sain nyt yhteyden DNA:n johtokuntaan ja kerroin asiasta, mutta eivät meinanneet pamput ensin uskoa minua. lopulta kuitenkin sanoivat että ottavat asian esille. saa nyt nähdä mitä tulee tapahtumaan.
mutta minulla pätkii siis edelleen laajakaista ja pakkanen ei ole syynä, niin missä se syy sitten on, kun linjat on mitattu, modeemia vaihdeltu ja koitettu jopa kolmella tietokoneella.
s.iekkinen ja sään vaikutus
10
527
Vastaukset
- luigi
ja taas kerran sinua vedettiin pahasti, koska voivat he sanoa aivan mitä tahansa mutta on aivan eriasia että ottavatko he sen tosiaan esille vai ei. epäilen suuresti että asia jää nyt paikalleen.
sinun kannattaa etsiä sitä vikaa vaan itse, sillä ei me täällä keskustelussa pystytä sanomaan että missä se vika on. - moneen lähtöön
minulla auttoi kun siirsin modeemin viiden metrin päähän tietokoneesta. kokeileppa sitä sinäkin ja kerro sitten jos auttoi asiaan
- etukari
minulla ei ole niin pitkää Rj-45 johtoa että saisin modeemin kauemmaksi, mutta miten se voisi auttaa asiaa jos modeemi on kaukana.
no jos se tosiaan auttaa niin lähden sitten hakemaan kaupasta pidemmän kaapelin. - moneen lähtöön
etukari kirjoitti:
minulla ei ole niin pitkää Rj-45 johtoa että saisin modeemin kauemmaksi, mutta miten se voisi auttaa asiaa jos modeemi on kaukana.
no jos se tosiaan auttaa niin lähden sitten hakemaan kaupasta pidemmän kaapelin.mangneettikenttä oli liian suuri koneen vieressä. kannattaa ainakin kokeilla. minä testasin pitämällä modeemia kaukana koneesta viikon, ei pätkinyt yhtään, sitten siirsin sen taas takaisin koneen viereen niin puolituntia ja pätkiminen alkoi taas. siirsin sen todella äkkiä pois siitä vierestä. ja eipä pätki enää. en tiedä auttaako se sinua, mutta kokeile nyt ihmeessä.
- etukari
moneen lähtöön kirjoitti:
mangneettikenttä oli liian suuri koneen vieressä. kannattaa ainakin kokeilla. minä testasin pitämällä modeemia kaukana koneesta viikon, ei pätkinyt yhtään, sitten siirsin sen taas takaisin koneen viereen niin puolituntia ja pätkiminen alkoi taas. siirsin sen todella äkkiä pois siitä vierestä. ja eipä pätki enää. en tiedä auttaako se sinua, mutta kokeile nyt ihmeessä.
nyt on 10 metrin kaapeli ja modeemi siirretty ja katsotaan pätkiikö vielä.
jos pätkii niin rahat meni hukkaan, mutta jos ei pätki niin rahan meno oli sen arvoista. - moneen lähtöön
etukari kirjoitti:
nyt on 10 metrin kaapeli ja modeemi siirretty ja katsotaan pätkiikö vielä.
jos pätkii niin rahat meni hukkaan, mutta jos ei pätki niin rahan meno oli sen arvoista.toivotaan että rahasi eivät menneet hukkaan. mutta jos ei se auttanut, niin ompahan sekin sitten testattu. jossain vaiheessa olisivat ehkä kyllä DNA:ltakin ehkä ehdottaneet sitä. kerrothan sitten miten kävi
- etukari
moneen lähtöön kirjoitti:
toivotaan että rahasi eivät menneet hukkaan. mutta jos ei se auttanut, niin ompahan sekin sitten testattu. jossain vaiheessa olisivat ehkä kyllä DNA:ltakin ehkä ehdottaneet sitä. kerrothan sitten miten kävi
olen nyt kohta jo kaksi tuntia testannut eikä ole pätkinyt kertaakaan. taisi todella tämä mangneettikenttä olla syyllinen minun pätkimisiini.
- luigi
etukari kirjoitti:
olen nyt kohta jo kaksi tuntia testannut eikä ole pätkinyt kertaakaan. taisi todella tämä mangneettikenttä olla syyllinen minun pätkimisiini.
kannattaa todellakin pitää sitä modeemia aivan lähellä tietokonetta, koska mitä pitempi verkkokaapeli niin sitä pidempi välitys eli netti voi pätkiä usein koska datalla on niin pitkä matka modeemista verkkokaapeliin.
siirräs nyt vaan se modeemi takaisin tietokoneen lähelle. - etukari
luigi kirjoitti:
kannattaa todellakin pitää sitä modeemia aivan lähellä tietokonetta, koska mitä pitempi verkkokaapeli niin sitä pidempi välitys eli netti voi pätkiä usein koska datalla on niin pitkä matka modeemista verkkokaapeliin.
siirräs nyt vaan se modeemi takaisin tietokoneen lähelle.eipä ole pätkinyt yhtään. kiitos sinulle.
- moneen lähtöön
etukari kirjoitti:
eipä ole pätkinyt yhtään. kiitos sinulle.
kiva juttu että osasin auttaa. minä sain kärsiä siitä pätkimisestä kolme kokonaista vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753504Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1391911Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041661- 851530
- 881524
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531196Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001160Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671146Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois721101- 631031