Eilen oli Punaisessa langassa poliisi kertomassa karua faktaa yhteiskuntamme asenneilmastosta.
Hän kertoi järkyttävän esimerkin vanhempien välinpitämättömyydestä lapsistaan. Joku vanhempi, jonka lapsi oli jäänyt kiinni huumausainerikoksesta, oli kieltäytynyt saapumasta poliisitutkintatilaisuuteen lapsensa tueksi vedoten TYÖKIIREISIIN! Siis joku vanhempi ei mene edes poliisilaitokselle selvittämään lapsensa tekemisiä vedoten työkiireisiin!
Ja tämä tapaus on varmasti vain jäävuoren huippu ja ongelma on paljon laajempi.
Eipä ihme, että poliisit kyynistyvät.
Hän kertoi järkyttävän esimerkin vanhempien välinpitämättömyydestä lapsistaan. Joku vanhempi, jonka lapsi oli jäänyt kiinni huumausainerikoksesta, oli kieltäytynyt saapumasta poliisitutkintatilaisuuteen lapsensa tueksi vedoten TYÖKIIREISIIN! Siis joku vanhempi ei mene edes poliisilaitokselle selvittämään lapsensa tekemisiä vedoten työkiireisiin!
Ja tämä tapaus on varmasti vain jäävuoren huippu ja ongelma on paljon laajempi.
Eipä ihme, että poliisit kyynistyvät.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä kun kakaroiden kusipäiset teot. Tekee hyvää kakarallekin huomata että itse saa teoistaan vastata. Mäkin keksisin vastaavassa keississä jotain töitä varmasti.
kirjoitat, uskon, että myös lapsesi ovat kusessa, ellet ole itse kakara.
Ja alaikäisen lapsen teoista on kyllä lain edessä vanhempi vastuussa.
lasta täytyy tukea myös silloinkin kun on tehnyt väärin. tietysti ymmärrän jos lapsi tekee tuhannen kerran rikoksen eikä ole oppinut mitään, siinä vaiheessa varmasti tuntuu jo turhauttavalta.
ja kun yleensä parhaiten toimii mitä nopeammin hommat selvitetään eli ei anneta asian tavallaan mennä ohi ja sitten taas lämmitetä aihetta ja aleta uudelleen selvittämään jne.
Kyllä konstaapelin kutsu saisi liikkeelle, sillä ei sinne nyt ihan tyhjän takia ketään kutsuta ja varsinkin jos on tuollaisesta syystä kyse. Toisaalta lapsen voi saada hoitoon helpommin kun se on tavallaan oman onnensa nojassa eikä vanhempien hyysäyksessä. Joskus tavallaan tuollainen välinpitämättömyys voi olla lapsenkin etu lopulta. Eli jos nyt tuokin vanhempi olisi sinne mennyt niin samoin teinhän se olisi palannut töihinsä ja jättänyt sen lapsen taas sähläämään itsekseen. Eli ei kaikki edes tuollaiseen hätäuutoon reagoi oikein ja huolestu jne.
Meilläpäin on poliisilaitokselal sossu joka tulee vaikka sunnuntaina puoliltapäivin jos ei muuta aikaa löydy vapaana. Siinä on aika paha vedota työkiireisiin jos se on päättänyt jutella vanhempien kanssa.. Homma oli ensin kokeiluprojekti (eläköön eu-rahoitukset!) ja jäi vakituiseksi jutuksi. Siihen liittyy paljon muutakin, mutta mikä tahansa ongelma joka on vakavasti oettava tai toistuu aiheuttaa sossukontaktin. Hyvä, että edes yhteiskunta välittää jossain vaiheessa?
Lastensuojelun piirissähän on aina ollut sellainen outo ryhmä, jolla on kaikki ulkoisesti hyvin, mutta kun vanhempia ei ole vaan ne on aina töissä yms niin lapset hairahtuu päihteisiin tavalla tai toisella ja hakee huomiota ekstremejutuilla muutenkin. Vanhemmuutta tai sen puutetta hyvitetään rahalla yms asioilla kun itse ei olla läsnä tai paikalla koskaan. Eli perheessä ei ole tavallaan syytä puuttua, mutta lapsen elämä lopulta ajaa toimiin kyllä, mutta silloin ollaan yleensä todella pahassa jamassa jo. Oman työhistorian pahin oli nuorimies joka sai toiselta vanhemmalta viinaa ja toiselta lääkkeitä. Kumpikaan ei tiennyt toisen jutuista mitään ennen kuin sairaalassa teholla. Hieno perhe silti ja ihan oikeasti fiksuina pidetyt vanhemmat..
Joskus voisi sanoa, että on onni kun ei ole varaa olla vapaalla juuri muualla kuin kotona niin tiedetään missä koko perhe mennään! No, ei ihan, mutta ajatuksena kumminkin..
Kyllä se siltä vaikuttaa, että jossain tapauksissa rahalla saa paljon pahaa aikaan. Urakeskeiset vanhemmat antavat rajattomasti rahaa lapselleen ilman kuittivaatimusta eli lapset tekevät rahalla mitä haluavat. Ja vanhemmat luulevat olevansa sen jälkeen kunnon vanhempia. Mutta, kun rahalla ei voi ostaa ja antaa vanhemmuutta, vaan vanhemmuus on aivan jotain muuta, jonka luulisin noiden rahalla lapsiaan lahjovien myös jossain simissään tajuavan. Mutta ei tietenkään välttämättä.
Aika rohkeaa muuten täällä puhua huostaanotoista. Tuntuu, että kaikki vaan väittää, että kaikki huostaanotot on ollut tarpeettomia ja laittomia, ja siksi lisääntyneet. Hyvähän se on jokaisen vanhemman, jonka lapsi on huostaanotettu väittää lähipiirille, että se oli turha huostaanotto. Tietenkin jokainen huostaanotto on oma lukunsa, mutta en voi uskoa, että niiden lisääntyminen johtuu vääristä huostaanotoista, vaan tämän yhteiskunnan vääristyneistä arvoista. Vanhemmat keskittyvät liikaa itseensä, rahantekoon, harrastuksiinsa jne. Lapset ovat vain yksi PROJEKTI. Yks psykologi sanoi muuten tuon - niin lapsesi on projektisi - ihan pokkana. Hirveää, jos psykologitkin hyväksyvät tuon määritelmän.
No, sellanen vuodatus.
kyllä tavallaan lapset on projekti; ensin ne päätetään hankkia ja sitten niitä tulisi kasvattaa määrätietoisesti ja aikanaan projekti päättyy kun lapset muuttaa omilleen aukuisina. Välissä on monta vaihetta, mutta kyllä minkä vain projektin määritelmät pätee lapsen kasvattamiseen; sen on ennen kaikke aoltava suunnitelmallista ja tavoitteellista ja sen tavat on määritettävä jne. Ei hullumpi määrite jos vain vauvautuu sitten todella toimimaan sen mukaisesti..
Huostaanotto on kipeä asia onhan se selvää. Joskus se vana on kaikille parasta mitä voi sattua ja useimmiten ainakin sille lapselle. Uskomatonta on silti kuinka kauan joskus vetkutellaan ja annetaan vanhempien temppuilla. Läheltä en koskaan ole seurannut yhtään turhaa saati aiheetonta huostaanottoa, päinvastoin todellakin! Oman virheen myöntäminen ei näille vanhemmille silti tule mieleen ja sehän on ymmärrettävää ja inhimillistä. Tosin siitäkin seuraa sitten välillä lapsen syyllistäminen koko tilanteesta varsinkin jos vain yksi lapsista otetaan huostaan. Myös osa pesee kasvojaan sillä, että lopult asuostuu huostaanottoon, vaikka se totutuisi jokatapauksessa muutenkin jo pian. Onhan sekin sitten jonkun tason oma päätös..
Eipä se raha kosvaa rakkautta tai muutakana, mutta ei se muukaan sitä rahaa, vaan kumpaakin tarvitaan jossain määrin jotta on helpompaa olla onnellinen?
Esim. työprojektin voi keskeyttää ennen aikaisesti, jos sitä ei syystä tai toisesta voi saattaa loppuun. Jos vanhemmuutta ajattelee projektina, sen voi sitten kai myös keskeyttää/lopettaa esim. erotilanteessa. Näinhän jotkut toimivatkin.
Eli minun mielestä vanhemmuutta ei ikinä pitäisi rinnastaa projektiin. Se luo vääriä illuusioita vanhemmuudesta. Työmaailman termit pitäisi pitää erillään vanhemmuudesta ja myös koulussa niitä on alettu liikaa viljelemään.