Joskus 90-luvun alussa muistan päiväsaikaan nähneeni leffan. Värileffa, mutta vanhan oloinen.
Leffassa oli (saarella?) asuva perhe, joka pisteli kastematoja ruoakseen. Muistan kohtauksen, jossa perheen lapselle ne eivät kelpaa ja joku naine valittaa, että "on yrittänyt niin keitettynä, kuin paistettuna ja vaikka mitä".
Toine kohta on sellainen, jossa mieshenkilö on vanhanaikaisen pikkulaivan kannella, vastaan tulee vene/pieni alus, josta huomaa, että se on hänen varastettu aluksensa.
Muutenkin koko leffa vaikutti silloin tosi oudolta, mutta tuo matojensyönti oli silloin aika karmiva nuorelle ihmiselle, jolla muutenkin oli kammoa asiasta.
Koitin googletella ja katsella imbd:tä, mutta tuloksetta. Jos jollain on lisämuistikuvia tai tietoa, niin kertokaa, en kai minä nyt voi olla ainoa tuon nähnyt ihmine :)
Kiitos etukäteen avusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.