Neuvostoliitossakin osattiin tehdä muutamia mieleenpainuvia leffoja -- kaipa niita klassikoiksi voi nimittää. Mieleen tulee päälimmäisenä Akira Kurosawan ohjaama Dersu Uzala, muutaman kyyneleenkin silmistä tirauttava kertomus ystävyydestä. Maksim Munzuk esitti pakahduttavalla tavalla goldi-heimon vanhusta, joka kutsui kaikkia eläimiä ja omaa kävelysauvaansakin ihmisiksi.
Dersu Uzala
Movie Freak
9546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Akira Kurosawa luki tutkimusmatkailija Vladimir Arsenjevin ja hänen retkikuntansa oppaana toimineen metsästäjän kokemista seikkailuista vuosisadan alun Siperiassa jo 1940-luvulla. Siitä lähtien hän suunnitteli teoksen siirtämistä elokuvaksi, mutta vasta vuonna 1975 Kurosawa onnistui ponnisteluissaan heijastaa tarinan sisältö oikeissa mittasuhteissaan valkokankaille kun silloisen Neuvostoliiton kulttuuriministeriö suostui rahoittamaan hankkeen ilman rajoittavia ehtoja.
Dersu Uzala pakottaa katsojasta esiin kaipauksen yksinkertaiseen luonnonmukaisuuteen ja pyyteettömään, kaikkea elollista kunnioittavaan arvomaailmaan. Ihmisten keskinäinen luottamus ja epäitsekäs ponnistelu yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi muodostavat siinä kaiken mielekkään toiminnan lähtökohdan. Heti kun joku ryhtyy alistamaan tai riistämään toista, luonnon tasapaino järkkyy ja sen seurauksena syntyy tarpeetonta väkivaltaa sekä kärsimystä.
Näitä totuuksia Kurosawa tähdentää teeskentelemättä. Hänen humaani filminsä ei ole vain löytöretki luonnonrikkauksien äärelle vaan myös matka ihmisyyteen, jonka vaaliminen on merkittävä osa luonnonsuojelua. Ohjaaja totesikin filminsä ensi-illan aikoihin:
"Ihmiset ovat unohtaneet olevansa osa luontoa. Vaikka Dersu Uzala sijoittuu kauas menneisyyteen, sillä on ajankohtainen tehtävä luonnon puolustamisessa teollisuusmonopoleja ja omia pyyteitämme vastaan."
Dersu Uzala vakiinnutti nopeasti asemansa kiistattomana elokuvan klassikkona, jonka rinnalla monet hyvätkin filmit paljastuvat vain henkisen tyhjyytemme ontoiksi varjoiksi. Teoksen loukkaamattomuuden aate on velvoittava haaste myös meidän nykyiselle vuosituhannellemme.
grilliä sytytellessään dersu uzalaa mietti,
kun liekit eivät tahtoneet "asettua"
loihi hän lausuman;
nyt hän kyllä joko kunnolla syttyy,
tai minä hänet kohta sammutan,
ennenkuin metsäpalo on tapahtuva.
tarkoittanee, että elokuva on tehnyt vaikutuksen
ja sen tunnelmat ovat mieliin jääneet.
näin sen ensimmäisen kerran n. 8v. sitten.
kynnys sen katsomiseen oli kaikkien ystävieni
kehumisen ja ylistyksen jälkeen niin
korkealla, että peräti vuodella siirtyi
elokuvanautinto.
kun sitten katsoin, näytin sen kaikille
niille, jotka sitä syystä tai toisesta
eivät olleet nähneet.
yhtäkään eriävää mielipidettä minun sohvallani
ei olla esitetty.
maksim munzuk riipii mielessä tavantakaa
rakastavana, ymmärtävänä luonnonystävänä.
"miksi rikkoa ehjä pullo,
joku voi tarvita sitä" (en muista sanantarkkaan).
"miksi ostaa puita,
nehän ovat ilmaisia kaikille" (sama juttu).
kertakaikkiaan koskettava elämys.
Amerikkalaisuuden ylivalta on nykyään 100%:sta, jos se että Neuvostoliitossa on tehty hyviä alokuvia alkaa olla uutinen. Idti i Smotri!
Mitäpä muuta voi odottaa jos MTV3 kehtaa pilkata Rodshenkon Maata puffissaan. Minusta se on sivistymättömyyttä. Televisiosta tuleva itäelokuva on niin harvinaista, että ehkä nyt ei ole kohtuullista verrata siihen omaa tarjontaansa.
kohtuullista tai ei,
on suhteellisuuskysymys.
katja ismailova, myös itä-tuotantoa,
valeri todorovskin ohjaamana,
on tutustumisen arvoinen.
kuten myös elokuvat
ei paluuta, andrei rublev, solaris, peili,
stalker...
jatkat varmasti "asiantuntijana" listaa.. ;))
mitä vertaa! Ei neukkufilmitkään aina päätä hipo!!!!!! Amerikkalaisissa on hyviäkin ja pal!!
Tarkistappa mielipiteitäsi!!!!
..oli se yksi Maa, kuten myös se moottorisahauksen maailmanmestaruuskisahommeli.
Tykkineukkuelokuvia:
Panssarilaiva Potemkin jne muut Eisensteinit
Tarkovskit
Dovzhenkot
Kurjet lentävät
Sota ja rauha (hulppeat 6 tuntia...)
animaatiot, suosikkini Eduard Nazarov
http://www.cinemanow.com/watch/watch.asp?movieid=894&doreset=1
arvostanut suuresti kyseistä elokuvaa. Itse olen katsonut sen yli 20 vuoden välein ja mielipiteeni ei ole silti muuttunut. Oletin löytäväni iän tuomalla kypsyydellä sitä jotain miksi elokuvaa arvostetaan. En sitä kuitenkaan löytänyt. Elokuva on varmasti erinomainen ja humaani, mutta minua se ei kuitenkaan jostain kumman syystä sytytä. En osaa määritellä miksi. Onko sen ajatukset liian päivänselvää itselleni? En pysty sitä sanomaan.
Näin kauan sitten yhden tosihyvän neuvostoliittolaisen elokuvan. Siinä saksalaiset tappoivat toisessa maailmansodassa yhden neuvostoliittolaisen pikkukylän asukkaan ja yksi poika selvisi hengissä. Poikaparka menetti järkensä ja hortoili metsässä. Siinä kaikki mitä muistan siitä, mutta silti muistan elokuvan olleen erittäin koskettava ja hyvä.
Samoin eilen televisiosta tullut dokkari siitä toisen maailmansodan aikaisesta jalkapallo ottelusta saksan ja neuvostoliiton välillä (missä saksalaiset uhkasi jos NL voittaa niin ampua heidän joukkueensa), niin siitäkin on tehty vuonna 1962 elokuva. Se olisi kiva nähdä joskus kanssa. Toisaalta epäilen sen olevan suurta isänmaallista paatosta, kun on tehty kylmän sodan aikaan 60-luvulla.
Neuvostoliittolainen elokuva, johon viittaat, saattaa olla Elem Klimovin ohjaama "Tule ja katso" ("Idi i smotri"), jossa sotaa kuvataan 12-vuotiaan pojan silmin. Oliko elokuvassa mm. sellainen kohtaus, jossa poika ja hänen seurassaan ollut nuori tyttö kahlasivat korviaan myöten suossa? Entäpä lehmän ampuminen valojuovaluodeilla? Tekivätkö partisaanit saksalaisen sotilaan luurangosta Hitlerin patsaan? Jos muistat nuo kohtaukset, silloin kyseessä on "Idi i smotri".