Helsarin sensaatio

Helsarin uutiset aikoo julkaista perussuomalaisten reipashenkisen kirjeenvaihdon. Verbaaliakrobatia on huipussaan ja sanomiesen nasevuus ei jätä ketään kylmäksi. Siinä saa koko piiritoimikunta nimeltä mainiten sontaa niskaansa sen kun kerkeävät.

Siitäpä sitä riittää käräjöintiä pitkäksi aikaa. Taitaa eräs nuori lupaava politiikon alku poistua hiljaa takavasemmalle. 'Teksti on saapunut toimitukseen. Sitä ei enää edes kuolema eroita.
351396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Odotan mielenkiinnolla.

Äänestä
  • Hyvä että tulevat julkisiksi.

    Äänestä

  • piiritoimikunnan jäsen kirjoitti:

    Hyvä että tulevat julkisiksi.

    Kyllä hesarilla on tärkeimpääkin kirjoitettavaa, kuin muutaman vähäjärkisen nulikan kirjoittelut.

    Äänestä

  • Vallilan P.K. kirjoitti:

    Kyllä hesarilla on tärkeimpääkin kirjoitettavaa, kuin muutaman vähäjärkisen nulikan kirjoittelut.

    Sunnuntainahan tuo nähdään. Tarkkailkaa postianne.

    Äänestä

  • Kaarina Mäkelä kirjoitti:

    Sunnuntainahan tuo nähdään. Tarkkailkaa postianne.

    Tätä saattoi jo vähän odottaakin. Homma ei tunnu olevan enää kenenkään hanskassa.

    Äänestä

  • paljastuu kirjoitti:

    Tätä saattoi jo vähän odottaakin. Homma ei tunnu olevan enää kenenkään hanskassa.

    On se koplan hanskassa. Mutta kun kopla ei ole tottunut rukkaset Kädessä töitä tekemään. Eturauhas tumputtajat tulevat idän suunnasta. Jotta se niistä hanskoista ja niiden hanskaamisesta.

    Terkkuja Hesarin miehelle.

    Äänestä

  • Käde käy kun käytetään kirjoitti:

    On se koplan hanskassa. Mutta kun kopla ei ole tottunut rukkaset Kädessä töitä tekemään. Eturauhas tumputtajat tulevat idän suunnasta. Jotta se niistä hanskoista ja niiden hanskaamisesta.

    Terkkuja Hesarin miehelle.

    Suomalaisella Klupilla oottaa sitten "pitkä lounas". Otetaan vähän Olvin osakkeiden tuotteita ja jatkot Kämpissa ja siinä taksimatkan aikana "sponsori" vaihtuu.

    Äänestä

  • väärti kirjoitti:

    Suomalaisella Klupilla oottaa sitten "pitkä lounas". Otetaan vähän Olvin osakkeiden tuotteita ja jatkot Kämpissa ja siinä taksimatkan aikana "sponsori" vaihtuu.

    Puhutaanko näissä ympyröissä p....sta? Ajaako taksi pienen kiepin Kallion kautta? Ihan jalkahierontaa tarviis kun on niin paljon tullut tehtyä seisomatyötä...

    Äänestä

  • riksakuskin tilipäivä kirjoitti:

    Puhutaanko näissä ympyröissä p....sta? Ajaako taksi pienen kiepin Kallion kautta? Ihan jalkahierontaa tarviis kun on niin paljon tullut tehtyä seisomatyötä...

    Kopla on senverran hyvä asiakas ettei tässä tarvii takuupalkkaan turvautua. Tosin toisaalta kopla taitaa ajelle ihan omilla "tummilla" limousiineilla.

    Äänestä

  • MINÄ olisin valmis yhteistyöhön kauniiden ja rohkeiden sekasortoisten pyrkyrihäiriköiden kanssa, MUTTA ei. Kyllähän nyt on vvvi.. sstna...ppprk... ei kun anteeksi, mutta kaikki on kyllä totta, jos tietäisitte vain puoletkin, mutta minäpä en kerro, vaikka kuinka lupaisin nnnl..pppl... Kunnon tyttö ei lavertele.

    Äänestä

muun postin yhteydessä, ja siellä oli kuin olikin kirjoitus. Kirjoitus oli vaan tuon KÄDEN kirjoittama. Pitkä ja asiallinen kirjoitus olikin.

Ei käy KÄDE enään tällä palstalla enään järjen ääntä opettamassa, mutta muilla palstoilla ja lehdissä tuntuu olevan yhtenään.

Äänestä
  • Siinä muutama viikko sitten olleessa Hesarin jutussa Välikangas tuli Säätytalolta ja uuden karhee 300 -sarjan Mercedes oli mihin mies salkkuinensa sukelsi. Ei ollut taksin valoja katolla. Chaufoori avasi oven mustat nahkakäsineet kädessä. Kukahan nämä "pimeät" taksit koplalle kustantaa. Jatkuiko matka kotiin vain jonnekin ulkovaltojen lähetystöön? Onko meillä uusia "Stasi" -miehiä lavertelemassa Suomen asioita?

    Äänestä

  • yks juttu viimeks kirjoitti:

    Siinä muutama viikko sitten olleessa Hesarin jutussa Välikangas tuli Säätytalolta ja uuden karhee 300 -sarjan Mercedes oli mihin mies salkkuinensa sukelsi. Ei ollut taksin valoja katolla. Chaufoori avasi oven mustat nahkakäsineet kädessä. Kukahan nämä "pimeät" taksit koplalle kustantaa. Jatkuiko matka kotiin vain jonnekin ulkovaltojen lähetystöön? Onko meillä uusia "Stasi" -miehiä lavertelemassa Suomen asioita?

    Hah hah, sama tuli minullekin mieleen. Kontulan räyhääjäsakki oli niinkuin prosikseen menossa asianajajansa kanssa. Tosin se "asianajaja" taisi olla eduskuntavaaliehdokas. Muusta puliporukasta ei voinut erehtyä.

    Äänestä

  • yks juttu viimeks kirjoitti:

    Siinä muutama viikko sitten olleessa Hesarin jutussa Välikangas tuli Säätytalolta ja uuden karhee 300 -sarjan Mercedes oli mihin mies salkkuinensa sukelsi. Ei ollut taksin valoja katolla. Chaufoori avasi oven mustat nahkakäsineet kädessä. Kukahan nämä "pimeät" taksit koplalle kustantaa. Jatkuiko matka kotiin vain jonnekin ulkovaltojen lähetystöön? Onko meillä uusia "Stasi" -miehiä lavertelemassa Suomen asioita?

    Selvähän se. Vallan kabineteissa ja Suomalaisella Klubilla kuulee aina yhtä ja toista, joka kiinnostaa sponsoreita. CD-kilpien suojassa on kiva neuvotella ja nautiskella pääkaupungin antimista.

    Äänestä

  • tieto on valtaa kirjoitti:

    Selvähän se. Vallan kabineteissa ja Suomalaisella Klubilla kuulee aina yhtä ja toista, joka kiinnostaa sponsoreita. CD-kilpien suojassa on kiva neuvotella ja nautiskella pääkaupungin antimista.

    enemmänkin noita cd tuttuja. KÄDE tuli toissa päivänä Espanjan suurlähetystön ovista ulos ja naurussa suin kätteli jotain "juliota", ku vanhaa kamua konsanaan. Mitähän noilla koplan miehillä on menossa. Mattila on kuulema helsingin kansallisseuran hallituksessa, ja herra kerhot senku lisääntyy.

    Äänestä

  • koplan pojilla kirjoitti:

    Kuulin et pojat oli Marbellasta hankkimassa jotain kämppää. Oli kulma Bärren naapurissa joku pelikämppä myynnissä. Onko Mattila ja Käde ruvennu golfaamaan kun on Espanjasta lomapaikka hakusessa? Sopis tietysti heppujen profiiliin. Voihan olla et Käde siirtyy ajamaan jotain dösää Epsanjan rannikolle. Eipähän tarvii Kontulan pimeitä kujia kiertää kun siellä liikkuu kaikenlaista epämääräistä perussuomalaista kahelia.

    Äänestä

  • kolmen vartin kokkarit kirjoitti:

    liikkeellä. Minä kun kuulin että KÄDE ei ole enään vähään aikaa ajanut bussia, vaan on ihan eri jutuissa mukana. On kuulema joku suhdetoiminta vastaava, ja yritysmaailmassa mukana.

    Äänestä

  • vanhettunutta tietoa kirjoitti:

    liikkeellä. Minä kun kuulin että KÄDE ei ole enään vähään aikaa ajanut bussia, vaan on ihan eri jutuissa mukana. On kuulema joku suhdetoiminta vastaava, ja yritysmaailmassa mukana.

    Voi pitää paikkansa. Kädelle löytyi kokoomuksesta yllättävän nopeasti tilaa vaikka vaan ihan rivijäsenenä aloitti. No selvähän se oli, että näistä oli sovittu jo ennen siirtymistä "isojen herrojen" kanssa. Ei kai Käden kaltaisen hepun tarvitse eturauhastaan kädettää vaan töitä löytyy heti piiri-pieni-pyörii-pöydän äärestä.

    Onkohan käskyt kirjoituksiin tulleet Kansakoulunkadulta suoraan ja tarkoituksena oli mustamaalata perussuomalaisia ennen loikkaa.

    Äänestä

  • kokkareissa kirjoitti:

    ajatella enste. Vaikuttaminen on muutakin kuin oma nokka ja nämä kaksi herraa,eli Mattila ja Kähärä olisi voinut olla iso apu persuille. Olisi pitänyt persujenkin oivaltaa että ollakseen uskottava tarvitaan laaja-alaisia kontakteja, ja henkilöitä noiden hoitoon.

    Ehkä Soinikin joskus älyää tai sikäli jos, että uimiksen kaltaisten henkilöiden suosiminen ei tuo mitään hyvää tullessaan. Oikeat äijät ovat vahvoja ajattelussaan ja tuovat sen myös julki, mutta niissä on myös se vahvuus mitä tarvitaan.

    Äänestä

  • ehkä Soininkin kirjoitti:

    On tulossa? Siihen verrattuna pietun jorinat ja viritelmät ovat hyttysen hyrinää. Kaikki eivät ole nuoleskelevia pelkureita. Kohta rävähtää!

    Äänestä

  • kokkareissa kirjoitti:

    Voi pitää paikkansa. Kädelle löytyi kokoomuksesta yllättävän nopeasti tilaa vaikka vaan ihan rivijäsenenä aloitti. No selvähän se oli, että näistä oli sovittu jo ennen siirtymistä "isojen herrojen" kanssa. Ei kai Käden kaltaisen hepun tarvitse eturauhastaan kädettää vaan töitä löytyy heti piiri-pieni-pyörii-pöydän äärestä.

    Onkohan käskyt kirjoituksiin tulleet Kansakoulunkadulta suoraan ja tarkoituksena oli mustamaalata perussuomalaisia ennen loikkaa.

    ehdoillaan. KÄDElle ei varmaan kukaan voi tai edes halua asettaa sanoja eteen, sillä sen asian tuo osaa ihan omin ehdoin. Se että kun KÄDE saa arvostusta, niin se lähtee niistä ajatuksista joita hän on julkituonut. mm. tuolla demu ja kepu saiteilla on ruoska sivaltanut jo useasti, ja kokoomus saitilla myös.

    KÄDEä tuskin käsketään, eikä KÄDE ole mielestäni mustamaalannut ketään. Vahvat visiot on merkki siitä KÄDEn vahvuudesta joita ei ole heikkojen helppo hyväksyä, mutta yleiseksi eduksi ne on useimmiten joka tapauksessa.

    Äänestä

  • mutta omilla kirjoitti:

    Kuin koskaan ennen. Tätäkö eliitti halusi?

    Äänestä

  • enemmin sekaisin kirjoitti:

    Kuin koskaan ennen. Tätäkö eliitti halusi?

    sillä perussuomalais piiri on ehyt ja toimii yhteisen teeman mukaan. vain ulkopuolelle omasta syystään jääneet ovat ne, jotka jatkuvasti koittavat terrorisoida asioita.

    Äänestä

  • yhä edelleen kirjoitti:

    päästin kissan pissalle se kahdeksas äänestäjä...

    Äänestä

  • yhä edelleen kirjoitti:

    sillä perussuomalais piiri on ehyt ja toimii yhteisen teeman mukaan. vain ulkopuolelle omasta syystään jääneet ovat ne, jotka jatkuvasti koittavat terrorisoida asioita.

    Käden viestissä on vain henkilökohtaista kaunaa Soinia kohtaan. Käde on ainoastaan "musta porvari". Pietun sanomalla oli kentän tuki. Pietukin sai tarpeekseen leikkimisestä.

    Äänestä

  • tuki takanaan kirjoitti:

    Käden viestissä on vain henkilökohtaista kaunaa Soinia kohtaan. Käde on ainoastaan "musta porvari". Pietun sanomalla oli kentän tuki. Pietukin sai tarpeekseen leikkimisestä.

    Soinikin on jo joutunut pyytelemään Pietua takaisin. Pohjois-Karjalan piiri on täysin sekaisin pätevän vaalipäällikön lähdettyä muihin tehtäviin. Pietu ei helpolla nöyristele ja Soini saa esittää julkisen anteeksipyynnön Pietulle jos tahtoo yhteistyön jatkuvan.

    Äänestä

  • toimintaan kirjoitti:

    Kossu-Pekalta ei kukaan kysele muuta kuin Kossua näin Alkon lakon aikaan. Tosin tuskimpa Pekulla on sitäkään takanaan, kentän tuesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • toimintaan kirjoitti:

    Soinikin on jo joutunut pyytelemään Pietua takaisin. Pohjois-Karjalan piiri on täysin sekaisin pätevän vaalipäällikön lähdettyä muihin tehtäviin. Pietu ei helpolla nöyristele ja Soini saa esittää julkisen anteeksipyynnön Pietulle jos tahtoo yhteistyön jatkuvan.

    On kädet täynnä töitä.

    takaisin ja miksi olisi pyytänyt? pietu ei anna mitään lisäarvoa Pohjois-Karjalan piirille, joten vain pietu kuvittelee takaisin pääsystä.

    Äänestä

  • tuota pietua kirjoitti:

    takaisin ja miksi olisi pyytänyt? pietu ei anna mitään lisäarvoa Pohjois-Karjalan piirille, joten vain pietu kuvittelee takaisin pääsystä.

    No arvatkaa itse.

    Äänestä

  • mutta omilla kirjoitti:

    ehdoillaan. KÄDElle ei varmaan kukaan voi tai edes halua asettaa sanoja eteen, sillä sen asian tuo osaa ihan omin ehdoin. Se että kun KÄDE saa arvostusta, niin se lähtee niistä ajatuksista joita hän on julkituonut. mm. tuolla demu ja kepu saiteilla on ruoska sivaltanut jo useasti, ja kokoomus saitilla myös.

    KÄDEä tuskin käsketään, eikä KÄDE ole mielestäni mustamaalannut ketään. Vahvat visiot on merkki siitä KÄDEn vahvuudesta joita ei ole heikkojen helppo hyväksyä, mutta yleiseksi eduksi ne on useimmiten joka tapauksessa.

    Vai on paksu-poika taas nauttinut omaa annostansa suuremman erän ja lihonnut entisestään. Kokoomus se varmasti oikein odotti että tuon kun saisi,,,.

    Pyllerö voisi vaikka muistella edellisiä vaaleja ja "Niinistömäistä" ääni vyöryään.

    Suomalaiset ovat siinä mielessä ihmeellisiä että takinkääntäjiä ei oikein ymmärretä,varsinkaan jos oma laardi-perse on kaiken ajattelun airueena.

    Koita käde vaikka jos pääsisit taloyhtiön hallitukseen,sitten kun ostat OMAN asunnon.

    Voi olla helpompi pyrkiä vaikka jonkin uimaseuran johtoon,vaikka kellunta jaoksen.

    Äänestä

  • vai oliko sittenkään? kirjoitti:

    haluaa pyrkiä taloyhtiönsä hallitukseen, vaikka omistas vaikka kaks asuntoo? Taidat olla ns. hieman ulkona jutuista.

    Äänestä

  • yks juttu viimeks kirjoitti:

    Siinä muutama viikko sitten olleessa Hesarin jutussa Välikangas tuli Säätytalolta ja uuden karhee 300 -sarjan Mercedes oli mihin mies salkkuinensa sukelsi. Ei ollut taksin valoja katolla. Chaufoori avasi oven mustat nahkakäsineet kädessä. Kukahan nämä "pimeät" taksit koplalle kustantaa. Jatkuiko matka kotiin vain jonnekin ulkovaltojen lähetystöön? Onko meillä uusia "Stasi" -miehiä lavertelemassa Suomen asioita?

    http://www.youtube.com/watch?v=7rjv7YHkJ2w

    Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
    Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista yhteiskuntajärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

    Joukkoa, johon kuulun, sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

    Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjain tahi muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

    Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

    Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.

    Taitavat ulkomaan elävät olla koplan edessä hattu kädessä.

    Äänestä

  • toimintaan kirjoitti:

    Soinikin on jo joutunut pyytelemään Pietua takaisin. Pohjois-Karjalan piiri on täysin sekaisin pätevän vaalipäällikön lähdettyä muihin tehtäviin. Pietu ei helpolla nöyristele ja Soini saa esittää julkisen anteeksipyynnön Pietulle jos tahtoo yhteistyön jatkuvan.

    anteeksi pyyntöä. Kuitenkin niin, että hän voisi säilyttää kasvonsa. Ei taida noilla eväillä anteeksi pyyntö onnistua.
    Pietu ei ihan kaikkea niele. Sen verran hyvin tunnen miehen.

    Äänestä

  • kokkareissa kirjoitti:

    Voi pitää paikkansa. Kädelle löytyi kokoomuksesta yllättävän nopeasti tilaa vaikka vaan ihan rivijäsenenä aloitti. No selvähän se oli, että näistä oli sovittu jo ennen siirtymistä "isojen herrojen" kanssa. Ei kai Käden kaltaisen hepun tarvitse eturauhastaan kädettää vaan töitä löytyy heti piiri-pieni-pyörii-pöydän äärestä.

    Onkohan käskyt kirjoituksiin tulleet Kansakoulunkadulta suoraan ja tarkoituksena oli mustamaalata perussuomalaisia ennen loikkaa.

    Ainakin seuraavia strategioita on tlossa ensi puolue kokouksen jälkeen!½

    1. kontulan siwa saatava 24 h kaupaksi

    2. stadilaisten bussinkuljettajien palkkaa on nostettava, pitkän yli 2 v. uran univormussa tehneiden kokoomuksien pitää saada osake salkku

    3. kurdilaisten on saatava kansallisuus heti ja työpaikka, opintotukea ja starttirahaa ja asumistukea. kurdilaisten vaimojen on saatava ammattikoulupaikka parturi kampaaja linjalla koska hyö vähentää rasismii ja sukurutsaa!

    4. kokoomus kortilla iso alennus ravintolassa

    5. kaupunkin vuokra asuntojen vuokria tulee laskea ja puolet laskusta tulee laittaa asukkaan nimelle tulevaan sijotus rahastoon

    6. bussivarikon vätysten on tehtävä kunniaa kun kuljettaja lähtee matkaan.

    7. ajomestareitten on teititeltävä yli 50 v kuljettajia, pojittelusta maksettava iso summa sinne sijotus rahastoon

    8. bussivarikon polsut on saatava lopultakin kuriin! vittuilijat vaikka risuja keräämään!

    9. stadilaisten siis yli 10 vuotta stadissa asuneiden pitää saada optio jolla kaupungin vuokra asunto muuttuu osakkeeksi, mieluiten haukilahteen!

    10. . vanhoista kuljettajista jotka ovat kunnioitettuja porvareita pitää ylentää ajomestareiksi. todennuksessa voidaan käyttää kokoomuksen jäsenyyttä.

    Kokenut huppupolitiikko ja ja KAATAINEN ,voipi pamahtaa ensi vaaleissa__ ja minisrin työssä sitten näkyä KÄDEN jälki11

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kohta rävähtää kirjoitti:

Helsarin uutiset aikoo julkaista perussuomalaisten reipashenkisen kirjeenvaihdon. Verbaaliakrobatia on huipussaan ja sanomiesen nasevuus ei jätä ketään kylmäksi. Siinä saa koko piiritoimikunta nimeltä mainiten sontaa niskaansa sen kun kerkeävät.

Siitäpä sitä riittää käräjöintiä pitkäksi aikaa. Taitaa eräs nuori lupaava politiikon alku poistua hiljaa takavasemmalle. 'Teksti on saapunut toimitukseen. Sitä ei enää edes kuolema eroita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu