(Laitoin tämän saman viestin noin viikko sitten tuonne masennus-palstalle, mutta ajattelin nyt laittaa sen vielä tännekin, että jospa vaikka saisin hieman lisää kommentteja. Kiitos ja anteeksi.)
-Ahdistaa jatkuvasti, kaupassa käynti nostaa pulssia jo huomattavasti, en oikein "uskalla" tehdä mitään.
-Itken todella helposti, ja monesti ihan ilman syytä.
-Tuntuu että joku "tarkkailee"/vakoilee kun ulkona on pimeää, ja sisällä valot -> ulkoa näkee sisälle, sisältä ei ulos. Siksi olenkin lähes aina pimeässä.
-En arvosta itseäni yhtään, en luota itseeni, suorastaan vihaan itseäni. Itsetunto nollissa.
-Tulevaisuus ahdistaa, enkä usko että mikään voi mennä hyvin.
-Mikään ei oikein kiinnosta.
-Ei jaksa hymyillä (ei hymyilytä), silti kuitenkin esitän että kaikki on hyvin.
-En luota keneenkään, ajattelen kaikista vaan "pahaa", että kukaan ei ole luottamisen arvoinen. (Tosin minun elämässäni näin on kyllä lähes poikkeuksetta ollutkin)
-En saa mitään aikaiseksi, en jaksa siivota, en jaksa tehdä mitään muuta kuin löhötä sohvalla ja katsoa tv:tä
-En pysty keskittymään juuri mihinkään; tv:tä katsoessani havahdun jossain vaiheessa että tuijotan tvruutua, mutta ajattelen jotain ihan muuta, enkä ole tajunnut sanaakaan mitä tv:ssä on sanottu.
-Ruokahalu on kasvanut, varsinkin makeanhimo.
-Olen jatkuvasti väsynyt, tekisi mieli vaan nukkua. Heti herättyäni alan odottaa iltaa että pääsisi taas nukkumaan.
-Suutun/ärsyynnyn todella helposti.
-Minun on TODELLA vaikea tehdä päätöksiä. Kaipaan myös hirveästi "hyväksyntää" päätöksilleni, että joku tavallaan antaisi siunauksensa päätökselleni; että olen tekemässä
oikein, ja hyvän päätöksen. (Vaikka kyse olisi jostain todella turhanpäiväisestä päätöksestä, esim. ostanko mustan vai ruskean paidan)
-Harvoin käyn missään baareissa, mutta jos jonnekin lähden, seuraavana päivänä on hirveä morkkis ja entistä kamalampi olo.
-Joskus itkiessä on palan tunne kurkussa, ja tuntuu että sydän lyö miten sattuu.
-Todella pahan olon sattuessa, pahimman ahdistuskohtauksen vallassa tulee tarve satuttaa itseään.
-Pelkään pahaa oloa, oksentamista. Esimerkiksi en voi juoda alkoholia ja jäädä jonkun kaverin luo yöksi, koska pelkään aamuista pahaa oloa niin paljon. Pelkään käydä elokuvissa, koska pelkään että tulee kesken kaiken paha olo, enkä pääse pois.
-Joskus kärsin mahakivuista, jotka ilmaantuvat vain silloin kun poistun kotoa. Mitään fyysistä vaivaa ei ole löydetty, joten tämäkin on siis psyykkistä.
-Haluan kuolla, ja tahdon sitä enemmän kun mitään muuta!
-Ahdistaa jatkuvasti, kaupassa käynti nostaa pulssia jo huomattavasti, en oikein "uskalla" tehdä mitään.
-Itken todella helposti, ja monesti ihan ilman syytä.
-Tuntuu että joku "tarkkailee"/vakoilee kun ulkona on pimeää, ja sisällä valot -> ulkoa näkee sisälle, sisältä ei ulos. Siksi olenkin lähes aina pimeässä.
-En arvosta itseäni yhtään, en luota itseeni, suorastaan vihaan itseäni. Itsetunto nollissa.
-Tulevaisuus ahdistaa, enkä usko että mikään voi mennä hyvin.
-Mikään ei oikein kiinnosta.
-Ei jaksa hymyillä (ei hymyilytä), silti kuitenkin esitän että kaikki on hyvin.
-En luota keneenkään, ajattelen kaikista vaan "pahaa", että kukaan ei ole luottamisen arvoinen. (Tosin minun elämässäni näin on kyllä lähes poikkeuksetta ollutkin)
-En saa mitään aikaiseksi, en jaksa siivota, en jaksa tehdä mitään muuta kuin löhötä sohvalla ja katsoa tv:tä
-En pysty keskittymään juuri mihinkään; tv:tä katsoessani havahdun jossain vaiheessa että tuijotan tvruutua, mutta ajattelen jotain ihan muuta, enkä ole tajunnut sanaakaan mitä tv:ssä on sanottu.
-Ruokahalu on kasvanut, varsinkin makeanhimo.
-Olen jatkuvasti väsynyt, tekisi mieli vaan nukkua. Heti herättyäni alan odottaa iltaa että pääsisi taas nukkumaan.
-Suutun/ärsyynnyn todella helposti.
-Minun on TODELLA vaikea tehdä päätöksiä. Kaipaan myös hirveästi "hyväksyntää" päätöksilleni, että joku tavallaan antaisi siunauksensa päätökselleni; että olen tekemässä
oikein, ja hyvän päätöksen. (Vaikka kyse olisi jostain todella turhanpäiväisestä päätöksestä, esim. ostanko mustan vai ruskean paidan)
-Harvoin käyn missään baareissa, mutta jos jonnekin lähden, seuraavana päivänä on hirveä morkkis ja entistä kamalampi olo.
-Joskus itkiessä on palan tunne kurkussa, ja tuntuu että sydän lyö miten sattuu.
-Todella pahan olon sattuessa, pahimman ahdistuskohtauksen vallassa tulee tarve satuttaa itseään.
-Pelkään pahaa oloa, oksentamista. Esimerkiksi en voi juoda alkoholia ja jäädä jonkun kaverin luo yöksi, koska pelkään aamuista pahaa oloa niin paljon. Pelkään käydä elokuvissa, koska pelkään että tulee kesken kaiken paha olo, enkä pääse pois.
-Joskus kärsin mahakivuista, jotka ilmaantuvat vain silloin kun poistun kotoa. Mitään fyysistä vaivaa ei ole löydetty, joten tämäkin on siis psyykkistä.
-Haluan kuolla, ja tahdon sitä enemmän kun mitään muuta!
Vastaukset 16
Vanhimmat
on selkeästi. Käy keskustelemassa lääkärisi kanssa, niin voitte yhdessä päättää hoidostasi. Muista, että vaikka nyt tuntuukin tosi kurjalta, niin koittaa vielä päivä jolloin kaikki on taas hyvin. Tsemppiä kovaan koitokseesi. Toivottavasti saat nopeasti avun! :)
heis 24v jannu turusta jakaa samoja tunteita.
Itsellänikin on vaikeuksia tehdä oikeastaan mitään. Viikko sitten rakas otti ja jätti (kyllästyi muhun ja ihastui toiseen) maanantaina isä vei töistä pulssiin josta tuli sairaslomaa ja masennuslääkkeitä (keskiviikkona uudelleen lekurille). lievä, mutta harkittu yliannostuskin tuli jo otettua kun ei tunnu auttavan itkemiseen. ei auttanut silti.
Kotona en pysty olemaan koska kaikki siinä kodissa oli yhdessä suunniteltu ja kasattu =( parketti menee pilalle kun makaa lattialla ja parkuu. Tämä on jo toinen kerta kun menetin jonkun kenen kanssa piti jaata elämä ja rakastaa ikuisuuteen asti.
kaupassa en minäkään pysty käymään, mutta eipä silti. ei ruokakaan maistuisi. En pelkää että kukaan vakoilisi vaan sen sijaan uskon ettei ketään kiinnosta vakoilla minua =D
itsearvostukseni on 100% sama kuin sinulla ja tulevaisuus ahdistaa ja sattuu niin etten edes halua sitä.
Hymyilen silloin jos Opamoxit tehoaa ja tekopirteästi julkisuudessa ainakin yritän.
Minullakaan ei ole syytä luottaa ihmisiin. Aina tulee puukkoa selkään, petetään & jätetään.
Suuttumus herää välillä kun taas tajuan kuinka väärin mua on kohdeltu vaikka ansaitsisin vain parasta. Rehellistä luotettavaa rakkautta ilman kompromisseja.
Baareissa en käy koska siellä ei ole mitään nähtävää ja alkoholin kulutus jää haavojenpuhdistukseen =P Onneksi lauantaisin on vapaasrk:ssa nuortenilta ja aion nostaa itseni ylös jos vain Opamoxit suo ^^ (on muuten tehottoman tuntuinen lääke)
Kuolemisesta en aio kirjoittaa täällä koska käytän yleistä nimimerkkiäni enkä halua ongelmia jos joku tuttava tämän viestin näkisikin =/
Julman tuttua tarinaa.
Omalla kohdalla lääkäri määräsi masennuslääkityksen mutta sen sivuvaikutukset estää käytön omalla kohdalla.
Koko show alkoi työstressin,läheisen sairastumisen sekä ihmissuhteen katkeamisen rysähdettyä niskaan samalla viikolla.Jo aiemmin ollut elo hieman tumman pilven alla seikkailemista.
Muutama päivä meni jotenkin kipristellessä mutta sitten alkoivat sydänoireet ja ystävä pakotti lääkäriin.
Jos menet (siis mene ehdottomasti) lääkärin juttusille vain rohkeasti.Ja vaihtoehtona on (ystävien puuttuessa/vähäisen määrän kyseessä ollessa)päästä terapeutille keskustelemaan asiat.
Monesti se auttaa että voi keskustella jonkun kanssa,ja sitä omasta mielestä kannattaa kokeilla ennen lääkitystä.
Jos se ei auta,sitten lääkitys ja sitä kannattaa pyytää mielummin alkuun miedompi lääkitys kuin liian raju ;)
terveelliset elämäntavat: monipuolinen ruokavalio, liikunta, ulkoilu, ei alkoholia, ei tupakkaa....Kokeile! Puolen vuoden päästä huomaat eron. Mielialalääkkeisiin älä koske!
Mielialalääkkeisiin en haluakaan koskea! En missään nimessä.
Elämäntavat on suhteellisen terveelliset; En polta, juon vain vähän, ja erittäin harvoin... Ruokatottumuksissa ja liikunnassa olisi kyllä kieltämättä parantamisen varaa. Mutta eipä hirveästi auta kun ei todellakaan ole jaksamista lähteä tuonne ulos liikkumaan, ja ihmistenilmoilla ahdistaa niin kovin... :(
Eikö olekin hienoa kuulla valmita ratkaisuja hyvään elämään tyyliin "sun pitää ottaa ittees vaan niskasta kiinni".. Kyllä meistä varmaan jokainen tietää millaista elämän kuuluu olla terveyslehtien mukaan... Mutta kuten sanotaan, ei se aina mene niinkuin elokuvissa..
Voimia.
Tekis mieli sanoa että kyllä se siitä, mutta kun se ei aina pidä paikkaansa, niin en viitsi valehdellakaan...
-sharona-
Tuo "ota itseäsi niskasta kiinni" -kommentti on kyllä käynyt enemmän kuin tutuksi viime vuosina!! Ei minua kukaan ole koskaan tosissaan ottanutkaan. Ei kukaan vaan ymmärrä miten käsittämättömän paha olo mulla on... pelottaa ja ahdistaa! Ei kukaan voi käsittää miten yksin tunnen olevani, ei minulla ole ketään kelle puhua, ei ystäviä, ja poikaystäväkin jätti. Mutta eipä ihme, kukapa tällaista hullua voisikaan rakastaa.
En halua jatkaa enää tätä elämää...
Otahan rauhallisesti.
Tuota yhtä tyhjänpäiväisimmistä kommenteista "ottaa niskasta kiinni itseä" viljelevät henkilöt jotka eivät ole itse kokeneet riittävän kovaa henkistä murhetta.
Tiedän että se ei lohduta siinä vaiheessa kun tuntee istuvansa pienellä luodolla syysmyrskyssä ja katselee kaukana siintäviä kaupungin valoja odottaen että joku noutaa pois palelemasta.
Eli jos et ole käynyt lääkärillä niin mene ihmeessä ja pyydä päästä vaikka terapeutin jutulle.On uskomattomaton tunne kun saa purkaa tunteensa sellaiselle henkilölle joka on koulutettu käsittelemään kyseisiä asioita ilman jeesustelua.
Se vaan että minulla on kaamea lääkärikammo. En yksin uskalla mennä, enkä varmasti saisi edes sanaa suustani. Eikä minulla ole ketään, kuka voisi toimia "puolestapuhujanani" :(
Ja koska en lääkkeitä haluaisi, niin en usko että muuta apua olisi tarjolla... Erään biisin osuvat sanat: "lääke siirtää oiretta hetken kauemmas, mutta kuitenkaan, ei poista ongelmaa...
...ei muuta apua saa, kuin purkitettua, siinä tilanteessa, kun on kaukana..."
Ja toisekseen, en vaan jaksa uskoa että tää mun elämä voisi paremmaksi muuttua... tahtoisin vaan kuolla!
Itsellä kynnys lääkäriin menemisestä oli todella korkealla,mutta sen kynnyksen ylitys toi jo voimia puskea eteenpäin.Omalla kohdalla oli ensimmäinen käynti omalääkärillä (7v asunut paikkakunnalla) täysin oudossa paikassa,aiemmin olin käynyt vain työpaikkalääkärillä.Ja kun suunsa sai kerrankin auki purkautui melkoisesti sisäistä tuskaa.
-mieti asiaa ja nuku yön yli-
Tilapäiseen haluttomuuteen ja väsymykseen minulla auttoi kalanmaksaöljykapselit mitä lienee omega kapseleita ovatkaan (vihreä purkki). Parin viikon syömisen jälkeen väsymys oli tipotiessään. Luulin ensin, että olisin masentunut, mutta väsymys johtuikin vitamiinien puutteesta. Kävin verikokeissa ja minun käskettiin syödä rautaakin. 3 kk kuluttua oloni oli jo sen verran kohentunut että pysytin alkaa käydä ulkona kävelyllä ja muutakin liikkumaan enemmän. Ei ollut kyse masennuksesta, vaikka sellaiseksi ensin luulin. Kokeile näitä kotikonstejakin.
Tunnistin itseni lähes jokaisesta listaamastasi kohdasta. Veikkaan, että sulla on sama ongelma kuin mulla, eli itsetunto helvetin alhainen. Mulla on ollut lapsesta lähtien. Eikä siihen oikein mikään ole auttanut. Välillä on parempia hetkiäkin, mutta yleensä pelkkää alamäkeä pohjattomaa rotkoa kohti.
Lääkitys nyt on aivan yks ja sama. Oon kokeillu masislääkkeitä ja jotain sen tyyppisiä, muutamaakin laatua, mutta itelle täysin turhia. Lääkkeet eivät loppujen lopuksi auta paskaan itsetuntoon. Pitäisi saada korjattua henkinen ongelma miksi tunnen näin on kuin tunnen.
Itsetutkiskelua voi harrastaa, mutta loppujen lopuksi siitäkään ei jää mitään käteen. Mulle ei ainakaan, vaikka osaan analysoida omia ajatuksia vähintään yhtä hyvin kuin joku pyskiatri tai vastaava. Psykiatrin kanssa keskustelu on naurettavan tuntuista, hidasta samojen asioiden vatvomista, jotka on jo mielessään käynyt (ja niiden ratkaisut) tuhansia kertoja lävitse.
Tää elämä vaan pitää elää, jos haluaa ja uskaltaa. Muuten tää on aika turhaa. Jos on vielä elossa, niin ilmeisesti silloin on jokin, mikä pitää täällä. Ite pelkään kuolemaa, kun en tiedä mitä se oikeasti on, onko se siirtymistä parempaan paikkaan, helvettiin, vaiko samaa kivaa paskaa, mitä tälläkin hetkellä, vaiko oikeesti sellanen kiva Black-Out, ettei tarvi välittää mistään mitään, eikä tunne mitään, eikä ajattele mitään.
Vielä vuosi sitten itsariajatukset vaan ahdisti mua, mutta nykyään pystyn leikittelemään melko kevyesti mielessäni ranteiden viiltämistä tai aseella päähän paukuttelua. Siitä saa tavallaan jonkinlaista nautintoa, kun tietää, että on mahdollisuus lopettaa tää... Ei vaan nappais enää elää, mutta kuitenkin pelkää kuolemista, vaikka pelkää jopa elämistäkin. Ei mikään hyvä. Sen takia ilmeisesti on sitten tämä välivaihe, eli ahdistus ja umpikujan tunne.
Mitä enemmän näitä asioita miettii, niin sitä epätodellisempi fiilis vaan tulee. Tulee tunne, että aivan sama mitä tekis, millään ei ole mitään väliä. Välillä uskon voivani ymmärtää ihmisiä, jotka alkavat ampumaan muita ihan vaan huviksensa, kuten kouluampumiset tai vastaavat.
Kun on kerran alusta pitäen ollut vaikeaa, ja ajatukset ohjautuneet tietyille teille, jotka ovat laajoja yksinäisiä alueita, niin sieltä on erittäin vaikeaa tulla pois. Vaikka saiskin sisältöä elämään, niin edelleen ne ajatukset on ja pysyy. Voihan ne toki yrittää tukahduttaa ja hypätä oravanpyörän vietäväksi, viedä "masentelu aika" pois ...koulu...työ...avioliitto...lapset...töitä.. jotku painaa loppuun asti, kuolevat ilman, että tajuavat mikä heihin iski, monet alkavat ajattelemaan vasta eläkeiän kynnyksellä... sitten jotku ovat taas näitä meitä, jotka ajautuvat jo aikaisemmin yleensä vanhuuden tuomiin ajatuksiin.
Minkäs teet... Olen tässä miettinyt, että antaisin joku päivä kaiken olla, kenellekkään ilmoittamatta, jättäisin kaiken taakse, ja lähtisin meneen Suomesta muualle, vaikka kävellen tai pyörällä. Eiköhän sitä tulisi uusia ajatuksia ja tunteita uudessa tuntemattomassa ympäristössä ja extreme olosuhteissa. Väliäkö sillä, kuoleeko täällä neljän seinän sisällä ahdistukseen, vaiko jossain aivan uudessa ehkä paljon mielenkiintoisessa paikassa.
Eli opiskeletko, oletko työtön, oletko töissä vai mitä? Minkä ikäinen olet? Minkä kokoisella paikkakunnalla asut? Jos sinulla ei ole mitään erikoista tilannetta, niin varaa aika terveyskeskuksen lääkärille ja kerro, että haluat terapiaan. (ymmärsin, ettet haluaisi (ainakaan pelkästään) lääkkeitä.) En oikein itse tiedä noista kunnan mielenterveysjutuista, kun en ole (vielä) käyttänyt.
Itselläni oli monia samoja ongelmia kuin sinulla, niitä oli monta vuotta, pikkuhiljaa paheni. Alkoi tuntua siltä, että pitää oikeasti ruveta suunnitteleen sitä itsemurhaa tai sitten hakea apua, en meinannut enää kestää kaikkea p**kaa. No, menin sitten hakemaan apua. (Olen yliopisto-opiskelija, joten menin yths:n neuvontapsykologin kautta psykiatrille.) Mua kanssa jännitti ja hirvitti noi ekat kerrat vieraalla psykologilla ja psykiatrilla, mutta seuraavat kerrat oli jo helpompia. Ensimmäisillä kerroilla mulla oli kirjoitettuna lapulle ongelmani samalla tavalla kuin sinulla tossa viestissä. Suosittelen, että otat kirjoituksesi mukaan, jos se on helpompi antaa lääkärille kuin puhua. Hae apua! Koita jaksaa! (V**tu miten ärsyttävää, kun sanotaan että ota itseäsi niskasta kiinni ja ole positiivinen.)
Olen siis hieman alle parikymppinen, ja asustan keskisuuressa kaupungissa. En ole tällä hetkellä mitään, en opiskelija, en työtön... eli siis koulut olen lopettanut jo ajat sitten, sen jälkeen olin työttömänä, mutta nyt en ole aikoihin jaksanut/kyennyt työkkärissä käymään, joten enää en ole edes työttömänä työkkärin kirjoilla.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, ahdistaa niin kovasti. Rahaa ei tule mistään, ja sekin yksi asia mikä ahdistaa kovin :( Töihin ei minusta oikein ole menijäksi, ei tässä tilanteessa.
Miksi tän elämän pitääkin olla näin vaikeaa :´(
Ja siis kyllä, lääkkeitä en haluaisi alkaa syömään, en koskaan.
Mitä tässä on enää tehtävissä?? Vastaan itse itselleni; ei mitään!! / (itsemurha)
Ensinnäkin, jos pelkäät että joku katselee ikkunasta, laitapa huoneen verhot kiinni. Älä suinkaan istu pimeässä, vaan laita huoneeseen valot päälle ihan kunnolla. Minä en kärsi mielenterveysongelmista, mutta en pidä siitä, että jos joku katselee kadulta huoneistooni, jote pidän pimeällä verhot kiinni. En osaa neuvoa sinua muuta kuin että vaikutat masentuneelta ja sinun pitäisi hakea apua itsellesi. Lääkäri tai alkuun terveydenhoitaja vaikka osaisi neuvoa sinua eteenpäin.
Ihan selvä masennus. Täytät ihan kaikki kriteerit. Ei ole mitään epäselvää. Hakeudu lääkäriin, pieni soitto, käynti ja saat apua.
Sanoisin vielä että ota selvää lääkkeistä ennen kuin päätät. Olosi paranee ja jokin ajan päästä voit hyvin ja voi lopettaa lääkkeetkin ja voit silti hyvin, miksi et haluaisi sitä? Mutta mene nyt vaan lääkäriin niin kaikki järjestyy, aivan varmasti, sinunlaisia on miljoonia.