Hei!
Olen 18 vuotias tyttö ja olen kohta vuoden sairastanut paniikkihäitiöitä ja vakavaa masennusta.. olen syönyt cipralexia 5 mg-->10 mg ja nyt kohta puol vuotta 15 milligrammasta ja paniikkikohtauksiin albrox nimistä lääkettä. Olen kohta vuoden ollut kotona vaan.. ennen olin erittäin sosiaalinen ja tekevä ihminen nykyään päiväni menee tätä rataa että herään...syön.. annan kissalle ruokaa...menen takas nukkumaan...katon telkkaria..syön ja menen taas nukkumaan.. kaverit on mut lähes kokonaan jättänyt eikä kukaan juurikaan ole minun kanssa tekemisissä sairastuttuani.. Sillon kun sairastuin kävin muutaman kerran erikoistuneella sairaanhoitajalla puhumassa asioistani.. mutta jätin senkin aika nopeesti.. kun tuntu vieraalta puhua jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa asioistani.. enää en uskalla edes lähteä yrittämään kotoota pois lähtemistä koska pelkään niin kovin niitä paniikkikohtauksia.. mielummin olen kotona ilman kohtauksia kun taas jossain ulkona kavereiden kanssa ja silleen että kohtauksia tulee.. pelkään niitä kohtauksia niin paljon.. koska joka kerta pelkää kuolevansa.. enää en tiedä mikä avuksi tähän.. kenelläkään vastaavia kokemuksia ?
Olen 18 vuotias tyttö ja olen kohta vuoden sairastanut paniikkihäitiöitä ja vakavaa masennusta.. olen syönyt cipralexia 5 mg-->10 mg ja nyt kohta puol vuotta 15 milligrammasta ja paniikkikohtauksiin albrox nimistä lääkettä. Olen kohta vuoden ollut kotona vaan.. ennen olin erittäin sosiaalinen ja tekevä ihminen nykyään päiväni menee tätä rataa että herään...syön.. annan kissalle ruokaa...menen takas nukkumaan...katon telkkaria..syön ja menen taas nukkumaan.. kaverit on mut lähes kokonaan jättänyt eikä kukaan juurikaan ole minun kanssa tekemisissä sairastuttuani.. Sillon kun sairastuin kävin muutaman kerran erikoistuneella sairaanhoitajalla puhumassa asioistani.. mutta jätin senkin aika nopeesti.. kun tuntu vieraalta puhua jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa asioistani.. enää en uskalla edes lähteä yrittämään kotoota pois lähtemistä koska pelkään niin kovin niitä paniikkikohtauksia.. mielummin olen kotona ilman kohtauksia kun taas jossain ulkona kavereiden kanssa ja silleen että kohtauksia tulee.. pelkään niitä kohtauksia niin paljon.. koska joka kerta pelkää kuolevansa.. enää en tiedä mikä avuksi tähän.. kenelläkään vastaavia kokemuksia ?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kun saisit jostain jonkun läheisen, jonka kanssa harjoittelisit yhdessä sitä ulkona liikkumista, yleisillä paikoilla. Sen jonkun pitäs olla sun tukena sit aina siellä. Minulla on ollut yhtä pahoja kohtauksia, ja nyt on Cipralex-lääkitys ja käyn kaupassa mm.mieheni tai tyttäreni kanssa. Olen niinkuin mukana ja he pitävät huolen, että homma sujuu. Pikkuhiljaa näin asiat korjaantuu. Joskus jään autoon, jos en pysty menemäänkään kauppaan tai muualle. Mut kato, saisitko ketään avuksi, onko sinulla sisaria, äiti, isä..? Älä anna periksi, kyllä tästä selvitään. Mulla tämä on toinen kerta 20 vuoden aikana käydä tätä läpi.