a-talk

Tulihan se sieltä. Luomuheinä toisti normaalia hallituksenkin toistamaa mantraa suomen valtion erinomisesta taloustilanteesta. Se on virallinen "tieto" ja siihen on 100%;sti oikeus vedota tehyläisillä, kuten muillakin. Katainen kuitenkin maalaili piruja seinälle lähitulevaisuuden vaikeista talousnäkymistä ja yritti silminnähden saada luomuheinän lankeamaan loveen. Pieleen meni. Toki Eero tietää totuuden, mutta ei missään nimessä ole velvollinen paljastamaan sitä juuri nyt. Demarit mielihyvin pysyvät oppositiossa taloudellisen romahduksen ajan. Hoitajien työtaistelu on tuossa konkurssissa, kuin hyttysenpaska atlantinvaltameressä. Ihmishenkien turvaamiseksi kokoomuksen pitää lunastaa lupauksensa ja hoitaa muista syistä johtuva tuleva kansantalouden romahdus urheana torjuntavoittona.
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siirtämään suomen rahoja yhdysvaltoihin! Hyville veljilleen!

mutta ei hoitsuille!

Äänestä
  • Viinasella oli lahjavirka tiedossa jo tihutöitä tehdessään. Viis veisasi todellisesta vastuusta. Mikä lienee Kataisen virka?

    Äänestä

Onneksi Katainen ei syyllisty populismiin van kantaa vastuun tulevistakin vuosista. Talouskasvu kääntyy laskuun ja silloin kiitellään Kataisen näkemystä.

olisi populistisesti helppoa jaella rahaa nyt ja kerätä kiitosta äänestäjiltä, mutta se ei olisi vastuullista toimintaa.

Hyvä että joku ajattelee vähän tästä eteenkin päin, hoitajiltahan sitä ei voi vaatia.

Äänestä
  • Heinäluoman velvollisuus ei ole tällä hetkellä arvioida valtiontaloudentilaa parin vuoden päähän. Hänenhän pitää luottaa valtiovarainministeriön virallisiin lukuihin. Niin hän tekikin. Virallinen faktatieto valtiontalouden kunnosta on uskottava viralliselta taholta annettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KATAINEN kirjoitti:

Tulihan se sieltä. Luomuheinä toisti normaalia hallituksenkin toistamaa mantraa suomen valtion erinomisesta taloustilanteesta. Se on virallinen "tieto" ja siihen on 100%;sti oikeus vedota tehyläisillä, kuten muillakin. Katainen kuitenkin maalaili piruja seinälle lähitulevaisuuden vaikeista talousnäkymistä ja yritti silminnähden saada luomuheinän lankeamaan loveen. Pieleen meni. Toki Eero tietää totuuden, mutta ei missään nimessä ole velvollinen paljastamaan sitä juuri nyt. Demarit mielihyvin pysyvät oppositiossa taloudellisen romahduksen ajan. Hoitajien työtaistelu on tuossa konkurssissa, kuin hyttysenpaska atlantinvaltameressä. Ihmishenkien turvaamiseksi kokoomuksen pitää lunastaa lupauksensa ja hoitaa muista syistä johtuva tuleva kansantalouden romahdus urheana torjuntavoittona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu