Jo olis 40 lupaa viety hyllylle syksyn aikana.
sehän lisää uusien lupien jakoa nyt kaiki
ajomiehet kurssille uusia isäntiä kaivataan.
sehän lisää uusien lupien jakoa nyt kaiki
ajomiehet kurssille uusia isäntiä kaivataan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämä ei ole mikään ihme. Surkeesti hoidetut ja huonossa taloudellisessa tilanteessa olevat yrityksethän ne yleensä ensimmäisinä kaatuukin. Tässä taitaa kuitenkin kaverit olleet niin viisaita, että ovat ennakoineet asian, viemällä luvat vapaaehtoisesti pois, ennen kuin taloudellinen tilanne pahenee entisestään taksiyrityksessään. Ajomiehenäkin pääsee nykyään helpommalla, kuin aloittaa itsenäisenä taksiyrittäjänä.
Näitä ns. vuoden autoilijoita on useita. Kaikista ei vaan ole yrittäjiksi ja sen huomaa myös näitä keskusteluja lukiessa. Luullaan, että ei muka olisi kynnys eikä mikään hypätä ajomiehestä autoilijaksi. Totuus on kuitenkin paljastunut karulla tavalla monelle näin tehneelle. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Taksiautoilijan itsenäistä uraa ei ole tänäpäivänä ihan niin helppoa aloittaa, kuin esim. 30v sitten.
Auto sen kaikki data ym. laitteet, käyttäminen yleensä, vakuutukset, autojen välirahat jne. maksavat hippasen enemmän, kuin ennen. Taksat eivät kuitenkaan ole nousseet samassa suhteessa kuluihin. Viisaasti aloittava kuitenkin pärjää ihan hyvin, jos ei todellakaan ala mättää niitä autonsa rahoja rivitaloihin, mökkeihin ym. pullisteluihin.
Yksi hyvä puoli taksiyrittäjällä on muihin yrittäjiin verattuna. Asiakaskuntaa ei tarvitse etsiä, se on heti valmiina yrittäjää varten.
Yli 20 vuotta oon ollut taksiyrittäjänä, vaan onpahan lopettaminen ollut monesti mielessä täälläkin. Ei siksi, etten olisi pärjännyt, vaan että alkaa olla takki aika tyhjä. Tulojen ja menojen suhde on pielessä ts. kulut nousee tuloja ripeämmin. Aina vuosi vuodelta on tehtävä enemmän duunia, säilyttääkseen edes jotensakkin saman tulotason kuin aiemmin. Onhan se nyt väärin, ukko alkaa olemaan melkeen eläkeiässä ja vanhasta ukosta vedetään vaan mehuja ulos vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
Vielä on kaikki velvoitteet hoidettu, vaan koville, saatanan koville ottaa.
Ihan neuvoksi uusille luvanhakijoille: Ottakaa selvää alasta vanhemmilta, aloittakaa halvalla ja eläkää nuukasti. Näillä tuloilla kun ei enää pröystäillä. Ja uskokaa mitä vanhemmat konkarit sanoo, älkää eläkö missään haavemaailmassa, totuus kun on karu. Hemmetin karu!
Ei liene ihme ettei ura taksissa houkuttele, ei kuljettajana eikä isäntänä. Euroopassa muualla ovat taksat 2,20€-3,00€ km kun meillä rypistellään 1,20€/km. Ei se ole liiketoimintaa yrittäjälle eikä säällinen palkka luljettajalle. Meillä alennettiin taksoja 90-luvun alussa (asiakkaan luokse ilmatteeksi)ja taksakorotukset ovat olleet HYVIN maltillisia asiakaskadon pelossa. Samat tahot jotka meillä päättävät taksoista ovat suuria asiakkaita. Lisätään lupia- eihän Läänihallituksilla tai liikenneministeriöllä ole vastuuta yrittäjien tai kuljettajien toimeentulosta.
Jokainen anoessaan lupaa, ottaa riskin. Luvanmyöntäjä vähät välittää siitä, pärjääkö luvanhakija vai ei.
Taksiala on ollut jostakin syystä erityisessä "suojeluksessa" eli lupia on myönnetty tosi kitsaasti.
Runsaitten kiintiöiden noston seurauksena näyttää nyt siltä, että suojeluaika on peruuttamattomasti ohi.
Nyt kannattaa laittaa mietintämyssy päähän ja harkita tarkoin, onko taksialalla enää kelvollista tulevaisuutta. Vai onko se yritys yritysten joukossa? Suomessa yrityksiä lopetetaan paljonkin, asiakaskunnan kadotessa (huono liikepaikka yms.) tai ihan joutumalla konkurssiin.
Taksiyrityksiäkin lopetetaan kiihtyvään tahtiin kaiken aikaa. Eikö se taksi ollutkaan niin hyvä "bisnes" kuin kuvittelin?????
Taksibisnes on todella riskibisnestä, se on ala, joka reagoi erittäin herkästi suhdanteisiin ja erityisesti huonoihin suhdanteisiin.
Taksialan suurin ongelma on se hinta minkä saamme palveluksistamme.Tällä hetkellä hinta on noin 50 % liian halpa verrattuna muuhun liikenteeseen. Esimerkkinä, kun linja-autoliikenne nostaa hintoja , tapahtuu se noin kerran vuodessa ja noin 5-10% kerralla kun taas taksihintoja nostetaan tapahtuu se noin puolentoista vuoden välein ja noin 2,4-3%.Samaan aikaan kaikki kulut nousevat huomattavasti enemmän.
Nyt uusi taksilaki saattoi taksialan muinaiseen kolhoosiaikaan.olemme ammattikunta jolla on niskassaan lain vaatima maksukyky:ei saa olla uloshaussa kuin kohtuulliseksi katsottu määrä saatavia. Hintatason päättää joku muu kuin yrittäjä itse.Työajat päättää joku muu kuin yrittäjä itse. Taksilain mukana piti tulla minimilista, eli yrittäjälle vapaus ajaa harkintansa mukaan. Lääninhallituksen mukaan minimilista on pääkaupunkiseudulla keskimäärin 450 tuntia kuussa ! Millä ihmeellä viranomiset kuvittelevat tällaisten pakkotuntien tulevan hoidettua, kun tiedossa on miten suuri kuljettajapula auleella on. Kuljettajapulaan ei ratkaisuksi voi tarjota lupien lisäämistä, koska jokainen uusi autolija on entinen kuljettaja ja ei siten lisää kuljettajien kokonaismäärää.
Ainoa keino Keskuskauppakamarin kesto marinan lopettamiseksi on se sama mikä muillakin aloilla on käytössä,raha. Jos saamamme hinta palveluksista on kohdallaan, niin meillä ei ole kuljettaja- eikä autopulaa. Nythän on niin, että keskuskauppakamari sai tahtonsa läpi taksilaissa.
Nyt on takseja ja ne eivät voi kilpailla hinnoilla kuin alas, koska kolhoosilainsäädäntö eli taksapäätös ei muuta salli,se on sitä mitä keskukauppakamari kutsuu yrittäjyyden tukemiseksi. Taksiliitoa sen sijaan ei näytä kiinnostavan muu kuin yrittäjävapauden torpedoiminen ja isovelisysteemin ylläpitäminen. Taksilain säätämisen yhteydessä kävi valitettvasti köpelösti, liiton poikia pissattin silmään ja käteen jäi entisestä systeemistä huonot puolet ja lisäksi saatiin vanha sosialistinen komentotalous.
Jos taksilalalla on ylhäältä ssädellyt hinnat ja automäärät, on yhtälö mahdoton, ihmettelen miksi keskuskauppakamari ei ajanut samalla koko alan vapauttamista kuten Ruotsissa on ollut jo vuosia.Ilmeisesti keskuskauppakamrin intressit on muualla kuin pikkuyrittäjien asoissa.
On mahdollista, että tähän on painavina syinä Kelan kulujen ja kunta-ja valtiosektorin kuljen kasvun pelko.
Toivn, että jonain päivänä voin keskustella asiakkaani kanssa siitä, että millä hinnalla mennään pisteesä a pisteeseen b , sen sijaan, sen sijaan että seison tuntitolkulla taksitolpalla ja ihmettelen millä maksetaan polttoainelasku
Ei pidä antaa sesonkiajan hämärtää käsityksiä, nythän on viikonloppuöisin asiakasjonoja taksiasemilla. Joulukuu vaihtuu tammikuuksi ennenkuin huomaatkaan ja laman merkit on jo ilmassa. Uusia lupia ja automäärä kasvaa niitten myötä kevään kuluessa. Tel ym tasausmaksut lankeavat samaan aikaan maksettavaksi kun on hiljaista. Luulen, että monelle autoilijalle tulee pian totiset paikat....
Saattehan te taksilla enemmän mitä monet irtoperien vetäjät ja muut vastaavat olen kuullu joidenkin ajavan jopa 0.75c/km. kulut vain on vitusti isommat.
Voihan sen hinnan nostaa vaikka sinne 5e/km samallahan taksien määrä olis vähinttäänkin riittävä. aika varmasti ainakin yksityiskäyttö vähentyis aika paljo tai peräti loppuis. pimeitä vois tulla paljo.-
Kannataisko lukea mitä on kirjoitettu ja sitten vasta vastata.Hintoja taksialalla ei voi nostaa kun ne on viranomaisten määräysvallan alaisia (taksapäätös).
Mitä tulee irtoperien vetäjien hintoihin, kannattais varmaan ensin ottaa selvää ja sitten vasta kertoa mitkä ovat hinnat, kuulopuheet ja huhut eivät ole tietoa ne ovat satuja.
No ero on siinä että irtoperä ei oksenna eikä vittuile muutenkaan. Eikä tarvi irtoperänvetäjänä pelätä onko irtoperällä puukko mukana tai fundeerata onko perällä rahaa maksaa.
Saavatpahan taksitki kilpailla hinnoilla miten haluaa. Ministeriö on vain määrännyt taksimatkoissa MAKSIMIhinnan, ei ottanut kantaa MINIMIin. :-)
Luokkaan n 2,35/km. Tiedän, koska vetelen myös irtoperiä ja taksissa olen vain joskus.
Kuorma-autokalusto on TÄYSIN verovapaata. Taksi ei, vain osan autoverosta saa vähentää...
Irtoperiä riittää vedettäväksi tasaisesti läpi koko vuoden, taksissa riittää asiakkaita vain sesonkiaikoina, muulloin on leipä pirun tiukassa.
Ota selvää ennenkuin tulet tänne MuTu-juttujasi kertoilemaan!
tuo on kyllä ihan tosi. hinta homma ei ollut mulla tiedossa.
maksetaan 2.35/km? onko tämä joku alle 5km hinta
Pitää tähän keskusteluun ottaa osaa kun on kokemusta vosikkahommista jo 30-vuotta, toisenpolven yrittäjänä.On totta että vuoden neljä parasta viikonloppua on meneillään.Tämä lupien radikaali lisäys näkyy kyllä joka auton vuotusessa liikevaihdossa.Se on totuus että pirssareiden kulta-ajat on jäänyt taakse.Mihin ala menee yhteiskunnan maksamat kyydit ei välttämättä lisäänny ja suurin osa niista menee joukkoliikenne luvilla oleville pikkubusseille.Se on hyvä että nuoret saavat oman luvan ajoissa kun jaksavat viellä yrittää ja tehdä duunia.Pelkästään vieraan kuljettajan varassa olevat yrittäjät taitavat olla tiensä päässä.Nykyinen minimilista on kuitenkin täällä meillä sellainen että ei sitä yksimies hoida.Toivottavasti oma poika lähtee muihin töihin, eikä jää vosikka-ajuriksi.