heille näkyy rahaa kertyneen, yli oman tarpeen ?
Jos nyt Hassille& maksetaan olematonta kulukorvausta 10000 € kuussa, vieläpä verovapaana.
Nämäkin vielä "kuluttaa"
Jotenkin on viksallaan nämä "kulukorvaukset"
"veroja lisää" "hassia"
Eduskunnan entiset puhemiehet, valtioneuvos Riitta Uosukainen (kok) ja ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd) tekivät ulkomaanmatkan tänä syksynä eduskunnan laskuun, vaikkeivät parlamentaarikkoja enää olekaan. Uosukainen on ollut poissa parlamentista jo vuoden 2003 vaaleista asti ja Lipponen jäi pois viime kevään vaaleissa.
Uosukainen oli neljän päivän matkalla Washingtonissa Yhdysvalloissa yhdessä eduskunnan tiedotuspäällikön Marjo Timosen kanssa syyskuussa. Matkan kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 8 000 euroa.
Pelkästään heidän lentonsa maksoivat noin 2 650 euroa hengeltä. Hotellimajoitukseen upposi noin tuhat euroa kummaltakin.
Uosukaisen vierailu liittyi Naisjärjestöjen Keskusliiton Washingtonissa järjestämään "Sata vuotta naisten ääniä ja toimintaa Suomessa " -näyttelyyn The Sewall-Belmont House and Museumissa.
Uosukainen avasi näyttelyn noin 150 vieraan läsnä ollessa. Eduskunta tuki näyttelyn järjestämistä 10 000 eurolla.
Lipponen Sofiassa
Paavo Lipponen puolestaan vieraili eduskunnan rahoilla Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa lokakuun lopulla. Kansliatoimikunnassa matkan hinnaksi arvioitiin yhteensä noin 2 300 euroa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.