kaappihomot ihailevat miehisyyttä ja pitävät painista, nyrkkeilystä ja muistakin lajeista, joissa miehet äheltävät keskenään. Olisi koko Suomen kansalle ja varsinkin näiden kaappihomojen lähimmäisille onnekasta, jos nämä seksuaaliviettiään rajoittavat muuttaisivat pois Suomesta johonkin reservaattiin, jossa heille annettaisiin mahdollisuus hikoilla ja tapella mielin määrin.
Jos asiasta saataisiin syntymään kansainvälinen sopimus voisivat kaikki sopimukseen liittyvät maat lähettää kaappihomonsa tähän reservaattiin, jolloin erimaalaiset kaappihomot voisivat tapella myös toisiaan vastaan.
Seurauksena olisi rauhallisempi elinympäristö koko maailmassa, kadut rauhoittuisivat, ihmiset olisivat onnellisempia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse voin sanoa nyrkkeilijänä ja karatemiehenä että siinä on homous yhtä kaukana kun sinulla ajatuksen juoksu järjestä.
Ymmärrän että Tony Halmeen puheet eivät sovi huumehörhöille tai muille psykoottisille ihmisille.
Kyllä siinä on moni tyhjäntoimittaja virittämässä ähkykohtauksia kun aletaan puhumaan todellisista asioista. Terttua harmittaa kun asioista puhutaan.
Jos Halmeen puheet eivät sovi hörhöille tai psykopaateille, miksi ne tuntuvat kuitenkin uppoavan lähinnä heihin?
Eikö sellainen ihminen, joka vihaa toista itseään heikompaa ole psykoottinen? Tony Halmeen vihan ulkopuolelle ei kovin moni suomalainenkaan tunnu jäävän, saati sitten suomessa asuva ulkomaalainen, tai julkihomo (= älykkäämpi versio kaappihomosta)
Eikös tääkin ole melkoista rasismia ja ahdasmielisyyttä.Hieman suvaitsevuutta myöskin suurimman osan mielipiteille.