Onko Jyväskylän seudulla muita akvaario liikkeitä kuin akvaario rio ja reporanka
Hyviä akvaario liikkeitä jyväskylän seudulla?
2
584
Vastaukset
- baku
..taida olla. Itse en ole ainakaan vielä törmännyt.
- ks
Ei ole muita. Eivätkä nuo ole kumpikaan hyviä. Reporangan altaissa polskii sairaita kaloja ja ne ovat liian vähän aikaa heillä ennen myyntiä, joten menehtyvät helposti uudessa kodissa. Viime viikolla kahdessa altaassa oli bakteerisamennus :( Myyjien asiantuntemus ei ole huippuluokkaa, parvikaloja myydään parikaloina ym.
Riossa taas on huonekasveja myynnissä akvaariokasveina. Ja viime viikolla altaassa ui kaksi vammaista kalaa. Molemmat olisi pitänyt lopettaa, oli vääntyneet selkäruodot.
Että näin ikävä tilanne Jyvässeudulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3618046Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1572307Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60823- 64772
- 24755
- 55753
- 46736
- 10698
- 54676
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68643