Kertokaapa vanhemmat, miten teidän assi lapset käyttäytyy esim. sosiaalisissa tilanteissa, miten suhtautuvat pettymyksiin, iloihin, miten leikkivät (leikkivätkö ylipäätään, leikkivätkö kavereiden kanssa vai yksin, onko leikit toiminnallisia vai leikkivätkö paikallaan leluillaan)? Haluaisin tietoa 5-8 vuotiasta lapsista.
Itselläni on viisi vuotias poika ja epäilen, että jotain on vialla...
Itselläni on viisi vuotias poika ja epäilen, että jotain on vialla...
Vastaukset 12
Vanhimmat
"epäilen, että jotain on vialla..."
Muista, että vikaa on siellä, missä sitä sanaa käytetään, eli sinussa. Älä siirrä vikaa lapseesi, tai tulee vielä ongelmia. Anna hänen nauttia elämästä ja ymmärtää itseään.
ei ole kuin yhteiskunnan asenteissa; ellet ole supersosiaalinen, sopivasti puhelias, sopivasti iloinen ja avoin, reipas, pirteä, sopeutuva, keskimittainen ja painoinen, oikean värinen ja puhut moitteettomasti, luet sujuvasti, osaat laske 1 1 ja ehdottoman urasuuntautunut jo päiväkodissa, laita palikoita normien mukaan, kulje neuvolan tätien käyrien keskiviivaa, hanki isona perhettä, 2,7 lasta, koira, volvo ja liian kallista omakotitaloa, niin kyllä, sitten sinussa on vikaa.
Mitä väliä sillä on leikkiikö paikallaan vai juokseeko palikat paukkuen, tai jos viihtyy enemmän yksin kuin seurassa. Joku kestää paremmin pettymyksiä, joku toinen ei.
Jos kerran leikkii ja osaa iloita ja pettyä niin kyllä se varmaan ihan lapsi ja ihminen on.
Tämä on nyt ihan yleisesti tarkoitettu, ei sinulle mitenkään henk.koht. alkuperäinen kirjoittaja.
Kyllä autistisen lapsen tunnistaa melko helpolla kun sellainen kohdalle osuu.
sinun määritelmästä! Osuit täydellisesti asian ytimeen :)
Lapsessani (7 vee) ei ole mitään vikaa. Hän ei ole sosiaalinen, ei leiki juurikaan isommassa porukassa, mutta kyllä pikkuveljensä kanssa jonkin verran. Enimmäkseen hän pitää omista puuhailuista, lähinnä sarjakuvien piirtämisestä, tehtävien laatimisesta ja lukemisesta. Mm. planeetoista hän tuntuu tietävän kaiken; rakenne, kuiden määrä (päivitettävä internetistä, koska kirjoissa on vanhaa ja toisistaan poikkeavaa tietoa), keskilämpötila, etäisyys auringosta,...
Mielikuvitus on kuitenkin hyvin pursuava, joten ei häntä voi pelkkänä pikkuaikuisena pitää. Tosin on se pursuava vielä minullakin, joten minua voi pitää myös isona lapsena...
Kiitollinen olen hänelle siitä, että hänen diagnoosinsa myötä aloin vihdoin ymmärtää itseäni, koska minulla on aivan samat piirteet.
Kuten monille muillekin näyttää käyneen, koulun aloittamista haluttiin lykätä (mm. sosiaalisten taitojen kehittämisen vuoksi!), mutta emme siihen suostuneet. Hän sanookin viihtyvänsä koulussa paljon paremin kuin päiväkoulussa ja eskarissa. Itsekin aikoinani tunsin pikemminkin olevani liian alhaisella luokalla, koska moniin asioihin olin perehtynyt jo paljon ennen kuin ne koulussa otettiin esille.
Poikani opiskelee nyt koulussa kirjaimia, jotka hän osasi jo alle 2-vuotiaana... Viisaiden pedagogien kanssa olen samaa mieltä siitä, että lasta ei pidä OPETTAA lukemaan liian aikaisin. Toisaalta itsenäistä oppimista ei tule estää (eikä sitä oikein voikaan). Itse luin omatoimisesti sujuvasti 4-vuotiaana, poikani 3-vuotiaana.
Jos annat poikasi olla sellainen kuin hän on ja tuet häntä tuossa "erilaisuudessaan", hänestä voi tulla yhteiskunnassa omalla tavallaan hyvinkin menestyvä yksilö ja ennen kaikkea onnellinen, mikä on kaikkein tärkeintä. Jos hän ei saa ymmärrystä ja jos häntä yritetään painostaa sellaiseksi mitä hän ei ole, siitä voi tulla vakavia ongelmia; mm. masennusta tai pahimmillaan jopa itsemurha.
Vielä en malta olla sanomatta, että minä olisin huolissani lapsesta, joka EI puuhaile yksinään mitään. Olen tavannut aikuisia, jotka höpöttävät: "Mitä ihmettä sitä teksii tänä iltana? Menisin kapakkaan, mutta ei ole rahaa,..." Semmoisia minä säälin, koska itselläni ei moista sosiaalista pakkoa ole koskaan ollut.
jos loukkasin jotakuta tällä "vialla" sanalla. Lähinnä vain tarkoitin, että lapseni ei sovi valtaväestön raameihin...Siis anteeksi.
Ja sen vuoksi näitä kyselen, kun meillä on ongelmia tietyissä sosiaalisissa tilanteissa (ei minulla, vaan lapsellani).
Mutta haluasin tietää, millaisia ongelmia teidän lapsilla on.
Ja jos joku sanoo, että ongelma on minussa niin sitten olkoon. Mutta äitinä haluan lapseni parasta ja selvittää tilanteen. Olen huolissani lähinnä siitä, ettei lapseni toistapuolta nähdä ja hän joutuu silmätikuksi... Siis näihin ajatuksiin, ehkäpä minussa todellakin on itsessäni vikaa.
ap
vikaa sinussa vaan ympäröivän maailman asenteissa, mitään mikä ei mahdu tiukkoihin normeihin ei pidetä enää normaalina,kaikelle pitää vaikka väkisin vääntää joku hieno nimi ja diagnoosi ja tehdä kärpäsestä härkänen - ja kuitenkaan samaan aikaan ei resurssit riitä edes ihan oikeitten ongelmien hoitoon.
Jos huolestuttaa, pyydä aika neurologiselle ja tutkimuksia, sillä itse ei kannata alkaa suotta diagnoosia tekemään, kaikkein vähiten vertaamalla muihin lapsiin, koska siinä sinulta menee vain yöunet.
Saat mielenrauhan ja jos jotakin poikkeavaa löytyy, siihen ehkä löytyy jotakin helpotusta jos tarvis on.
tutustua muihin lapsiin. Tämä oli pahinta n. 4-vuotiaana ja silloin jouduin leikkipuistossa kysymään samanikäisiltä, että "leikkisittekö te meidän Timpan kanssa" ja siitä ei oikein tullut mitään, koska ei ne halunneet! Vieläkin nykyään hän jää helposti ulkopuoliseksi, koska ei ole tarpeeksi röyhkeä.
Hän on nyt 8 ja ei edelleenkään osaa tutustua, mutta tosin hän tutustuu helposti lapsiin jotka harrastaa pelaamista playstationilla, nintendolla tai netissä. Häntä kiinnostavat pelit. Hänellä on siis tällä hetkellä yksi kaveri joka pelaa ja muita vähemmän hyviä kavereita jotka myös pelaa, mutta ei ketään joka tykkäisi olla ulkona (tai jonka vanhemmat pakottaisi).
Poika on hyvä koulussa ja viihtyy. Hänellä on ongelmia jos joku on häntä kohtaan aggressiivinen, hän ei tiedä miten toimia, no se on varmaan aika tavallista. Häntä kiusattiin päiväkodissa, hän ei myöskään tykännyt päiväkodin opettajista, ehkä siksi tykkää olla koulussa.
Tosi mukava lapsi, ongelmat on noita sosiaalisia. Lisäksi hän pelkää mennä uusiin paikkoihin, on todella "saamaton" kotona siinä mielessä että jos hänelle ei kanna ruokaa eteen, hän ei viitsi syödä, eli ei tee itselleen leipää tai ota banaania kaapista. Ei mene suihkuun ellei käske sata kertaa jne.
Ensimmäistä luokkaa käyvä poika on todella haastava, omatoiminen, ei kunnioita auktoriteettejä, ei halua ottaa ohjeita vastaan ja haluaa muutenkin aina tehdä asiat silloin kun itse haluaa ja aina omalla tavallaan.
Pettymysten sieto on pojalla olematon. Hän ei ole elämässään koskaan tuntenut häpeää eli kontrolloinut käytöstään siksi että olisi miettinyt mitä muut ajattelevat. Jos poikaa harmittaa sen kuulevat kaikki ja saavat osansa lapsen pahasta olosta.
Joskus on kausia jolloin asiat sujuvat hyvin ja iloisesti. Silloin hän hämmästyttää muita luovuudellaan, tiedoillan ja taidoillaan. Motorista kömpelyyttä ei lapsella ole ollut ja hän onkin taitava rakentamaan kaikkea.
Pienenä poika ei leikkinyt, vaan järjesteli asioita. Aina on piirtänyt, askarrellut ja rakentanut legoja.
Poika on sosiaalinen ja pitää toisten seurasta. Pienenä samanikäiset lapset eivät tulleet juttuun pojan kanssa, vaan kaverit olivat 3-4 vuotta vanhempia naapurin lapsia, jotka koulun jälkeen tulivat joskus meille käymään ja askartelemaan. Kuusivuotiaana sai ensimmäisiä kavereita jotka ovat tosi tärkeitä.
Koulussa on vaikeaa kun sääntöjä ja siirtymisiä on paljon ja kaikki toiminta melkeinpä tapahtuu opettajajohtoisesti. Tuntuu että luovuus ja oma persoona tukahtuu tiukassa koulumaailmassa. Opettajat ovat väsyneitä, samoin lapsi ja myös vanhemmat.
Voi kun aina olisi kesäloma, silloin elämä näyttää kauneimman puolensa meidän perheelle!
mahdollisuus päästä erityisopetukseen? Olen huomannut että tällaiset lapset häiritsevät kohtuuttomasti niitä jotka sopeutuvat ja toisaalta eihän heillekään ole hyötyä olla paikassa johon eivät sopeudu.
Mihin hän sitä tarvitsee? On hyvä ajatella tietysti toisia lapsia - mutta pitäisi ajatella tätäkin vekaraa. Psykologit varmaan leimaavat vanhemmat. Prykodynaamikot ottavat lapsen laitokseen kasvattaakseen hänet ilman vanhempien "vääristynyttä" vuorovaikutusta.
Mielestäni tämä on kuitenkin tuhoisaa lapselle. Kasvatus pitää pohjautua lapsen vahvuuksille. Sosiaaliset taidot opitaan siellä, missä on samanikäisiä lapsia.
koulunkäynnin suhteen. Pojalla on vaikeaa koulussa vaikka opiskelee pienryhmässä erityisopettajan opetuksessa ja vielä avustajan kanssa. Meilläpäin ei ole omia luokkia tälläisille "tapauksille".
Päiväkoti ja eskari kokemuksemme ovat osoittaneet että lapset kyllä hyväksyvät erikoisesti käyttävän pojan joukkoonsa niin kauan kuin aikuiset suhtautuvat lapseen hyvin. Turvallisessa ympäristössä jossa yksilöä kunnioitetaan poikamme ei ole purkanut tunteitaan väkivaltaisesti vaan erittäin teatraalisesti ja dramaattisesti ja kaverit ovat oppineet että tuolla lailla tämä tyyppi toimii, ja kohta hommat taas sujuu.
Kun henkilökunta on pitänyt lapsen toimintaa erittäin kamalana ja epäsopivana ja ovat päivitelleet lapsen huonoa käytöstä ääneen ryhmässä, on tarttunut asenne myös lapsiin. Jos joutuu kaikkien ympärillä olevien ihmisten halveksimaksi ei ole ihme että lapsi rupeaa käyttäytymään niin huonosti että syytä todellakin aletaan henkilökunnan toimesta etsiä kotioloista.
Onneksi meillä maisemien vaihto auttoi ja saatiin lapsen ympärille ymmärtäviä aikuisia jotka luottivat myös vanhempiin. Saatiin eskarivuosi sujumaan ja alettiin etsiä tukitoimia koulua varten. Kelto keväällä totesi ettei meidän poika tule muuttumaan erilaiseksi koulun takia ja että onneksi koululla on edes vähän aikaa valmistautua ottamaan tämä haaste vastaan.
Nyt sitten jännitetään mitä kouluvuodet tuo tullessaan. Helppoa ei ole ollut vielä.
oikeat ihmiset pitää lapselle löytää - niin se vaan on. kannattaa luottaa omaan kokemukseen - vaikka kaiken maailman "asiantuntijat" muut väittäisi. Tänään HS:ssa oli juttu siitä, mitä tapahtuu Etelä - Suomessa. Oulun seudulla toimitaan toisin.