Siipiveikot

Opettajien ja superin puheenjohtajat haluavat nyt päästä osingolle Tehyn tehtyä kaiken työn.
Nämä kaksi työnantajaa mielistelevää, kehuivat kilvan omia sopimuksiaan kuinka hyvät tuli tehtyä ja saatiin vielä pukkirahat kaupan päälle.
Nyt samat ukot käyvät ahneuksissaan vielä Tehyn kimppuun,vaatien heille myös samat korotukset kuin tehykin saa. Niin tyypillistä toimintaa näille puheenjohtajille, kun ei itse pysty saamaan hyvää sopimusta,niin mennään toisten siivelle.
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hyväksy. Ovat sopimukset allekirjoittaneet ja sillä siisti. Perkele, että se Ranne on kiero mies. Vastusti TEHYnkin vaatimuksia oikein julkisesti ja nyt hemmettisoikoon meinaa tulla osingoille. Eikö ne opettajat häpeä puheenjohtajaansa.

Äänestä

OAJ:N ja Superin jäsenistö tuskin on vaatimassa
epärehellisin keinoin lisäetuja itselleen, kunniallisen taistelun käyvneiltä Tehyläisten hankkimasta potista. Pikemminkin kyseisten ammattiliittojen jäsenet sovittelee potkua puheenjohtajiensa perseelle. EN OLE MILLÄÄN VALMIS USKOMAAN KO. LIITTOJEN JÄSENET ALISTUISI
NOIN HALPAMAISEEN TEKOON!!!!!!!!!

Äänestä
  • Eipäs nyljetä karhua jota ei ole edes kaadettu ; -)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iivari kirjoitti:

Opettajien ja superin puheenjohtajat haluavat nyt päästä osingolle Tehyn tehtyä kaiken työn.
Nämä kaksi työnantajaa mielistelevää, kehuivat kilvan omia sopimuksiaan kuinka hyvät tuli tehtyä ja saatiin vielä pukkirahat kaupan päälle.
Nyt samat ukot käyvät ahneuksissaan vielä Tehyn kimppuun,vaatien heille myös samat korotukset kuin tehykin saa. Niin tyypillistä toimintaa näille puheenjohtajille, kun ei itse pysty saamaan hyvää sopimusta,niin mennään toisten siivelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu