minulla on 1,5v lapsi,jolla on nyt sitten jotain esiuhman tapaista.eilen oltiin lähdössä tarhaan ja koko aamu oli muutenkin ihan p:stä. kitinää,kiirettä ja temppuilua ja lisää kitinää >:(
hermostuin ja huusin ja paiskoin tavaroita ja raivosin kun mielipuoli.riuhdoin kiukkuavaa ja meuhkaavaa lasta pukiessani tätä ulkovaatteisiin.
lopulta päästiin hiestä märkänä rappuun ja ulko-ovelle,ja sitten,tietenkin penska vetäisi levyksi siihen lattialle,eikä noussut ylös millään. repäisin kiukuttelevan 14 kiloisen ylös lattialta ja istutin vaunuihin.
koko matka meni murjottaessa puolin ja toisin.
kun hain lapsen tarhasta,hän oli ihan hyvällä tuulella ja koko kotimatkakin sujui leppoisasti.
ilta oli ihan mukavaa,laitoin ruuat ja lapseni meni mielellään kylpyyn ja nukkumaan.
illalla tuli minulta kyyneleet,olen kamala äiti.
menetin malttini ihan totaalisesti,olisi tehnyt mieli mottasta.en sentään ihan niin hiilenä ole ollut vielä koskaan,mutta huudan ja raivoan herkästi ja usein (en joka päivä).kaiken jälkeen on ihan hirveä olo.
mikä vaivaa..?
hermostuin ja huusin ja paiskoin tavaroita ja raivosin kun mielipuoli.riuhdoin kiukkuavaa ja meuhkaavaa lasta pukiessani tätä ulkovaatteisiin.
lopulta päästiin hiestä märkänä rappuun ja ulko-ovelle,ja sitten,tietenkin penska vetäisi levyksi siihen lattialle,eikä noussut ylös millään. repäisin kiukuttelevan 14 kiloisen ylös lattialta ja istutin vaunuihin.
koko matka meni murjottaessa puolin ja toisin.
kun hain lapsen tarhasta,hän oli ihan hyvällä tuulella ja koko kotimatkakin sujui leppoisasti.
ilta oli ihan mukavaa,laitoin ruuat ja lapseni meni mielellään kylpyyn ja nukkumaan.
illalla tuli minulta kyyneleet,olen kamala äiti.
menetin malttini ihan totaalisesti,olisi tehnyt mieli mottasta.en sentään ihan niin hiilenä ole ollut vielä koskaan,mutta huudan ja raivoan herkästi ja usein (en joka päivä).kaiken jälkeen on ihan hirveä olo.
mikä vaivaa..?
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin olet tosiaan eräs äiti vaan ja äitiyteen kuuluu inhimillisyys.
Ota rennosti... Ja ota opiksesi tapahtuneesta..Laske kymmeneen ennen kuin pimahdat...Tää on sitä elämää....
kukahan ei olisi menettänyt hermojaan lapseen.. mullakin menee helposti hermot ja huudan hyvin lujaa ja joskus tavaroitakin lentelee. mutta kun olen saanut purettua hermojani esim. huutamiseen niin otan tytön syliin ja halaan ja pyydän anteeksi.
suosittelen että tuon raivokohtauksesi jälkeen halaisit lastasi ja pyytäisit anteeksi ja kertoisit hänelle miksi raivostuit ja ehkäpä lapsesikin "pyytäisi"anteeksi(omalla tavallaan, esim. halaamalla, jos ei osaa puhua vielä).
ja vielä yksi neuvo: älä riuhdo lastasi, jos tuntuu että olet tekemässä kohta niin mene toise huoneeseen rauhoittumaan ja huuda vaikka tyynyyn niin kovaa ku ääntä lähtee(auttaa mulla noihin paineisiin ku huutaa vaam niin kovaa ku ääntä lähtee)ja laske hitaasti kymmeneen!!! ja sitten menet takaisin pukemaan lastasi ja uskoisin että olet siinä vaiheessa edes hiukan rauhallisempi!!!!!!!!!
muista että sinäkin olet ihminen joka voi menettää hermonsa! morkkikseen voisi todellakiin auttaa halaaminen heti tuon kohtauksen jälkeen ja muista kertoa rakastavasi lastasi!!
kokeile vaikka noita neuvojani, itse tietty löydät itsellesi jonkun hyvän keinon! koitahan jaksella siellä!!!!
ei huolta, ei minusta omituista..tai ei tuo sinusta mitään huonoa äitiä tee! Kaikilla välillä ja varmasti useinkin menee hermo lapseen! Ja ihmekkös se! Vaikka ovat niin ihania ja rakastettavia ja tärkeitä ja vaikka mitä niin osaavat olla myös ärsyttäviä.. tai ei tahallaan varmasti tuossa iässä mutta temppuilullaan saa hermon menemään! Tsemppiä! Et ole ainut etkä yksin tuntemustesi kanssa! Halauksia ja voimaa ja jaksamista!
että sinulla on kamala morkkis. Kaikilla ei ehkä ole tuossa tilanteessa.
Opit tästä kokemuksesta jotakin hyvää elämäsi varrelle, niin ainakin uskon. Ja muistat tämän tunteesi seuraavalla kerralla, kun sinun tekee mieli ratketa liitoksistasi.
Kun itte olin lapsi, meidän isällä oli usein pinna hyvin kireellä ja se raivosi ja huusi ja tukisti jne. Useinhan "syy" ei meissä lapsissa ollut, olimme ihan normaaleja muksuja. Pahinta tässä oli se että isa ei koskaan ottanut syliin sen jälkeen eikä selittänyt eikä pyytänyt anteeksi. Pikkusen vanhempana kysyin joskus äitiltä että miksi isi tekee noin: "isillä on työpaineita, pitää vaan ymmärtää".Äitini oli onneksi se joka meitä päivät hoiti ja hän oli muistaakseni pitkäpinnain ja periksiantamaton. Häntä ei tarvinnut "jännittää" kun isää jolla hermo napsahti mistä milloinkin.
Ymmärrän täysin että inhimillinen ihminen menettää hermonsa joskus, teen sitä itsekkin. Tällä hetkellä koirilleni.. Itse vauvakuumeilen vasta ja pelkään että jos siirrän isältä oppimani käytösmallit eteenpäin lapsilleni.En osaa kontrolloida hermojani hyvin kun asiat ei mee putkeen. Kymmeneen laskeminen ei ole niin helppoa sillon just oikeella hetkellä.Helpompi huutaa ja räyhätä (ja myöhemmin kovasti katua!). Oikeala hetkellä rauhottuminen vaatii kovasti opettelua lyhytpinnaiselle ihmiselle.
Itse käyn hahmoterapiassa "harjoittelemassa" mm. tätä. Paljon muutakin setvittävää on ollut, mutta tällä hetkellä pää syy on saada yietyt käytösmallit pois ja uudet toivotut tilalle. Työtä vaatii paljon mutta kaikki on mahdollista.Itse en saa itteäni muutettua, tarvitsen siihen ihan ammattiapua. Sitäkin siis kannataa harkita!! Itsensä "kasvattaminen" on todella palkitsevaa, kun pikkuhiljaa näkee asioiden muuttuvan. Mikään ei toki tapahdu yhdessä yössä.
Tulipa tarinaa.. No, kuiteskin sun tapauksessa mä kans suosittelen että otat lapsen syliin oman känkkäilysi jälkeen ja selität miksi äiti oli känkkäränkkä ja pyydät anteeksi.Sitten kun olet rauhoittunut. Älä teeskentele ettei mitää tapahtunut, kyllä lapsi tajuaa et jokin napsahti. Ja vaikka episodin jälkeen ollaan niinkun ei mitää, niin ei se sitä käytöstä hyvitä.(sitten lapsi-kuten mäkin pienenä-kasaa asioita pikkuhiljaa sisäänsä ihmetellen..).
tarkoitukseni ei ole siis lainkaan nyt väittää että kaikki lapset saavat" traumoja" jos isi tai äiti huutaa- vaan kannustaa siihen että asiat voisi olla toisin ja kaikilla olsi hyvä!!! Tsemppiä!
kiitos vastauksista.yritän parhaani hillitä itseni,vaikka helppoa se ei todellakaan ole.
olen semmoinen "suorittajaäiti",jonka pitää jaksaa jaksaa ja jaksaa ja venyä joka paikkaan..
no,pari päivää tässä onkin mennyt ihan sopuisasti,ja huomenna on yhteinen vapaapäivä,ei tarvitse mennä tarhaan,eikä minun töihin.
kyllä halaamme ja sovimme riidat,kun niitä tulee,ei mitään saa jättää hampaankoloon.
tuo tekstini oli vain sellainen purkaus. tuntui niin pahalta sillä hetkellä.
kiitos kaikille kannustuksesta ja ymmärryksest,yritetään me känkkäränkkä-äidit ja muut pitää se lippu korkealla. :)
näin jälkikäteen naurattaa koko aamu,olin varmaan todella "fiksu","kypsä" ja "järkevä" aikuinen.. onneksi kukaan ei ollut kuvaamassa tms. XD