kun joudun taistelemaan itseni kanssa, etten kirjoittaisi hänelle. Väännän kättä ylpeyden ja järjen kanssa, mutta sisältä korventaa. Joskus vaan tuntuu yhä, että kaikki jäi niin kesken. Haluaisin solmia ne langanpätkät, että saisin itselleni rauhan.
Vieläkin on päiviä
-Fighter-
272906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mikä sinua estää sitä tekemästä? Eihän sinulla ole mitään menetettävää sillä jos et mitään tee asian suhteen niin olet jo menettänyt hänet. Nyt rohkeasti vain kirjoittamaan voihan olla, että hän jopa odottaa viestiäsi.
olen jo, ei se siitä kiinni ole. Ehkä pelkään liikaa sitä, että turhaan taas vaan sekottaisin elämäni, jos ottaisin yhteyttä. Tasapainoilu järjen ja tunteiden välillä on herkkää peliä ja en ole varma kykenenkö pitämään mopon käsissä. Karkuun sitä ei ole varaa enää päästää. Ja toisaalta, kuinka sitten solmia yhteen punainen lanka sen mustavalkoisen kanssa? Tuskin se liitos pitää.
Kunhan kävin taas purkamassa.
aina sopia ja selvittää,niin että molemmat saavat rauhan.
pitkän aikaa sitten, mutta kyllästyin kiusaamaan itseäni. Asiat menivät vaan enemmän solmuun. Olen melko varma, että sitä toista osapuolta tuskin enää kiinnostaa näitä asioita kanssani vatvoa, hän on varmasti jo jatkanut elämäänsä eteenpäin. Samoin olen tehnyt itse, mitä nyt välillä varjot hyppivät seiniltä kiusaamaan. Kyllä tää tästä taas.
yritit,silloin on tehnyt voitavansa.Sekin jo
osaltaan helpottaa.
Jaksamista ja hyvää päivän jatkoa.
myös sinne.
voi olla sillä toisellakin. Jos molemmat välittää, ja on jotenkin hankala tilanne, niin kyllä varmaan asiat suttaantuu. Eikös asioilla ole taipumusta järjestyä, mutta jos itse vaikuttaa niihin, ne menee hyvin. Jotkut ovat sekä kärsivällisiä että kärsimättömiä, samassa ihmisessä.
mitään tekemistä kärsivällisyyden tai kärsimättömyyden kanssa. Kärsimys on luultavasti se ainoa sana kuvaamaan tätä kaikkea.
Miten siitä tuli sitä, en vieläkään ymmärrä. Väärä ajoitus, väärät sanat, väärät teot. Epäilenpä joskus onko mitään koskaan ollut olemassakaan. Ainoa, mistä olen enää varma, ovat tunteeni. Ne eivät valehtele.
pääsisi asiassa eteenpäin? Molemmat tykkää
taitaa teillä olla tuossa tunneaallokossa. Jospa se toinen on ollut hissiliikkeessä koko kesän sinun osaltasi, ja odottanutkin jotakin. Mutta jotenkin:) vain tuntuu siltä, että tärkein asia on varma. Sie oot takuulla sillä sydämessä. Ja se varmaan ajattelee, että puhumalla asiat selviää.
"Väärä ajoitus, väärät sanat, väärät teot"
Miten kaikki voi mennä väärin kun on vain yhdet oikeat toisilleen? Voita ylpeytesi kerrankin, pyydän... Laitetaan tälle piste oli se sitten mitä hyvänsä.
Pieni Minä
se päivä kun taas nähdään töissä, oisko se jotain?
yhä vähemmän kirjoittamassa, mutta en ole vielä päässyt hänestä irti. Se on tunneongelma, joka vaan on. Muuten menee kyllä ihan jees. Anna itsellesi aikaa. Jos esim. läheisen kanssa on mennyt sukset ristiin, niin välit saattavat korjaantua vasta vuoden päästä täysin. Kun aikaa kuluu, saa perspektiiviä ja kasvaa itsekin.
kun ajan kuluminenkaan ei tuo muutosta tai mitään selvyyttä?
Tuntuu kuin täällä päässä elämä muuten jatkaisi kulkuaan, mutta tämä yksi asia on pysähtynyt paikoilleen. Aikaa kuluu ja kuluu, vaan sydän ei parane, muisto ei katoa, tunteet ei kuole.
Mutta mitään mahdollisuutta ei ole. Ei vaan ole.
joka auttaa. Taisit olla rakastunut häneen? :)
Toivo, että tapaat hänet jossain ja saat tilaisuuden selvittää hänen kanssaan, mitä sinä tunnet häntä kohtaan ja mitä hän tuntee sinua kohtaan. Jos heität toivomuksen, niin se yleensä toteutuu. Puolitiehen asiat harvemmin jäävät, ellei dramaattisesti kuole jossain onnettomuudessa tai tapahdu jotain muuta hyvin ikävää ja lopullista. Keskeneräisille asioille tulee aina joku päätös jossain vaiheessa. Minkä taaksensa jättää, sen eestänsä löytää. Sydämen surut on vain jokaisen käytävä läpi. Ei auta itku markkinoilla.
Aina on olemassa mahdollisuus. Eri asia on, onko tahtoa.
toivon ja epätoivon välillä. Minä tiedän. Joskus järjen ääntä on kuunneltava kuitenkin. Tunteilla on paha tapa aiheuttaa järjettömiä tekoja.
entä sitten, siitä ei ala kuin ylämäki. Sitä kautta on joskus mentävä asioiden selviämiseksi. Eikä kannata väheksyä toisen kykyä hallita tilannetta ollenkaan. Voi olla, että se toinen osaa solmia ne oikeat narut oikein yhdessä sun kanssa. On lopputulos mikä vaan, niin sitten olisi ainakin selvitetty. Että tsemppiä ja rohkeutta sulle!
Tää on vaan tosi monimutkainen juttu. En todellakaan ole varma enää mistään, muusta kuin tunteistani tätä toista osapuolta kohtaan.
Mutta tässä on mennyt jo niin pitkän aikaa, että tunnen toisinaan olevani ehkä jopa järjiltäni, kun en vaan voi antaa olla ja unohtaa.
Järjettömiä tekoja olen hänen takiaan tehnyt enemmän kuin koskaan kenenkään muun. Olen jopa kertonut tunteistani, hänelle itselleen suoraan. Olen surrut, olen kaivannut, olen vihannut (mistä en ole ollenkaan ylpeä), olen muistanut ja ennen kaikkea olen rakastanut. Mutta en enää tiedä mikä osa tästä on totta, mikä vaan päässäni rakentamaa haavemaailmaa. Olen käynyt pohjalla ja olen sieltä myös selvinnyt ylös. Senpä takiakin kai on niin vaikea enää uskaltaa. Rakastan häntä... mutta pelkään sitäkin enemmän. En tahdo rikkoa itseäni enää, mutta en löydä rauhaa.
Umpisolmu.
Rauhan saat vain selvittämällä asian hänen kanssaan. Helppoa se ei varmasti ole, mutta sen arvoista se on. Eikun istutte alas kasvotusten ja puhutte, puhutte niin kauan ja sen verran, kun on tarpeen. Ei siinä oikeasti muu auta. Noin sinä ainakin rikot itsesi ja voi olla, että tietämättäsi rikot samalla toista.
haavoja, ne arpeutuvat ja repeävät joskus vielä pahempina auki, jos asioita ei selvitä ja jättää ne keskeneräisiksi.
Liian pitkä välimatka ja liian suuri etäisyys. Liian korkea kynnys. Ei auta kuin yrittää antaa itselleen vielä lisää aikaa.
aikaa itselle eri asia, pitää olla siihen valmis ennen ku ryhtyy
kaikille kommentoijille. Tämä täältä tältä erää.
Ehkä tässä sen henkisen etäisyyden merkitys on kuitenkin suurempi kuin fyysisen välimatkan, vaikka sitäkin riittää.
Ehkä en ole vielä valmis. Jos koskaan.
että saisimme sovittua keskeneräiset asiat ja jatkaa sitten helpottunein mielin eteenpäin. Oli lopputulos sitten samaan suuntaan tai eri suuntaan.
Mutta se kynnys yhteyden ottamiseen on hyvin korkea, se on vain kasvanut ajan myötä. Ja kun emme edes törmää enää missään sattumalta.
Joskus meinasin laittaa sinulle sähköpostia koulukaverit.comin kautta mutta se tuntui jotenkin naurettavalta. Tarkoitan vaan että kun puhelinkin on keksitty ja se olisi ehkä paras työkalu :)
Minä kyllä vieläkin ajattelen sinua, kaikesta huolimatta...
Kuulostaa tuo sun kuvailema tunnetila niin tutulta, ja toivon, että ihminen jolta mä odotan yhteydenottoa ajattelisi noin ja vihdoin soittaisi... Meillä jäi kaikki ihan kesken enkä voi olla häneen yhteydessä eikä hän minuun ennenkuin tekee isoja päätöksiä elämäntilanteensa suhteen...Voi itku, tää on niin syvältä... soita sä nyt edes sille sun ihmiselle ja selvitä asia. Mä niin toivon, että mun puhelin soisi:). Mä ajattelen sinua joka päivä ekaksi kun herään ja viimeiseksi ennen kuin nukahdan.