kustannuksella
Huomio kiintyi jo viime viikkoiseen pieneen mainintaan lehdessä, miten erityisesti vanhukset olivat olleet järkyttyneitä Jokelan tapauksesta. Helppo ymmärtää siinä mielessä, että sota-aikana lapset yritettiin säästää pahimmilta kokemuksilta, heitä suojeltiin ja varjeltiin niin pitkälle kuin mahdollista. Ja nyt maailma on muuttunut niin raa'aksi, että väkivalta voi kohdistua eri puolilla maailmaa suoraan lapsijoukkoihinkin, kuten nyt myös meillä.
Eivät lapset ole olleet viime vuosina enää tämän yhteiskunnankaan erityissuojeluksessa, vaikka kansainväliset lastenoikeussopimukset sitä edellyttävät. Lapsiperheiden aseman heikkeneminen on yhtenä osana lisännyt lasten henkistä pahoinvointia, mutta silti heidän mielenterveyspalvelunsa on järjestetty jopa huonommin kuin aikuisille. Sota-ajan yhteisöllisyys ja inhimilliset arvot ovat vaihtuneet arvottomuuteen ja jäljelle jääneiden arvojen kovenemiseen ja vääristymiseen.
Lasten henkinen pahoinvointi näkyy myös kouluväkivallan raa'istumisena, johon aikuisilla ei ole ollut halua, eikä kykyä puuttua riittävän tehokkaasti. Perheiden tuet taloudellisessa ja muussa mielessä on pudotettu alle toimeentulorajan, eikä yhteiskunta ole halunnut kantaa siitä vastuuta siten kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Kovien arvojen yhteiskunnassa ei pieniä ja heikkoja arvosteta. Vaikka pienituloinen ihminen olisi kokenut olevansa kutsumusammatissaan, ei hänen työtään ole arvostettu, vaan häntä on pidetty luuserina, tyhmyrinä, joka ei ole tajunnut hankkia riittävää ansiotasoa itselleen ja lapsilleen. Tällaisia kommentteja on saanut suoraan lukea nettikeskusteluista. Pitää olla vähintään Jokelan surmien suuruinen tragedia, ennen kuin se ihmisiä koskettaa ja osa koviin arvoihin kyllästetystä nuorisosta tuntuu jäävän vielä senkin ulkopuolelle. Sodan loputtua Suomi oli täynnä pieniäkin kyliä, joista suuri osa äideistä oli menettänyt rinnaltaan puolison, lapset isänsä, äidit poikansa. Menetykset olivat suuria ja jokaista ihmistä syvältä koskettavia.
Maan jälleenrakennukseen tarvittiin myös henkistä kovuutta. Kuten tänään aamu-tv:ssä mainittiin ihmisille silloin sanotun, että masennukseen ei ole varaa, siksi ei saa katsoa taakseen, on katsottava vain eteenpäin. Ei tainnut olla terapioita edes rintamalta hengissä selvinneille, jokaisen oli selvittävä miten kuten parhaakseen katsoi, niin lasten kuin aikuisten. Siinä mielessä jälleenrakennuksen aika on verrattavissa maamme viime aikojen henkiseen kovenemiseen, että maata oli rakennettava ja elintasoa nostettava, eikä ihmisten henkinen hyvinvointi ole ollut niin turhan tarkkaa. Silloin maa nousi sodasta, nyt olemme kipuilleet ylös 90-luvun lamasta ja pankkikriisistä.
Työelämässä se on näkynyt kasvavina vaatimuksina ja johtanut perheen yhteisen vapaa-ajan vähenemiseen. Sosiaalietuuksien jatkuva kaventaminen on tehnyt työssäkäymisen välttämättömäksi silloinkin, kun moni pienituloinen yksinhuoltaja ei siitä ole taloudellisesti paljoa hyötynytkään. Lapset ovat jääneet yhä enemmän yhteiskunnan kasvatettaviksi ylisuuriin päiväkotiryhmiin ja liian suuriin koululuokkiin, joissa molemmissa kärsitään henkilökuntapulasta, toisin sanoen tukea ja turvaa antavista aikuisista.
Edes väliaikaista kodinhoitoapua lapsiperheille ei ole ollut antaa esim. vanhemman äkillisesti sairastuessa. Jopa monia voimassa olevia lakeja on rikottu, esim. terveydenhuolto-, mielenterveys-, lastensuojelu- ja perusopetuslakeja - jopa perustuslakia - sillä ei lapsiin ole kannattanut investoida, koska he eivät tällä hetkellä ole veroeuroja tuottavia kansalaisia. Eduskunnassa ollaan tästä varsin hyvin tietoisia, mutta vuosiin ei tilanteen korjaamiseen lasten kannalta "ole ollut varaa nyt" tai rahaa ei ole löytynyt muutamaa euroa enempää.
Tämäkö on sitä luonnollista valintaa, joka karsii osittain onnenkaupallakin selviytyjiksi optiomiljonäärit ja ne, jotka tietäen tai tietämättään ovat kouluttautuneet aloille, joka takaa riittävän toimeentulon tänäkin päivänä. Luonnolliseen valintaan on siinä tapauksessa kuulunut myös aikuisten mielenterveyspalvelujen alasajo, jolloin vanhemmuuteen kyvyttömiltä on voitu ottaa lapset nostamaan lastensuojelulaitosten omistajien nimet kotikuntiensa verotilastojen kärkisijoille.
Kauppalehden tietojen mukaan tuo uusi teollisuuden ala tuottaa omistajilleen suurempaa voittoa paljon lyhyemmässä ajassa, kuin perinteisillä yritysmaailman aloilla. Lapsia kohtaan osoitettu välinpitämättömyys on haluttu mediassakin hyssytellä hiljaiseksi tärkeämpien asioiden tieltä myös tässä asiassa. Nyt Jokelaan on valtioltakin löytynyt erityistukea, joten kysyä sopii, odotammeko jonkin katastrofin kohtaavan muitakin kuntia, ennen kuin suomalaislasten tilanteeseen kiinnitetään huomiota konkreettisen avun muodossa.
Jo keväällä 2005 minulle vastattiin eduskunnasta kysymykseen lasten mielenterveyspalvelujen kehittämisestä, että rahaa on kyllä eduskunnasta lähetetty jo vuosia joka kuntaan lasten terveydenhuollon tarpeisiin, mutta ne on taidettu käyttää joihinkin tärkeämmiksi katsottuihin kohteisiin. Olisiko kuntien itsemääräämisoikeutta siis kavennettava päivähoidon, koulun ja lasten terveydenhoidon kehittämisen suhteen ja päätösvalta siirrettävä ylemmille tahoille oikean kehityksen varmistamiseksi?
Ei tosiaan ole järkevää jäädä odottamaan lisää kuntakohtaisia katastrofeja, vaan lasten asemaan on pikaisesti kiinnitettävä huomiota koko maata koskien. Lasten terveyshuoltoon niin neurologian kuin psykiatriankin puolella on löydyttävä rahaa ja suoraan sanottuna psykiatrisista hoitojonoista on siirrettävä pois ne lapset, jotka eivät sinne todellisuudessa kuulu. Lapsilla on oltava oikeus samaan terveyshuoltoon kuin aikuisillakin, jolloin myös niin sanotut hoidolliset huostaanotot hyvistä perheistä saadaan loppumaan kokonaan lasten ihmisarvon ja perheiden oikeusturvan vastaisina toimenpiteinä.
Myöskään kouluissa ei riitä osan oppilaista saavuttamat hyvät oppimistulokset, vaan siihen on oltava lain mukaiset edellytykset erityistuen avulla kaikilla lapsilla. Ja joka lapsella on oltava oikeus opiskeluun henkisesti ja fyysisesti turvallisessa ympäristössä! Vanhempia on syyllistetty lasten pahoinvoinnista joko syystä tai ilman syytä jo ihan riittävästi. Yhteiskunnan taholta tulevaa vapaata kasvatusta on lasten jääminen koulumaailmassa henkisesti heitteille, koska virkojen puutteen takia ei yhdelläkään aikuisella ole aikaa jutella lapsen kanssa monesti paria minuuttia enempää koulupäivän aikana, ei edes ala-asteen kouluissa.
Välinpitämättömyys lasta kohtaan on henkistä väkivaltaa, jolloin lapset jäävät pärjäämään keskenään osin viidankonlakien mukaisesti. Ilmeisesti on luonnollista valintaa karsia vaikka kiusaamisen kautta pois ne yksilöt, jotka eivät halua tai jaksa nyrkit savessa puolustaa oikeuttaan turvalliseen kouluympäristöön.
Valinta toimii myös niin, että ne oppilaat, jotka erityisopetuksen ja koulunkäyntiavustajan turvin pääsisivät hyviin oppimistuloksiin, jätetään ilman lain lupaamaa apua. Monesti ainoa tarjottu apu on lapsen siirtäminen erityisluokkaan, jossa hänelle laaditaan supistettu opetussuunnitelma tärkeissä aineissa, joka sulkee hänet lukio-opintojen ulkopuolelle peruskoulun jälkeen. Pahimmillaan lasta ei osata ohjata esim. neurologian puolen tutkimuksiin, että hän saisi oikean diagnoosin, joka on ensimmäinen edellytys oikean tuen kouluun saamiseksi.
Näiden ongelmien salailu ja villaisella painaminen ei auta lapsia yhtään. Käytän esimerkkeinä lastensuojelun epäkohtia, koska ne järkyttävyydessään kuvaavat hyvin yhteiskunnan taholta tapahtunutta lasten huomiotta jättämistä. Vain noin kolmasosa kaikista huostaanotoista tehdään päihdeperheistä, vaikka julkisuudessa asiasta on yritetty antaa erilainen käsitys. Näitäkään lapsia ei auta yhtään, että heidät siirretään huonosta kodista huonoon laitokseen; siitä hyötyvät vain laitosten omistajat. Lain mukaan päihdevanhempien tulisi saada riittävää päihdehuoltoa, mutta sitä ei läheskään aina ole tarjota. Monesti vanhemmat jätetään huostaanoton jälkeen täysin yksin, mikä on vastoin voimassa olevaa lakia sekin. Huostaanottoja ei siis aina ole edes yritetty purkaa, vaikka sen pitäisi aina olla vain äärimmäinen ja väliaikainen toimenpide. Tukea vaille jääneet vanhemmat ovat saaneet kuulla, että heidän lapsensa on sijaisvanhemmille luvattu pysyvään sijoitukseen, mihin lupaukseen viranomaisilla ei olisi oikeutta ollenkaan.
Huostaanottoa on siis käytetty jopa adoption korvikkeena sillä erotuksella, että uusille vanhemmille maksetaan lapsen hoidosta palkka ja lapsen kulut korvataan vielä erikseen maksetun palkan lisäksi. Kuuluuko tämäkin luonnolliseen valintaan, että alkoholisoituneiden vanhempien lapsille yhteiskunta on ottanut oikeudekseen valita ns. paremmat vanhemmat? Lastensuojelun sisältä löytyy kuitenkin lukemattomia nähtyjä esimerkkejä siitä, että myöskään viranomaisten kyky valita sopivia sijais- tai adoptiovanhempia ei ole ollut riittävää.
On jo vuosia painotettu riittävän ajoissa löydettävien huostaanottotapausten löytämiseen sillä seurauksella, että monet perheet ovat törmänneet mielivaltaisesti tehtyyn huostaanottoon, joka olisi voitu estää esim. väliaikaisella kodinhoitoavulla tai antamalla lapselle sitä terveydenhoitoa, jota hän tarvitsee. Tilanne on saanut jatkua tällaisena, vaikka tutkimustulokset osoittavat, että huostaanoton kokeneet lapset ovat alttiimpia itsemurhille ja tapaturmaisille kuolemille kuin muut ikätoverinsa.
Että uutta lastensuojelulakia olisi päästy ensi vuoden alusta noudattamaan, olisi se vaatinut kunnilta monia suuria investointeja. Tuskinpa rahapulassa kamppailevilla kunnilla on ollut siihen varaa, ainakaan mitään tämän suuntaista ei ole puhuttu julkisuudessa. Lasten kannalta on vähintään arveluttavaa kuulla sosiaalityöntekijöiltä sisäpiiritietoa palavereissa pohdittavista keinoista, miten uutta lakia päästään näppärämmin kiertämään.
Onko säädettävä poikkeuslaki, että lasten ja nuorten asiat saadaan ihmisarvoa ja lastenoikeuksia vastaavalle tasolle? Lastensuojelua ei saa käyttää palokuntana, joka sammuttaa tulipalon muita hallinnonaloja koskevista laiminlyönneistä lasten suhteen. Vai tulemmeko Jokelan katastrofin jälkeen näkemään, miten kaikki jatkuu hetken kuluttua kuin mitään ei oikeastaan olisi tapahtunutkaan, se oli vain yksi poikkeustapaus, jolla ei enää jatkossa ole mitään merkitystä.
Poikkeuslakia tuskin tullaan säätämään, koska Suomen julkisuuskuva halutaan säilyttää liki ongelmattomana valtiona - vaikka lasten kustannuksella. Julkista terveydenhoitoa tarvitsevat lapset lakaistaan kuin roskat maton alle sijaishuoltoon, jossa he jäävät joka tapauksessa ilman tarvitsemaansa apua. Mutta saadaanpahan vastaan pullikoivien vanhempien suut tukituksi leimaamalla heidät kyvyttömiksi vanhemmuuteen, vaikka se olisi totta vain murto-osalla kaikista huostaanottoperheistä.
Päättäjien on ymmärrettävä, että tilanne ei voi jatkua enää tällaisena! Maailman pankin laskelmien mukaan on enemmän kuin lyhytnäköistä politiikkaa jättää osa lapsista syrjäytymään, koska jokainen syrjäytynyt nuori aikuinen vaatii kuitenkin yhteiskunnalta moninkertaiset taloudelliset kustannukset nyt maksettuihin oikea-aikaisiin tukiin verrattuna.
Jokaisen lapsen on myös koulussa saatava tuntea itsensä täynnä mahdollisuuksia olevaksi tulevaisuuden toivoksi, joka on niin arvokas, että hänen turvallisuutensa on turvattu ja lähellä olevilla aikuisilla on aikaa huomata myös hänen henkiset tarpeensa. Ongelmien salailu on lyhytnäköistä ajattelua, joka tulee kostautumaan niin yhteiskunnan kuin yksilöihmisenkin kannalta.
Huomio kiintyi jo viime viikkoiseen pieneen mainintaan lehdessä, miten erityisesti vanhukset olivat olleet järkyttyneitä Jokelan tapauksesta. Helppo ymmärtää siinä mielessä, että sota-aikana lapset yritettiin säästää pahimmilta kokemuksilta, heitä suojeltiin ja varjeltiin niin pitkälle kuin mahdollista. Ja nyt maailma on muuttunut niin raa'aksi, että väkivalta voi kohdistua eri puolilla maailmaa suoraan lapsijoukkoihinkin, kuten nyt myös meillä.
Eivät lapset ole olleet viime vuosina enää tämän yhteiskunnankaan erityissuojeluksessa, vaikka kansainväliset lastenoikeussopimukset sitä edellyttävät. Lapsiperheiden aseman heikkeneminen on yhtenä osana lisännyt lasten henkistä pahoinvointia, mutta silti heidän mielenterveyspalvelunsa on järjestetty jopa huonommin kuin aikuisille. Sota-ajan yhteisöllisyys ja inhimilliset arvot ovat vaihtuneet arvottomuuteen ja jäljelle jääneiden arvojen kovenemiseen ja vääristymiseen.
Lasten henkinen pahoinvointi näkyy myös kouluväkivallan raa'istumisena, johon aikuisilla ei ole ollut halua, eikä kykyä puuttua riittävän tehokkaasti. Perheiden tuet taloudellisessa ja muussa mielessä on pudotettu alle toimeentulorajan, eikä yhteiskunta ole halunnut kantaa siitä vastuuta siten kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Kovien arvojen yhteiskunnassa ei pieniä ja heikkoja arvosteta. Vaikka pienituloinen ihminen olisi kokenut olevansa kutsumusammatissaan, ei hänen työtään ole arvostettu, vaan häntä on pidetty luuserina, tyhmyrinä, joka ei ole tajunnut hankkia riittävää ansiotasoa itselleen ja lapsilleen. Tällaisia kommentteja on saanut suoraan lukea nettikeskusteluista. Pitää olla vähintään Jokelan surmien suuruinen tragedia, ennen kuin se ihmisiä koskettaa ja osa koviin arvoihin kyllästetystä nuorisosta tuntuu jäävän vielä senkin ulkopuolelle. Sodan loputtua Suomi oli täynnä pieniäkin kyliä, joista suuri osa äideistä oli menettänyt rinnaltaan puolison, lapset isänsä, äidit poikansa. Menetykset olivat suuria ja jokaista ihmistä syvältä koskettavia.
Maan jälleenrakennukseen tarvittiin myös henkistä kovuutta. Kuten tänään aamu-tv:ssä mainittiin ihmisille silloin sanotun, että masennukseen ei ole varaa, siksi ei saa katsoa taakseen, on katsottava vain eteenpäin. Ei tainnut olla terapioita edes rintamalta hengissä selvinneille, jokaisen oli selvittävä miten kuten parhaakseen katsoi, niin lasten kuin aikuisten. Siinä mielessä jälleenrakennuksen aika on verrattavissa maamme viime aikojen henkiseen kovenemiseen, että maata oli rakennettava ja elintasoa nostettava, eikä ihmisten henkinen hyvinvointi ole ollut niin turhan tarkkaa. Silloin maa nousi sodasta, nyt olemme kipuilleet ylös 90-luvun lamasta ja pankkikriisistä.
Työelämässä se on näkynyt kasvavina vaatimuksina ja johtanut perheen yhteisen vapaa-ajan vähenemiseen. Sosiaalietuuksien jatkuva kaventaminen on tehnyt työssäkäymisen välttämättömäksi silloinkin, kun moni pienituloinen yksinhuoltaja ei siitä ole taloudellisesti paljoa hyötynytkään. Lapset ovat jääneet yhä enemmän yhteiskunnan kasvatettaviksi ylisuuriin päiväkotiryhmiin ja liian suuriin koululuokkiin, joissa molemmissa kärsitään henkilökuntapulasta, toisin sanoen tukea ja turvaa antavista aikuisista.
Edes väliaikaista kodinhoitoapua lapsiperheille ei ole ollut antaa esim. vanhemman äkillisesti sairastuessa. Jopa monia voimassa olevia lakeja on rikottu, esim. terveydenhuolto-, mielenterveys-, lastensuojelu- ja perusopetuslakeja - jopa perustuslakia - sillä ei lapsiin ole kannattanut investoida, koska he eivät tällä hetkellä ole veroeuroja tuottavia kansalaisia. Eduskunnassa ollaan tästä varsin hyvin tietoisia, mutta vuosiin ei tilanteen korjaamiseen lasten kannalta "ole ollut varaa nyt" tai rahaa ei ole löytynyt muutamaa euroa enempää.
Tämäkö on sitä luonnollista valintaa, joka karsii osittain onnenkaupallakin selviytyjiksi optiomiljonäärit ja ne, jotka tietäen tai tietämättään ovat kouluttautuneet aloille, joka takaa riittävän toimeentulon tänäkin päivänä. Luonnolliseen valintaan on siinä tapauksessa kuulunut myös aikuisten mielenterveyspalvelujen alasajo, jolloin vanhemmuuteen kyvyttömiltä on voitu ottaa lapset nostamaan lastensuojelulaitosten omistajien nimet kotikuntiensa verotilastojen kärkisijoille.
Kauppalehden tietojen mukaan tuo uusi teollisuuden ala tuottaa omistajilleen suurempaa voittoa paljon lyhyemmässä ajassa, kuin perinteisillä yritysmaailman aloilla. Lapsia kohtaan osoitettu välinpitämättömyys on haluttu mediassakin hyssytellä hiljaiseksi tärkeämpien asioiden tieltä myös tässä asiassa. Nyt Jokelaan on valtioltakin löytynyt erityistukea, joten kysyä sopii, odotammeko jonkin katastrofin kohtaavan muitakin kuntia, ennen kuin suomalaislasten tilanteeseen kiinnitetään huomiota konkreettisen avun muodossa.
Jo keväällä 2005 minulle vastattiin eduskunnasta kysymykseen lasten mielenterveyspalvelujen kehittämisestä, että rahaa on kyllä eduskunnasta lähetetty jo vuosia joka kuntaan lasten terveydenhuollon tarpeisiin, mutta ne on taidettu käyttää joihinkin tärkeämmiksi katsottuihin kohteisiin. Olisiko kuntien itsemääräämisoikeutta siis kavennettava päivähoidon, koulun ja lasten terveydenhoidon kehittämisen suhteen ja päätösvalta siirrettävä ylemmille tahoille oikean kehityksen varmistamiseksi?
Ei tosiaan ole järkevää jäädä odottamaan lisää kuntakohtaisia katastrofeja, vaan lasten asemaan on pikaisesti kiinnitettävä huomiota koko maata koskien. Lasten terveyshuoltoon niin neurologian kuin psykiatriankin puolella on löydyttävä rahaa ja suoraan sanottuna psykiatrisista hoitojonoista on siirrettävä pois ne lapset, jotka eivät sinne todellisuudessa kuulu. Lapsilla on oltava oikeus samaan terveyshuoltoon kuin aikuisillakin, jolloin myös niin sanotut hoidolliset huostaanotot hyvistä perheistä saadaan loppumaan kokonaan lasten ihmisarvon ja perheiden oikeusturvan vastaisina toimenpiteinä.
Myöskään kouluissa ei riitä osan oppilaista saavuttamat hyvät oppimistulokset, vaan siihen on oltava lain mukaiset edellytykset erityistuen avulla kaikilla lapsilla. Ja joka lapsella on oltava oikeus opiskeluun henkisesti ja fyysisesti turvallisessa ympäristössä! Vanhempia on syyllistetty lasten pahoinvoinnista joko syystä tai ilman syytä jo ihan riittävästi. Yhteiskunnan taholta tulevaa vapaata kasvatusta on lasten jääminen koulumaailmassa henkisesti heitteille, koska virkojen puutteen takia ei yhdelläkään aikuisella ole aikaa jutella lapsen kanssa monesti paria minuuttia enempää koulupäivän aikana, ei edes ala-asteen kouluissa.
Välinpitämättömyys lasta kohtaan on henkistä väkivaltaa, jolloin lapset jäävät pärjäämään keskenään osin viidankonlakien mukaisesti. Ilmeisesti on luonnollista valintaa karsia vaikka kiusaamisen kautta pois ne yksilöt, jotka eivät halua tai jaksa nyrkit savessa puolustaa oikeuttaan turvalliseen kouluympäristöön.
Valinta toimii myös niin, että ne oppilaat, jotka erityisopetuksen ja koulunkäyntiavustajan turvin pääsisivät hyviin oppimistuloksiin, jätetään ilman lain lupaamaa apua. Monesti ainoa tarjottu apu on lapsen siirtäminen erityisluokkaan, jossa hänelle laaditaan supistettu opetussuunnitelma tärkeissä aineissa, joka sulkee hänet lukio-opintojen ulkopuolelle peruskoulun jälkeen. Pahimmillaan lasta ei osata ohjata esim. neurologian puolen tutkimuksiin, että hän saisi oikean diagnoosin, joka on ensimmäinen edellytys oikean tuen kouluun saamiseksi.
Näiden ongelmien salailu ja villaisella painaminen ei auta lapsia yhtään. Käytän esimerkkeinä lastensuojelun epäkohtia, koska ne järkyttävyydessään kuvaavat hyvin yhteiskunnan taholta tapahtunutta lasten huomiotta jättämistä. Vain noin kolmasosa kaikista huostaanotoista tehdään päihdeperheistä, vaikka julkisuudessa asiasta on yritetty antaa erilainen käsitys. Näitäkään lapsia ei auta yhtään, että heidät siirretään huonosta kodista huonoon laitokseen; siitä hyötyvät vain laitosten omistajat. Lain mukaan päihdevanhempien tulisi saada riittävää päihdehuoltoa, mutta sitä ei läheskään aina ole tarjota. Monesti vanhemmat jätetään huostaanoton jälkeen täysin yksin, mikä on vastoin voimassa olevaa lakia sekin. Huostaanottoja ei siis aina ole edes yritetty purkaa, vaikka sen pitäisi aina olla vain äärimmäinen ja väliaikainen toimenpide. Tukea vaille jääneet vanhemmat ovat saaneet kuulla, että heidän lapsensa on sijaisvanhemmille luvattu pysyvään sijoitukseen, mihin lupaukseen viranomaisilla ei olisi oikeutta ollenkaan.
Huostaanottoa on siis käytetty jopa adoption korvikkeena sillä erotuksella, että uusille vanhemmille maksetaan lapsen hoidosta palkka ja lapsen kulut korvataan vielä erikseen maksetun palkan lisäksi. Kuuluuko tämäkin luonnolliseen valintaan, että alkoholisoituneiden vanhempien lapsille yhteiskunta on ottanut oikeudekseen valita ns. paremmat vanhemmat? Lastensuojelun sisältä löytyy kuitenkin lukemattomia nähtyjä esimerkkejä siitä, että myöskään viranomaisten kyky valita sopivia sijais- tai adoptiovanhempia ei ole ollut riittävää.
On jo vuosia painotettu riittävän ajoissa löydettävien huostaanottotapausten löytämiseen sillä seurauksella, että monet perheet ovat törmänneet mielivaltaisesti tehtyyn huostaanottoon, joka olisi voitu estää esim. väliaikaisella kodinhoitoavulla tai antamalla lapselle sitä terveydenhoitoa, jota hän tarvitsee. Tilanne on saanut jatkua tällaisena, vaikka tutkimustulokset osoittavat, että huostaanoton kokeneet lapset ovat alttiimpia itsemurhille ja tapaturmaisille kuolemille kuin muut ikätoverinsa.
Että uutta lastensuojelulakia olisi päästy ensi vuoden alusta noudattamaan, olisi se vaatinut kunnilta monia suuria investointeja. Tuskinpa rahapulassa kamppailevilla kunnilla on ollut siihen varaa, ainakaan mitään tämän suuntaista ei ole puhuttu julkisuudessa. Lasten kannalta on vähintään arveluttavaa kuulla sosiaalityöntekijöiltä sisäpiiritietoa palavereissa pohdittavista keinoista, miten uutta lakia päästään näppärämmin kiertämään.
Onko säädettävä poikkeuslaki, että lasten ja nuorten asiat saadaan ihmisarvoa ja lastenoikeuksia vastaavalle tasolle? Lastensuojelua ei saa käyttää palokuntana, joka sammuttaa tulipalon muita hallinnonaloja koskevista laiminlyönneistä lasten suhteen. Vai tulemmeko Jokelan katastrofin jälkeen näkemään, miten kaikki jatkuu hetken kuluttua kuin mitään ei oikeastaan olisi tapahtunutkaan, se oli vain yksi poikkeustapaus, jolla ei enää jatkossa ole mitään merkitystä.
Poikkeuslakia tuskin tullaan säätämään, koska Suomen julkisuuskuva halutaan säilyttää liki ongelmattomana valtiona - vaikka lasten kustannuksella. Julkista terveydenhoitoa tarvitsevat lapset lakaistaan kuin roskat maton alle sijaishuoltoon, jossa he jäävät joka tapauksessa ilman tarvitsemaansa apua. Mutta saadaanpahan vastaan pullikoivien vanhempien suut tukituksi leimaamalla heidät kyvyttömiksi vanhemmuuteen, vaikka se olisi totta vain murto-osalla kaikista huostaanottoperheistä.
Päättäjien on ymmärrettävä, että tilanne ei voi jatkua enää tällaisena! Maailman pankin laskelmien mukaan on enemmän kuin lyhytnäköistä politiikkaa jättää osa lapsista syrjäytymään, koska jokainen syrjäytynyt nuori aikuinen vaatii kuitenkin yhteiskunnalta moninkertaiset taloudelliset kustannukset nyt maksettuihin oikea-aikaisiin tukiin verrattuna.
Jokaisen lapsen on myös koulussa saatava tuntea itsensä täynnä mahdollisuuksia olevaksi tulevaisuuden toivoksi, joka on niin arvokas, että hänen turvallisuutensa on turvattu ja lähellä olevilla aikuisilla on aikaa huomata myös hänen henkiset tarpeensa. Ongelmien salailu on lyhytnäköistä ajattelua, joka tulee kostautumaan niin yhteiskunnan kuin yksilöihmisenkin kannalta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienoa luettavaa ja täyttä totta!
Koska tämä maa herää näkemään, mihin nyky-yhteiskunta on lapsiamme ja nuoriamme, tulevaisuuden toivojamme, ajamassa. Pahoinvointi näkyy koulumaailmassa päivittäin. Kuten vapaa-ajallakin, kun entistä nuoremmat maleksivat kulmilla esim. pientä kivaa ilkivaltaa puuhaillen.
Huostaanottoja tehdään vaikkapa koulukiusatun tapauksessa. Hän ei pysty käymään pelkojensa vuoksi koulua, joten hänet laitetaan lastenkotiin. Näinkin käy tässä maassa. Sen sijaan koulukiusaajat jatkavat taivaltaan, taitavimmat tietenkin siten, ettei koulun henkilökunta eikä näinollen kotiväkikään saa tietää siitä HENKISESTÄ väkivallasta. Kaikki kiusaaminen kun ei ole fyysistä. Sitäkin pahempaa on henkinen vuosia jatkunut kiusatuksi tai syrjityksi tuleminen. Se teettää jokeloita ennen pitkää lisää... Vaarallisilla vesillä seilaamme!
Poliittisella ylimmällä johdollamme on ollut vuosien ajan missiona vakuutella maailmalla, että Suomen malli on ylivertainen. Siksi kansa on valjastettu tuottamaan kaikkiin mahdollisiin tilastoihin ykkössija, jotta johtoportaamme pääsee paistattelemaan kansainvälisillä foorumeilla kunniaa keräten. Niinpä ylimmät johtajamme ovat vuosien ajan lakaisseet aloituksessa kuvatut pulmat tietoisesti maton alle toivoen niiden katoavan itsestään ja samalla on jääräpäisesti jatkettu huonosti toimivaa lastensuojelu- ja perhepolitiikkaa. Halu näyttää on suurempi kuin halu kehittyä. Varsinkin YK:n Suomen lastensuojelulle esittämä kritiikki on nostanut korjaamisen sijaan lastensuojelusektorille uhman, joka poikii aina vaan kamalampia kohtaloita suomalaislapsille.
Toinen syy on se, että vaikka lasten pahoinvointi ihan hyvin tiedetään päättäjätaholla, niin he eivät OSAA tehdä sille mitään. Kyse ei ole päättäjien ja lastensuojeluväen tietämättömyydestä, vaikka niin olisikin helppo ajatella. Tietoinen ideologinen valinta, osaamattomuus ja jääräpäisyys. Siinä syyt.
Pahinpia karikkoja lähtisin purkamaan saattamalla valtaansa selkeästi väärinkäyttäneet virkamiehet oikeuteen syytettyjen penkille. Tälläkin hetkellä lapsi jossain laitoksessa on kärsii turhaan tuon vallan väärinkäyttäjän uhrina. Nytkin. Meillä ei ole toimivaltaista lapsiasianvaltuutettua eikä Eduskunnan oikeusasiamies, jonka virkamiehemme ovat YK:hon päin ilmoittaneet vastaavan yksittäistapauksissa suomalaislasten oikeuksien toteutumisesta lapsiasiainvaltuutetun sijaan, ole toiminut kuten YK:hon on sävelletty.
ja ottaisivat asiakseen nämä kuntien kurjimusasiat...
Politiikka on ollut niin lyhytnäköistä ja lasten ja nuorten ja heidän kotiväkensa asioita ja tilannetta kurjistavaa
että monta vuotta täytyy aktiivien tehdä työtä
että edes jollekin sivistyksen tasolle elämän laatu saadaan.
YK:n Lasten Oikeuksien komitealle
pitäisi laittaa oikein
avunhuuto ja -pyyntö,
kun suomalaispoliitikot eivät saa
näitä kuntatalouden kurjistajia
eli paikallisia päättäjiä ja virkamiehiä
(säästetään sieltä ja säästetään vähän täältä ja aina säästetään varsinkin, jos on lapsista ja nuorista kyse) kuriin.
Jatkuvalla lasten ja nuorten kurjistamisoperaatioilla ja -päätöksillä
viedään heiltä viimeisetkin mahdollisuudet
selvitä elämästä hengissä!
Kirjoituksesi "tyrkylle" Hesariin
ja jakeluun eduskuntaan.
Oikein hyvä ja monipuolinen.
ihmisryhmien elinoloja aletaan kurjistamaan, myös poliittiset mielipiteet kärjistyvät ja tapahtuu jotain hirmutekoja.
Jokelan suhteen on ollut vaikka mitä huhuja, joiden kaikkien todenperäisyydestä ei tiedä. Miksi ampujaa kuitenkin haukuttiin yläasteella kommariksi? Lisäksi paikkakunnalla tapahtui muutama vuosi sitten kehitysvammaisen pahoinpitely, jonka nuoret itse videoivat ja tekoon osallistui myös aikuisia. Vastaavat tapaukset muualla ovat olleet äärioikeistolaisten nuorten tekosia. Lisäksi Jokelan koulussa oli väkivaltainen kiusaamistapaus, jota oli yritetty selvittää. Joku paikallinen kertoi, että on olemassa myös koteja, joissa koulukiusaamiseen on yllytetty...
Lisäksi on ihmetelty sitä, että tapauksen jälkeen monet avoimesti kertoivat koulukiusaamisesta, mutta viikonlopun aikana se alettiin äkkiä kieltämään. Myös uhrien nimet päätettiin salata. On epäilty, että peruskouluaikojen kiusaamiseen oli osallistunut poliittisen valtaeliitin lapsia. Tämä kirjoitus ei nyt tarkoita ollenkaan uhrien syyllistämistä jo pelkästään senkin takia, että heissä oli myös aikuisia. Lisäksi harvoin lukiossa enää kiusaaminen on kovin näkyvää ja merkittävää, mutta kyllä sitäkin esiintyy. Eipä näistä jutuista tiedä, mutta tosi kurjalle ja ahdistavalle tuntuu, jos ovat edes osaltaan totta.
Asioita salailemalla ei kuitenkaan esim. koulukiusaamista saada ikinä loppumaan. Siinä monien lasten mielenterveyteen liittyvä alue, johon aikuiset ei muka ole osanneet riittävästi puuttua. Varmasti on vaikuttanut myös pula henkilökunnasta kouluissa.
Oli Jokelan taustat niin tai näin, mutta jos päättäjät eivät tämän jälkeenkään tajua alkaa noudattamaan maassa olevia lakeja lasten ja nuorten auttamisen osalta - oikein radikaaleilla toimilla - niin jatkossa voi seurata ihan mitä tahansa, ei tämä ollut vain poikkeustapaus, jonka jälkeen kaikki on taas kuin mitään pahaa ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Pelkästään ihmisten alistaminen yhteiskunnan avun ulkopuolelle on sellaista pahaa, jossa kytee räjähdysainekset mihin vain. Ja se, että viranomaiset eivät rikkaassa maassa pysty lakia noudattamaan rahan puutteen takia, on jo kaiken käsittämättömyyden huippu!
7.11. A-studiossa esiintyneen
Liisa Märkijärvi?
tietoja, artikkeleita, julkaisuja.
Hän on ollut tasaisin väliajoin julkisuudessa puhumassa koululaisten ja nuorten kohtelusta koulumaailmassa ja viranomaisten taholta.
Joskus takavuosina oli esimerkiksi Hämeessä kouluissa buumi
erottaa koululaisia koulusta jottei heille tarvinnut järjestää (koskikohan eritysiopetusta tms?) heidän tarvitsemiaan palveluita. Hän osallistui silloin televisiossa tämän asian puintiin, oppilaiden oikeuksien puolestapuhujana.
Tuossa keskiviikon A-Studiossa hän toi julki
(myös Opetushallituksen Lindroosin esittämän samansuuntaisen kommentin)
että tätä tälläista tapahtumaa on odotettu tapahtuvaksi jo viimeiset 15 vuotta
ja ettei tämä Jokelan tragedia mikään yllätys ollut. Myös poikien tilanteesta koulumaailmassa Liisa M. oli todella huolissaan. Kertoiko hän peräti itkeneensä suomalaispoikien tilanteen vuoksi...
Onkos kellään mitään tietoa tämän kyseisen viisaan naisen oikeasta nimestä ja esimerkiksi linkki hänen julkaisemiinsa artikkeleihin, kirjoihin julkaisuihin.