työllistämistukityö..pakollistako?

Juu sitä vaan kun juuri ilmoiteltiin, että olisi kaupungilla työllistämistyötä 6 kk:ksi..mutta maksetaanko siitä minkälaista palkkaa? Jos teen koulutustani vastaavaa työtä? Iltoja ja viikonloppuja..pyhiä? maksetaanko niistä erillistä korvausta, vai onko tämä jotain ilmaisen työvoiman käyttöä?Olen ollut työttömänä n. 7kk.. entä, jos kieltäydyn??
173943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Noissa "työllistämistöissä" eli oikealta nimeltään palkkatukitöissä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkaa lisineen. Kyseessä on siis normaali työsuhde.
Joillakin kunnilla on kyllä tapoja jotka ovat kyseenalaisia ja jopa laittomia noiden lisien ja kertyvän vuosiloman suhteen. Lisät voidaan antaa vapaana mutta joks vakituiselle henkilökunnalle maksetaan rahana niin silloin pitää maksaa myös työllistetyllekin. Vuosilomia yritetään pakottaa pitämään työsuhteen aikana. Tuo on selvästi laitonta koska ei voida pakottaa pitämään kulumassa olevan lomanmääräytymisvuoden lomia, toki lomat voi pitää jos niin SOVITAAN, pakko ei ole sopia.
Ilmaistyötä? No jaa, kuitenkin ihan lain puitteissa. Noissa palkkatukitöissä työaika on yleensä 85% kokotyöajasta ja palkka sen mukainen. Tuosta johtuen taloudellinen hyöty noissa hommissa on usein käytännössä olematon.
Kieltäytymisestä seuraa 2 kk:n karenssi.

Äänestä
  • töillä päiviä uutta lorttia varten? Vai onko tässä ansa siten, että koska palkka on niin surkea, tätä ei lueta työksi? Vai aletaanko kikkailla työajoilla?

    Sehän tässä tietysti on, ettei näissä töissä, joihin määrätään, kannata pää märkänä huhtoa, ei se siitä kummene.

    Äänestä

  • näillä palkkatuki kirjoitti:

    töillä päiviä uutta lorttia varten? Vai onko tässä ansa siten, että koska palkka on niin surkea, tätä ei lueta työksi? Vai aletaanko kikkailla työajoilla?

    Sehän tässä tietysti on, ettei näissä töissä, joihin määrätään, kannata pää märkänä huhtoa, ei se siitä kummene.

    ...näillä palkkatuki töillä päiviä uutta lorttia varten?...

    En tiedä, mitä tuolla lortilla tarkoitat, mutta oletan, että kysyt sitä, kertyykö päivärahaan oikeuttavaa työssäoloehtoa.

    Jos työnantajasi saa korotettua palkkatukea, niin vain puolet ajasta kerryttää päivärahaan oikeuttavaa työssäoloehtoa. Jos työnantajasi ei saa korotettua palkkatukea, niin sitten koko aika kerryttää em. työssäoloehtoa.

    Ehtona tietysti on, että viikottainen työaika on vähintään 18 h/viikko, mutta eiköhän noissa palkkatukitöissä niin olekin.

    Se on metkaa, että mitä enemmän työnantajaa tuetaan, sitä enemmän työtöntä rangaistaan sillä, että työssäoloehtokertymää heikennetään. Mikähän tuonkin logiikka on?

    Äänestä

  • Luetaan... kirjoitti:

    Palkkatukitöissä ei makseta työehtosopimuksen mukaista palkkaa, ne maksaa sen mitä tuki on ensin vähennetään työnantajan menot ja loppu jää työntekijälle, voitte laskea itse mitä siitä jää käteen joskus vähemmän kuin mitä saa päivärahaa..

    Ehkä jotkut isommat firmat pystyvät maksamaan kunnon palkkaa jos sattuu pääsemään sellaiseen töihin.

    Laissa kyllä sanotaan että tessin mukainen palkka on aina palkkatukitöissä mutta todellisuudessa sitä se ei ole.

    Äänestä

  • makseta oikein kirjoitti:

    ...Laissa kyllä sanotaan että tessin mukainen palkka on aina palkkatukitöissä mutta todellisuudessa sitä se ei ole.,,

    Jos näin todella on ja alalla on yleissitova TES, niin ota sitten yhteyttä sekä työkkäriin että oman työsuojelupiirin toimistoon. Se, onko alalla yleissitova TES, niin tieto siitä pitäisi olla ainakin työsuojelupiirissä.

    Tuo, että työnantaja ensin vähentelee omia kulujaan, ei ole missään tapauksessa lainmukaista ja kiikkiin tuollaiset työnantajat.

    Äänestä

  • Näin... kirjoitti:

    käyttävät palkkatukea näin, SPR maksaa työntekijälle n. 750 euroa kuukaudessa, samoin seurat ja muut yhdistykset. Eli työnantaja ottaa tuesta ensin omat menot ja se mitä jää jäljelle menee työntekijän palkkaukseen.
    En tiedä miten liitot suhtautuu tähän asiaan, jos työntekijä on liiton jäsen ja palkka on mitättömän pieni eikä vastaa työntekijän työehtosopimuksen palkkataulukkoa.

    Äänestä

  • siis mitä tarkoittaa,että pakotetaan pitämään lomat työsuhteen aikana? onko mua sitten viilattu linssiin,koska työsuhteeni päättyy kokonaan 30.11 ja nyt mulla on lisätyövapaita ja sitten mulla on kertynyt 9 päivää vuosilomaa vielä?,ja näitä nyt sitten pidän tällä hetkellä.ja kesällä sain pitää ihan normaalisti vuosilomaa.

    Äänestä

  • mä haluan kirjoitti:

    siis mitä tarkoittaa,että pakotetaan pitämään lomat työsuhteen aikana? onko mua sitten viilattu linssiin,koska työsuhteeni päättyy kokonaan 30.11 ja nyt mulla on lisätyövapaita ja sitten mulla on kertynyt 9 päivää vuosilomaa vielä?,ja näitä nyt sitten pidän tällä hetkellä.ja kesällä sain pitää ihan normaalisti vuosilomaa.

    työsuhde loppuu ei kukaan enää maksa lomia rahana, jos et pidä menetät ne lomat kokonaan eli teet töitä josta et saa rahaa etkä vapaapäiviä, sopimuksessa nämä asiat pitäis olla myös nähtävillä?

    Minä pitäisin ne hyvissä ajoin koska sehän taas pitkittää sitä työttömyyspäivärahan saantia. Kun työ loppuu (lomat on pidetty) ja voi heti seuraavana päivänä ilmoittautua työkkäriin.

    Äänestä

  • pidetään ennenkuin kirjoitti:

    Tuollaiseen k*setukseen ei tarvitse suostua koska vuosilomalakia on noudatettava.
    Laki löytyy tuolta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050162

    "jos et pidä menetät ne lomat kokonaan eli teet töitä josta et saa rahaa etkä vapaapäiviä, sopimuksessa nämä asiat pitäis olla myös nähtävillä?"
    Ei pidä paikkaansa. Vaikka työsopimuksessa noin lukisi niin kyseessä on lainvastainen sopimuskohta ja ei näin ollen ole voimassa vaikka työsopimus muilta osin onkin.

    Ellei työnantaja noudata työlainsäädäntöä niin ilmoitus vain TE-keskukseen ja työnantaja joutuu maksamaan palkkatuen takaisin ja saa pahimmassa tapauksessa syytteen avustuspetoksesta.

    "sehän taas pitkittää sitä työttömyyspäivärahan saantia"
    Tuo on tyypillinen selitys työanatajalta mutta vaikka työttömyysturvan maksaja jaksottaakin nuo lomapäivät niin silti saat tuolta ajalta palkkaa joka on aina suurempi kuin työttömyysturva. Lisäksi tuo 500 päivän täyttyminen pitkittyy vastaavasti.

    "voi heti seuraavana päivänä ilmoittautua työkkäriin."
    Onko kiire ilmottautua tai peräti ikävä päästä sinne kyykytettäväksi?

    Äänestä

  • ja seurat kirjoitti:

    käyttävät palkkatukea näin, SPR maksaa työntekijälle n. 750 euroa kuukaudessa, samoin seurat ja muut yhdistykset. Eli työnantaja ottaa tuesta ensin omat menot ja se mitä jää jäljelle menee työntekijän palkkaukseen.
    En tiedä miten liitot suhtautuu tähän asiaan, jos työntekijä on liiton jäsen ja palkka on mitättömän pieni eikä vastaa työntekijän työehtosopimuksen palkkataulukkoa.

    Tosiaan yhdistykset voivat tehdä noin mutta työaika on vastaavasti oltava lyhempi. Olin SPR:llä ja mulla oli työaika 21 tuntia viikossa.

    Äänestä

  • ovat yrittäneet kirjoitti:

    Tuollaiseen k*setukseen ei tarvitse suostua koska vuosilomalakia on noudatettava.
    Laki löytyy tuolta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050162

    "jos et pidä menetät ne lomat kokonaan eli teet töitä josta et saa rahaa etkä vapaapäiviä, sopimuksessa nämä asiat pitäis olla myös nähtävillä?"
    Ei pidä paikkaansa. Vaikka työsopimuksessa noin lukisi niin kyseessä on lainvastainen sopimuskohta ja ei näin ollen ole voimassa vaikka työsopimus muilta osin onkin.

    Ellei työnantaja noudata työlainsäädäntöä niin ilmoitus vain TE-keskukseen ja työnantaja joutuu maksamaan palkkatuen takaisin ja saa pahimmassa tapauksessa syytteen avustuspetoksesta.

    "sehän taas pitkittää sitä työttömyyspäivärahan saantia"
    Tuo on tyypillinen selitys työanatajalta mutta vaikka työttömyysturvan maksaja jaksottaakin nuo lomapäivät niin silti saat tuolta ajalta palkkaa joka on aina suurempi kuin työttömyysturva. Lisäksi tuo 500 päivän täyttyminen pitkittyy vastaavasti.

    "voi heti seuraavana päivänä ilmoittautua työkkäriin."
    Onko kiire ilmottautua tai peräti ikävä päästä sinne kyykytettäväksi?

    jos mulla loppuu työsuhde 30.11 ja nyt mulla on lomaa ja lisätyövapaita,niin en mä niin tyhmä ole,että menen loman aikana ilmottautumaan työkkäriin. palkanlaskija sanoi,että kannattaa mennä vasta 3.12,eli ensimmäisenä työttömyyspäivänä.ja jos menen aikaisemmin,niin ne pompottaa vielä tuomaan jälkikäteen sitten työtodistuksen sinne työkkäriin. asiasta sitten vielä tähän te-keskukseen,eli mun työpaikalla on ollut tällä systeemillä porukkaa töissä.onko se jotain työelämänvalmennusta vai mitä se on? jos ei kunnon töitä ala löytymään,niin onko tällaiseen mahdollista päästä? en ole koskaan käyttänyt mitään tällaisia harjoittelujuttuja.

    Äänestä

  • lyhempi kirjoitti:

    Tosiaan yhdistykset voivat tehdä noin mutta työaika on vastaavasti oltava lyhempi. Olin SPR:llä ja mulla oli työaika 21 tuntia viikossa.

    työaika on kaikille sama palkkaan katsomatta elikkä 5 tuntia päivässä. Tuo 21 viikkotuntia on kusetusta, tiedän kun minulle tarjottiin työpaikkaa kaksvuorotyötä ilman lisiä...palkka 750 euroa/kk kun en mennyt sain karenssin :( ja vieläpä karenssin työssäoloehdolla 5 kk ja lisää samanlaisia paikkoja pukkaavat minulle, työtä ilman tessin mukaista palkkaa.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    Tiollainen touhu on täysin laitonta niin työnantajan ja työkkärinkin taholta. Miten tuollasiat voi tapahtua? No siksi etteivät työttömät uskalla/osaa vaatia laillisia oikeuksiaan. Ei tuollaiseen kyykytykseen pidä alistua.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    työaika on kaikille sama palkkaan katsomatta elikkä 5 tuntia päivässä. Tuo 21 viikkotuntia on kusetusta, tiedän kun minulle tarjottiin työpaikkaa kaksvuorotyötä ilman lisiä...palkka 750 euroa/kk kun en mennyt sain karenssin :( ja vieläpä karenssin työssäoloehdolla 5 kk ja lisää samanlaisia paikkoja pukkaavat minulle, työtä ilman tessin mukaista palkkaa.

    Paljon sain vastauksia kysymykseeni..siis joillekkin maksetaan tes:in mukaista palkkaa ja joillekkin alle liiton päivärahan..menen ensi viikolla työhaastatteluun ja sit "päätetään" pääsenkö kyseiseen työhön..uskallan kyllä pitää puoleni ja aion vaatia kunnon työstä kunnon palkkaa tai sit...no karenssi ei ole kyl hyvä juttu, mutta ei sitä pidä kaikenlaiseen suostua..viikon päästä tiedän enemmän!

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    työaika on kaikille sama palkkaan katsomatta elikkä 5 tuntia päivässä. Tuo 21 viikkotuntia on kusetusta, tiedän kun minulle tarjottiin työpaikkaa kaksvuorotyötä ilman lisiä...palkka 750 euroa/kk kun en mennyt sain karenssin :( ja vieläpä karenssin työssäoloehdolla 5 kk ja lisää samanlaisia paikkoja pukkaavat minulle, työtä ilman tessin mukaista palkkaa.

    Ei saa antaa tuollaisen mennä läpi!!! Jos kuuluu johonkin liittoon, niin liiton lakimieheen yhteys ja heti! Minua tarjottiin invalidiliitolle korotetulla palkkatuella, 4h/pvä, myyjäharjottelijan palkalla. Yhdistys ei palkannut kun heidän omat kustannukset olisivat minusta olleet laskelmien mukaan 2euroa/kk. Jossain on mätää ja pahasti, kun heitetään karenssi työssäoloehdolla! Minulle myös sanottiin, että palkka PITÄÄ olla työehtosopimuksen mukainen ja 4 tuntia/päivä. Köyhät ja työttömät kyykkyyn tuntuu olevan tämän päivän meininki... Yritä pitää puolesi jos vain mahdollista. Älä anna periksi! Minä ilmoitin mm. työteekkiin, että pistäkää vaikka loppuelämäksi karenssiin mutta lapset ja oma terveyteni on aina etusijalla (lapset 3 ja 5 vuotiaat ja leikattu olkapää aiheuttaa työrajoituksia mitä työteekki ja TE-toimisto usko.
    Tsemppiä kaikille ja jaksamista!!!

    Äänestä

Olin SPR:llä palkkatukitöissä viime vuonna, pitivät juuri niin kauan kun saivat korotettua palkkatukea. Työt tein hyvin ja kehuja tuli jatkuvasti. Mutta kun tuo 90%:lla korotettu palkkatuki loppui ja olisi ollut sitä normaalia palkkatukea jäljellä vielä vuosi niin ei jatkaneet työsopimusta. Se sijaa toivottivat tervetulleeksi työelämävalmennukseen, työharjoitteluun, vapaehtoistyöhön yms. palkattomiin töihin milloin vain. Siellä olikin porukka jotka oli olleet ensin vuoden palkkatukitöissä ja sitten olivat toista vuotta "orjatöissä" tehden täsmälleen samaa työtä mistä aikaisemmin oli saaneet palkkaa. Tuollainen homma haiskahtaa jo vaikka miltä!!

SPR:llä on ns. talokohtainen työehtosopimus. Alussa oli työaika 24 h/viikko joka muuttui työnantaja yksipuolisella suullisella ilmoituksella 21h/viikko palkan pysyessä ennallaan, 727 euroa/kk, brutto. Siinä vaiheessa aloin haistaa palaneen käryä ja hommasin kyseisen työehtosopimuksen josta kävi ilmi että palkka oli ollut reilusti alle palkkataulukon alimman palkan, siis työaikaan suhteutettuna. Siis SPR rikkoi omaa tekemäänsä työehtosopimusta.

Työsuhde loppui marraskuussa ja vuosilomaa oli kertynyt 16 päivää jotka työnantaja yritti määrätä pidettäväksi lomana vastoin vuosilomalakia marraskuussa. Vuosilomalain mukaan ei työnantaja voi määrätä pidettäväksi kulumassa olevan lomanmääräytymisvuoden lomaa työsuhteen kestäessä eikä loma ajan (2.5.-30.9)ulkopuolella. Taaskaan asiasta ei sen kummemmin puhuttu vaan loma oli merkitty työvuorolistaan. Vuosilomalain mukaan vuosiloman ajankohta on ilmoitettava kuukautta ennen loman alkamista. Siis kolminkertainen vuosilomalainrikkomus!!

Liiton avulla sain kuitenkin lomat rahana ja palkkarästitkin maksoivat. Kukahan montaa on tulla tavalla kohdeltu? Kaikkien saatavat ei ole vielä vanhentuneet. Vanhenemisaika on 2 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen.

Miten voi luottaa enää yhteenkään työnantajaan kun luotettavana pitämäni SPR:kin tekee tuollaista?

Äänestä
  • Uteliaisuus heräsi itsekoetun sanelupolitiikan sekä tämän viestin seurauksena! Voisitko kertoa mistä tämän työehtosopimuksen hommasit? Ei sitä ainakaan työpaikalla pahemmin mainostettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

zinzu kirjoitti:

Juu sitä vaan kun juuri ilmoiteltiin, että olisi kaupungilla työllistämistyötä 6 kk:ksi..mutta maksetaanko siitä minkälaista palkkaa? Jos teen koulutustani vastaavaa työtä? Iltoja ja viikonloppuja..pyhiä? maksetaanko niistä erillistä korvausta, vai onko tämä jotain ilmaisen työvoiman käyttöä?Olen ollut työttömänä n. 7kk.. entä, jos kieltäydyn??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu