Olemme vähän yli kolmekymppinen aviopari. Yhdessä olemme viihtyneet jo kohta kymmenen vuotta. Elämästämme ei puutu oikeastaan mitään, molemmilla hyvät työt, oma ihana talo ja pari mahtavaa muksua. Kaiken lisäksi myös seksi toimii.
Olemme jo muutaman vuoden aina silloin tällöin leikkinyt ajatuksella että sängyssämme olisi mukana kolmas henkilö.
Noin vuosi sitten miespuolinen ystävämme jäi meille yöksi erään saunaillan jälkeen. Jollain lailla ajauduimme illan aikana kaikki kolme samaan sänkyyn. Yön aikan harrastimme seksiä useaan otteeseen ja rouva sai aikamoista kyytiä. Minusta miehenä oli mahtavaa seurata vierestä kuinka "vieras" mies nai vaimoani ja kuinka vaimoni nautti. Välillä vaihdoimme osia niin että itse jatkoin naimista ja vaimoni otti vieraaltamme samanaikaisesti suihin. Itse en ole koskaan saavana osapuolena kovasti suuseksistä nauttinut ja tästä syystä sitä ei meidan makuuhuoneessa kovasti ole harrastettu. Vaimolleni olen toki myös "suullista" käsittelyä liki aina antanutkin. Kaverimme varustus omaani kaposempana ja pidempänä kuitenkin sopi tähän touhuun huomattavasti paremmin ja vaimoni suorastaan hullaantui saadessaan imeä vierasta kalua samalla kuin tuli naiduksi. Kaverini vielä kehui saaneensa vaimoltani parhaimman kokemansa suihinoton.
Tätä kokemusta ei vaimoni tietenkään pystynyt pitämään ainoastaan osallisten välisenä tietona vaan kertoi ystävättärelleen asiasta. Siinähän kävikin niin että sinkkunainen kun on niin innostui asiasta ja pyysi lupaa osallistua seuraavaan tapaamiseemme. Vaimoni ystävätär on varsin vetävän näköinen mimmi. Viimeisen päälle treenattu vartalo ja toisin kuin vaimollani omaa suuret kiinteät rinnat. Koska asia oli vaimoni puolesta ok niin miksi miehet sitä sitten kieltämään.
Seuraavan tapaamisemme tunnelma ei aluksi ollut yhtä rento sillä nythän ei ollut kyse spontaanista tapahtumasta vaan kaikille oli alusta asti selvää mitä varten olimme kokoontuneet. Ruokailu ja pakollinen saunominen hoidettiinkin alta pois varsin sutjakkaasti jotta päästäisiin itse asiaan. Vaimoni ottikin yllättäen ohjat käsiinsä ja yllätimme vaimoni ystävättären kanssa hänet saunastamme ottamassa kaveriltamme jälleen kerran suihin. Tästä kaikki etenikin sitten omalla painollaan ja hetken kuluttua olimme kaikki neljä sängyssämme.
Tästä alkoikin varsin ikimuistoinen yö. Varsinkin vaimoni ystävättärestä huomasi että oli ollut ilman jo jonkin aikaa sen verran halukkaasti tarjosi itseään meille molemmille miehille vuorotellen. Myös vaimoni kiihottui tilanteesta sen verran että sain kokea jotain mitä en ikinä olisi uskonut vaimostani. Kesken leikkiemme rupesi hän hyväilemään ystävättärensä klitorista ja jo seuraavassa silmänräpäyksessä aloitti ystävättärensä nuolemisen. Saimme kaikki kokea useamman laukeamisen ennenkuin voimat ehtyivät ja päätimme siirtyä yöpuulle.
Aamulla herätessäni löysin itseni sängystämme vaimoni ystävättären kanssa ja rakastelimme vielä kerran kahdestaan ennekuin nousimme aamupalalle.
Vaimoni ja kaverini olivat siirtyneet yläkertamme vierassänkyyn nukkumaan tilanpuutten vuoksi ja myös siellä oli ollut hellä hetki ennen ylös nousemista.
Tämän kerran jälkeen olemme tavanneet jo useamman kerran näissä merkeissä. Kaverini ja vaimoni ystävätär ovat käyneet meillä kyläilemässä yksinkin ja aina olemme kimpassa rakastelleet.
Eli viestini sanoma on lyhykäisyydessään että jos vain sopivat kumppanit löytyvät ja on varma siitä että oma suhde asian kestää kannattaa ehdottomasti heittä vanhat tabut roskakoppaan. Ryhmäseksi ja "vieraan" saaminen ei mitenkään kilpaile oman puolison kanssa harrastettavan seksin kanssa. Siinä tunteilla on suuri merkitys kun taas ryhmässä päästetään himot valloilleen ja haetaan vain ja ainostaan fyysistä hyvänolon tunnetta.
Kommentteja ja muiden kokemuksia olisi kiva kuulla.
t kaksi kokeilunhaluista

Vastaukset 3
Vanhimmat
...joo ja mää oon kasanoooova ;)
meiltä puuttuu vielä vastaava ystävä pari :(
wau, upeaa.