Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Suutelustakin!!??

Erehdyin pussailemaan tuntemattoman tyypin kanssa ja jo seuraavana aamuna huulessa pieni haavauma ja suussa oli pieni valkoinen rakkula, ilmeisesti siis herpes? Olikohan edes mahdollista, että sain kyseiseltä tyypiltä, kun noin nopeasti tuli ja joka paikassa sanotaan, että itämisaika on muutaman päivän? Että jos olisin saanut jo ennemmin, mutta olisi ollut oireettomana. Ennen kuukautisia tuli myös suuhun pieniä valkoisia rakkuloita muutama.

Voi itku... Ajattelin varata lääkäriajan, mutta onko tarpeellista edes..? Tautihan kuulostaa olevan melko yleinen ja herkästi tarttuva. Jos nyt on edes kyseinen tauti! Eli pitääkö nyt vaan elää loppuelämä selibaatissa ja kieltäytyä myös suutelemasta ihmisiä..? :D Mitä muita ongelmia aiheuttaa? Jostain luin mahdollisesta aivotulehduksesta, se kuulosti jo pahalta.
3637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Herpes ei tosiaan puhkea noin nopeasti, virus vaatii itämisaikansa. Eli JOS kyse on herpeksestä, olet saanut sen jostain muualta.

Mutta uskonpa ettei kyse edes ole herpeksestä. Oireet kuulostavat ennemminkin aftoilta, joita tulee ihan ilman tartuntaa.;) Näytäpä lääkärille, jos askarruttaa.;)

Äänestä
  • Tosiaan, nyt kun tutkin noita afta-juttuja netistä, niin tutummilta ne kuulostavat kuin herpes. Tuosta baarireissusta kuitenkin jäi muussakin mielessä sellanen trauma, että aattelin heti että no niin, pitipä hankkia vielä joku tautikin. xD Tuntui kyllä uskomattoman huonolta tuurilta. Eikä mulla tosiaan mitään kuumetta ja rykelminä noita rakkuloita ole, mitä ilmeisesti on herpeksessä. Tarkemmin ajatellen mulla on ennenkin ollut noita aftoja, sillon en vain ole noin kiinnittänyt huomiota, kun ei ole noin lähellä huulta ollut. Kiitoksia vinkistä, että osasin ottaa asiasta paremmin selvää, enkä mennyt lääkäriin turhaan. :)

    Äänestä

toisella on huulessa herpesrakkula eli herpes on aktiivivaiheessaan. Joskus herpes voi tarttua jo ennen kuin rakkula näkyy huulessa, koska viruksia erittyy jo silloin. Jotkut henkilöt tartuttavat herpestä myös olemalla itse oireettomia.

Huuliherpes tarttuu samoista laseista juomalla, ruokailuvälineistä, koskettamalla herpesrakkulaa ja sitten jotain limakalvoa. Itseensä ja toisiin voi näin tartuttaa herpeksen yhä uusiin kohtiin, kuten silmiin, nenään, peräsuoleen jne. Sekä genitaaliherpes että huuliherpes tarttuvat kaikkiin limakalvoihin.

Syntyvälle lapselle äidin alapäässä oleva herpes voi äidiltä tarttuessaan aiheuttaa vauvalle aivokalvon tulehduksen ja vammaisuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi ei kirjoitti:

Erehdyin pussailemaan tuntemattoman tyypin kanssa ja jo seuraavana aamuna huulessa pieni haavauma ja suussa oli pieni valkoinen rakkula, ilmeisesti siis herpes? Olikohan edes mahdollista, että sain kyseiseltä tyypiltä, kun noin nopeasti tuli ja joka paikassa sanotaan, että itämisaika on muutaman päivän? Että jos olisin saanut jo ennemmin, mutta olisi ollut oireettomana. Ennen kuukautisia tuli myös suuhun pieniä valkoisia rakkuloita muutama.

Voi itku... Ajattelin varata lääkäriajan, mutta onko tarpeellista edes..? Tautihan kuulostaa olevan melko yleinen ja herkästi tarttuva. Jos nyt on edes kyseinen tauti! Eli pitääkö nyt vaan elää loppuelämä selibaatissa ja kieltäytyä myös suutelemasta ihmisiä..? :D Mitä muita ongelmia aiheuttaa? Jostain luin mahdollisesta aivotulehduksesta, se kuulosti jo pahalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu