Oikeiston rappio?

Ihan hävettää tätä palstaa lukiessa, kuinka ressukan kuvan oikeistolaiset ja isänmaalliset itsestään täällä antavat.

Heittävät mielipiteen tai kysymyksen ja alkavat sitten haukkua alatyylisillä ilmaisuilla niitä jotka ovat kanssaan eri mieltä.

Jos EI OSAA keskustella asiallisesti ja PERUSTELLA mielipiteitään, niin pitäisi mieluummin turpansa kiinni kuin munaisi itsensä sortumalla idioottimaiseen suunsoittoon.

Siinä vaiheessa kun tekstiin ilmestyy ensimmäinen toista kirjoittajaa mollaava "vittupää" tms., niin kirjoittaja myöntää jääneensä aiheessa toiseksi.

En yhtään ihmettele miksi oikeisto on nykyään niin huonossa huudossa, sen kannattajat eivät osaa myydä aatettaan.
7323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ns. "kirjanoppineet" hörhöt, jotka hakevat kirjoista selityksen
vaikkapa WC.:n huuhtelun toiminnan ymmärtämiseksi filosofiselta
kannalta. JOKAINEN osaa opetella jonkin verran ulkoa tekstiä
pölyttyneistä niteistä ja netistä. Eri asia on ottaa kantaa asioihin
ilman sanakirjaa.

Äänestä

Onhan oikeistolla firmat ja pääomat, maailmanlaajuisesti ajatellen myös aseet.
Kansanedustajien vaalibudjeteistakin näkee, että raha auttaa korpin värjäämisessäkin.
Miksi kaupata aatetta, kun rahalla voi myydä kansalle valehtelevan ihmisen?

Äänestä

Miten sinulla, nimimerkki "pro patria" on röyhkeyttä käyttää tuollaista nimimerkkiä, joka tarkoittaa isänmaan puolesta. Mikä on isänmaasi?
Ei ainakaan tunnu olevan Suomi. Kenen isänmaan puolesta puhut?
Venäjän, Kiinan, Kuuban, Pohjois-Korean, Vietnamin vai minkä muun kommunisti-diktatuurimaan?
Älä häpäise PRO PATRIAA kun esiinnyt kuin pahin vihollismaan edustaja täällä.
Kuin Tuomiojan isoäiti Hella Wuolijoki joka tuomittiin todella kuolemaan ja jonka kommarit vapauttivat sodan loputtua ja tekivät hänestä silloisen Yleisradion pääjohtajan. Ajatelkaa, millainen valta tuolla isänmaan petturilla ja kuolemaantuomitulla oli Suomen kansaan radion välityksellä.
Tyypillistä stalinismimäistä työtä.
Kyllä me oikeistolaiset todella häpeämme sinun kirjoitustasi ja käyttämääsi nimimerkkiä tuollaisen roskan kirjoittamiseen.
Sinä itse et varmaan osaa edes hävetä - kuten eivät muutkaan kommunistit.

Äänestä
  • sinä ollut Karjalasta ja entinen kommunisti?

    Äänestä

mesoa kuin tuo yksi kommunismin vihaajaksi tekeytyvä pelle, joka käyttää kymmentä eri nimimerkkiä. Tykkää räkyttää ja on mielestään vitsikäs. Huvinsa kullakin.

Äänestä

Hyvä näin näiltä äärivasemmistolaisilta!
Näyttävät todelliset kasvonsa ja sen, minkälaista joukkoa äärivasemmistolaiset Suomessakin ovat.
Ilmankos kannatus on lopahtanut nolla lukemiin.
Ja lisää miinusta seuraa varmasti seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • miten nollassa olevan kannatuksen putoaminen miinukselle näkyy vaalituloksessa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pro Patria kirjoitti:

Ihan hävettää tätä palstaa lukiessa, kuinka ressukan kuvan oikeistolaiset ja isänmaalliset itsestään täällä antavat.

Heittävät mielipiteen tai kysymyksen ja alkavat sitten haukkua alatyylisillä ilmaisuilla niitä jotka ovat kanssaan eri mieltä.

Jos EI OSAA keskustella asiallisesti ja PERUSTELLA mielipiteitään, niin pitäisi mieluummin turpansa kiinni kuin munaisi itsensä sortumalla idioottimaiseen suunsoittoon.

Siinä vaiheessa kun tekstiin ilmestyy ensimmäinen toista kirjoittajaa mollaava "vittupää" tms., niin kirjoittaja myöntää jääneensä aiheessa toiseksi.

En yhtään ihmettele miksi oikeisto on nykyään niin huonossa huudossa, sen kannattajat eivät osaa myydä aatettaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu