Isänmaallisuus kirosana?

Isänmaallisuus on kollektivismia, jonkintyyppistä sosialismia. Tämä tarkoittaa uskoa siihen, että yhteinen etu ajaa yksityisen edun edelle ja että juuri yhteistä etua ajamalla voidaan optimoida myös yksityinen etu. Näin on jos yhtenä premissinä on kansalaisten tietyt minimiehdot täyttävä tasa-arvoisuus. Nyt sanottua ei pidä sotkea mihinkään taloudelliseen sosialismiin saati sosialistiseen talousjärjestelmään. Kansakuntaa yhdistävän isänmaallisuuden tulee kuitenkin olla perustaltaan yhteisöllistä. Hyvin epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa valtaa pitävät ovat yleensä isänmaallisia, kun muut miettivät miten valtaa pitävät saisi keikautettua pois vallasta.

Koska isänmaallisuus on yhteistä pääomaa, se edelleyttää, että on sellaisia yhteisiä etuja tai päämääriä, joiden eteen ponnistellaan. Kansallisuusaate loi aikanansa kansallisaltiot. Kansallisuusaatteen pohjalta ajateltiin, että yhteinen historia, kieli, rotu, uskonto jne. ovat ihmisryhmiä yhdistäviä tekijöitä. Moderneissa jälkiteollistuneissa yhteiskunnissa näiden yhdistävien tekijöiden voima on alkanut murentua. Näissä yhteiskunnissa talous on noussut isänmaallisuuden yläpuolelle. Kun talous edellyttää kansainvälistä ja globaaliakin toimintaa, isänmaallisuus voi olla este talouden optimaalisille toiminnalle. Talous pyrkii laajnetumaan, se on kansainvälistä. EU-kehitys on tyyppiesimerkki talouden ensisijaisuudesta. Isänmaallisuuden kenttä kapenee. Sille jää lopulta vain kansalliset urheilusankarit ja muut symboliset elementit.

Me ajettelimme, että isänmaallisuus luo turvaa ja varmuutta sekä yhteisyyttä. Nyt kun talous on ajanut isänmaallisuuden ohi, turvaa, vakautta ja yhteisyyttä joudutaan etsimään laajemmalta. On alettu jo puhua EU:n yhteisestä puolustuksesta. Tämä kuvaa hyvin sitä, mistä tässä on kyse.

Isänaamaallisus nationalismina on jäänytkin nahkapäiden ideologiaksi. Heidän ymmärryksensä ei riitä havaitsemaan taloudellista kehitystä tai sitten he eivät hyväksy talouden ensisijaisuutta. Kaikissa EU-maissa niin uusissa kuin vanhoissa isänmaallisuuden on aluksi väistyttävä. Ranska on ehkä isänmaalisuuden viimeinen linnake EU:n sisällä. Sekin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ranskalaiset kuvittelevat olevansa EU:n johtajavaltio. He eivät käsitä edes sitä, että Saksa tulee olemaan jatkossa Euroopan polttopisteessä itälaajentumisen edetessä. Isänmaallisuus ei ole välttämättä kuitenkaan kokonaan kullut ja kuopattu. Se voidaan vetää naftalinistä aina silloin, kun syntyy erimielisyyttä Euroopan valtioiden kesken. Pahimmillaan tällainen isänmaallisuuden uusi nousu johtaisi EU:n hajoamiseen ja suureen taloudelliseen lamakauteen. Toistaiseksi järki eli talouden ylivalta on vielä voitolla. Näköpiirissä olevat uhat ovat taloudellisia. Kilpailu koetaan taloudellisena. Tästä kertoo se, että Aasia asetetaan jopa USAta kovemmaksi taloudelliseksi haasteeksi tulevaisuudessa.

Edellä oleva kertoo, että isänmaallisuudelle on vaikea löytää määritelmää, kun isänmaallisuuden aste voi vaihdella suurestikin. Nyt elämme vähäisen isänmaallisuuden aikaa siitäkin huolimatta, että sotaveteraaneja taas kunnioitetaan. Paradoksaalista kyllä todellinen isänmaallisuus oli suurempaa 60-luvun radikalismin aikoihin, koska talouden ylivaltaa ei vielä silloin ollut.