s2e kauppakeskus

Miksi S2E kauppakeskusta ei avattukkaan, kuten luvattiin?
Kyllähän sitä lupaillaan edelleenkin, mutta ite persetiti vie oon jo menettäny toivon. Emme tule enää ikinä kuulemaan avatusta S2E:stä. Se on nyt lopullisesti pois ja meillä on vain tuo Well Nutrition. Ite tavallaan oon vähän pettynyt nyt, koska suurin osa ihmisistä sanoo ostavansa vitamiininsa kaupasta samalla, kun hakevat ruokansa.

Harva se ihminen sanoo, että yhtälailla vitamiinien ostamisesta voi tehdä rutiinin, kuin minkä tahansa päivittäistavaran ostamisesta. Ja näinhän se oikeastaan onkin. Mehän luonnollisesti ostamme maitoa kaupasta, jos näemme sen loppuvan. Sama on kaikkien elintarvikkeiden kohdalla. Kuinka monella unohtuu ostaa hammastahnat? Entä deodorantit tms.
Uskoisin, ettei kovin monelta.
Ja mikä tässä kurjinta, kaupasta saa vitamiineja paljon halvemmalla joilla oon huomannu olevan samanlaiset vaikutukset, kuin näillä hyviksi kehutuilla Well Nutrition vitamiineilla.

No onhan well-nutritioneissa paljon sellaista, mitä tavanomaisista vitamiineista puuttuu, mut ei nyt siitä sen enempää. Jään kaipaamaan S2E kauppakeskusta.
3844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta eipä tuo ole ihme...mullistava s2e....kutistui pillerien pakkomyyntiin...hehehh....

Äänestä
  • Muutamalla on vieläkin vitamiinitilaus kesken. Olisi pitänyt panna niihin, että sopimus on kymmenen vuotta. Kauppakeskus toimii nykyään uudessa osoitteessa:

    www.movesexstore.fi

    Äänestä

"No onhan well-nutritioneissa paljon sellaista, mitä tavanomaisista vitamiineista puuttuu..."


Tuo on täysin totta.
Niissä on paljon hintaa. Siinäpä ne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ketaruss-seOikea kirjoitti:

Miksi S2E kauppakeskusta ei avattukkaan, kuten luvattiin?
Kyllähän sitä lupaillaan edelleenkin, mutta ite persetiti vie oon jo menettäny toivon. Emme tule enää ikinä kuulemaan avatusta S2E:stä. Se on nyt lopullisesti pois ja meillä on vain tuo Well Nutrition. Ite tavallaan oon vähän pettynyt nyt, koska suurin osa ihmisistä sanoo ostavansa vitamiininsa kaupasta samalla, kun hakevat ruokansa.

Harva se ihminen sanoo, että yhtälailla vitamiinien ostamisesta voi tehdä rutiinin, kuin minkä tahansa päivittäistavaran ostamisesta. Ja näinhän se oikeastaan onkin. Mehän luonnollisesti ostamme maitoa kaupasta, jos näemme sen loppuvan. Sama on kaikkien elintarvikkeiden kohdalla. Kuinka monella unohtuu ostaa hammastahnat? Entä deodorantit tms.
Uskoisin, ettei kovin monelta.
Ja mikä tässä kurjinta, kaupasta saa vitamiineja paljon halvemmalla joilla oon huomannu olevan samanlaiset vaikutukset, kuin näillä hyviksi kehutuilla Well Nutrition vitamiineilla.

No onhan well-nutritioneissa paljon sellaista, mitä tavanomaisista vitamiineista puuttuu, mut ei nyt siitä sen enempää. Jään kaipaamaan S2E kauppakeskusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu