http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=695&posting=22000000029558541
Yllä olevasta linkistä löytyy tarinani, joka täytyy lukea ennen kuin lähtee ottamaan kantaa tähän juttuun...
Eli...tein siis lastensuojeluilmoituksen omasta äidistäni nimettömänä. Nyt äitini on aavistanut että sen tekijä olen ollut minä koska en suostunut kirjoittamaan eräänlaista asiakirjaa missä kerron kuinka hyvä siskontyttöjeni on olla äitini luona. En tietenkään kirjoita mitään sellaista, koska minun olisi pitänyt valehdella äidistäni kaikenlaista ja puhua hänestä hyvää. Hän olisi antanut sen sosiaalityöntekijöille. Tätini ja hänen ystävänsä ovat tällaisen asiakirjan jo tehneet. Heidän kanssaan en ole tekemisissä joten en voi vaikuttaa siihen.
Sanoin siis äidilleni että en aio sotkeentua koko asiaan ja että ilmoituksen tekijä on tehnyt oikein oli se kuka tahansa. Nyt hän syyttää minua ilmoituksen tekemisestä ja on uhannut että joudun satimeen ja että se ketä levittää noita juttuja niin joutuu oikeuden eteen puhumaan. Hän ei kuitenkaan voi todistaa kuka on tehnyt ilmoituksen koska sehän on nimettömänä tehty.
Pelkään että hän tekee kostoksi meistä ilmoituksen viranomaisille. Mikäköhän soppa siitäkin nyt sitten syntyy? Aion kyllä sanoa sitten sosiaalitoimistoon että kyseessä on koston yritys jos se menee niin pitkälle.
Ja kaiken kruunaa vielä nyt sitten se että siskoni, tyttöjen äiti, kuoli viikko sitten.
Muutamme joulukuun alussa pois äitini läheltä. Asumme nyt samalla lähiöalueella ja kotoamme kulkee äidin luokse noin kolmessa minuutissa. Muutamme salaa kaupungin toiselle puolelle ja laitamme osoitteemme salaisiksi. Emme aio kertoa äidilleni minne ja milloin muutamme. Koska paikka jossa nyt asumme kuhisee jouruja, laitoimme juorun liikkeelle että muutamme toiseen paikkaan minne emme oikeasti muuta.
Äitini ja minä siis tappelemme surutyön alla...
Mieheni inhoaa äitiäni ja syystä: Kun synnytin esikoisemme niin se joutui teholle. Itkin puhelimessa asiasta äidilleni. Tämän jälkeen hän sanoi että minun pitäisi aikuistua. Sen jälkeen hän soitti miehelleni ja käski tämän hankkia minulle psykologi. Siis minä itken teholla olevaa vauvaani ja siksi minun pitäisi mennä psykologille!!! Eikö tuossa tilanteessa ole ihan normaalia jos itkun tirauttaa! Nykyään lapseni on terve 4kk vanha iloinen tyttö.
Lisäksi äitini haukkuu minulle miestäni vaikka en usko että minulle parempaa löytäisin. Hän on kateellinen minun parisuhteestani. Sen vahvisti isäni, joka lähti kävelemään aikoinaan kun huomasi äitini toisen persoonan.
En tiedä miten selviän tästä. Tämä tilanne on hirveä. Haluan pois äitini läheltä, en jaksa enää murehtia asioista joissa olen toiminut oikein.
Yllä olevasta linkistä löytyy tarinani, joka täytyy lukea ennen kuin lähtee ottamaan kantaa tähän juttuun...
Eli...tein siis lastensuojeluilmoituksen omasta äidistäni nimettömänä. Nyt äitini on aavistanut että sen tekijä olen ollut minä koska en suostunut kirjoittamaan eräänlaista asiakirjaa missä kerron kuinka hyvä siskontyttöjeni on olla äitini luona. En tietenkään kirjoita mitään sellaista, koska minun olisi pitänyt valehdella äidistäni kaikenlaista ja puhua hänestä hyvää. Hän olisi antanut sen sosiaalityöntekijöille. Tätini ja hänen ystävänsä ovat tällaisen asiakirjan jo tehneet. Heidän kanssaan en ole tekemisissä joten en voi vaikuttaa siihen.
Sanoin siis äidilleni että en aio sotkeentua koko asiaan ja että ilmoituksen tekijä on tehnyt oikein oli se kuka tahansa. Nyt hän syyttää minua ilmoituksen tekemisestä ja on uhannut että joudun satimeen ja että se ketä levittää noita juttuja niin joutuu oikeuden eteen puhumaan. Hän ei kuitenkaan voi todistaa kuka on tehnyt ilmoituksen koska sehän on nimettömänä tehty.
Pelkään että hän tekee kostoksi meistä ilmoituksen viranomaisille. Mikäköhän soppa siitäkin nyt sitten syntyy? Aion kyllä sanoa sitten sosiaalitoimistoon että kyseessä on koston yritys jos se menee niin pitkälle.
Ja kaiken kruunaa vielä nyt sitten se että siskoni, tyttöjen äiti, kuoli viikko sitten.
Muutamme joulukuun alussa pois äitini läheltä. Asumme nyt samalla lähiöalueella ja kotoamme kulkee äidin luokse noin kolmessa minuutissa. Muutamme salaa kaupungin toiselle puolelle ja laitamme osoitteemme salaisiksi. Emme aio kertoa äidilleni minne ja milloin muutamme. Koska paikka jossa nyt asumme kuhisee jouruja, laitoimme juorun liikkeelle että muutamme toiseen paikkaan minne emme oikeasti muuta.
Äitini ja minä siis tappelemme surutyön alla...
Mieheni inhoaa äitiäni ja syystä: Kun synnytin esikoisemme niin se joutui teholle. Itkin puhelimessa asiasta äidilleni. Tämän jälkeen hän sanoi että minun pitäisi aikuistua. Sen jälkeen hän soitti miehelleni ja käski tämän hankkia minulle psykologi. Siis minä itken teholla olevaa vauvaani ja siksi minun pitäisi mennä psykologille!!! Eikö tuossa tilanteessa ole ihan normaalia jos itkun tirauttaa! Nykyään lapseni on terve 4kk vanha iloinen tyttö.
Lisäksi äitini haukkuu minulle miestäni vaikka en usko että minulle parempaa löytäisin. Hän on kateellinen minun parisuhteestani. Sen vahvisti isäni, joka lähti kävelemään aikoinaan kun huomasi äitini toisen persoonan.
En tiedä miten selviän tästä. Tämä tilanne on hirveä. Haluan pois äitini läheltä, en jaksa enää murehtia asioista joissa olen toiminut oikein.
Vastaukset 6
Vanhimmat
merkitystä tekeekö äitisi kostoksi ilmoituksen sinusta sillä sosiaali tädit kyllä huomaa milloin on oikeasti syytä olla huolissaan ja milloin ei...
onko se varma niin että kun lastensuojelu tulee niin he tekevät huostaan oton?? minun mielestäni et kuitenkaan saisi kääntää äidillesi selkää sillä hän ei kuulosta henkisesti terveeltä.. sillä voisit ehkä saada hyvää aikaan kun kirjottaisit siihen paperiin että äitisi kaipaa apua kotona lasten kanssa silloin et kääntäisi perjaatteessa kelkkaa mihinkään suuntaan,jos lastensuojelu tulisi hänelle avuksi kotiin ja huomaa että äidilläsi tosissaan on ongelmia itsensä ja lasten kanssa he eivät vie lapsia lastenkotiin vaan järjestää äidillesi apua jotta hän taas kykenisi normaaliin elämään ja normaalisti huolehtimaan lapsista
lastenkotia en toivo kellekkään olen sen kokenut
Jos kirjoittaisin paperin missä lukee että äitini kaipaa apua lasten kanssa niin saisin sellaiset haukut ja huudot etten ole koskaan ennen saanutkaan. Sellainen paperi ei koskaan päätyisi sosiaaliviranomaisille. Vaan sellaiset paperit annetaan missä lukee kuinka hyvä ihminen äitini on.
Hän ei halua apua keltään vaan haluaa pitää lapset itsellään vaikka on aivan burn out.
Nyt kun otetaan huomioon seuraavat seikat:
-äiti on 56 vuotias
-huolehtii 9 ja 10 vuotiaasta tytöstä yksin
-tytär juuri kuollut -> suuri suru
-pahoinpitelysyyte tehty
Niin todennäköistä on että jos viranomaiset huomaavat pienenkin seikan mikä puoltaa tyttöjen huostaanottoa niin kyllä, ne otetaan pois.
Se että kumpi on parempi, lastenkoti vai hakkaava ja haukkuva ja alistava isoäiti, on kaikkien pohdittava itse. Äitini ei tule järkiinsä. Hän on aina ollut sairas ja manipuloiva.
En voi auttaa tyttöjä enempää enkä halua äitiäni minun lapseni lähelle, siksi on parempi pysyä hänestä kaukana.
mitä voit tehdä on se että taistelet viimeiseen asti
että lapset pääsevät samaan lastenkotiin, ja jatkat omaa elämää. vaikeaa on luopua äidistä sen kyllä tiedän mutta joskus oman hyvinvoinnin kannalta on parempi kokea hetken tuska kuin lopton piina
niin tai näin onnea elämääsi toivon että saat asiat kuntoon,
yleensä sellaisia ihmisiä heitellään kivillä jotka kivi sateesta huolimatta pysyvät pystyssä
Etkö voisi hakea lasten huoltajuutta itsellesi? Aivan kamalaa että äitisi kohtelee heitä huonosti ja lastenkoti on myös jotenkin surullinen ajatus..
edellisestä linkistä pääsee keskusteluun jossa käy ilmi ettei se ole mahdollista.
Katsos kun olen itse 24 ja mieheni 22. Meillä on 4kk ikäinen vauva. Olen opiskelija ja mieheni käy töissä. Nyt asumme kaksiossa mutta muutamme kolmioon, joka olisi kuitenkin liian pieni kolmelle lapselle (sossun mielestä). Näiden seikkojen takia en saa huoltajuutta.
Sääli, olisin kyllä halunnut.
...mulla on vähän samanlainen äiti. Ei tosin ihan noin räikeä tapaus.
Mut siltäpohjalta on mulle tullut aika paljon kaikenlaisia henkisiä ongelmia.
Siksipä tuli mieleeni, et toivottavasti jaksat tollasessa tilanteessa kun sulla on se pikkuinenkin.
Tiedän, miten rankkaa tollasen äidin puristuksessa eläminen on ja siksi neuvoisinkin sua hakeutumaan, jos yhtään siltä tuntuu, itsellesi henkistä tukea vaikka joltain ammatti-ihmiseltä tms.
Mä en nimittäin jaksanut äitini temppuilua silloin kun itsellä oli pieni lapsi vaan masennuin (lähinnä ehkä lapsuudestani johtuen) ja siksi hakeuduin psykologille. Vaikka kohdallani se äiti on se sairas, niin minua auttaa kun voin asiaa pohtia jonkun ammattilaisen kanssa. Koska kyllähän ne hänen tempauksensa minun elämääni usein kuitenkin vaikuttaa.
Nyt en tuohon itse asiaan mitään kantaa oikein arvaa ottaa. Mutta kokemuksesta tiedän sen, että henkinen väkivalta on lapselle tavattoman tuhoisaa ja jos toimiesi ansiosta se vähenee niin hyvä niin. Kaikkea hyvää ja voimia sinulle ! Voin kyllä kuvitella tunteesi.