PUUPULA

Nyt on eduskunnan urakoitava viikonloppuna puunmyynnin PAKKOLAKI.Mäntytukin hinta voisi olla 20 e ja kuitupuun 5 e kuutio. Näin puun saanti turvataan ja tehtaat pyörivät jälleen.Ellei isännät suostu myymään, niin nostetaan lähimpään oksaan roikkumaan.Tämä on johdonmukaista hallituspolitiikkaa.
7198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

parhaimmillaan.Hallitus on näin halunnut.

Äänestä

..niin matalalla oksia on,että yltää oksille nostamaan sillä suurimmat metsänomistajat asuvat kaupungeissa.

Äänestä
  • vaikka Turus !!

    Äänestä

tehtävä. Maa on hädässä, ja nyt on aika jo mobilisoida keskustalaiset metsänomistajatkin talkoisiin, eikä vain tehyläisiä.

Lisäksi pakkoruotsituslakeja on kiristettävä, sillä läheskään kaikki suomalaiset eivät vielä osaa sivistyneistön kieltä, ruotsia.

Pakko on poikaa keskustassa!

Äänestä
  • vähitellen tota pakkopullaa, kun Vanhasenkin naamassa rupeaa näkymään oireita pakkoliikkeistä. Täytyy kerrankin toivoa, että poliitikot, varsinkin hallitusvastuussa olevat, joutuis syömään ne keitokset, jotka ovat keittäneet. Saattaa vielä takertua ministereille pakkopuuro pahasti kurkkuun.

    Alkon lyhyen lakon jälkeen pitäis äkkiä säätää pakkoasetus, että kaikkien kynnelle kykenevien olis pakko mennä ostamaan viinaa.

    Äänestä

tehyläiset saa 1,3 kertaisen palkan, kun menevät sinne pakkotöihin. Niin silloinhan puusta pitäisi maksaa 1,3 kertaa enemmän kuin tähän asti. Tahtoo heti sen 30% enemmän. JEEEEE

Äänestä

... ei ole leikkimistä ihmishengillä niin kuin on tehyläisillä lähteä keskosen happikaapin tai munuaishoitokoneeseen kytketyn luota kotiinsa harjoittamaan työtaistelua ja jättää nuo onnettomat kylmästi kuolemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LOPPUU kirjoitti:

Nyt on eduskunnan urakoitava viikonloppuna puunmyynnin PAKKOLAKI.Mäntytukin hinta voisi olla 20 e ja kuitupuun 5 e kuutio. Näin puun saanti turvataan ja tehtaat pyörivät jälleen.Ellei isännät suostu myymään, niin nostetaan lähimpään oksaan roikkumaan.Tämä on johdonmukaista hallituspolitiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu