Poikaystävälläni on vakava peliriippuvuus, joka juontaa juurensa monen vuoden taakse. Hän pelaa päivittäin monia tunteja päivässä pokeria ja kaikenlaisia rahapelejä. Hän usein valvoo yötkin vain pelatakseen. Tilanne on edennyt todella vakavaksi ja olen todella huolissani. Hän ei pysty konrolloimaan pelaamistaan ollenkaan ja juuri sen vuoksi luottotiedot ovat pilalla. Tästä huolimatta poikaystäväni jatkaa vaarallista harrastustaan. Kun hän ei enää voinut luottotietojensa takia ottaa pikavippejä itse, halusi hän ottaa monia minun nimissäni. Minä suostuin tähän lopulta koska minun on vaikea sanoa ei(varsinkin rakastamalleni ihmiselle).
Nyt olen seuraavanlaisessa tilanteessa: Olen yrittänyt ottaa ohjat käsiin ja sanoin poikaystävälleni, että hän saisi valita minun ja pelaamisen väliltä. Hän edelleen uskoo, että olen kohtuuton vaatiessani tätä enkä hyväksy häntä sellaisena kun on. Poikaystäväni ei halua muuttua, enkä voi pakottaa häntä. Hän ei usko voivansa muuttua. Olen yrittänyt hakea hänelle apua kaikin tavoin.
Alan olla väsynyt taistelemaan yksin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta voin todella pahoin tässä suhteessa tällä hetkellä. Riidat pokerista ovat syövyttäneet suhdettamme.
Miten voin saada hänet ymmärtämään, että pelaaminen tuhoaa yhteisen tulevaisuutemme ja unelmat perheestä? Mitä minun pitäisi tehdä? Haluaisin hänet takaisin terveenä enemmän kuin mitään.
Nyt olen seuraavanlaisessa tilanteessa: Olen yrittänyt ottaa ohjat käsiin ja sanoin poikaystävälleni, että hän saisi valita minun ja pelaamisen väliltä. Hän edelleen uskoo, että olen kohtuuton vaatiessani tätä enkä hyväksy häntä sellaisena kun on. Poikaystäväni ei halua muuttua, enkä voi pakottaa häntä. Hän ei usko voivansa muuttua. Olen yrittänyt hakea hänelle apua kaikin tavoin.
Alan olla väsynyt taistelemaan yksin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta voin todella pahoin tässä suhteessa tällä hetkellä. Riidat pokerista ovat syövyttäneet suhdettamme.
Miten voin saada hänet ymmärtämään, että pelaaminen tuhoaa yhteisen tulevaisuutemme ja unelmat perheestä? Mitä minun pitäisi tehdä? Haluaisin hänet takaisin terveenä enemmän kuin mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lopeta,ei välitä vaikka ottaisi nimissäsi velkaa,
hän vaikka varastaa huijaa valehtelee.Peluurista voi kysyä neuvoja,mutta ajattele tarkkaan,siinä vaiheessa kun ei ruokarahaa enään löydy,ja toinen pelannut rahat ei naurata.
Tottakai pelaaja voi päästä irti riippuvuudestaan. Työtä se kyllä vaatii ja itsestä se kaikki lähtee.
ei kyllä heti pääse irti, kun ei voi edes myöntää riippuvuuttaan, se on ensi askel
tällä hetkellä pelaisi tod.näk. jopa äitinsä jos siitä jotain rahaa saisi
ruuan puute tepsii aina, eli syö itse ulkona äläkä osta mitään kaappiin, saa itse hommata ruokansa, saattaa onnistua, mutta voi käydä tietysti äitinsä luona syömässä
Et taatusti oo ainoo, joka tuommosia miettii. Pahinta on, että ei ole vielä myöntänyt itselleen, että pelaaminen ei pysy hanskassa. Kaverisi on siitä onnellisessa asemassa, että on henkilö joka tietää ongelman ja on valmis auttamaan pahimman yli. Joudut varmasti kiivasta väittelyä käymään, mutta pysy lujana ja jankuta asiasta. Älä ajattele riitoja tai muuta. Sen minkä nyt häviät, voitat myöhemmin takaisin korkoineen. Kaverillasi on käsittääkseni kuitenkin niin hyvin, että kauheita velkoja ei ole. Toivoisin pystyväni enemmän sanomaan, mutta älä anna periksi ja odota ongelman häipyvän itsestään. Se ei häviä. Se pahenee. Jankuta asiasta ja anna hänen tietää, että pelaaminen näyttää ulkopuolisesta liialliselta. Käytä vaikka kavereitasi apuna ja pakota myöntämään, että nyt olisi aika miettiä asiaa. Onnea sulle...sitä tarviit.
Uskon olevani yksi palstan pahimmista tapauksista ja minulla on kokemusta pahasta peliriippuvuudesta noin 15 vuoden ajalta. Kaikki rahat ovat menneet peleihin.
Tällä hetkellä olen taas irti peleistä, mutta kovin heikoilla kantimilla. Rahallinen tilanne on sama kuin aina, tukala, ja korvaavan asian löytäminen vaikuttaa yllättävän hankalalta.
Kuitenkin uskon osaavani neuvoa hyvin sinua tilanteessasi sillä olen itse ollut niin monessa sopassa mukana.
Poikaystäväsi pelikierre on verrattavissa johonkin omituiseen uneen. Hänelle tuo maailma on todellisuutta ja ainoa hallitseva asia.
Kokemuksesta tiedän, että ensimmäinen askel on saada hänet "heräämään" unesta. Tämä tarkoittaa pelaamisen katkaisemista riittävän pitkäksi aikaa, jotta alkaa taas havainnoimaan ympärillään olevia konkreettisia asioita, mitä arvostaa. Tuo katkaisujakso on omalla kohdallani ollut noin 2viikkoa-kuukausi.
Valitettavasti ainoa keino saada tuo jakso pidettyä on joku varsin radikaali. Itselläni niitä on ainoastaan olleet ns. pohjalla käynnit, mitkä laittavat pohtimaan elämää taas uudestaan. Esim. täysi rahattomuus ja velat tai puolison jättäminen tai työpaikan menettäminen...
Toinen vaihtoehto saattaisi olla lomamatka ulkomaille ilman pelimahdollisuutta tai joku vastaava.
Tämän jälkeen on tärkein kohta jatkon kannalta eli korvaavuus. Tuo suuri tila, mikä nyt jää täyttämättä on korvattava jollain muulla. Mikä se on, niin usein kai joku vähän pienempi paha.
Tässä vaiheessa tulee sitten pohtia paljon omaa elämäänsä ja itseään. Jos tässä pääsee riittävän pitkälle niin todellinen ongelmapelaamisen syy saattaa löytyä ja näin sitä on jatkossa helpompi hallita.
Tämä koko prosessi on äärettömän hankala varsinkin jos pelaamisella on pitkä historia.
Kysy ihmeessä lisää jos kaipaat neuvoa.
sano, että mikäli poikaystäväsi on niin vakuuttunut omista kyvistään hän voi varmaankin sen sinulle ja itselleenkin helposti todistaa.
Kerro, että on olemassa atk-ohjelma nimeltä PokerOffice (en pistä linkkiä, mutta hae vaikka Googlella), jonka avulla on helppo pitää lähes automaattisessti kirjaa omasta nettipokeripelaamisen pelihistoriasta.
Perustele pyyntöäsi sillä, että haluaisit vilpittömästi uskoa poikaystävääsi, mutta pitkään jatkunut tappiollinen pelaaminen viittaa siihen, että jotain pitäisi tehdä.
Toivottavasti järki avaa ystäväsi silmät jaa saat asianne kuntoon!
6-max wannabe