kohtaan oikein kumpuaa?? Täällä yksikään kepulainen ei ole esittänyt mitään muuta, kuin heikompaa asemaa palkansaajille. Samaan aikaa palkansaajia huudetaan milloin pelastamaan maataloutta vuoristoilmaston ongelmiltä tai muuten vaan täydelliseltä kannattamattomuudelta.. Purevat ruokkivaa kättä rakkikoiran tavoin aina kun vaan voivat.. Eikö tuo vesistöjen tuhoaminen kepulaisten toimesta ole jo riittävä rangaistus muille ihmisille?
Mistä tuo kepulaisten kauna palkansaajia
Kaupunkilainen.
4143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
muttei tuo riittävästi tuloja,...jotenkinhan ihmisen on elettävä...
elintaso on nykyhallituksen aikana kerinnyt alentua kerjäisten tasolle.
Ei ole puolen vuoden aikana karsittu yhtään mitään pois, nykyhallituksen toimesta, ennätyksellisen suuret palkankorotukset ovat työntekijät ´saaneet, toisin kuin Lipposen aikana, jolloin lyötyjä lyötiin vain lisää. Pieneläkeläisiltäkin vietiin ensin satanen ja annettiin kaksi euroa tilalle.
Kyllä nyt menee asiat liian hyvään suuntaan, kun demareilla ja muilla vasureilla tuli hätä, että milläs me sitten saadaan äänestäjiä, jos ei aleta vastustamaan tätä kehitystä, kun kansasta tulee liian tyytyväistä.
Demarit on persaukosta paskannettuja pötkäleitä.
Kyllä nykyhallitus korjaa kurssia, ettei koko valtiolaiva karahda karille. Demarien johdolla olisi ollut titanicin kohtalo.
mitään tekemistä palkkojen kanssa. Ainoa, mistä hallituksen jäsenet päättävät ovat valtionyhtiöiden optiojärjestelyt. Ja siinä he ovat, toden-Lilius-totta onnistuneet.
Terveisiä vaan Maurille.
Maajussien etu olisi nimenomaan maksukykyiset kaupunkilaiset. Voitaisi kupata enemmän veroja ja nostaa hintoja. Nythän kotimainen kurkku on naurettavan halpaa, vain kaksi kertaa lentokurkkua kalliimpaa.