Ujous ei synny ympäristön takia, vaan se on synnynnäistä, kuten silmien värikin. Jotkut väittävät, että ujous johtuisi koulukiusaamisesta, mutta se vain näyttää siltä sillä ujot joutuvat helposti kiusaajien hampaisiin. Näin ollen ihminen ei ole ujo siksi, että häntä kiusataan/on kiusattu vaan häntä kiusataan/on kiusattu koska hän on ujo ja näin ollen kiusaajille helppo saalis. Sen sijaan ujon itsetuntoa se kiusaaminen varmasti vaurioittaa.
Ujous imetään äidinmaidossa
Born to be shy
212246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
pakko sanoa tähän etten ole samaa mieltä. Toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset. Sellaiset ihmiset ottavat itseensä herkemmin kuin kovempinahkaiset. Luulen et ankarat vanhemmat voivat olla yksi syy siihen et lapsesta tulee ujo ja arka. Herkempi lapsi tarvitsee kannustusta ja tukea, ei vain niitä arvostelua ja vaatimuksia. Tietysti koulu ja kaverit vaikuttavat myös omalta osaltaan siihen. Mut tuo on vain minun mielipide.. On aika vaikea uskoa siihen et ujous olis sellainen luonteenpiirre, joka olisi ihmisessä jo syntyessään valmiina.
Meinaatko siis, että ympäristö tekee ihmisestä ujon?Tuo ihmisen herkkänahkaisuus riippuu siitä, miten hyvä tai huono itsetunto hänellä on. Herkkänahkaisilla on huono itsetunto ja he eivtät kestä negatiivista palautetta niin hyvin. En kyllä usko, että ankarat vanhemmat tekisivät lapsesta ujon. Monilla yritysjohtajilla ja politiikoilla on ollut ankra kotikasvatus ja he ovat kyllä kaikkea muuta kuin arkoja ja ujoja. Myös Hitelrin isä oli ankara kasvattaja eikä vitsaa säästellyt. Siitä huolimatta pojasta tuli loistava esiintyjä ja puhuja, eikä varmasti mennyt hiljaiseksi ja punastellut yhdessäkään tilanteessa.
se on ainakin mussa ollut aina. Pienestä pitäen olen ollut ujo, arka ja hiljainen hissukka mitä taas mun kaksi sisarustani ei ole ; )
ihan noin taida olla. Sulla taitaa olla aika huono ihmistuntemus.. Puhumattakaan psykologiasta. On olemassa kyllä ihan oikeasti herkempiä ja "kovanahkaisempia" ihmisiä. Ne ovat aika pysyviä luonteenpiirteitä ihmisessä läpi elämän. Itsetunto on sellainen asia jota voi kehittää, oli sit herkkä tai kovaluontoinen ihminen. Herkkä voi olla toisaalta myös vahva.. Tässä puhuu yks sellainen. Niin minusta ainakin monet ovat sanoneet. :) Yleensä johtajatyyppisillä ihmisillä on aika kova luonne ja he ovat itsenäisiä oman tiensä kulkijoita.
hitler ollut kuulemma erittäin arka ja ujo ihminen jonka vatsa oli aina sekaisin jännittävien tilanteiden edellä..
Tiedemiehetkään eivät ole yhtä mieltä siitä, kumpi vaikuttaa enemmän yksilön kehitykseen, perimä vai ympäristö.
Itse uskon siihen, että tietty peruspersoonallisuus on yksilössä olemassa (esim. rauhallinen, kärsimätön, arka, rohkea), mutta ympäristö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen kehittyy ja kuinka pärjää ominaisuuksiensa kanssa. Eli jos lapsi kasvaa tasapainoisessa ja kannustavassa perheessä, niin hän pärjää uskoni mukaan elämässään samojen piirteiden kanssa erinomaisesti, jotka huonommassa kasvuympäristössä kasvaneen kohdalla syrjäyttävät tämän täysin yhteiskunnasta.
En myöskään usko Tabula Rasa -väitteeseen, että ihminen olisi syntyessääm tyhjä taulu. Geenit määräävät osan siitä, miksi yksilö kehittyy. Vauva saa kokemuksia maailmasta jo äitinsä kohdussa, tästä oli artikkeli joskus Tiede-lehdessä. Eli jos lapsen äiti pelkää vaikka puhelimen sointia, niin syntymättömän lapsen stressihormonitasot nousevat myös aina puhelimen soidessa.
Uskon myös siihen, että sosiaalinen asema vaikuttaa suoraan ihmisen terveyteen, myös psyykeen. Uskon, että ylä- ja keskiluokkaiset ihmiset on rakennettu ihan samoista aineksista kuin alaluokkakin. Korkea sosiaalinen asema itsessään antaa ihmiselle tiettyä varmuutta ja turvallisuutta ja alentaa stressihormonipitoisuuksia. Matalassa sosiaalisessa asemassa oleva ihminen on aina alisteinen muille, ja tämä stressaa ja sairastuttaa herkemmin sekä henkisesti että ruumiillisesti.
Geenit olisivat merkittävämpi tekijä kuin ympäristö, sillä geenit vaikuttavat siihen, miten yksilö suhtautuu ympäristöönsä. Eli siis geenit vaikuttaisivat siihen millä tavalla ihminen kokee ympäristönsä. Esim. jos lapsen geenit ovat hyvät, hän osaa suhtautua ympäristöön eri tavalla ja saattaa oivaltaa asioita paremmin. Vrt. älykkyyden periytyminen
mitä olen ikinä kuullut. Ei millään pahalla.. Lapsi ei synny ujona, herkkyys on eri asia. Ujouteen liittyy usein liiallinen arvostelu ja ankaruus. En rupea tähän enempiä kirjoittelemaan asiasta. Hae kirjastosta psykologian kirjallisuutta, mielummin sellaista joka käsittelee lapsen kehitystä ja luonteen piirteiden kehittymistä.
En tarkoittanutkaan ihan tuota mitä sanoit.
"Lapsi ei synny ujona, herkkyys on eri asia."
Miten selität autismin, aspergerin oireyhtymän tai muiden persoonallisuus- ja ahdistuneisuushäiriöiden perinnöllisyyden? Ja tietoisku sinulle, Newton, ujous on vain yksi näiden häiriöiden "oireista", mikä tarkoittaa sitä että ujolla henkilöllä on ´hyvin todennäköisesti myös muita edellä mainittuja psyykkisiä häiriöitä.
kaikki ok? Eihän ujous ole mikään sairaus! Enempää en edes viitsi kommentoida viestiäsi. Kannattaa ehkä kuitenkin vähän enemmän miettiä mitä tänne kirjoittelee.
Onhan ns. mielisairaudet yhdistetty älykkyyteen, luovuuteen ym ym.. Joten kaikesta voi löytää jotain positiivista. Ja mitä pahaa psyykkisissä häiriöissä ja muissa samankaltaisissa "sairauksissa" on? Riippuu tasan siitä, miten itse asian ottaa. Minä en pidä ainakaan yhteiskunnan laatimia/sanelemia "mielisairauksia" minään negatiivisena asiana(nimittäin ne ovat täysin luonnollisia asioita). Itseasiassa minua ei haittaa yhtään jos minua kutsutaan hulluksi, oudoksi ja ties miksikä muuksi. Minua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, jos oma käsitykseni negatiivisesta piirteestä on toisenlainen. Minun mielestäni ujous, outous ym. ovat hyviä piirteitä ihmisessä.
vakuuttunu siitän et olet jonkunasteinen mielipuoli. Ihan oikeasti. Noissa sun vastauksissa ei ole MITÄÄN järkeä. Mut tsemppiä sulle elämässä! Toivottavasti pärjäät!
Minua ei hetkauta, ole mitä mieltä haluat, tiedän kyllä itse mitä olen enkä tarvitse sinun mielipidettäsi. Jos minun haukkuminen on paras argumenttisi, niin silloin en voi olla kuin pahoillani SINUN PUOLESTASI.
näyttää se hetkauttavan sen verta paljon että noinkin vahvalle puolustusasenteelle ryhdyt
Vanhempani ovat ujoja ja hiljaisia, vaatimattomina. Olen kasvanut hiljaisessa ympäristössä ainoana lapsena. Eli kyllä, olen perusluonteeltani hiljainen ja valitettavasti olen hyvin samanlainen kuin vanhempani.
Kouluun menin kuitenkin innosta puhkuen mutta into loppui lyhyeen kun koko ala-aste oli yhtä kiusaamista. Ei olisi saanut olla niin ujo ja hiljainen. Se romutti itsetuntoa ja teki entistä aremmaksi.
Yläasteella kiusaaminen muuttui syrjinnäksi.
Että voisin sanoa, että ujouteen vaikuttavat perinnöllisyys sekä ympäristö ja esim.kiusaaminen.
Mutta voihan olla, että ei ole synnynnäistä vaan esim.ulkonäön takia kiusataan ja sen kautta tulee ujoksi. Että syitä on monia...
kiusattiin nimenomaan siksi, koska olit ujo. Sinusta ei tullut ujoa sen takia, että kiusattiin. Olet perinyt ujouden vanhemmiltasi. On paskapuhetta, että ympäristö tekeisi ihmisestä ujon. Monissa uskonnollisissa perheissäkin on ankara kuri ja kasvatus ja näin oli varsinkin ennen vanhaan ja kyllä noistakin perheistä on tullut erittäin ekstroverttiä porukkaa.
Itse olin pienenä kaikkea muuta kuin ujo. Itkin jopa kun minua ei valittu joulujuhla näytelmään. Myöhemmin tämä ujous puhkesi kukkaansa ilman mitään syytä. Isäni kärsi kahvikuppineuroosista vierailuilla ja meni muutenkin täysin lukkoon ja mongersi jotain epämääräistä... Sieltä tämä on varmaan perittyä :/
Itse olin lapsena myös ihan seurallinen, eikä minua ole koskann kiusattu, on ollut kavereita ja ulkonäkökin ihan ok, mutta jostain syystä muutuin ujoksi kun jouduin lähteämään kotipaikkakunnalta opiskelemaan kaupunkiin.
Punastun ilman syytä, kun keskustelen jonkun puolitutun kanssa vaikka kaupassa tms. kiusallista, sitten alkaa välttämään näitä tilanteita, haluaisi olla erilainen, mutta tuntee itsensä välillä omituiseksi kun yrittää vältellä ihmisiä, joissa ei kuitenkaan ole mitään varsinaista vikaa, tietää, että vika on itsessä.
Olen luulut monesti että olen ujo. Mutta olen tutustunut ujouden määritelmään ja käsittänyt että en olekkaan ujo. En tiedä enää mikä minua vaivaa. Taidan alkaa käyttäytymää entistä irationaalisemmin
Olen kasvanut kannustavassa ympäristössä, mulla on aina ollut kavereita ja jo tarhassa olin "pidetty", mua ei olla ikinä kiusattu, olen harrastanut näyttelemistä sekä ollut paljon esillä eri tilaisuuksissa, elämässäni on henkilöitä joihin voin luottaa ja olen kuullut muilta vain positiivisia kommentteja itsestäni... ja silti olen tosi ujo, mistäs mahtaa johtua.
Ujous ei aina ole synnynnäistä. Vanhempani eivät olleet lainkaan ujoja nuorina eivätkä nytkään. Minä olin erittäin sosiaalinen lapsena ja vielä jonkin aikaa murrosikään tultuani, mutta nykyään en uskalla ottaa lainkaan kontaktia ihmisiin. Ja tämän ujouden olen saanut vastoinkäymisten, muiden ihmisten ja traumojen seurauksena.