Ranskan liikenne takkuaa lakkojen takia

Ranskan matkustajajunaliikenne ja Pariisin julkinen liikenne ovat lähes kauttaaltaan seisahduksissa, kun työntekijät ovat aloittaneet lakon presidentti Nicolas Sarkozyn uudistushankkeita vastaan.

Pariisissa kulki aamulla vain muutama metrojuna. Saksan rautateiden mukaan myös Saksan ja Ranskan välisessä junaliikenteessä on päivän mittaan häiriöitä. Pariisin ja Lontoon välisessä junaliikenteessä ei sen sijaan pitäisi olla katkoksia.

Ammattiliitot ja Ranskan hallitus ovat aloittaneet kokouksen, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisua lakon aiheuttaneeseen eläkeuudistushankkeeseen. CGT-liiton johtaja Bernard Thibault avasi pään neuvotteluille eilisiltana sanomalla, että hän on valmis neuvottelemaan eläkeuudistuksen yksittäisistä osista. Hallituksesta neuvotteluihin osallistuu työministeri Xavier Bertrand.

Hallituksen tavoitteena on kumota 1930-luvulta peräisin olevat eläke, joiden perusteella raskasta työtä tekevät rautateiden ja energia-alan työntekijät pääsevät eläkkeelle pari vuotta muita aiemmin.

STT-AFP-REUTERS-DPA
111044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joo, huomenna lento Pariisiin ja lakko yhä menossa. Lentokenttätaksi tilattu. Alunperin oli tarkoitus siirtyä kentältä keskustaan Roissybussilla.

Äänestä
  • onko tietoa milloin lakko voisi loppua?

    Äänestä

  • näkymätön_Ninni kirjoitti:

    onko tietoa milloin lakko voisi loppua?

    Huomiselle perjantaille luvataan Le Monden mukaan seuraavaa:
    Pariisissa julkinen liikenne toimii n. 40% kapasiteetilla, rer-linjat a ja b kuulemma hyvin tukkoisia.

    Äänestä

Onko kenelläkään kokemusta juna- ja metrolakon aikaisesta liikkumisesta Pariisissa?
Saako lentokentältä takseja normaaliin hintaan? Kulkevatko bussit?
Onko kaupungissa liikuttava vain kävelemällä tai taksilla?
Runsaan viikon päähän on Blue1:n lento varattu ja ennakkoon maksettu. Siitä tuskin rahoja saa takaisin perumalla lakkoon vedoten.

Äänestä
  • Onhan se hurjaa lähteä tuollaiseen suurkaupunkiin joka on ihan jumissa.

    Miten lentokentällekkin pääsee takaisin jne. Pitää kävellä...

    Äänestä

  • Eilen palasimme Pariisista muutaman päivän reissulta. Takseja sai lentokentältä keskustaan hyvin, mutta meillä oli tilattu etukäteen lentokenttätaksi. Kentälle kaupunkiin mennessä se oli ok, mutta eilisaamuna ko. taksi ei saapunutkaan hakemaan meitä hotellilta ja mistään ei saanut taksia. Kaikki varattuja aamulla. Osa Roissybusseista kulki, joten kävelimme muutama sata metriä hotellilta Operan Roissybussipysäkille ja meillä oli hyvä tuuri - kyseinen bussi oli juuri silloin seisomassa pysäkillä. Juoksimme loppumatkan ja ehdimme bussiin. Oli minuuteista kiinni, että ehdimme Finnairin koneeseen. Seuraavalla bussilla ei oltaisi enää ehditty. Älkää luottako Pariisin lentokenttätakseihin! Varsinkaan nyt lakon aikana. Ja normaalikin taksi kannattaa varata erittäin hyvissä ajoin varsinkin, jos täytyy siirtyä kentälle aamulla tai iltapäivällä. Muutoin liikuimme keskustassa L'OpenTourin kiertoajelubusseilla ja tietysti myös kävellen. Erittäin kätevä näin lakon aikaan, kun metrot eivät juurikaan kulje. Noissa on hop on-hop off -käytäntö. Lisätietoa löytyy netistä L'OpenTourin nettisivuilta.

    Äänestä

  • Eilen palannut kirjoitti:

    Eilen palasimme Pariisista muutaman päivän reissulta. Takseja sai lentokentältä keskustaan hyvin, mutta meillä oli tilattu etukäteen lentokenttätaksi. Kentälle kaupunkiin mennessä se oli ok, mutta eilisaamuna ko. taksi ei saapunutkaan hakemaan meitä hotellilta ja mistään ei saanut taksia. Kaikki varattuja aamulla. Osa Roissybusseista kulki, joten kävelimme muutama sata metriä hotellilta Operan Roissybussipysäkille ja meillä oli hyvä tuuri - kyseinen bussi oli juuri silloin seisomassa pysäkillä. Juoksimme loppumatkan ja ehdimme bussiin. Oli minuuteista kiinni, että ehdimme Finnairin koneeseen. Seuraavalla bussilla ei oltaisi enää ehditty. Älkää luottako Pariisin lentokenttätakseihin! Varsinkaan nyt lakon aikana. Ja normaalikin taksi kannattaa varata erittäin hyvissä ajoin varsinkin, jos täytyy siirtyä kentälle aamulla tai iltapäivällä. Muutoin liikuimme keskustassa L'OpenTourin kiertoajelubusseilla ja tietysti myös kävellen. Erittäin kätevä näin lakon aikaan, kun metrot eivät juurikaan kulje. Noissa on hop on-hop off -käytäntö. Lisätietoa löytyy netistä L'OpenTourin nettisivuilta.

    Kai siellä nyt jotkut metrot kulkee täytyyhän sairaanhoitajien yms päästä töihin joka aamu kuitenkin. On kuitenkin laaja kaupunkin eikä lähiöistä kyllä kävellä duuniin se on varmaa

    Äänestä

  • noin jumissa kirjoitti:

    Kai siellä nyt jotkut metrot kulkee täytyyhän sairaanhoitajien yms päästä töihin joka aamu kuitenkin. On kuitenkin laaja kaupunkin eikä lähiöistä kyllä kävellä duuniin se on varmaa

    "kun metrot eivät juurikaan kulje" HUOM! Sana juurikaan! Vain pieni osa metroista kulki pe, la ja su, jonka vietimme Pariisissa. Tilanne on parantunut päivittäin, mutta eilisaamuna oli kaikki taksit liikenteessä. Ellet usko, niin mene sinne pahimpina lakkopäivinä ja tarkista tilanne. Ja lue/katso uutiset!

    Itse saavuin Pariisiin sunnuntaina, ja tänään torstaina lensin takaisin. Sunnuntaina ei tullut ajeltua julkisilla, ja maanantai oli ihna ookoo. Tilanne paheni loppua kohden; lapsen kanssa reissutessa joutui muutamaan otteeseen aika pelottaviinkin tilanteisiin metrossa. Ihmisetsuorastaan tappelivat tilasta, ja oli täysi työ pitää pieni lapsi poissa litistymästä tungokseen.

    Aika äkkiä siinä oppi, että ihan joka paikkaan ei kannata mennä, vaikka tilanne näyttäisikin suht. rauhalliselle metroon astuttaessa.

    Reissu oli muuten ookoo, mutta kohteista ei oikein kyennyt nauttimaan, koska koko ajan oli pelko persauksissa, millä päästä takaisin hotellille keskustan läpi. Mutta, hengissä ja ehjänä tuli selvittyä.

    Äänestä

  • noin jumissa kirjoitti:

    Kai siellä nyt jotkut metrot kulkee täytyyhän sairaanhoitajien yms päästä töihin joka aamu kuitenkin. On kuitenkin laaja kaupunkin eikä lähiöistä kyllä kävellä duuniin se on varmaa

    Linja 14 kulki koko ajan, sillä se on automaattinen. Mutta kun service minimum ei toimi se ei toimi, ja metroja / rer-junia ei silloin kulje. Luuletko, että lakkoilijat piittaavat siitä, että ihmiset pääsevät töihinsä? Päinvastoin, heillehän on taisteluvoitto tukkia koko kaupunki.

    Usko pois, kyllä työmatkaa on metrolakkojen aikaan tarvottu kaksikin tuntia suuntaansa. Autolla ei kannata mennä, kun tiet ovat tukossa. V-mäisimpiä lakot ovat juuri ihmisille, jotka yrittävät käydä päivittäin töissä. Turisti selviää aina. ;)

    Äänestä

  • La Vache kirjoitti:

    (lähes) kaikilla metro-, bussi-, raitiovaunu-, sekä paikallisjunalinjoilla 28.11.2007 klo 12.32.

    Tuolta voi käydä katsomassa päivitetyn tilanteen:

    http://www.ratp.info/orienter/trafic.php

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikuttaako sinun lomaasi? kirjoitti:

Ranskan matkustajajunaliikenne ja Pariisin julkinen liikenne ovat lähes kauttaaltaan seisahduksissa, kun työntekijät ovat aloittaneet lakon presidentti Nicolas Sarkozyn uudistushankkeita vastaan.

Pariisissa kulki aamulla vain muutama metrojuna. Saksan rautateiden mukaan myös Saksan ja Ranskan välisessä junaliikenteessä on päivän mittaan häiriöitä. Pariisin ja Lontoon välisessä junaliikenteessä ei sen sijaan pitäisi olla katkoksia.

Ammattiliitot ja Ranskan hallitus ovat aloittaneet kokouksen, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisua lakon aiheuttaneeseen eläkeuudistushankkeeseen. CGT-liiton johtaja Bernard Thibault avasi pään neuvotteluille eilisiltana sanomalla, että hän on valmis neuvottelemaan eläkeuudistuksen yksittäisistä osista. Hallituksesta neuvotteluihin osallistuu työministeri Xavier Bertrand.

Hallituksen tavoitteena on kumota 1930-luvulta peräisin olevat eläke, joiden perusteella raskasta työtä tekevät rautateiden ja energia-alan työntekijät pääsevät eläkkeelle pari vuotta muita aiemmin.

STT-AFP-REUTERS-DPA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu