kyllä suolaus on ainoa oikea tapa lisätä turvallisuutta talviliukkailla.
suolaa
lisää
151681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kortittomat liikennepäättäjät sanoo.
Nopeusrajoituksen laskun lisäksi, tietenkin.
vielä parempaa kuin suola litku,aletaanko tinkaamaan?
Vedetään jonain aamuna soramatto Tuusulantielle.
(Sora on luonnonmateriaali; jääkauden tuotoksia. Rakeet ovat pyöristyneitä ja kooltaan 2-20mm.)
Tekee eetvarttia pemarille kun saa suihkun soraa konepellille ja tuulilasille.
Eikä se hiekoitussepeli juuri sen miellyttävämpää ole, kun liikenne on vilkas.
oltaisiin vain ilman molempia, eli suolaa
ja soraa. En kaipaa kumpaakaan asvalttiteille,
soratiet on eri juttu, antaa soran olla siellä
vaan ja suola joulukinkuissa.
T.S.
ajaa vasten aurinkoa suolattua tietä. Tuulilasi paskaa täynnä vaikka välillä pesikin. Vastaan tulijoiden nostattama töhnäpilvi.Töhnästä jää lisäksi ikävä kalvo lasiin. Näkyvyys auringon sopivasti paistaessa nolla. Eli välillä ajettiin sokkona. Niin että se suolauksen tuomasta turvallisuudesta. Mutta mukava oli ajella kuivalla suolaamattomalla tiellä. Ei paska lentänyt eikä liukkaudesta ollut tietoakaan.
Mutta miksi ne talvirenkaat on pakolliset kun kerran tiet ja pellit on niin hyvin suolalla liuotettu? Ihan kuin kesällä ajelis!
Jos suolaus lopetettaisiin, niin raskas liikenne ja bussit olis pulassa mäissä ja liittymissä vähänkin huonoilla renkailla. Sitten tavalliset henkilöautoilijatkin valittaa, kun on liukasta, muttei sais suolata. Hiekoitus pääteillä on yhtä tyhjän kanssa, hiekka lentää liikenteen alta pitkin luiskia. Lisäksi autoilijat valittas, että hiekka ropisee konepellille ja naarmuttaa.
nimittäin huonoilla renkailla ei saa
maantielle lähteä, ei ainakaan raskas liikenne,
eikä bussit. Niillä nimenomaan pitäisi ollakin
parhaat renkaat, koska ne saa eniten tuhoakin
aikaiseksi, jos jotain tapahtuu.
Eikä liukkaus ole ongelma henkilöautolle, jolla
on kunnon renkaat alla. Ongelma on silloin kyllä
kuskissa (liikaa nopeutta, kokematon kuski).
Polkupyörä- ja jalankulkuteille ne suolat ja
sorat, sillä kahdella jalalla tai pyörällä, on
paljon vaikeampi pysyä pystyssä, kuin neljällä.
T.S.
Suolaus on ainut tapa pilata pohjavedet ja autokalusto.Kansantaloudelliset tappiot ovat valtavat,koska kalusto ruostuu ja käyttöikä laskee.Lisäksi tulevat teillemme vielä ne valtavat liuotinpesuaineet joilla pesemme sen tiukan suolaliemen pois tuulilaseista.Rahtaamme laivoilla myrkkyä kaukaakin jotta saisimme pilata automme ja pohjavetemme.Onko tämä nyt järkevältä kuulostavaa touhua.Tämäkin raha mitä käytetää suolan ostoon,rahtaukseen,pohjavesien suojeluun suodatinkankailla pohjavesialueella voitaisiin käyttää muuttuvien nopeusrajoitumerkkien lisäykseen.Talvella on lukuisia päiviä jolloin teiden kunto on sellainen että rajoitus voisi olla sama kuin kesällä.Jos taas rankka sade tai lumisade tulisi voitaisiin nopeus pudottaa talvinopeuttakin alhaisemmaksi.Meissä autoilijoissa kun löytyy myös niitä jotka "orjallisesti" noudattavat sitä tienopeutta mikä on määrätty olkoon keli kuin keli,vaikka se olisi välillä liian suurikin vallitsevaan keliin.
Kirjoitat asiaa. Miksi suomalainen metsäläinen ei voi hyväkyä luonnon olosuhteita? Luonnon saastuttaminen on paljon tärkeämpää kuin omista itsekkäistä pyrkimyksistä luopuminen.
Miten valtavat omaisuudet ja luonnovarat uhrataan tähän korroosion kehittämiseen.
Kolme kertaa pesetin auton viimeviikonloppunakin,
kun ei vain yksinkertaisesti iljennyt pitää
suolasta limaista autoa pihassa.
Kyllä siinä meni kemikaaleja ja vielä lisää
huoltamon pihassakin esipesuliuotinainetta.
Näin tuli taas kannettua oma korsi luonnon
saastuttajien kekoon.
T.S.
Suolaus pääosin typerää touhua, 90% voisi ainakin täällä länsirannikolla jättää tekemättä.
Joillekin tämä suolaus on niin hyvä bisnes että ei sitä niin vain lopeteta tai edes vähennetä.Vakuutusyhtiöitäkään ei haittaa autojen arvon alentuma,päin vastoin.Pikku peltikolarit taas nakertaisivat kannattavuutta,joten kannattaa ehkä tutkia ketkä sekä päättävät suolauksesta että istuvat vakuutusyhtiön pallilla, mahdollisesta korruptiosta puhumattakaan.
Alueilla jotka ovat lopettaneet suolauksen ei kuitenkaan ole mitään dramaattista tapahtunut.Raskaan liikenteen vaatimukset suolauksesta ovat höpöhöpöä;Venäjältä ei tulisi(pääsisi tänne asti) yhtään rekkaa jos se oikeasti olisi tärkeää.Ammattitaidon puutetta jos sellaista vaatii,liukasta on joskus jossain joka tapauksessa.Kermaperseitä nämä meidän puukenkäporukka.Pilaavat muiden liikenteen.
Venäjälläkö? Koska?
Suola menee kaivoon yhtämatkaa nykyisten ajotaitojen kanssa.Eteläsuomalaiset ajaa yhtähyvin kuin nigerialaiset lumella.