Olen lapsesta asti ollut todella poikamainen tyttö mutta lukioon mentyäni muutuin todella paljon ja aloin tulla poikien suosioon. Olin myös nuoruudessani todella homofobinen. Lesbot siis suorastaan kuvottivat minua. Nyttemmin olen ryhtynyt kyseenalaistamaan seksuaalisen suuntautumiseni ja olen tajunnut ihastuvani aivan erilailla miehiin kuin naisiin. Naisissa on sitä jotain, herkkää ja empaattista :) Olen henkisesti todella vahnva ihminen ja minusta tuntuu että olen jollain tapaa paljon maskuliinisempi kuin ne miehet joiden kanssa olen seurustellut. Nautin siitä kun saan olla naisten tukena, koska koen sen olevan minulle ominaista etc. Vaikea kuvailla tuntemuksia..
Nyttemmin olen tajunnut että olin todella ihastunut tyttöihin jo yläasteella, jolloin ihastuin heihin niin että ajattelin, että voi kun tuo seurustelisi minun serkkuni kanssa :) Hän oli siis miespuolinen. Selvää lesbautta siis näin jälkeen päin ajateltuna.
Olen todella innoissani nykyisestä tilanteestani koska koen että tämä maailma on avautunut aivan erilailla minulle. Nään nimittäin ympärilläni niin uskomattoman fiksuja ja ihania ihmisiä, joihin olen todella tykästynyt ja tämä on täysin uutta.
Lyhennän kertomustani hiukan, koska tästä tulee muutoin liian pitkä :)
Pelkään todella paljon tätä koska en jotenkin hyväksy itsestäni vielä yhtään asiaa! Juon murheeseen, en saa mitään aikaan, nukun kauheasti, olen siis todella masentunutkin.. Mietin jopa itsetuhoisia ajatuksia usein. En vaan jaksa yhteiskunnan asettamia velvoitteita, en uskalla erota massasta :(
Minä en haluaisi olla "musta lammas" :( Miksi en vain voisi olla hetero? Tämä on niin hankalaa että hajoan! En ikinä uskalla myöntää parhaille kavereilleni, joihin tosin olen ottanut etäisyyttä ja ryhtynyt olemaan muiden kaltaisieni joukossa..
Onko Teistä kukaan kyennyt kieltämään tunteensa ja muuntumaan?!
Nyttemmin olen tajunnut että olin todella ihastunut tyttöihin jo yläasteella, jolloin ihastuin heihin niin että ajattelin, että voi kun tuo seurustelisi minun serkkuni kanssa :) Hän oli siis miespuolinen. Selvää lesbautta siis näin jälkeen päin ajateltuna.
Olen todella innoissani nykyisestä tilanteestani koska koen että tämä maailma on avautunut aivan erilailla minulle. Nään nimittäin ympärilläni niin uskomattoman fiksuja ja ihania ihmisiä, joihin olen todella tykästynyt ja tämä on täysin uutta.
Lyhennän kertomustani hiukan, koska tästä tulee muutoin liian pitkä :)
Pelkään todella paljon tätä koska en jotenkin hyväksy itsestäni vielä yhtään asiaa! Juon murheeseen, en saa mitään aikaan, nukun kauheasti, olen siis todella masentunutkin.. Mietin jopa itsetuhoisia ajatuksia usein. En vaan jaksa yhteiskunnan asettamia velvoitteita, en uskalla erota massasta :(
Minä en haluaisi olla "musta lammas" :( Miksi en vain voisi olla hetero? Tämä on niin hankalaa että hajoan! En ikinä uskalla myöntää parhaille kavereilleni, joihin tosin olen ottanut etäisyyttä ja ryhtynyt olemaan muiden kaltaisieni joukossa..
Onko Teistä kukaan kyennyt kieltämään tunteensa ja muuntumaan?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos tässä maailmassa voisi valita oman seksuaalisuutensa, niin täälä ei olisi ainuttakaan homoa, lesboa tai bisseä. Joten anna mennä, kun ei se miksikään muuksi tule muuttumaan, väitti kaappilesbot/homot mitä hyvänsä:)
www.narth.com
mun oli pakko kirjottaa kun mulla on ollu ihan samoja tuntemuksia..mulla se masennus ei esiinny noi vahvasti, mutta kauhee ahdistus koko ajan..mut kauheintahan täs on et mä seurustelen miehen kanssa.ja seurustelua on kestäny 6 vuotta.en tiedä mitä tekisin..hajoon kohta tähän ns.kaappielämään...
Hei Inga,
kiitos kun olit kirjoittanut kauniin tarinasi. Haluan vastata sinulle, jos siitä olisi jotakin apua, toivon niin.
Olen 40 naimisissa hyvän, minulle oikean ja sopivan miehen kanssa. Meillä on kaksi kaunista lasta. Minäkin olen reipas (poikamainen) mutta myös naisellinen - mitä näillä nyt tarkoitetaankaan.... En ole ikinä kieltänyt tunteitani, en ainakaan tietoisesti. Rakastan miestäni, perhettäni ja kaipaan myös naista! Olen bi-seksuaalinen, mutta pidän sen omana tietonani, olen siis kaapissa. Seksuaalisuushan on jokaisen oma asia! Mielestäni täytyy elää elämäänsä oman sydämensä mukaan, mutta muita ihmsiä täytyy myös ajatella eikä saa loukata.
Haluatko neuvon?
Michelle
pystynyt vastustamaan loputtomiin itseäni.
Pitkään pystyin olemaan kaapissa jopa itseltäni, mutta löydettyäni kumppanin, joka ei asettanut minulle itseni ulkopuolelta liian vaikeita vaateita, aloin itse tarkastella asioita itsessäni.
Voi olla että tekstisi lyhentäminen vei siitä jotain olennaista, koska en huomaa kertomissasi asioissa mitään sellaista, joka määrittelisi sinut lesboksi tai biseksuaaliksi. Jos nyt olisitkin lesbo/bi, mikä elämässäsi muuttuisi huonompaan suuntaan? Homo- ja biseksuaalit kuitenkin tekevät ihan samoja asioita päivittäin arkielämässään kuin heteroseksuaalitkin.
Se, että ajattelet asiaa ja kyseenalaistat suuntautuneisuutesi ei tee sinusta vielä mitenkään heterosta "poikkeavaa". On hyvin tavallista, että varsinkin murrosikäinen miettii tätä asiaa, fantasioi seksistä saman sukupuolen kanssa ja on itsestään useammalla kuin yhdellä tavalla epävarma.
Älä purista itseäsi väkisin mihinkään muottiin, älä turhaan "päätä" olla hetero tai jotain muuta, kuuntele tunteitasi ihan rauhassa. Seksuaalinen identiteetti voi myös muuttua elämän aikana useasti, harvoin ääripäästä toiseen, mutta jotain siitä väliltä...
Vaikka tuntemuksesi seksuaalisesta suuntautuneisuudestasi vakiintuisikin pysyväisemmin lesboksi, ei sinun silti tarvitse jakaa seksuaalisuuttasi avoimesti kaikille. On aivan oma päätöksesi, kuinka monelle ja missä mittakaavassa asiasta kerrot. Esimerkiksi työpaikalle ei seksuaalisuus kuulu, kenenkään ei tarvitse tietää, jollet itse halua. Ei kukaan heterokaan ensimmäisenä kulje vakuuttelemassa heterouttaan tavatessaan eri ihmisiä, miksi sinunkaan pitäisi niin tehdä, vaikka olisit jotain muuta kuin hetero?
kirjoitusta, ettei taida erkkikään ottaa selvää, mikä asiasta niin vaikean tekee, varsinkaan jos pelkästään havahtuminen siihen, että saattaisi pitää naisista muutenkin kuin ystävinä ajaisi tuohon pisteeseen? mitä sitä pitää pyöritellä, eikö riitä että toteaa, sepä mukavaa, vaihtoehdot senkun lisääntyy, varsinkaan jos vielä ei edes ole ketään ketä viedä kotia näytille, ja jos olisi ja tunne tästä henkilöstä olisi vahva, tuskin enää siinä vaiheessa tälläistä itsesi alentamisviestejä laittaisit "musta lammas ym."
Ryyppy murheeseen ei auta, jos oikeen maailmanmeno mättää saattaa tulla houkutus tyhjennysryyppyhetkelle tulla, kertalaaki ja asioiden puhkipohtiminen yhden vkonlopun aikana pitäisi selkeyttää, ettei ihan hunningolle mene.
Minulla kävi aina välillä nuoruudessa mielessä, etä josko olisinkin enemmän naisiin päin. kovasti koitin kuitenkin olla hetero ja seurustelin vakavastikin miesten kanssa. kunnes sitten oikeasti ihastuin. se oli kaukorakkautta ja mitään ei koskaan tapahtunut, mutta siinähän s sitten selvisi että olin ainakin bi.
Nyt olen tavannut yhden tytön. kaikki tuntuu jotenkin niin ihanasti erilaiseslta kuin miesten kanssa, välitän hänestä ja arvostan aivan toisella tavalla kuin miehiä. alkuun pelotti, mutta puhuin suoraan tunteistani mm. hänelle, ja se helpotti! on vaikeaa olla muiden edessä, mutta koska tunteet häntä kohtaan ovat niin vahvat, uskoisin meneväni vaikka tulen ja jään läpi hänen vuokseen ja kanssaan.
väkisin heterona oleminen sai minulle aikaan pahan olon ja kuin etsisin vielä omaa paikkaani, ja ahdistuin kamalasti. koita miltä tuntuu olla tytön kanssa, ja jos se ei tunnu hyvältä, niin sitten ei. kyllä se vielä joskus löytyy se ihminen, jonka kanssa kaikki vaan on täydellistä, oli se sitten mies tai nainen :).
tuosta kokeilemisesta, kyllä se ensin täytyy tuntua ihmisen seurassa hyvältä ja sitten edetä, eikä ruveta etsimään seuraa väkipakolla ja kokeilla ja ihmetellä jälkeenpäin tuntuiko hyvältä vai ei.
Tunnistin itseni tuon tekstin hyvinkin monesta kohdasta.
Itse olin painiskellut viitisen vuotta asioiden kanssa, kieltäen, pohtien, kieltäen ponnekkaammin, masentuen... Yläasteella aina katselin, että "onpas nätti tyttö" ja perään vakuuttelin, että se oli ihan neutraali ajatus vaikkakin se ei aina tuntunut siltä. En ollut fobinen, mutta ajatus tyttörakkaudesta tuntui kummalta jollain tavalla, vaikkakin aina "tahtomattani" asiaa tulin ajatelleeksi.
Lukiossa oli yksi tyttöpari, tuntui pahalta kuulla kavereiden haukkuvan heitä ja itse vain nyökytellä vieressä samalla ahdistuen: noinko minustakin puhuttaisiin? "Kaveri"piiri heitti pois porukoista tuolloin lukioaikana, koska podin masennusta ja identiteettikriisiä asian tiimoilta. En sitten uskaltanut uskoutua kenellekään muiden suhtautumisen nähtyäni.
Päätin pitkään vain tukahduttaa tunteeni ja ajatukseni ja "normalisoitua". Oli vaikea hyväksyä, että olisin "erilainen". Noin vuosi sitten päätin luovuttaa soutamisen ja huopaamisen suhteen. Olen jotain bissen ja lepakon väliltä, vaikkakaan en tykkäile lokeroida sen suuremmin :D Eilen tuli 10 kuukautta tyttöystävän kanssa täyteen, en ole pitkään aikaan ollut yhtä onnellinen. Omassa tapauksessani voin sanoa, että onneksi en jäänyt kärvistelemään. :)