Outo juttu, ettei varsinaista syytä, Lipposen lupailuja ja siihen liittyvää asiakirjaa tutkita, vaan asiasta vihjanneen Jäätteenmäen päälle käydään.
Lipponen menetti normaalijärkisen kansan keskuudessa luottamuksensa.
Syy SDP:n vaalitappioon on yksiselitteisesti ylimielinen Lipponen, joka on nyt myös paljastunut aivan toisen luokan konnaksi kuin supon ja iltalehtien jahtaama Alpo Rusi.
Ei äänestetty kepun puolesta - se tiedettiin huonoksi vaihtoehdoksi -vaan äänestettiin Paavoa vastaan
Lipponen menetti normaalijärkisen kansan keskuudessa luottamuksensa.
Syy SDP:n vaalitappioon on yksiselitteisesti ylimielinen Lipponen, joka on nyt myös paljastunut aivan toisen luokan konnaksi kuin supon ja iltalehtien jahtaama Alpo Rusi.
Ei äänestetty kepun puolesta - se tiedettiin huonoksi vaihtoehdoksi -vaan äänestettiin Paavoa vastaan
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olipa luokaton viesti. Asia on juuri päinvastoin. Demarit olisivat nämä vaalit hävinneet siinä missä kokoomuskin, jollei Lipposta olisi pidetty varsin ylivoimaisena pääministeriehdokaana. Hänen huikea äänimääräänsä Helsingissä puhuu puolestaan.
Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että epäilyt pitivät paikkansa. Jäätteenmäki ei ole pääministeriainesta. Valitettavasti.
Olen samaa mieltä Jääteenmäestä ja kepun kyvyistä.
SDP sortui Lipposeen.
Tässä puolue kärsii yhden miehen vuoksi.
Ei pitäisi kohottaa ketään kuninkaaksi ja lakien yläpuolelle.
Lipposen lupailut tutkintaan ehdottomasti.
Senkun näkisi että jokin suomalainen media alkaisi toimia pavea vastaan. Pave on kuin kaverinsa Berlusconi. Hallitsee mediaa ja kansa uskoo kaiken. Ei jäätteenmäen ajojahti muusta johdu kuin pave takaisin valtaan!
Siis lue Iltasanomien viesti, Berlusconi avitti Paavoa ennen vaaleja antamalla väärän ilmoituksen. Mitäs nyt sanot. Ja Paavo vaatii nyt toimittajia kyselykieltoon, ettei tarvi vastata tähän, tulikohan hätä.
Niin näytti ilmoittaneen, ja Paavo luotti miehen sanaan. Berlusconi, jos kuka, on rikkonut lupauksensa. Minkälainen tuomio siitä pitäisi Paavolle lain mukaan langettaa?
Vaaleissa annetun lupauksen rikkomisesta voi joutua vastuuseen vain poliittisesti. Käytännössä siis vaaleissa. Rikoslaissa sanktioitu teko se ei ole, joten esim. poliisilla ei ole mitään rikosta, jota se edes voisi tutkia.
Salassa pidettäväksi määrättyjen asiakirjojen julkistaminen on rikoslaissa sanktioitu, joten se on tutkittava. Siinä asiassa poliisilla ei ole edes harkintavaltaa.
Olen tuonut tuon oleellisen eron jo niin monta kertaa esiin, että luulisi jo pahimpienkin fanaatikkojen ymmärtäneen. Käsitykseni suomalaisten älykkyydestä on jo hiipunut niin paljon, että en enää usko tuon menevän vieläkään kaikkien jakeluun.
siitä, jos joku berlusconi-macaroni syö sanansa, sehän taitaa kuulua kulttuuriin niillä leveysasteilla.
Mutta Suomen sitominen salaisilla lisäpöytäkirjoilla johonkin liittoon on asia josta Paavo ei koskaan todellisuudessa puhdistu.
Epäilenkin, että Paavon takana on suurempi ryhmä jotka ko. valtuudet Lipposelle antoivat. Nyt ovat hiljaa kuin kusi sukassa.
Ribbentrop-Molotov sopimukset on julkistettava.
"Salassa pidettävät lisäpöytäkirjat"...tottakai niitten paljastus on rikos, mutta asian tekee mielenkiintoiseksi miksi näitä salaisia lisäpöytäkirjoja tehdään??? Kertonee myös sen että
kansalaisilla ei ole MITÄÄN sanomista Suomen valtion todellisessa politiikassa.
Joko sinulta on jäänyt huomaamatta, tai et ole ymmärtänyt, että meillä on edustuksellinen demokratia: kansa äänestää edustajansa hoitamaan yhteisiä asioita. Se ei vähäisimmässäkään määrin tarkoita sitä, että kansalla - tai edes jollakin kansanosalla - olisi oikeus saada tietoonsa kaikki asiakirjat tai keskustelut, joita edustajat käyvät kolmansien osapuolien kanssa. Onneksi.
Tehdyt päätökset ja sopimukset ovat erikseen nimettyjä poikkeuksia lukuunottamatta julkisia, ja sellaisistahan tuossa Bush - Lippos -asiakirjassa ei ollut kyse. Ei näytä olleen mitään muutakaan SOPIMUSTA, jolla Suomi olisi liittynyt/liitetty sotakoalitioon. Ainakaan sellaisen toimeenpanosta ei ole mitään vihjettäkään, vaikka sotakin on jo päättynyt.
on aivan OK, vaikka edustuksellisen demokratiamme johtomiehet tekevät salaisia sopimuksia, jotka ovat selkeästi kansan enemmistön tahdon vastaisia?
Jos ei enää ole Nl:ää nuoltavaksi, onhan sentään USA.
Toimittajien vakiokysymyksiin täytyisi johtomiesten ulkomaanreissuilta palatessa lisätä kysymys:
Teittekö montakin salaista lisäpöytäkirjaa??
Mikäli vastaus on kielteinen, voitaisiin aina syyttää valehtelusta asian paljastuessa tai jos myöntää, arvailtaisiin aikamme kuluksi mitä nyt onkaan sovittu.
Ja niistä ajankohtaiskeskustelut televisioon.
Kyllä siinä Kauniit ja Rohkeat jäisi hopealle.
No, vaihto vaaleissa on aina mahdollinen, tosin nykymedia on täysin valtaapitävien käsissä, joten sitä ei pääse tapahtumaan. Pysytään vain Kauniissa ja Rohkeissa, kyllä se kansalle riittää.
Muuten, Irakin sota ei ole päättynyt.
Joka päivä tulee lisää raatoja.
Mitä sopimusta lähinnä nyt tarkoitat?
Se kai on tullut jo selväksi, että ainakaan Suomen koalitioon liittävää sopimusta ei ole ollutkaan muualla kuin Annelin kuvitelmissa.
Jos Suomi osallistui sotaan, niin montako suomalaista kuoli? Onko siellä vieläkin suomalaisia?
jorma...ei tietenkään ollut olemassakaan mitään salaista lisäpöytäkirjaakaan , eihän toki.
Anneli nyt muuten potkaistiin pois kun näki liian värikkäitä päiväunia.
Muuten jorma, lasketko vain suomalaiset ihmisiksi?
Historiasta todettua faktaa: Suomi ei osallistunut sotaan eikä antanut sotalennoille edes ylilentolupaa.
Eduskunnassa vielä eilenkin kerrattiin ne kokoukset, joitten perustella nuo "liitotumaan liittymissopimukset" katsottiin tehdyksi, ja todettiin, että ainakaan mitään liittymissopimusta ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Tämä kelpasi Annelillekin. Sinulleko se ei vieläkään kelpaa?
Nyt näyttää lisäksi siltä, että uskot Suomen lähettäneen Irakiin ulkomaalaisista koostuvia joukkoja. Tämä on täysin uusi tulkinta!
Kyse oli siitä, että liittikö Lipponen Suomen sotakoalitioon, kuten Anneli ennen vaaleja väitti, vai ei. Jos sinulla on käsitteetkin noin häveyksissä, ei ole ihmekään, että vääriä tulkintoja syntyy.