stora enso

TV:ssä eräs kansanedustaja väitti, että Ruotsissa Stora Enso on "tehnyt" enemmän työttömiä kuin Suomessa.
Etsin jonkinlaista tietoa netiltä. Firman sivuilla mainitaan vain Suomi maana, jossa suljetaan tehtaita.
Miten on ollut aikaisempina vuosina? Pitääkö kansanedustajan sanoma psikkansa?
7250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ruotsissa laitetaan parasta aikaa käyntiin konetta, joka tekee samaa paperia kuin Summan kakkoskone. Täältä tilaukset siirretään sinne. Ruotsissa oleva kone on uusi investointi Storalta sinne. Tässä tietoa ministeri Häkämiehelle.

Äänestä
  • Jos tämä pitää paikkansa, niin se tiedettiin varmasti myös eduskunnassa. Siitä kuitenkin vaiettiin täysin (eilisessä TV-lähetyksessä). Annettiin vaikutelma, että Ruotsissa on karsittu työpaikkoja rajummin kuin Suomessa.

    Alan kyllästymään medioihimme. Ne eivät tee työtään. Näistä asioista pitää raportoida kansalle!

    Missähän olisi linkkejä yms, joista voisi löytää enemmän informaatiota?

    Äänestä

  • Sain TV:n eduskuntakeskustelusta sellaisen käsityksen, että Suomen valtion omistus Stora Ensossa on yhtä suuri kuin Ruotsin/Wallenbergin. Silti suomalainen omistaja on täysin ruotsalaisten vallassa. He ilmeisesti pelkäävät ruotsalaisia. Eivät uskalla puolustaa suomalaisia intressejä.
    Eduskunnassa oli monta koiraa haudattuna, se oli selvää.

    Äänestä

  • eduskunta vaikenee kirjoitti:

    Jos tämä pitää paikkansa, niin se tiedettiin varmasti myös eduskunnassa. Siitä kuitenkin vaiettiin täysin (eilisessä TV-lähetyksessä). Annettiin vaikutelma, että Ruotsissa on karsittu työpaikkoja rajummin kuin Suomessa.

    Alan kyllästymään medioihimme. Ne eivät tee työtään. Näistä asioista pitää raportoida kansalle!

    Missähän olisi linkkejä yms, joista voisi löytää enemmän informaatiota?

    Netissä voi lukea lehdet mm.
    Taloussanomat yms.

    Äänestä

  • JokaPäivä kirjoitti:

    Netissä voi lukea lehdet mm.
    Taloussanomat yms.

    Olen ilmeisesti tuijottanut liikaa TV:tä. Pitänee alkaa lukemaankin.
    Toivon, että mainituissa lähteissä on kunnon yhteenvetoja ja taustoja. Katsotaan.
    Stora Enson omilta sivuilta saa niukasti, mutta kuitenkin jotain tietoa.

    Äänestä

  • eduskunta vaikenee kirjoitti:

    Jos tämä pitää paikkansa, niin se tiedettiin varmasti myös eduskunnassa. Siitä kuitenkin vaiettiin täysin (eilisessä TV-lähetyksessä). Annettiin vaikutelma, että Ruotsissa on karsittu työpaikkoja rajummin kuin Suomessa.

    Alan kyllästymään medioihimme. Ne eivät tee työtään. Näistä asioista pitää raportoida kansalle!

    Missähän olisi linkkejä yms, joista voisi löytää enemmän informaatiota?

    Stora sivuilta löytyy Kvarnsveden tehdas Borlängesta. Sinne on investoitu 450 miljoonaa euroa. Se aloittaa tai on jo aloittanut superkalanderoidun paperin tekemisen. Tästä on kyse. Suomen valtio omistaa yhdessä Kelan kanssa Storan hallituksessa 35 % äänivallan, Wallenbergien äänimäärä on 24-25 prosenttia, ihan tarkkaa lukua en osaa sanoa.

    Äänestä

Ainakin TeliaSonerassa firman johto on melkolailla "puhdistettu" suomalaisista johtajista. Esim. Harri Koponen sai firmasta kenkää, kun Anders Igel tuli ja pärjäilee tietääkseni alalla hyvin muualla, olisiko ollut Qatarissa tai jossain sielläpäin.

StoranEnson johtaja toteuttaa firman hallituksen linjauksia. Ruotsalaiset ovat käyttäneet perinteistä desibelidemokratiaa ja kiltit suomalaiset ovat alistuneet. Osakkeenomistajana Suomen valtio olisi voinut vaikuttaa firman hallituksen linjauksiin. Samalla lailla tekevät ruotsalaiset.

Suomalaiset nukkuvat Ruususen unta. Ruotsi ajaa härskisti omaa etuaan joka asiassa. Nordea, TeliaSonera, StoraEnso, Arla Ingman, Skanska...

Tämän maan suuret firmat alkaa olla melkolailla ruotsalaisten ohjauksessa. Se nyt on ainakin tiedossa, että Ruotsista irtisanotaan 300 ja Suomesta 1100. Turha sitä on kaunistella: StoraEnson Suomen valtio-omistaja nöyristelee Ruotsin osakkeenomistajia.

Jos Ruotsista on irtisanottu aiemmin enemmän porukkaa, niin SO WHAT! Minua ei ainakaan suomalaisena kiinnosta pätkääkään, vaikka kaikki Ruotsin tehtaat laittettaisiin kiinni. Suomen valtion pitäisi ajaa omiensa etuja, eikä jonkun vieraan valtion, tässä tapauksessa Ruotsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on? kirjoitti:

TV:ssä eräs kansanedustaja väitti, että Ruotsissa Stora Enso on "tehnyt" enemmän työttömiä kuin Suomessa.
Etsin jonkinlaista tietoa netiltä. Firman sivuilla mainitaan vain Suomi maana, jossa suljetaan tehtaita.
Miten on ollut aikaisempina vuosina? Pitääkö kansanedustajan sanoma psikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu