska kukaan ei ymmärrä.

"Pekka-Eric on jatkuvasti mielessäni. Hän on ensimmäinen jota aamulla ajattelen, ja myös viimeisenä mielessäni ennen kuin nukahdan"
Kirjoituksesi kuvaa hyvin tunnettani.

Ainoa asia joka kiinnostaa, on Jokelan tapaus, vaikka toivon sydämeni pohjasta että sitä ei olisi edes tapahtunut. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ajatellut käyntiä psykologilla. En tiedä mikä minun on ja se pistää minut vihaamaan itseäni.

Toivon että olisin voinut jotenkin estää Jokelan tragedian. Toivon että juuri minä olisin voinut auttaa Pekka-Ericiä. Suloinen poika, olisin mielelläni lähestynyt häntä.

mä oon 15v ja vaikka tapahtumasta on kulunut vuosia niin silti harmittaa eniten myös pekan kuolema ja en yhtään tiedä miksi... itselläni on ahdistuneisuushäiriö ja mua on kiusattu ala asteella joten jollain tavalla osaan ymmärtää pekkaa. olisin halunnu auttaa häntä jos olisin pystyny :(. väärinhän hän teki mutta silti surullista. mietin onko mussa jotain vikaa kun suren sitä. mietin myös olisikohan hän vihannut minua jos olisi nähnyt mut jossain tai jos olisin ollut sillon hänen ikäinen ja olisi ollut kiva lähestyä häntä :/

Olisikohan koko ampumista edes tapahtunut ilman SSRI-lääkitystä. Myös Columbinen kouluampujilla ja lukuisilla muilla massamurhaajilla on ollut SSRI-lääkitys.

Surullisia tapahtumia kaikenkaikkiaan. Voi olla että SSRI-lääkkeet ovat saaneet herkän mielen lopullisesti pois raiteiltaan. SSRI-lääkkeillä on raportoitu paljon negatiivisia sivuvaikutuksia.

olispa pekka vielä elossa :(

Jokuvaaaann:
Ymmärrän hyvin sun fiiliksiä. Minuakin kiinnosti tapaus sinun ikäisenä ja silloinkin jo kun tämä tapahtui olin aika nuori vielä silloin. Usein se pyörii mielessäni varsinkin syksyllä ja tunnen häntä kohtaan sääliä, vaikka en tekoa millään tapaa hyväksy. Jos olisin ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, varmasti olisin huomannut hänet ja yrittänyt auttaa, koska olen nähnyt hänen YouTube -videot. En suinkaan ole ainoa, joka ajattelee näin. Myös silloin jenkkitubettaja yritti puuttua tähän, mutta kukaan ei uskonut?
Varmasti sun fiiliksiä helpottais se, jos juttelisit tästä jollekin? Vai miettitkö tätä tapausta useinkin?

Olisikohan koko ampumista edes tapahtunut ilman SSRI-lääkitystä. Myös Columbinen kouluampujilla ja lukuisilla muilla massamurhaajilla on ollut SSRI-lääkitys.

”Surullisia tapahtumia kaikenkaikkiaan. Voi olla että SSRI-lääkkeet ovat saaneet herkän mielen lopullisesti pois raiteiltaan. SSRI-lääkkeillä on raportoitu paljon negatiivisia sivuvaikutuksia.”

Tosiaan. Tätä mäkin oon pohtinut ja paljon SSRI-lääkkeiden yhteyttä, ne on monesti tälläisissä tapauksissa mukana ..

"Lisäksi tunnen pelkoa ja jopa häpeää, koska luulen, että olisin heikkona, ns. darwinistisena luuserina, kuulunut hänen uhriensa joukkoon, jos olisin ollut paikalla tuona keskiviikkopäivänä. "

Sinulla on samanlainen Jumala syndrooma kuin Pekallakin. Voi johtua siitä. Koet empatiaa häntä kohtaan, koska osasit samaistua hänen tunteisiinsa ja ajatteluunsa siitä, että kaikki muut ihmiset ovat tyhmiä. Teillä on tarve erottautua ja olla kuin olisitte muita ihmisiä parempia.

Auvinen on hiukan ristiriitainen tapaus. Se on varma kuitenkin, että hänen iskunsa oli täysin tuomittavaa, jota ei vain voi uskoa.

Kuitenkin olen huomannut, että jonkinlaista surua olen Pekkaa kohtaan tuntenut. Kaveri oli koulukiusattu sekä yksinäinen. Hän vietti kaiken päivät netissä etsien seuraa. Pekalla oli myös mielenterveys ongelmia, joihin hän käytti myös lääkkeitä. Myös netissä olevan ihastuksen kanssakin oli ongelmia, joka myöskin antoi arpia Pekalle.

Vihaa hän tunsi, jonka ymmärrän vallan hyvin. Kuitenkin se meni överiksi, kun hän julisti sen ”koko maailmaa vastaan”.

Kyllä hän välitti ihmisistä - ainakin joistain.