Maailmantaloudessa tapahtuu tänään isoja asioita, jotka heijastuvat meidän jokapäiväiseen elämäämme. Nämä on tunnettava kyetäksemme ymmärtämään oman maamme politiikkaa ja hakemaan sille poliittisia ratkaisumalleja. Yhdennäkökulman kaiken muun ohella tähän antaa USA:n entisen valtiovarainministerin Alan Greenspanin muistelmat, josta nyt oli Finansical Timesissa artikkeli.
USA syö enemmän kuin tienaa.
Iso kysymys on USA:n velkaantuminen, joka oli v. 2005 samaa luokkaa kuin Suomessa laman aikana. Siitä se on edelleen kasvanut. USA velkaantuu siksi, että se käyttää rahaa enemmän kuin tuottaa t. "syö enemmän kuin tienaa". Se maksaa kallista energialaskua velaksi, käy sotaa velaksi ja pitää yllä elintasotottumuksiaan velaksi. Koko muu maailma lainaa Yhdysvalloille. Yksi tällainen maa on Kiina, joka osaltaan rahoittaa sodankäyntiä Irakissa. Suomikin rahoittaa Irakin sotaa sitä kautta, että suomalaiset yritykset sijoittavat Yhdysvaltoihin.
Kiinakin ylläpitää USA:n velkaantumista.
Kiinalla on ollut voimakas kasvu. Siitä huolimatta siellä suurin osa taloutta on edelleen maaseutuvaltaista. Kiinan ongelmana on valtava työpaikkojen lisäämistarve. Omienkin laskelmiensa mukaan heillä vapautuu 300-500 ihmistä työelämään parinkymmenen vuoden aikana. Näin rajun rakennemuutoksen takia ne tarvitsevat vientiä. Mutta palkkataso heillä matala, vain n. 20 % kansantulosta. Muiden kuin palkkatulojen osuus kansantulosta on luokkaa 70-80 %. Jos Kiina olisi puhtaasti kapitalistinen maa niin se tarkoittaisi, että voittojen osuus olisi sitä luokkaa. Tässä merkityksessä Kiina on erittäin raju riistoyhteiskunta. Mutta Kiinassa investointi-aste on n. 40 % kansantulosta. Jos Suomessa investointi-aste olisi 40 %, niin olisimme velkakierteessä, jota emme kestäisi. Mutta Kiinassa on toisin. Koska siellä palkkataso on matala, niin 40 % investointiasteenkin oloissa maan taloudessa syntyy valtavat määrät ylijäämää. Sen ylijäämän Kiina sijoittaa Yhdysvaltain valtionpapereihin ja oblikaatioihin, auttaen näin Yhdysvaltoja velkaantumaan, rahoittamaan Irakin sotaa, ajamaan isoilla autoilla ja ostamaan velaksi bensiiniä ja öljyä. Tämä on nykymaailmassa se iso asia.
USA:ssa toistuu v. -90 Suomen malli.
USA:n tilannetta voi verrata Suomen kuplatalouteen 90-luvun taitteessa. Meillä tuli halpaa rahaa maailmalta jota lainattiin korkealla korolla mm. asuntoluottoihin, jonka seurauksena asuntoihin tuli hintakupla. USA:ssa toimii sama systeemi. Lainottajia ovat Kiina Japani yms. maat, joiden sijoitukset on lainattu USA:n asunto- ja osakemarkkinoille. Nyt se paljastuu kuplaksi, sillä rahaa on lainattu heikoin ehdoin. Ihmisten maksukyvyn loputtua ovat asuntojen hinnat tulleet 20 % alaspäin. Tilanne on kuin Suomessa v. -90.
Laskun maksavat USA:n ulkomaiset lainoittajat.
Hyvin ratkaiseva ero kuitenkin on siinä, että Yhdysvaltain velat ovat dollareissa, eikä heillä ei ole valuuttakurssiriskiä. Suomen lainat markka-aikana eivät olleet markoissa vaan ulkomaan valuutassa. Markan romahtaessa valtion velka kasvoi n. 30%, ja pienyrityksiä meni konkurssiin. Mutta USA:lla sitä ongelmaa ei ole, koska sen velka on dollarimääräistä. Ongelma on niillä, jotka ovat lainanneet Yhdysvalloille rahaa. Kun USA:n dollari on halventunut 50 % , niin lainaaja on menettänyt sijoituksistaan 50 %.
Kauhun tasapainosta vaikea päästä eroon.
Kiinan toimi siinä viisaammin, että kiinnitti rahansa dollariin ja vältti näin kurssitappiota.. Pieni ero syntynyt, kun Kiina irrotti rahansa dollarista vuosi sitten. Kiinalla on sijoituksia USA:ssa 250 mrd. dollaria. Rahojaan se ei voi vetää pois USA:sta aiheuttamatta dollarin romahdusta. Kiinan lainaamat rahat ovat Yhdysvalloilla. USA kykenee sitä kautta käymään neuvotteluja Kiinan kanssa erilaisissa asioissa, eikä Kiina ei voi kauheasti Yhdysvaltain liekanarusta poiketa. Onkin sanottu, että Yhdysvaltain ja Kiinan taloussuhde on ratkaiseva asia maailmantaloudessa siten, että Kiinan lainaamalla velkarahalla USA ostaa halpatavaraa Kiinasta ja Kiina kykenee luomaan työpaikkoja maaseudulta tuleville. Kiinakin tarvitsee tätä tilannetta kyetäkseen hallitsemaan maansa työllisyystilannetta. Yhdysvallat taas velkojensa takia. Se on kauhun tasapaino, josta kumpikaan ei pääse
eroon.
Globalisaatioko pian tiensä päässä?
Tämä liian rahan tunkeutuminen USA:n asuntomarkkinoille ja sen aiheuttama kuplatalous on vain yksi globalisaation heijastusvaikutus. Greenspan arvioi globalisaation tuoneen markkinatalouden piiriin uusia alueita, mikä on synnyttänyt uutta työnjakoa ja kilpailua, joka taasen on pitänyt inflaatiota aisoissa. Mutta nyt markkinatalous on yltänyt käytännössä läpi maailman, mukaan luettuna, sillä talouden osalta Kiina on hyvin pitkälti markkinatalousmaa. Tämä aiheuttaa sen, että globalisaatiosta tuleva hyöty esim: inflaation alenemisen osalta on käytetty loppuun. Lähitulevaisuudessa inflaatio tulee olemaan korkeampi, nykyisen 2 % sijaan 4-5 %. Ruuan hinnan kohoaminen saattaa ennakoida inflaation kiihtymistä yleisestikin.
Pienet palkat kyseenalaistavat markkinataloutta?
Suomessa työtulojen osuus kansantulosta supistui laman aikana ja on jäänyt pysyvästi aikaisempaan nähden tälle alemmalle tasolle. Tutkimalla teollistuneiden maiden tilastoja, voi tehdä päätelmän, että tämä on globaalitalouden ilmiö. Globalisaation myötä tuli pääomien vapaa liikkuvuus ja on syntynyt ylen määrin voittoa hakevaa pääomaa. Osittain työtulojen kansantulo- osuuden supistumista on aiheuttanut se, että on kasvu on ollut voimakkainta sellaisissa maissa missä se jo ennestään on pieni, kuten Kiinassa. Tästä Greenspan sanoo muistelmissaan saman minkä mekin olemme sanoneet, että voitot ovat nykyisellään korkeampia, kuin niiden tulisi olla maailmanlaajuisesti. Onkin odotettavissa, että voittojen ja työntekijöiden palkkojen osuuksissa tulee tapahtumaan normalisoitumista. Greenspan toteaa, että jos palkkojen osuus ei nouse normaalimmalle tasolle, niin sillä on se vaikutus, että sellaiset poliittiset suuntaukset alkavat vahvistua, jotka kyseenalaistavat markkinatalouden.
Alikulutus ruokkii taloustaantumaa.
Tähän liittyy se, että voiton suhdeluku on globaalitasolla myöskin Suomessa viime vuosina kasvanut. Arvioni mukaan jos työtulojen osuus on pieni, synnyttää se alikulutuksen, jolloin se alkaa ruokkia taloustaantumaa. Ja siitä Yhdysvalloissa myöskin on kysymys. Samaan aikaan kun varallisuuserot ovat kasvaneet korkeiksi, iso osa työntekijöitä saa niin pientä palkkaa, että osa elintasosta hankitaan velkaantumisella. Eli siellä on pientuloinen kansanosa työntekijöitä, jotka velkaantuu. Asiaa vähän värittäen voi sanoa että Yhdysvalloissa kansa elää saamalla palkkaa, ottamalla velkaa ja loput varastamalla. Tilanne ruokkii sitä, että työtuloilla ei elä.
Yhdysvaltain taantuma riski koko maailmalle.
Koska USA:n kansantalous on yksityisen kulutuksen varassa, pelätään kuluttajien luottamuksen romahtamista. Kun kotitaloudet velkaantuvat, asunnot menettävät arvoaan, pelätään sitä, että luottamuksen horjuessa talouteen ihmiset alkavat säästää sukanvarteen. Silloin yksityinen kulutus supistuu ja talous ajutuu lamaan. Greespanin arvioiden mukaan taantuman todennäköisyys alkaa olla 50 %. Jos Yhdysvallat menee taantumaan, siinä on se riski, että myös dollari heikkenee edelleenkin. Ja se on meidän metsäteollisuudelle katastrofi.
Heijastuksia Suomeen.
Näillä asioilla on heijastusvaikutuksensa joka paikkaan, myös meidän talouteen. Otetaan esimerkkinä Stora Enson Pohjois-Amerikka-investoinnit. Ihmeteltiin miksi he ostivat tehtaita Pohjois Amerikasta kalliin dollarin aikana. Nyt he myivät nämä tehtaat saaden niistä ehkä kolmasosan takaisin mitä olivat maksaneet dollarin romahtamisen takia. Markka-aikana ennen Suiomen siirtymistä Euroon markkamme ei ollut kiinni Saksan markassa. Dollarin halvetessa Suomen markka liikkui sinne dollarin suuntaan. Nyt kun on euro, niin se ei voi liikkua dollarin suuntaan, eli markka-aikana metsäteollisuuden tappiot vastaavassa tilanteessa paljon olisivat pienemmät kuin nyt. Euroon liittyminen on lisännyt metsäteollisuuden tappioita ja koventanut metsäteollisuuden suhtautumista omiin työntekijöihinsä. Esimerkkinä Voikkaan tehtaan lopettaminen. Me eletään nyt vahvan Euron aikaa. Ja vahvaan Euroon liittyy kova politiikka. Ja jos dollari sukeltaa vielä lisää, niin siihen liittyy vielä kovempi politiikka.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, mitä hyötyä meille on ollut eurosta?
Eikö USA:n talous ole jo vuosikymmeniä ollut eritttäin velkaantunut? Jo 1960-luvulla puhuttiin, että se seisoi savijaloilla.Mielenkiintoista on, että yleisesti takerrutaaan ajatukseen , että koko maailman talous on täysin riippuvainen USA:n taloudesta. Se liene eräs syy sille, että lainataan yhä enemmän.
Jossain vaiheessa savijalat eivät pidä. Ottaako Kiina, Intia, Japani johtavan roolin?
Kiinassa kai vapautuu enemmän kuin 300-500 ihmistä työelämään parinkymmenen vuoden aikana? Kun on kysymys Kiinasta tuntuvat kaikki luvut todennäköisiltä, mutta varovasti arvailisin että pitäisi lisätä kolme nollaa lukuun...ei kai neljä?
Siis vuodessa?
Mielenkiintoinen artikkeli. Kiva kun käänsit palstalle.
Jos se velasta on kiinni niin ei ota koskaan. Japanin velka on suhteessa maan talouteen rutkasti isompi kuin jenkeissä ja talouskasvu etanavaihteella jo useamman vuoden.