(TRE) Tarjoudun koiriehoitajaksi/ulkoiluttajaksi

Olen 15 – vuotias tyttö e-tampereelta. Näin alustavasti mietin sellaista, että jos edessäsi on esim. reissuun lähtö tai muu vastaava niin minulla olisi mahdollisuus tulla hoitamaan koiraa asunnollesi ja sellainen on mielessä, että jos asunnossa saisi asua sen ajan kuinka kauan olet pois. Todellakin ymmärrän sen, ettei moni ”uskalla” tuntematonta ihmistä kotiinsa päästää, mutta aina kannattaa kysyä. Ja toki käy se, että voimme nähdä tietenkin ennen kuin koiraa pääsen hoitamaan. Ja onhan se koiran kannaltakin sikäli hyvä, että voisi koiran seurassa olla koko vuorokauden eikä päivittäin viemässä ruokaa ja lenkittämässä.

Käy myös ulkoiluttaminen vaikka muutamankin kerran viikossa. Pitkät lenkit onnistuvat ehdottomasti. Kokemusta on monenkokoisista koirista, olen vienyt sekä isoja että pieniä (uroksia ja naaraita) joten koolla ei ole väliä.

Pääsen ihan milloin vain viemään. On sitten viikonloppu tai arkipäivä, tosin arkipäivinä illalla (kolmen jälkeen) onnistuu.

Laita ihmeessä mailia, jos kiinnostaa!
[email protected]
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikäli otat alaikäisen tuntemattoman ihmisen kotiisi lemmikkivahdiksi;

- ota ensin yhteys nuoren vanhempiin ja käy tapaamassa heitä

- kirjoita sopimus yhdessä nuoren ja hänen vanhempiensa kanssa

- sopimukseen on syytä laittaa KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat asiat väärinkäsitysten välttämiseksi

- valitettavan usein nämä nuoret koiranhoitajat keskittyvät koirien omistajan kotona kaikkeen muuhun paitsi koiriin

ihan vaan varoitukseksi...

Äänestä
  • Toki vanhempiin voi ottaa yhteyttä ja nähdä henkilökohtaisesti. Eipäs kannata lähteä yleistämään tuota viimeistä asiaa, ei kaikki tollaisia ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönennn kirjoitti:

Olen 15 – vuotias tyttö e-tampereelta. Näin alustavasti mietin sellaista, että jos edessäsi on esim. reissuun lähtö tai muu vastaava niin minulla olisi mahdollisuus tulla hoitamaan koiraa asunnollesi ja sellainen on mielessä, että jos asunnossa saisi asua sen ajan kuinka kauan olet pois. Todellakin ymmärrän sen, ettei moni ”uskalla” tuntematonta ihmistä kotiinsa päästää, mutta aina kannattaa kysyä. Ja toki käy se, että voimme nähdä tietenkin ennen kuin koiraa pääsen hoitamaan. Ja onhan se koiran kannaltakin sikäli hyvä, että voisi koiran seurassa olla koko vuorokauden eikä päivittäin viemässä ruokaa ja lenkittämässä.

Käy myös ulkoiluttaminen vaikka muutamankin kerran viikossa. Pitkät lenkit onnistuvat ehdottomasti. Kokemusta on monenkokoisista koirista, olen vienyt sekä isoja että pieniä (uroksia ja naaraita) joten koolla ei ole väliä.

Pääsen ihan milloin vain viemään. On sitten viikonloppu tai arkipäivä, tosin arkipäivinä illalla (kolmen jälkeen) onnistuu.

Laita ihmeessä mailia, jos kiinnostaa!
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu