Huumeiden käyttäjät

elämän huume

haluaisin tietää millainen on huumeidenkäyttäjien ajatusmaailma. mitä heidän päässään pyörii? millaisia heidän päivänsä ovat? vastatkaa omienne mielipiteidenne kera tai tiedon pohjalta. haluaisin tietää.

107

13092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • King Crimson

      He ovat kuten sinä ja muut kaltaisesi.

      Oikeasti.

      Ainoa mikä heissä eroaa on se että heillä "huume" sana ei assosioidu sanaan "väärin" tai "pelko" niin paljoa kuin sinulla, vaan he suhtautuvat huumeisiin mielenkiinnon eri asteilla. Jotkut varovaisen kiinnostuneesti, jotkut osana normaalia elämää, jotkut täysin omaksuen ihannoivasti.

      Sellaisia ovat ihmiset.

      Ihmiset jotka käyttävät huumeita.

    • ns.huumeidenkäyttäjä

      Ok herään aamulla ja juon kupin kahvia sitten katson uutiset ja vittuunnun, kun kuulen miten eduskunta on säätäny lain jolla ne voi laittaa pakkotyöhön kahden kuukauden palkanmenetyksen uhalla tehyläiset jotka ovat jo pitkään oleet alipalkattuja. Tehyläiset jotka ovat eläneet opintolainalla 5v-enmmän vuotta elämästään ja päähänpotkiminen jatkuu. Sitten ottaa päähän uutinen jossa stora enso siirtää tehtaansa brasiliaan.Jo muutenkin vahingoittuneita sademetsiä pannaan sileäksi ja paikalliset pienviljelijät menettävät elinkeinonsa ja asuinpaikkansa. HUOM vaikka tilalle istutetaan eucaliptuspuita niin sademetsän monimuotoisuus kärsii ja juuri sademetsien monimuotoisuus maapallon keuhkot luo.

      Sen jälkeen istun koneella netissä juttelen kavereiden kanssa ja keskustelupalstoilla, käyn kaupungilla syömässä tai teen ruokaa.Keskiviikkoisin vietän iltapäivän uimahallissa uiden ja hydrobikkia harrastaen ja ti,to,su kung-fu:ta niissä saa purkaa pahimpia turhautumisia ihmiskuntaan.

      Illalla menen käymään lukiolla(olen iltalukiossa)
      Ja siellä vierähtää n5h lempiaineitani ovat fysiikka,filosofia,kemia,biologia ja yhteiskuntaoppi.

      Koulun jälkeen toivon , että vitutus yhteiskunnasta on laantunu päivittäisen rasituksen ansiosta , jotta voin polttaa kannabista, koska kannabis on päihde joka lisää elämän riemua jos on tyytyväinen mutta lisää vitutusta jos on masentunut, toisin kuin alkoholi joka lähinnä vain turruttaa.

      Saunakaljan juon viikon loppuna ja joskus illalla kannabiksen ohella tulee juotua jotain laadukasta punaviiniä ja syötyä vuohenjuustoa kynttilänvalossa poikaystävän kanssa.

      Harvoin viikonloppuna syön psykedeelisiä sieniä(sillonkin pitä olla varma ettei mikään masenna ettei tule huono trippi), mutta tämä harvoin on n.2-3krt vuodessa.

      Oliko paha tämä hUUUmeiden kättäjän elämä?

    • huumeidenkäyttäjä

      Päivät menee töissä klo 8-16 (erään mainostoimiston AD). Iltaisin kössiä ja jalkapalloa tai sitten vaan röhnötän sohvalla/koneella (olen aika nörtti).

      Pidän paljon digitaalisesta taiteesta (kaikki käy, nettisivujen ulkoasu, kuvat ja muu tietokoneella tehty visuaalinen karkki).

      Politiikka ei paljon kiinnosta, pohtikoon sitä ne, jotka ovat siihen kunnolla kouluttautuneet. Mitä nyt salaa kannatan vihreitä.

    • huumeidenkäyttäjä.....

      Ja silloin minulla, kuten monella, melkein kaikilla huumekäyttäjillä, oli oikein oma huumefilosofia. Nyt naurattaa, mutta silloin se oli mielestäni viisautta. Ajattelin, että kaikki ihmiset käyttävät jotain seviytyäkseen tästä elämästä. Ajattelin että joku käyttää alkoholia ja minä ensiksi kannabista....sitten amfetamiineja....sitten heroiinia....ja kaikki sekaisin ja yhdessä...filosofiani ja riippuvuuteni oli vääristänyt kuvani maailmasta. Olin maassani aktiivinen huumeiden käyttäjä, olen piikittänyt itseäni ja montaa montaa montaa muuta, opettanut heille filosofiani ja väriä näkemyksiäni... Kaikki alkoi kannabiksesta. En myöskään pitänyt sitä huumeena, kuten tällä palstalla moni...Olen pilannut montaa viatonta elämää. Myös omani, mutta se on nyt antsaittua.

      Nyt olen aikuinen nainen, joka on päässyt pohjasta pinnalle. Minulla on lapsia eikä kukaan voi epäilläkään minkäänlainen elämä minulla joskus oli. Olen vahva ja pääsin huumeista eroon itse, ilman kenenkään apua (paitsi sukulaisien, heroiinin vieroitusoireita ei ole mahdollista kestää yksin). Filosofiani on auttanut mua saamaan hepa-ceen.

      Haluaisinkin sanoa tällä palstalla kannabispuolustajille: poltatte- polttaka, mutta älköön tyrkyttäkö muille vääristynyttä maailmankuvaanne. Ei tarvi jakaa täällä vääriä näkemyksiänne. Joku voi nuoruuden tyhmyydestä omia teidän maailmannäkemystänne ja pilata sillä elämäänsä. Kannabisriippuvaiset ja puolustajat-olette riippuvaisia kannabiksesta, siksi puolustatte sitä. Mielestäni ainoa oikea asia on puolustaa päihdettömyyttä. Ja minä sitten tiedän mistä puhun. Ei ole väliä kuinka syvään päihtyneisyyden tilaan pääsette alkoholin verrattuna, kannabis vaikuttaa keskushermostoon, psyykkeen ja pitkällä käytöllä muuttaa persoonallisuuden. SE ON HUUME! Henkilökohtaisesti pidän myös alkoholia huumena, koska sillä on samat vaihkutukset. On väärin että alkoholi on laillistettua, mutta on väärin myös laillistaa lisää huumeita!

      EI OLE PROVO.

      • sadsfd

        Tietämättömyytesi paistaa kirjoituksestasi läpi ::::D


      • huumeriippuvainenko?
        sadsfd kirjoitti:

        Tietämättömyytesi paistaa kirjoituksestasi läpi ::::D

        eli sinä?


      • Entinen veturi, evp.
        huumeriippuvainenko? kirjoitti:

        eli sinä?

        Minäpä satun olemaan entinen käyttäjä. Tiedän huumeista ja lääkkeistä erittäin paljon. Käytin 11-vuotta, 15v-26v. Päivittäisen vauhdin vetämisen lopetin nelisen vuotta sitten. Olin ilman mitään päihteitä (paitsi rauhoittavat lääkkeet) reilun puoli vuotta.

        Nykyään käytän alkoholia viikonloppuisin kohtuudella ja sillon tällöin poltan myös kannabista, jonka itse kasvatan. Mieleenikän ei tulisi enää koskea pitkällä tikullakaan oikeisiin huumeisiin tai rauhoittaviin.

        Töissä käyn nykyään vakituisesti ja asun kaksin koirani kanssa.

        Väitän, ettei kannabis aja ketään käyttämään kovia aineita muuten kuin laittomuutensa takia. Muutenhan minun pitäisi olla taas piikki hihassa tuolla luukuissa pörräämässä.

        Ehken kuitenkaan lähtisi kannabista laillistamaan, mutta ns. entiset käyttäjät, jotka ovat päässeet työelämään, voisi jättää rauhaan. Turha sitä on rankaista ja syrjäyttää jos kuitenkin pystyy töitä tekemään ja sitä kautta olla mukana yhteiskunnassa.


      • kannabiksenkäyttäjä

        Jaaha vai että ihan huumeidenkäyttöfilosofia? En ole oikeastaan ikinä kuullu tuollaisesta , valistuskirjassako luki? Jaan kyllä saman mielipiteen kanssasi , että myös alkoholi on huume ,mutta muuten et tunnu kirjoituksesi perusteella tietävän yhtään mitään huumeista.


      • Kröhöm bullshit

        Se on yksinkertaisesti väärin valehtelun ja pelottelun kautta yrittää ohjata ihmisiä pois huumeista. Se ei toimi ja syventää ennestää ongelmaa. Jos olisit elänyt tuollaisen elämän mitä kuvailet niin osaisit olla vertaamatta kannabista tappaviin huumeisiin. Älkää uskoko kaikkea mitä netissä luette.


      • Jepjep1111

        En yleensäkään tyrkytä niikuin ei 90% muistakaan kannabiksen käyttäjistä, pääasiassa puolustelemme käyttöä ja ihmettelemme miten miltein samantasoisesta aineesta kuin kofeiinista voi saada niin paljon paskaa niskaansa.Portti teoria on selvästi toiminut kohdallasi, eipä ole minun tai yhdenkään muun kaverini kohdalla.En hyväksy huumeita jotka voivat tappaa sinut yhdellä anoksella esim. Alkoholi , heroiini ja vastaavat.


      • LässynLää

        Ensinnäkin se että alkoholi on huume pitää paikkansa myös virallisesti eikä pelkästään sinun mielestäsi. Alkoholi ei ole LAINsäädännön mukaan huume vaan päihde, muuten kaikkialla se on luokiteltu huumeeksi.
        Jaa kannabis psykoosin mahdollisuus, kannabis ei aiheuta psykoosia vaan vahvistaa jo ennestään olevia psykooseja todistetusti mahdollisuus tähän 0,5%
        kun alkoholin aiheuttavan psykoosin mahdollisuus 2% eli nelinkertainen. Ja se että sinuun olisi portti teoria toiminut ei tarkoita se että muihin tehoisi. Olit heikko.


      • niin...
        LässynLää kirjoitti:

        Ensinnäkin se että alkoholi on huume pitää paikkansa myös virallisesti eikä pelkästään sinun mielestäsi. Alkoholi ei ole LAINsäädännön mukaan huume vaan päihde, muuten kaikkialla se on luokiteltu huumeeksi.
        Jaa kannabis psykoosin mahdollisuus, kannabis ei aiheuta psykoosia vaan vahvistaa jo ennestään olevia psykooseja todistetusti mahdollisuus tähän 0,5%
        kun alkoholin aiheuttavan psykoosin mahdollisuus 2% eli nelinkertainen. Ja se että sinuun olisi portti teoria toiminut ei tarkoita se että muihin tehoisi. Olit heikko.

        Rastafarit sen on aina tiennyt : alkoholi on pahin kirous mitä ihmisten ylle on langetettu. Sen todistaa päivälehdet ja tilastot.


      • Anonyymi
        Entinen veturi, evp. kirjoitti:

        Minäpä satun olemaan entinen käyttäjä. Tiedän huumeista ja lääkkeistä erittäin paljon. Käytin 11-vuotta, 15v-26v. Päivittäisen vauhdin vetämisen lopetin nelisen vuotta sitten. Olin ilman mitään päihteitä (paitsi rauhoittavat lääkkeet) reilun puoli vuotta.

        Nykyään käytän alkoholia viikonloppuisin kohtuudella ja sillon tällöin poltan myös kannabista, jonka itse kasvatan. Mieleenikän ei tulisi enää koskea pitkällä tikullakaan oikeisiin huumeisiin tai rauhoittaviin.

        Töissä käyn nykyään vakituisesti ja asun kaksin koirani kanssa.

        Väitän, ettei kannabis aja ketään käyttämään kovia aineita muuten kuin laittomuutensa takia. Muutenhan minun pitäisi olla taas piikki hihassa tuolla luukuissa pörräämässä.

        Ehken kuitenkaan lähtisi kannabista laillistamaan, mutta ns. entiset käyttäjät, jotka ovat päässeet työelämään, voisi jättää rauhaan. Turha sitä on rankaista ja syrjäyttää jos kuitenkin pystyy töitä tekemään ja sitä kautta olla mukana yhteiskunnassa.

        taidat olla itse viljelijä myös kannabista
        joutuu ottamaan aina enemmän.
        ja se koukuttaa enemmän kuin tupakka.
        Pääsin tuoskasta irti monen yrityksen lälkeen
        alussa poltin vain yhden tupakan illalla,
        mutta myös.tupakkaa joutuu polttamaan aina enemmän lopulta
        mikään määrä ei riittänyt.
        ja lopetusyrittelyt lisäsi tahdonvoimaa
        retkahdin aina 3-4 päivän päästä.
        Mutta kerran se sitten onnistui
        tupakan himo kesti n.15 min ja sinnittelin sitä vastaan.
        apuna oli kerran rahojen loppuminen ennen uutta palkkaa viik.loppuna
        Kaikki muut ovat tupakkaa koukuttavampia,.ja tupakkakin orjuuttaa.
        En tajunnut ensin miten mutta
        sitten tajusin että pitää aina tiuhempaan polttaa, ei enään riittänyt
        yksi illassa vaikka yritin.
        sain väjän apua myös siittä mielialalääkkeestä joku vokstra
        mutta heitin vokstran heti kun pääsin
        tupakasta eikä se ollut edes tehokas
        annos n.150mg muistaakseni.
        mutta sillä alkoi ajatukset käymään kieroksilla siksi jätin sen kun tupakasta pääsin.
        olen kuullut että vahvempi annos vokstraa jättää koukkuun .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taidat olla itse viljelijä myös kannabista
        joutuu ottamaan aina enemmän.
        ja se koukuttaa enemmän kuin tupakka.
        Pääsin tuoskasta irti monen yrityksen lälkeen
        alussa poltin vain yhden tupakan illalla,
        mutta myös.tupakkaa joutuu polttamaan aina enemmän lopulta
        mikään määrä ei riittänyt.
        ja lopetusyrittelyt lisäsi tahdonvoimaa
        retkahdin aina 3-4 päivän päästä.
        Mutta kerran se sitten onnistui
        tupakan himo kesti n.15 min ja sinnittelin sitä vastaan.
        apuna oli kerran rahojen loppuminen ennen uutta palkkaa viik.loppuna
        Kaikki muut ovat tupakkaa koukuttavampia,.ja tupakkakin orjuuttaa.
        En tajunnut ensin miten mutta
        sitten tajusin että pitää aina tiuhempaan polttaa, ei enään riittänyt
        yksi illassa vaikka yritin.
        sain väjän apua myös siittä mielialalääkkeestä joku vokstra
        mutta heitin vokstran heti kun pääsin
        tupakasta eikä se ollut edes tehokas
        annos n.150mg muistaakseni.
        mutta sillä alkoi ajatukset käymään kieroksilla siksi jätin sen kun tupakasta pääsin.
        olen kuullut että vahvempi annos vokstraa jättää koukkuun .

        ja kun lopettaa tupakan niin vierotusoireet n.3 päivän päästä pahat
        ja kestää n.15 min ja niitä tulee useaman viikon ajan 15min tupakan hinkuja ainakin 3 viikon ajan.
        ja pitää muistuttaa, psyykata ym. itseään , sekä itsekseen kehua sillä
        yllättävä vaikutus aivoihin
        ja ajatelka myös kuinka pahaa jälkeä
        se tekee keuhkoille, hyvä etten tukehtunut lopussa.
        se myös jähmettää istumaan ja tekee
        huonon olon eikä senkään takia jaksa.


    • Tieviitta

      Huumeidenkäyttäjät eivät ole sen erilaisempia kuin muutkaan ihmiset. Valitettavaa on että koska kaikki käyttäjät salaavat visusti käyttönsä, mielikuva käyttäjistä pohjautuu näkyvimpiin ääritapauksiin, eli käytännössä tiedottomat ihmiset saavat helposti negatiivisen mielikuvan huumeidenkäyttäjistä.

      Tyypillisen huumeidenkäyttäjän päivä alkaa kaiketi kupilla kahvia ennen töihin tai kouluun menoa.
      Käyttäjät jakaantuvat monenlaisiin ryhmiin, mitään yleistyksiä ei voi tehdä siitä mitä päässä pyörii sen enempää kuin muidenkaan ihmisten, kuin että ehkä taiteet, tieteet ja filosofia korostuu, ainakin psykedeeleilllä.

      • Smoka

        Samat ajatukset huumeiden "käyttäjillä" on kuin ihmisillä jotka eivät ole koskaan mitään kevytmaitoa vahvempaa käyttäneet...


      • Huumeparoni Kekkonen
        Smoka kirjoitti:

        Samat ajatukset huumeiden "käyttäjillä" on kuin ihmisillä jotka eivät ole koskaan mitään kevytmaitoa vahvempaa käyttäneet...

        Olen huumeidenkäyttäjä. Säälin ja halveksin ihmisiä, jotka elävät eläämäänsä samojen paskarutiinien mukaan läpi elämänsä. Viikko paskaduunissa ja viikonloppuna kuuppa turraksi viinalla. Joka viinaa kehuu, ei ole muuta kokeillutkaan. Selväpäät esittäköön pyhimyksiä kaltaistensa seurassa, ei kiinnosta. Ei yhtään omaa ajatusta tai mielipidettä, kaikki on otettu vastaan mukisematta valtion tarjottimelta. Tätä on tavallisen tallaajan pääkopan sisällys täynnä, opetuksia joilla hyödyttää yhteiskuntaa parhaiten. Jokanen päättäköön kelle elää, itse olen valinnut itseni.

        Ai tässä piti puhua huumeista. Niin se vain on, että tietynlaista ultimaattista mielihyvää ei voi kokea ilman tiettyjä substansseja. Tarkoitan nyt lähinnä koksua ja essoja, ja nimenomaan essoja, enkä Suomessa myytäviä pesupulveritabuja. Se tunne kun kaikki tuntuu vain vitun hyvältä, sama vaikka paavi imisi parin kuoropoikansa kanssa omaa sykkivääsi, tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä, vitullisen hyvältä. Vain tyhmä tai vajaa jättää nauttimatta elämästä, joten miksi sanoa ei huumeille?

        Tuotettakoon pettymys kaikille isänmaan urhoille ja muille laput silmillä eläville. Opiskelen ja käyn toisinaan jopa töissä, lähinnä silloin kun on pakko. Te ette siis elätä minua, mutta jonain päivänä minä sanelen teidänkin päivärytmin, kokapäissäni tietenkin. Ja sekös teitä vituttaa entistä enemmän.


      • muahan ei yks
        Huumeparoni Kekkonen kirjoitti:

        Olen huumeidenkäyttäjä. Säälin ja halveksin ihmisiä, jotka elävät eläämäänsä samojen paskarutiinien mukaan läpi elämänsä. Viikko paskaduunissa ja viikonloppuna kuuppa turraksi viinalla. Joka viinaa kehuu, ei ole muuta kokeillutkaan. Selväpäät esittäköön pyhimyksiä kaltaistensa seurassa, ei kiinnosta. Ei yhtään omaa ajatusta tai mielipidettä, kaikki on otettu vastaan mukisematta valtion tarjottimelta. Tätä on tavallisen tallaajan pääkopan sisällys täynnä, opetuksia joilla hyödyttää yhteiskuntaa parhaiten. Jokanen päättäköön kelle elää, itse olen valinnut itseni.

        Ai tässä piti puhua huumeista. Niin se vain on, että tietynlaista ultimaattista mielihyvää ei voi kokea ilman tiettyjä substansseja. Tarkoitan nyt lähinnä koksua ja essoja, ja nimenomaan essoja, enkä Suomessa myytäviä pesupulveritabuja. Se tunne kun kaikki tuntuu vain vitun hyvältä, sama vaikka paavi imisi parin kuoropoikansa kanssa omaa sykkivääsi, tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä, vitullisen hyvältä. Vain tyhmä tai vajaa jättää nauttimatta elämästä, joten miksi sanoa ei huumeille?

        Tuotettakoon pettymys kaikille isänmaan urhoille ja muille laput silmillä eläville. Opiskelen ja käyn toisinaan jopa töissä, lähinnä silloin kun on pakko. Te ette siis elätä minua, mutta jonain päivänä minä sanelen teidänkin päivärytmin, kokapäissäni tietenkin. Ja sekös teitä vituttaa entistä enemmän.

        Saatanan pirinisti komentele.Hommaudu hoitoon oot liian koukus, kun olet tehny nopeista huumeista elämän sisällön. Ok essot ja koksu ihan jees kerran kk tai harvemmin. Sairasta paskoa verta aamulla sen koksun takia ja sairasta kärsii maanisdepressiosta koko seuraavan päivän essojen takia.

        Suomessa koksu muodostuu sitäpaitsi 60% tomusokeria, 20% piriä ja 10% koskua ja loput epämääräisiä , jatkeaineita joiden koostumusta ei uskalla edes ajatella.


        Itsehhän omistan elämäni siihen et hengaan mahdollisimman pitkään yliopiston kirjoil. Tarkoituksena päästä taikkiin tai kulttuuriatropologiks ja sivuaineena filosofia.
        Yrtti maistuu lähes päivittäin, yrtän vähän vähentää.Sienet on jees muutaman kerran vuodes.
        Omsta kokemuksista parhaita on ollu, kun silokeista sai monta tuntia jatkuvat euforiat. Kaikki vain näki erilailla , kuin yleensä.
        Jollain tavalla palas samaan tilaan, kuin oli lapsen KAIKKI ympärillä huokui elämään ja kasvien lehdet, ne näytti niin kiinnostavilta ja ihmeellisiltä. Kaikki oli vaan niin kaunista.


        Trippailu on silti psyykkeelle pahasta ja aina ei voi saada hyvää trippiä, sen takia sieniäkin tulisi käyttää harvoin.

        Luutavasti siksi tämä yhteiskunta on niin huumekielteinen, koska vain räikeimmät huumeiden väärinkäyttäjät pääsevät julkisuuteen ja sokeana ja lammasmaisena yhteiskunnan jäsenenä ei edes tiedetä 'hyvistä' puolista.


      • +-
        muahan ei yks kirjoitti:

        Saatanan pirinisti komentele.Hommaudu hoitoon oot liian koukus, kun olet tehny nopeista huumeista elämän sisällön. Ok essot ja koksu ihan jees kerran kk tai harvemmin. Sairasta paskoa verta aamulla sen koksun takia ja sairasta kärsii maanisdepressiosta koko seuraavan päivän essojen takia.

        Suomessa koksu muodostuu sitäpaitsi 60% tomusokeria, 20% piriä ja 10% koskua ja loput epämääräisiä , jatkeaineita joiden koostumusta ei uskalla edes ajatella.


        Itsehhän omistan elämäni siihen et hengaan mahdollisimman pitkään yliopiston kirjoil. Tarkoituksena päästä taikkiin tai kulttuuriatropologiks ja sivuaineena filosofia.
        Yrtti maistuu lähes päivittäin, yrtän vähän vähentää.Sienet on jees muutaman kerran vuodes.
        Omsta kokemuksista parhaita on ollu, kun silokeista sai monta tuntia jatkuvat euforiat. Kaikki vain näki erilailla , kuin yleensä.
        Jollain tavalla palas samaan tilaan, kuin oli lapsen KAIKKI ympärillä huokui elämään ja kasvien lehdet, ne näytti niin kiinnostavilta ja ihmeellisiltä. Kaikki oli vaan niin kaunista.


        Trippailu on silti psyykkeelle pahasta ja aina ei voi saada hyvää trippiä, sen takia sieniäkin tulisi käyttää harvoin.

        Luutavasti siksi tämä yhteiskunta on niin huumekielteinen, koska vain räikeimmät huumeiden väärinkäyttäjät pääsevät julkisuuteen ja sokeana ja lammasmaisena yhteiskunnan jäsenenä ei edes tiedetä 'hyvistä' puolista.

        Täytyy aina muistaa, että ihmiset hakevat "sen jonkin" eri asioista.

        Toinen urheilemalla, toinen duunimäärillä, toinen ylisosiaalisella elämällä, yksi hullulla siivoamisella, toinen harrastusmäärillä, kolmas keskittymällä VAIN lapsiinsa tms., töllöttämällä telkkaa, pelaamalla, ajelemalla välineillä, sisustamalla koko ajan, muodilla koko ajan, kulttuurisesti hekumoimalla, taiteella ja.... sitten joku huumeilla.

        On erilaisia huumeiden käyttäjiä. Lääkäreitä, asianajajia, siivoojia, kassaneitejä, päiväkodin hoitajia jne. Ääripäät vain "näkyvät".

        Eräs heroinisti sai minut hämilleen. Oli ollut kuivilla pitkään jo. Hyvä asema töissä jne. Hän oli maailmankatsomukseltaan niin realistinen ja voisi jopa käyttää sanaa "depressiivinen", että näki ns totuuden ihmisistä ja elämästä. En yhtään ihmettele että sellaiset ihmiset ajautuvat helposti sinne tai sitten noihin muihin "helpotuksiinsa".

        Ei huumenarkki välttämättä ole sen kummempi kuin päivittäin kämppäänsä siivoava kotiäiti tai töihin pakeneva ihminen. Mekanismi on vain eri.


      • samat
        +- kirjoitti:

        Täytyy aina muistaa, että ihmiset hakevat "sen jonkin" eri asioista.

        Toinen urheilemalla, toinen duunimäärillä, toinen ylisosiaalisella elämällä, yksi hullulla siivoamisella, toinen harrastusmäärillä, kolmas keskittymällä VAIN lapsiinsa tms., töllöttämällä telkkaa, pelaamalla, ajelemalla välineillä, sisustamalla koko ajan, muodilla koko ajan, kulttuurisesti hekumoimalla, taiteella ja.... sitten joku huumeilla.

        On erilaisia huumeiden käyttäjiä. Lääkäreitä, asianajajia, siivoojia, kassaneitejä, päiväkodin hoitajia jne. Ääripäät vain "näkyvät".

        Eräs heroinisti sai minut hämilleen. Oli ollut kuivilla pitkään jo. Hyvä asema töissä jne. Hän oli maailmankatsomukseltaan niin realistinen ja voisi jopa käyttää sanaa "depressiivinen", että näki ns totuuden ihmisistä ja elämästä. En yhtään ihmettele että sellaiset ihmiset ajautuvat helposti sinne tai sitten noihin muihin "helpotuksiinsa".

        Ei huumenarkki välttämättä ole sen kummempi kuin päivittäin kämppäänsä siivoava kotiäiti tai töihin pakeneva ihminen. Mekanismi on vain eri.

        Ps. itse olen työssä aina käynyt ja "kaikki" hoitanut ihminen joka käyttää sitä keinoa. Et tunnistaisi minua ikinä massasta vaan päinvastoin ihmiset pitävät minua erittäin miellyttävänä seurana, menestyneenä ja tahtoisena.

        He eivät tiedä mitä oikeasti teen mutta tarkoitan sitä, että ulospäin se ei näy.
        Välttämättä.


    • tai kuka tahansa!

      Itse olen tavallinen ja hyvin menestyvä työssäkäyvä ihminen, joka sairastui masennukseen. Mikään ei tuntunut oikeen miltään. Olin valmis kokeilemaan jotain, joka voisi saada minut tuntemaan jotain erityistä. Jossain vaiheessa luin helposti saatavasti huumeesta ja päätin hommata sitä ja kokeilla.

    • mizuyy

      Oon 17v ja 8,5 ka:lla päässyt lukioon, eli en rappionuori. Kaveriporukka vei mukanaan ja kannabis oli ekana kokeilussa ihan mielenkiinnosta. Ennen kuin olin kokeillut huumeita, suhtauduin paheksuvasti niihin ja niiden käyttäjiin. Kokeiltuani huomasin, ettei kannabis ollutkaan paha juttuja yllätyin OIKEESTI !
      Tutkimusten mukaan kannabis on haitattomampaa terveydelle kuin alkoholi ja tupakka. Silloin tällöin polttelen viihdekäytössä kannabista, noin kerran kuussa kavereiden kanssa enkä ole huomannut riippuvuuden tunnetta fyysisesti, psyykkisesti on vain hauska olla hilpeenä jos muutkin ovat mutta siihen ei ole pakottava tarve. Eli polttelen siis huvikseen, en ahdistukseen tai masennukseen :P
      Seuraavaks kokeilussa oli ektaasi, fiilis nousi huimasti ja jaksoi bailaa koko yön tanssilattial. Tuntu paljon tujummalta kamalta kuin budi. Tuijotin tummaa taulua jotain 10minsaa "ihaillen sen hienoja värejä" ::D:D
      HELMI kokemus! Täytyy sanoo että almost kaikkea kannattaa kokeilla. Huumeet avartaa omaa maailmankuvaa. Toisaalta käyttäessäs huumetta oot ihan tässä hetkessä eli et "sekoa täysin" vaan sulle avautuu ovi ns. toisenlaiseen näkökulmaan ja aistimukset muuttuu hetkeks, mutta vaikutus riippuu toki huumeesta ja henkilöstä:)
      Lääkkeet tuli kolmanneks, ne ei olleet mun mielestä yhtään hyödyllisiä tai tarpeellisia, ihan turhia. Kokeilin xanoreita, meni 4 suuhun ja pari lonkeroa perään. Puolen tunnin päästä alko vaikuttaan, olo oli rento ja ihan ookoo, vähän heilu päässä mut olin iha kykenevä kommunikoimaan ja tilaamaan mäkkäristä juuston. Mäkkärin jälkeen tuli TOTAAALINEN blackout. Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa mitä helvettiä tapahtu. Olin kuulemma tajuissani ja mut häädettiin baarista kun oon alaikänen. Yks kaveriporukasta ei ollut vetänyt xanoreita, joten hän oli meidän muiden "muisti" sen illan jälkeen. Oltiin kuulemma vaihdettu baaria ja tilattu drinkkejä. EN MUISTA YHTÄÄN MITÄÄN! En uskonut mutta löysin kännykästä karunnäkösen teinipeili kuvan kyseisestä baarin vessasta jossa olin sen varmaan ottanut. AAMULLA heräsin veljeni herättelyyn hänen kämpiltä, jonne olin päätynyt oman kämppäni sijaan?? MULLA EI TODELLAKAAN ollut mitään havaintoa millä olin sinne keskustasta lähtenyt. Veljen mielestään näytin aivan haamulta ja hän heitti mut kouluun autollaan. Ekalla tunnilla oli esitelmä ja olo oli tosi väsynyt ja kalpee. Lukeminen tökki ja olin aika ilmeettömällä naamalla luokan edessä. Koulun jälkeen kävin kahvilla kaverin kanssa ja seuraavana päivänä EN TAASKAAN MUISTANUT MITÄ HELVETTIÄ TAPAHTUI kahvittelun jälkeen. Sitten helpotti ja olin taas arjessa mukana.
      Seuraavaks mielenkiinnosta kokeilin LSDtä, kun kaveri tarjos. Nousut alkoivast vasta noin 1,5 tunnin kuluttua. Trippi oli hyvä. Ajantaju lähti täysin, MINUUTTI tuntui TUNNILTA ja vain kello sai mut uskomaan ja tajuamaan oikean ajan. Musiikki näkyi väreinä väsisevänä ja seinissä näkyi värejä. Kun suljin silmät näin upeita kuvioita/ muotoja värejä, aivan yhtä todentuntuisia kuin olisi katsellut jotain telkkariohjelmaa. Väsytti ja yritin nukkua, nousin hereille parin minuutin välein OIKEASTI yli 30 kertaa. Pupillit oli kuin teelautaset ja ne aaltoili hassusti. Keskustelu kaverin kanssa oli JÄÄTÄVÄÄ ja KYSYMYKSIIN vastaaminen HANKALAA, KOMMUNIKOINTI TODELLA vaikeaa VÄLILLÄ. VÄLILLÄ tuntui kuin olisi ollut TÄYSIN SELVÄ JA NORMAALI: asiallinen puhe sujui. vain hetkeä myöhemmin oli omissa upeissa maailmoissa ja muistoissa, "NÄIN" itseni ulkopuolelta ja päässä jyskytti. Kaverin käsien LIIKKEET jäivät näkyvänä ilmaan kuin matrixissa ja koko huone tärisi musiikin tahdissa värit välkkyen. AIVAN MAHTAVA kylläkin. Tekstaaminen kännykällä sujui tosi hyvin tekstin sisällön kannalta, mutta tuntui kuin sormet olisivat uppoutuneet kännykkään ja muutenkin tavaroiden käsissä pitäminen oli hankalaa xDD:D:D tuntui kuin vajoaisi ja hahaha... siinä jumitettiin valveilla koko yö ja aamulla vasta(n. 7 tunnin päästä) oli siinä kunnossa että selviäisi bussilla kotiin.
      Aion tulevaisuudessa jatkaa kokeilemista silloin tällöin, mutta en edes viikottain, vaan harvemmin. Suoneen en tule koskaan piikittämään mitään, siinä on valtavasti riskejä.
      KERRAN TÄÄLLÄ VAAN ELETÄÄN niin itse ainakin haluan testata eri huumeita, ovat ne niin jänniä. Jos et ole itse kokeillut mitään, niin uskon että tämä kuulostaa hyvin harkitsemattomalta. Vakava huumeriippuvuus on eri asia ja en halua "tuhlata" elämääni sellaiseen.
      Pääosin selvällä linjalla jatkan elämistä. Lukion jälkeen lääkikseen, seurustelen tällä hetkellä ja harrastan cheerleadingia. Luulen että suuri seikkailunhalu ja avara asenne ovat syitä miksi halusin testata ylläolevia huumeita. Oon alaikänen joten jos narahdan en saa niin pahaa tuomiota he he he.. :D nojoo mutta HIRVEEN PITKÄ STOORI TULI:D:D:D hahaha sorry

    • eihajuakaan

      Kun kävelet kadulla, niin laskeppa joka seitsemäs ihminen. Joka seitsemäs vastaantulija on polttanut kannabista. Miljoona ihmistä psyykelääkkeitten alaisena. Suurin osa vetää vahvinta huumetta mitä löytyy, alkoholia. Osa taas vähemmän päätä sekottavia, kuten amfetamiinia tai opioideja.

      Eli vähintään joka seitsemäs ihminen jonka näet on käyttänyt/käyttää huumeita.

      Siltä nuo huumeidenkäyttäjät näyttää miltä tuolla kadulla nuo ihmiset näyttää.

      • Taapertaja ss

        isossa kaupungissa. Kissa kehrää vieressä. Huumeita käytän. Miten sattuu, tunnen ihmisiä eri suunnilta, riippuu seurasta mitä puuhailen. Kannabista käytän toisinaan kotona, muita huumeita jos lähden kulkuun toisinaan. Useimmiten se on kuitenkin pari kaljaa ja muutamat sauhut seurassa.

        Ei tuntemattomilta, eikä mitään uusia ihmelääkkeitä tietämättä.

        Luen paljon, muutakin tollasta kulttuuri-alaa ja sieltä nykyisin alkaa tulla elantoakin. Teen kyllä myös muunlaista työtä ohjelmistoalalla, sillä etupäässä elänyt ja kaikenlaisilla muilla töillä.

        Punttia, voimistelua, kuntoilua. Etupäässä kasvisruokaa, silloin tällöin lihaa.

        Tavallista taapertamista. Nykyisin tuntuu, että ei kukaan enää mitenkään puhele tai hehkuta aiheista, paitsi nyt kun tapahtumia kerrataan, silloin tulee todettua, että toinen ei tiennyt mikä takki on, kun piti lähteä liikkumaan, liikaa niitä päärynöitä esimerkiksi. Mutta kaikille ihan luonnollista elämää, että niitä pyörii ja joskus joku napsii. Kertaakaan en ole kenenkään sanonut, että nyt heti pitää mennä myymään telkkari, että saa jotain nappeja :) Eli tunnutaan ottavan, jos on juhlatuulella ja näin. Ihan arkista elämää. Ei mitenkään muuta asioita. Maanantaisin joskus käydään ottamassa kaljat illallla paikallisessa, ei siellä kukaan mitään näprää.


      • Generalius Max
        Taapertaja ss kirjoitti:

        isossa kaupungissa. Kissa kehrää vieressä. Huumeita käytän. Miten sattuu, tunnen ihmisiä eri suunnilta, riippuu seurasta mitä puuhailen. Kannabista käytän toisinaan kotona, muita huumeita jos lähden kulkuun toisinaan. Useimmiten se on kuitenkin pari kaljaa ja muutamat sauhut seurassa.

        Ei tuntemattomilta, eikä mitään uusia ihmelääkkeitä tietämättä.

        Luen paljon, muutakin tollasta kulttuuri-alaa ja sieltä nykyisin alkaa tulla elantoakin. Teen kyllä myös muunlaista työtä ohjelmistoalalla, sillä etupäässä elänyt ja kaikenlaisilla muilla töillä.

        Punttia, voimistelua, kuntoilua. Etupäässä kasvisruokaa, silloin tällöin lihaa.

        Tavallista taapertamista. Nykyisin tuntuu, että ei kukaan enää mitenkään puhele tai hehkuta aiheista, paitsi nyt kun tapahtumia kerrataan, silloin tulee todettua, että toinen ei tiennyt mikä takki on, kun piti lähteä liikkumaan, liikaa niitä päärynöitä esimerkiksi. Mutta kaikille ihan luonnollista elämää, että niitä pyörii ja joskus joku napsii. Kertaakaan en ole kenenkään sanonut, että nyt heti pitää mennä myymään telkkari, että saa jotain nappeja :) Eli tunnutaan ottavan, jos on juhlatuulella ja näin. Ihan arkista elämää. Ei mitenkään muuta asioita. Maanantaisin joskus käydään ottamassa kaljat illallla paikallisessa, ei siellä kukaan mitään näprää.

        Olen kova jäkä, tunnen puoli kaupunkia (siis alamaailman henkilöt) Käytän heroiinia ja kaikke muuta päivittäin ja lyön aseilla ihmisiä ketkä tulevat vastaan jos huvittaa. Sanoinko sen jo että olen kova jätkä kun käytän huumeita?


    • Kaikkia kokeilleen ä

      Valitettavasti te kukaan käyttäjä ette voi koskaan käsittää sitä hätää, kärsimystä, sairastumista mm. masennukseen, minkä käytöksenne meille omaisille tuo. Pilaatte kaikkien läheistenne elämän.

      • Highmobile

        sehän on teidän oma syynne, älkää ottako sitä sillä tavalla että te joutuisitte kärsimään, esim jos olet jonkun kannabis polttavan pojan äiti niin voisit mielummin ohjaa sitä poikaa ja opettaa sitä että se ei alkais vetää vahvempiaa sen sijaan että alaat huuta ja rangaista sitä poikaa siitä syystä että se polttaa, koska silloin se alka polttaa vitutukseen ja sitten ainakin kaikki menee päi vittuu.


      • LässynLää

        Omainen joka masentuu ja kärsii sen takia että minä voin olla iloinen ei oikeasti voi välittää minusta.

        Kannabis ei vaikuta perheisiin mitenkään. Alkoholi tappaa ja repii perheitä. Ei kannabis.

        Ja jos syyt ovat kannabiksessa se johtuu vain sen laittomuudesta joka taas puolestaan viittaa tähä meidä hyvinvointivaltiomme johtoon.


    • eihajuakaan

      Voin kertoa omakohtaisesta tyypillisestä viikosta silloin kun käytin vielä huumeita. Kannabiksen lopetin tuossa reilu vuosi sitten ja muut huumeet vuosia sitten. Mutta silloin kun vielä käytin esim kokaiinia, niin tyypillinen viikkoni saattoi näyttää tältä:

      Maanantai - Herään kuudelta, aamuvalmistelut ja töihin lähtö seitsemän aikaan. Töissä toimistolla neljään, puol viiteen asti. Siitä kotiinpäin, polttaen blossit, lukien kirjaa, aikasin nukkumaan.
      Tiistai - Herään kuudelta, aamuvalmistelut ja töihin lähtö seitsemän aikaan. Töissä toimistolla neljään, puol viiteen asti. Siitä kotiinpäin, polttaen blossit, kävelylle ottamaan valokuvia, aikasin nukkumaan.
      Keskiviikko - Herään kuudelta, aamuvalmistelut ja töihin lähtö seitsemän aikaan. Töissä toimistolla neljään, puol viiteen asti. Siitä baarin suuntaan katsomaan mitä frendeille kuuluu, polttaen blossit, yksi tai kaksi bisseä, himaan, katsotaan joku kiva dokumenttielokuva, aikasin nukkumaan.
      Torstai - Herään kuudelta, aamuvalmistelut ja töihin lähtö seitsemän aikaan. Töissä toimistolla neljään, puol viiteen asti. Siitä kotiinpäin tai katsomaan mitä kaverit tekee - josko joku lähtis vaikka shakkia pelaamaan, polttaen blossit, aikasin nukkumaan.
      Perjantai - Herään kuudelta, aamuvalmistelut ja töihin lähtö seitsemän aikaan. Töissä toimistolla neljään, puol viiteen asti. Siitä kotiinpäin, matkalla hakien poltettavaa, järkäten pari gemmiä kokaiinia ja kaljaa. Himassa tai frendin luona pari kolme frendiä mukana alotellen. Nokitetaan, blossitellaan, juodaan bissee. Siitä baariin, klubille, kotibileisiin, jne. Jatketaan kannabis-kokaiini-alkoholilinjalla aamuyöhön tanssien ja puhuen politiikkaa hyvien ystävien kanssa.
      Lauantai - Mennään himaan, nukutaa muutama tunti johonkin kello 12 asti. Herätys, soitto frendille mikä meininki. Jos kokaiinia jäi eilisillalta, ryystetään ne pois, poltetaan blossit. Tavataan frendei, jauhetaan politiikkaa, soitellaan jotain soitinta... Voi olla, että illalla bileisiin tai sit jos jumitetaan jonku projektin kanssa koneella ni sit sitä semmosta. Nii ja poltetaan blossei. Suurin piirtein ihmisten aikaan himaan ja nukkumaan.
      Sunnuntai - Herätys viimeistään yhdeltätoista, mieluummin yhdeksältä, ettei mee yörytmi sekasin. Samoillaan ulkona, lähellä oli maatilaeläintarhoja, jossa oli kiva kävellä, poltetaan blossit, valokuvaillaan, soitetaan musaa, katotaan dokumenttielokuvia, jne. Aikasin nukkumaan.

      • ehottomast

        Paras tähän astisista.


    • rd

      Alussa ne on silleen et maailma on paska paikka. Joillakin on itsetuhoisia ajatuksia ennekuin saa aineita. Mutta sit kun ne on aineissa mailma on taas paras paikka.

    • asiaaaina
    • A

      Aamu alkaa A:lla ja sitten päivän toimiin!

    • ek

      olen 18 vuotias tyttö. kaikkea muuta päältäpäin voisi uskoo muttei sitä et oon käyttäny kaikkea siitä lähtien ku täytin 15. ekstaasia subutexiä bentsoja kokainiinia metaa piriä sieniä kannabista gammaa lakkaa. koulut lopetin kahdeksannella luokalla lastenkotiin jouduin 17 vuotiiana huumausainerikosten takia muiden rikosten. 18 vuotiiana pamahdin paksuksi kaksi kertaa abortti 2 yli annostusta kahden viikon sisään. kunnes tuli stoppi ja ei jaksanu enää tätä "rappio elämää" joillekki se sopii ja en tuomitse ketään itse ei vaa jaksanu enää katsoo ku äiti kärsii ja ku itse kaivan itelleni kokoajan syvempää kuoppaa. kävin katkolla en jääny yön yli vaa muutin takas hetkeks äitin luo ja tsemppasin itseni irti. tai no irti ja irti nyt viikko ja 3 päivää ilman mitään. on aikoja ku meni muutama kuukausi ku en käyttäny mtn ja kuukausia ku käytin joka päivä. ketään en syytä en myyjiä enkä vanhempia tai paskaa elämää itse soppani keitin ja nyt saan itse kaikki selvittää. eniten tässä "selvässä " elämässä pelottaa kokoajan houkutukset kuinka kokoajan mietin huumeita jos vaan kerran nyt tänää pari essoo ja sit lääkkeitä yöl ni saa nukuttuu ja sit ei ikinä enää.. mitään ei oo oppinu vaikka kumminki kaiken käyny läpi ja vannonu etten siihe paskaa enää koske. viime viikolla junassa kotiinpäin missä asun olin nii sekaisin ja toivoin ja rukoilin vaa etten kuole en tänään ei äidin takia ei kavereitten enkä itsekää halunnu kuolla. mulla oli suuuuuuri kiinnostus huumeisiin kokeilla kaikkee mahdollisimman paljo. ja tavallaan on vieläki mut tällä hetkellä en vois mitään muuta halveksua nii paljo ku että olisin voinu pilata elämäni huumeilla ? tai kuolla huumeisii ... eli kaikki KUNNOLISET KANSALAISET saavat todeta et ovat oikeessa huumeista blaa blaab laa.. mutta mun kohdalla kaikki osoittautu just sellasiks ku sitä on aina kuvailtu elämä pilalle aske askeleelta. toivon että 15 vuotiaat nyt olisivat fiksumpii ku minä 3 vuotta sitte.

      • 3164life

        Voimia sulle! Sä oot vasta 18v. Taistele, älä anna sille himolle periksi. Mä olin sun ikäsenä delaamassa viinaan ja bentsoihin. Nyt oon ollu dokaamatta 18v. Oon jo 36v äijä. En uskonu sun ikäsenä eläväni näin vanhaksi kun vedin pään täyteen aina kun pystyin. Valvoin viikkkoja syömättä ja dokasin ja vedin pameja. Laihduin älyttömästi. Lopulta olin kuukausia mielisairaalassa. Nyt oon ollu naimisissa raittiin ja uskovan naisen kanssa yli 8 vuotta. En tiedä miten suhtaudut Jumalaan ja Jeesukseen mutta rukoile. Älä välitä mitä muut sanoo. Sulla on vielä mahdollisuus normaaliin elämään. Olet tärkeä ja arvokas ihminen. Oikeesti. Mä toivon koko sydämestäni että pääset irti kaikista aineista kunnolla.


    • yxilö

      Itse en ole varsinaisesti huumeiden käyttäjä, tai ehkä joidenkin mielestä sitäkin.
      Nuorena kärsin paniikkihäiriöistä ja koulukiusaamisesta. Se ajoi minut vakavaan alkoholismiin nuorella iällä. Myös bentsodiatsepiinit tulivat tutuiksi. Pari kannabiskokeilua on myös. En tykännyt.
      Pääsin ihme kyllä alkoholista eroon mutta erilaisia rauhoittavia- ja unilääkkeitä olen käyttänyt 20 vuotta. Myös pienet määrät kodeiinia maistuu joskus.
      Itsellä käyttö on ollut ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden poistoa. On minulla masennuslääkityskin.
      Välillä olen tehnyt työllistämistöitä. Opiskelemaan en ole pystynyt vaikka älykkyyteni sen sallisikin. Ehkä koulukiusaamisen aiheuttamat traumat vaikuttavat. Saan aina luokkatilanteessa vihan ja välinpitämättömyyden tunteita.
      Jos satut keskustelemaan kanssani kadulla niin et ikinä huomaa minusta että poikkeaisin tavallisesta ihmisestä mitenkään. Olen kohtelias ja avulias. Olen naimisissa tavallisen kiltin naisen kanssa. En harrasta rikoksia. Toki joskus ostan joltain tyypeiltä pillereitä.
      Luulen että osa käyttää aineita hoitaakseen traumojaan. Osa taas saadakseen lisää huippukokemuksia. Varmasti jokainen käyttäjä on erilainen pohjimmiltaan ja syyt ovat monimutkaisia. Tiettyjen aineiden vaikutukset vain tekevät ihmisistä saman tyylisiä käytökseltään. Esim. juopunut sammallus.

    • pastaria

      Herään aamulla kamalaan sydämmen tykytykseen ja päänsärkyyn (krapula). Välittömästi raahaudun jääkaapille hakemaan loiventavaa. Juon kaljan tai pari, jonka jälkeen käyn suihkussa, laitan ulkovaatteet niskaan ja raahaudun kohti kauppaa. Kaupassa mietin, että pitäisikö ostaa myös jotain ruokaa samalla vai ostaisinko vain kaljaa ja hakisin läheisestä kebabpaikasta pizzan. Loppupäivän istuskelen kotona ja kuuntelen musiikkia ja juon kaljaa riittävästi, jotta pystyn pitämään krapulan loitolla. Parina päivänä viikossa yleinsä lähden kavereideni kanssa baariin. Silloin saattaa tulla myös otettua jotain näitä kamalia HUUMEITA! Pahin on se, jos sattuu ostamaan amfetamiinia niin saattaa helposti mennä muutama päivä samoilla silmillä ryypäten.

      Tämä oli hieman karrikoiden kirjoitettu. En minä todellisuudessa aivan joka päivä ryyppää. Kirjoitin tämän siksi, että saatan joskus silloin tällöin kännipäissäni koskea, johonkin aineisiin (lähinna amfetamiiniin tai ekstaasiin) mitkä luokitellaan huumeiksi, mutta minulle se pahin huume on alkoholi. Samoin on valtaosalle muillekin ns. huumeidenkäyttäjille. Kannabikseen en koske nykyisin enää ollenkaan sen aiheuttamien paniikkikohtauksien takia.

    • ...

      Miten muka löytä ä jotain huumemyyjiä tai kyllä mä tunnen yhen joka myy kannabista, mut en oo ostanu viel ..

    • needsome1

      Oon 19-vuotias tyttö ja kokenut kaikenlaista laidasta laitaan. "Tiedän itsestäni vain sen verran mitä pystyn päättelemään näissä olosuhteissa. Eikä näissä olosuhteissa ole hurraamista." Jossakin vaiheessa tulee vaan sellanen olo että nyt tälle kaikelle on laitettava stoppi. Välitön stoppi, kunnes taas ollaan samoilla raiteilla ja havahdutaan taas, entistä ahdistuneenpana ja ns. hämmentyneenä. Ei mulle pitänyt käydä näin. Luulin kaiken tän olevan helppoa. Luulin ihmisten oikeasti välittävän. Oon niin loppu ja tuntuu että mä oon vaan niin yksin. Niin yksin tässä paskamaailmassa, ilman ketään johon luottaa tai turvautua.

      Tahdon pois.

    • Oma kokemus...

      kirjotin tähän keskusteluun tekstin aikasemmin nuorena ekoilta huumausaineitten kokemus kerroilta jolloin kaikki oli vielä hyvin ja olin onnen kukkuloilla jännityksen ja kokeilunhalun myötä (nimim. m....) .
      Asiat on muuttuneet tässä vuoden sisällä, satunnainen viihdekäyttö pääsi lipsuun melkein "normaaliksi" rutiiniksi, sen verran kauan ollut alamaailmas,kuullut nähnyt ja kokenut juttuja et huomas huumemaailman valheellisuuden, epäluotettavuuden, sen että suurinosa ajaa vain omaa etuaan, ajattelee itseään, ei välitä muista.
      Sä et ole enää mitään, ellei susta ole hyötyä huumausaineita käyttäville kavereilles, ellei sun kauttas saa huumeita... ??
      Loppujenlopuks yksinäistä jos vain aineet alkaa määrään elämän kulkua..
      Petoksia petoksien perään, velkojen perintää ja takaisin maksut aina kusee....
      Manipulaatio, ahneus ja totuuden vääristely.. SITÄ ON HUUMEMAAILMA.
      (^^ HUOM. en siis tässä tarkoita satunnaisia viihdekäyttäjiä, vaan niitä ihmisiä joilla on päihdeongelma, kuten narkkareita)
      Olen menettänyt hyviä ystäviä, osa haahuilee kadulla vastaan aineissa living dead ja osa on lähtenyt kokonaan tästä maailmasta..
      Osa on psykoosissa ja saanut muita mielenterveysongelmia, hypännyt parvekkeilta jne.. Perhe-elämä ja parisuhteet kärsineet paljon(jätkäkaveri douppaili liikaa) ...
      Mielialat hyppii ylös alas/ nousut/ laskut/ ahdistuneisuus/masentuneisuus jne.
      Tullut varasteltuu ja kaikkee muutakin sekoiltuu ryynikänneissä. Ollut silloin iha hauskaakin (mitä ny ees muistaa... :D ) mut seuraamukset ei niin kivoja... x)
      Kokeiltu on useita kertoja ekstaasi mdma, amfetamiini, kokaiini, lsd, sienet, 2-c, salvia divinorum, tennarit, pamit, rivat, xanorit, kodeiini, lakka jne....
      Satunnainen polttelu (muutama krt/kk) muuttui melkein päivittäiseks, koska siitä tuli helposti "vain tapa" sillä sitä oli aina tarjolla joka paikassa. Siihen tottui nopeasti ja se valtas mielen salakavalasti. Ei sitä itse edes huomannut, tai ei halunnut huomata silloin... ei ajatellut.. tuli hälytyskelloista vaan musiikkia
      Onneks ehdin ("vaan") kuukauden poltella kunnes heräsin tilanteeseen.
      Kiinnostus aisioihin, jotka aikaisemmin olivat kiinnostaneet katosi poltellessa täysin, vain kannabis tuntui kiinnostavan ja euforisen tunteen ylläpitäminen. Kuka nyt haluaisi lopettaa omaa huumattuna olemistaan???
      En tajunnut homman lähtevän käsistä, vaan päätin lopettaa siksi koska "kaverit" alkoivat oleen välinpitämättömiä, hakivat vain omaa hyötyä päihteeseen liittyen ja puukottivat selkään.
      En halunnut/jaksanut sellaista elämää, protestiks päätin olla ilman kannabista.... voi luoja miten todellisuus ja maailma muuttui kun alkoi oleen selvinpäin..
      Jalat eivät olleet olleet aikoihin maassa, pää oli kauan pilvissä, elin ennen kuplassa, sumussa ja muisti oli ollut samankaltainen kuin dementikolla...
      Parin viikon jälkeen aktiivisuus nousi, tunteet jylläs..
      oon ollut 2 kk ilman aineita ja elämä alkaa palata raiteilleen..
      huomaa vaan että houkuttaa koukuttaa mielessä pilvi jne.. en aio kokonaan luopuu päihteist mut rajottaa käytön hauskanpitoon viihteelle vaan pari krt/kk.
      Olis vaan niin helppoa ottaa savut / nipsuja olla välittämättä mistään ja turruttaa tunteet. Aineissa elämä on hyvin, mut en halua rakentaa elämääni päihteille kun nähnyt mitä narkomaanien elämä voi olla.... no kaikkien oma valinta mihin elämänsä käyttää.
      p.s. huumeet eivät pilaa elämää, mutta ihmiset voivat pilata elämänsä huumeilla ... it depends ;>

      • oma kokemus...

        *jatkuu... joskus alkuaikoina vannoin etten rännittäis, mut sitäkin kokeiltua tuli kun estot ja moraali lähti täysin sen "sekoilemis/kokeilemis" vuoden aikana...
        nyt kuivilla pitäs olla ja haluan olla, ilman läheisten tukea en olis pystynyt oleen ilman aineita, ei olis ollut tarkotusta/syytä...
        Aineiden alaisena elämän tarkoitus oli elää (itsekkäästi?) itselleni ja nauttia.. Tuntui tyhjältä juttelu parille pajauttajakaverille kun eivät muistaneet mitään... joskus tuntui kuin olis seinän kanssa keskustellut.
        Ei enää yhteisiä muistoja muistikatkoksien takia, luvattiin soittaa muttei siltikään muistettu ja tapaamisiin sovituissa paikoissa ei saavuttu jne..
        turhautti sellanen...
        Nyt oon hukassa.. ollako selvinpäi vai eikö olla? palloilen kokoajan sen kysymyksen kanssa mut aion selvitä ilman aineit, ei siitä kyl helppoa tuu..

        "Elämä opettaa jos siitä ottaa opikseen.."

        muuten kiinnostais mistä syistä käytitte huumeita?

        Itse aluksi hupikäyttöön mutta lopulta huomasin kai pakenevani vastuuta, hain jotain mihin turvautua kaoottisen elämäntilanteen kohdalla jne...


    • paska

      He ovat aina oikeassa, pienikin asia rupee vituttamaan, he ovat universumin parasta sakkia, ei he mitään aineita oo koskaan vetänyt...

    • virhe!

      oon 16-vuotias ja oon tehny suuren virhee ku aloin polttaa hasista, ensiki aattelin et en mää nyt mitää ''oikeita'' huumeita ala käyttämää mut missä sitä nyt ollaa, nyt on tullu jo napit ja pelottaa et mihin tää polku vie eroon haluaisin mut se ei vaan onnistu ilman apua...

      • Lisää oma kuvasi

        Taidat olla oikeasti yli kolmekymppinen yövartija, etkös olekin? Se sama joka täällä on valehdellut vuosikausia olevansa milloin mitäkin, vaikka ei ole yhtään mitään.


      • hahah ihan oikein
        Lisää oma kuvasi kirjoitti:

        Taidat olla oikeasti yli kolmekymppinen yövartija, etkös olekin? Se sama joka täällä on valehdellut vuosikausia olevansa milloin mitäkin, vaikka ei ole yhtään mitään.

        :D


    • PeraG

      Ihmiset käyttävät erilaisia huumeita kaikki omista syistään. Joku juhlii, toinen parantaa suorituskykyään, joka haluaa jaksaa valvoa ja ryypätä monta päivää, joku haluaa jaksaa valvoa yön ja lukea tenttiin, joku käyttää rentoutuakseen, joku on vaan ujo ja haluaa lisää itsevarmuutta, jollain on ADHD ja lääkitsee itse itseään, joku käyttää kannabista lääkkeenä tai iltojensa ratoksi, tai unilääkkeenä, joku on riippuvainen opioideista ja käyttää muita huumeita kestääkseen ajoittaisia vieroitusoireita, joku nappailee LSD:tä tai sieniä koska haluaa erilaista perspektiiviä asioihin, laajempaa ymmärrystä, seikkailuita, jollekin huumeet voivat olla vaan elämäntapa, osana arkea ja juhlaa. Ihmisiä on moneen asentoon.

    • Drugsarebad..

      Ehkä käyttäjät voisi luokitella hyvin karkeasti kolmeen osaan: Niihin jotka etsivät jonkinlaista hyötyä koskien jotain asiaa käyttäen huumetta ikään kuin työkalua, ja niihin jotka haluavat elää hyvänolon tunteessa, ja niihin jotka haluavat olla vain sekaisin. Tämä viimeinen ryhmä on yleensä se joka rappioituu ja käyttää myös runsaasti alkoholia. Toki näiden sekoituksia on myös paljon.

    • Nibuuuuu

      Ihan rehellisesti kerottunu, en ole enään huumeiden käyttäjä mutta eräs henkilö on memnyt pitkälle kolan ja metan kanssa. Sillä poika 1 v 6 kk. Jollakin päässä pyörii että "haluun eroon tästä", "haluun lopettaa kaman" tai " miten tappais ittensä" aika rankkaa mutta ihan helvetin totta.

    • Liian kauan vierestä

      Puoliso käyttänyt koko aikuisikänsä; valehtelee, aina pa, pakenee vastuuta, ei pysty mitään asioita , edes arjen perusjuttuja, tekemään loppuun,aineet numero yksi. Sanoo että rakastaa huumeita. Silti hän masturboi meidän kaikkien läheisten voimalla. Varastaa äitinsä korut, mun ajan ja käyttää sen mitä olemme saavuttaneet itsekurilla ja työllä;auto, koti,palkka, työ,maine,perhe, ystävät, sisi oikeat ystävät, jne. Puolisi on valmis käyttämään aivan kaiken aineiden alttarille." Miks mun ei anneta olla tällainen kuin olen" hän väittää kirkkain silmin. OK, menis omiensa pariin eikä roiku aina ei-käyttäjiä hyödyntämäs kun on tarve.Erittäin narsisiti. Hyvä näyttelemään krokotiilinkyyneitä myöten.Kuten narkomaanit itse vitsailevat; mistä tietää että narkomaani valehtelee? No kun sen huulet liikkuu.--tämä on tullut 5 vuoden aikana katsottua ja todistettua todella. Ja hän jatkaa ikuista itsepetosta. Masturbaatiota masturbaation perään. Ei millään sydämen polulla kävelevä. Häpeää ja peittelee käyttämistään yhä. MIksi? Siksi kun itse itsensä tuomitsee ja hylkää. Siitä väitti meitä ei -käyttäviä läheisiään ja asia paljastui aivan toiseksi. Kun aineita pitää saada, siihen jää lähimmäiset pystyyn ja hän lähtee taakseen katsomatta. Jos hänelle tehdään samoin tai joku varastaa hänen omaisuuttaan, jo piipitys alkaa. Huvikäytöstä se hänelläkin joskus alkoi. Nyt hän on kaikkien piina. Musta aukko joka imee verenkin suonista jos antaa. Eiku näytetään ovea. Onnea ja iloa valitsemalleen tielle.

      • HAGWDHJGDF

        Olen samaa mieltä 12v. kokemuksella yrittänyt auttaa,ostanut ruokaa maksanut vuokrarästejä auttanut muissa laskuissa ja lainanut pieniä summia rahaa kerralla.Välillä on parempia aikoja jolloin on maksellut takaisin.Nyt on ollut enemmän kiinni lääkkeissä ja ilmeisesti taas viinassa sekä laittomissa aineissa.Kaikki on jäänyt taas hoitamatta ja sen päälle muuta vakavaa sekoilua.Että see tästä huumeiden käytöstä.
        Huumeiden välittäjielle ns.DIILEREILLE 20V. HÄKKIÄ.


    • Narkkarin äiti

      "Valitettavasti te kukaan käyttäjä ette voi koskaan käsittää sitä hätää, kärsimystä, sairastumista mm. masennukseen, minkä käytöksenne meille omaisille tuo. Pilaatte kaikkien läheistenne elämän. "

      Täydellinen kuvaus narkkarien läheisten ajatuksista ja elämästä.

    • toivottavasti3

      Kaikista tuntemistani henkilöistä jotka käyttää Kannabista on loppujen lopuksi tullu loosereita jotka ei oikeastaan kykene oikein mihinkään. Semmoinen henkinen vireys ja seikkailun halu kuoleentunnu. Kamalaa ainetta, ei se mitään että kokeilee mut miksi antaa jonkun jointin hallita elämäänsä.
      Kai se ensin on sitä joukkoon kuulumisen tarvetta, hylätyksi tulemisen pelkoa.
      Toivottavasti on muitakin joita ei huvita pössytellä tai dokata ...

    • surullista

      Tuntuu siltä että kaikista Kannabiksen käyttäjistä sitten loppu pelissä tulee loosereita jotka ei sitten mihinkään oikein kykene. Semmoinen kiihkeys ja seikkailun halu ikäänkuin on ihan kuoleentunnu. Surullista Raivostuttavaa Harmittavaa

      • pedon merkki

        Suurin osa käyttäjistä on ihan normaaleita ihmisiä joita kiinnostaa työ tai koulutus,no mua nyt ei kiinnosta mutta siihen on omat syynsä eikä liity kannabikseen millään tavalla.


      • Anonyymi
        pedon merkki kirjoitti:

        Suurin osa käyttäjistä on ihan normaaleita ihmisiä joita kiinnostaa työ tai koulutus,no mua nyt ei kiinnosta mutta siihen on omat syynsä eikä liity kannabikseen millään tavalla.

        huumeisiin kuolee nuoria paljon
        huumeet pilaa maksan, munuaiset,
        aivot, iho haisee vanhuksen kalmalle
        ei voi ajaa autoa ym. aivoja vaativaa
        työtä ei turvallisesti.
        Narkkarien tunne on erillainen kyvyistään mitä muut näkee.,koska
        aivot ei toimi.
        huume on antanut vain sellaisen tunteen, olon vaikka ajaminen ei suju.


      • Anonyymi
        pedon merkki kirjoitti:

        Suurin osa käyttäjistä on ihan normaaleita ihmisiä joita kiinnostaa työ tai koulutus,no mua nyt ei kiinnosta mutta siihen on omat syynsä eikä liity kannabikseen millään tavalla.

        eli olet tyypillinen nisti


    • ouluonpaskakaupunni

      en itse käytä kuin kannabista silloin tällöin mutta kerron teille veljeni päivästä. hän on 18 vuotias, peruskoulun ja kymppiluokan käynyt. aloitti ammattikoulussa autopuolen vuosi sitten mutta joutui perhe kotiin puoleksi vuodeksi kannabiksen takia ja tutustui siellä todellisiin huumeiden käyttäjiin. tänä vuonna aloitti taas autopuolen erikoulussa mutta lopetti omasta halustaan muutaman viikon jälkeen, tietääkseni sen takia että joutui kulkemaan monen kymmenen kilometrin päässä ja koska hänellä on adhd niin opiskelu on tuskasta(kannabiksen käyttö alkoi varmaan sen takia että se auttoi niihin oireisiin, ainut millon se pysyy paikallaan ja on rento on sillon ku se on hiisannu, ja lääkkeitä ei saanu koska myi niitä pari kertaa kavereille) noh aikoo mennä joskus inttiin jos pääsee ja ensivuonna kuulemma kattoo tuota koulu hommaa uudelleen. asuu tällä hetkellä kaverinsa sossun maksamassa kämpässä kavereiden kanssa, rahottaa elämänsä myymällä, tilaamalla ja tekemällä huumeita, käyttää itse kaikkea paitsi suonensisäisiä. sielläkait se istuu päivät pitkät, pelaa pleikkarilla, syö 9e kanapihvejä, on kavereiden kans, nukkuu, käy ehkä ajeleen ja hakeen mässyä jostain. ehkä tullee mua kattomaan tai mennee pariksi yötä kotiin. joskus käy hakeen rahaa koska se ei ite myy muutako siitä kämpästä tai kavereille velaksi ja hakee vaan rahat. kuulemma tykkää siitä ja kaikkee, hyvin sillä menee, järkipäässä ja onnellinen :)

      • Anonyymi

        Kannabis estää opiskelun se ei vaan
        onnistu oli adh tai ei.


    • päivät ja yöt euforiaa!!! ainakin mulla!!! ;)

    • addiktii

      Itse aloitin vähän aikaa sitten essojen käytön, poltellut olen jo pidemmän aikaa, mutta noihin jäin pahasti koukkuun myönnän sen. Ajatus alkoholista tai polttelustakaan ei innosta mielessä pyörii vain seuraava kerta essojen parissa. Pelkään vain,että lähtee homma hanskasta, mutta taistelen joka päivä viikkosin ja sitten viikonloppuna viimein saan palkintoni. Olen vasta aloittelija enkä tiedä näistä paljookaa,mutta sen tiedän, että jokainen matka on todella sen arvoinen laskuista huolimatta. Tiedän, että tuo ajatukseni voi ajan myötä muuttua. Käyn siis tavallisesti töissä ja vietän aikaa ystävien kanssa, mutta mieleeni on tullut uusi asia, joka ns.valtaa sen jättäen muut tärkeät asiat vähemmälle:/ En usko haluavani lopettaa, mutta teen kaikkeni ettei homma menisi ihan överiksi niinku et menettäis ystävät,perheen,työn ja muut tärkeet asiat:/ et sellast mä mietin...

      • Nähty

        Todennäköisesti repsahdat ja epäonnistut.


      • extc
        Nähty kirjoitti:

        Todennäköisesti repsahdat ja epäonnistut.

        Itse kans rakastuin essoihin (oikeastaan se oli ihan puhdasta mdma jauhetta) heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Se oli elmäni paras päivä, aivan loistava fiilis. Seuraavina päivinä ei pyöriny muuta mielessä, kuin mdma.

        Kaksi päivää oli kulunut ekasta käyttökerrasta, niin otin lisää. Tiesin kyllä, että vaikutukset ovat miedommat, mutta se toimi siitä huolimatta. Vedin kaksipäivää putkeen, jonka jälkeen tuli hirvittävät laskut, ja pelkkä ajatuskin mämmistä alkoi oksettamaan. Masensi, ahdisti ja välillä tuntui, että sekoan. Laskut kesti vajaa viikon.

        Tämän kokemusksen jälkeen pidin kaksi kuukautta taukoa, jonka jälkeen olen käyttänyt mdma:ta noin 4-8 krt vuodessa. Mdma on siitä hyvä, että jos sitä ottaa liian usein, niin tehot häviää ja huonot vaikutukset kasvaa. Eli ainakin mun kohdalla aine hoiti asian niin, että en jäänyt koukkuun.


    • narkki

      itse käytän ja oon ihan tavallinen ihminen kuin muutkin, en vaa säpsähdä huume sanasta vaa kiinnostun siitä enemmän taas kun ehkä ainakin suurinosa ei-käyttäjät säpsähtää ja ehkä jopa kammoksuu meitä käyttäjiä. mun päivä on ihan tavallinen periaattees. käyn ravintoloissa syömässä, shoppailemas, kirppikseillä, hengailen kavereiden kans yms.. paitsi en käy töissä tai koulussa.

      mut mun päivä lähtee sillä käyntiin, että herään ja poltan ihan ekaks röökin ja sitten vasta poltan kannabista, käyn suihkus ja valmistaudun sit lähen kavereiden luokse. matkalla saatan käydä kaupassa hakemas joko energiajuomaa tai bissee, kavereilla jatketaan yhdessä kannabiksen polttoa. tietty me tehdään muutakin yhdessä kun vaa poltellaan. :)

      • w3344434

        mene narkki töihin!!


    • Marjatta1982

      Itse toimin sairaanhoitajana ja käytän LSD:tä lähes päivittäin ja eivöt muut sitä huomaa elän täysin normaalia elämää ainoastaan huomaan olevani pirteämpi sekä tehokkaampi

      • Ruuskavuokkonen

        Imppaat varmaa ilokaasuakin.


    • Mikke_itse

      Minä herään aamulla ja aloitan treenit yleensä siinä 7.00 ja aamiaisen pidän vasta kun olen päässyt hyvään flowiin. Harjoittelen kellarissa, koska siellä saan olla rauhassa. Aamiaiseksi otan yleensä kupin kahvia ja paahtoleivän. Jatkan harjoituksia lounaalle asti, jolloin olen jo niin hikinen, että joudun vaihtamaan vaatteeni ja käymään suihkussa. Minun iho kuivuu niin paljon kasvoilta ja varsinkin otsan seutuvilta, että joudun rasvaamaan sitä aika paljon ja olen yllätys yllätys havainnut,että Tummeli on paras voide. Se jättää ihon otsassa kuhmujen juuresta hyvin pehmeäksi. Lounaaksi pyin syömään vähähiilihydraattista ruokaa ja sanomalehden, jolloin samalla seuraan maailman tapahtumia. Katselen kyllä samat asiat netistäkin, jossa vietän paljon aikaa. Pidän pieniä taukoja aina puolen tunnin välein, kun tarkistan viestit. Treenit jatkuu sitten iltaan klo 20.30 asti, jolloin yleensä huomaan unohtaneeni päivällisen ja joudun käymään kaupassa ennenkuin se menee kiinni. Eipä tuosta harjoittelustani paljoa hyötyä ole

    • sddxxc
    • ufofoliolentokone
      • Anonyymi

        Nyt on aikaa kulunut viimeisistä kirjoitteluistanne jo reilu kolme vuotta. Mites nyt hurisee, ilmeisesti olette huonommassa hapessa huomattavasti, kuin viime kirjoittelujenne aikaan.
        Tuskin kaikki kirjoittelijat ovat edes hengissä enää. Kyllä narkkarit tekevät jatkuvasti rikoksia, että saavat huumeet ostettua.
        Kaikki huumeiden käyttäjät pitäisi saada pakkohoitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on aikaa kulunut viimeisistä kirjoitteluistanne jo reilu kolme vuotta. Mites nyt hurisee, ilmeisesti olette huonommassa hapessa huomattavasti, kuin viime kirjoittelujenne aikaan.
        Tuskin kaikki kirjoittelijat ovat edes hengissä enää. Kyllä narkkarit tekevät jatkuvasti rikoksia, että saavat huumeet ostettua.
        Kaikki huumeiden käyttäjät pitäisi saada pakkohoitoon.

        Viimeinen piikki on paras piikki!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen piikki on paras piikki!

        Te narkkarit kuolette kitumalla, päivä päivältä ja tavan olette ihan itse valinneet.En haluaisi kuolla kitumalla.
        Kyllä parempi kuolema on nopea.
        Parempi on kerta kolaus, kuin ainainen helinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te narkkarit kuolette kitumalla, päivä päivältä ja tavan olette ihan itse valinneet.En haluaisi kuolla kitumalla.
        Kyllä parempi kuolema on nopea.
        Parempi on kerta kolaus, kuin ainainen helinä.

        Mitä teille narkkareille tänään kuuluu?
        Vai oletteko jo kaikki kuolleet!
        Kukaan teitä ei jää kaipaamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teille narkkareille tänään kuuluu?
        Vai oletteko jo kaikki kuolleet!
        Kukaan teitä ei jää kaipaamaan.

        Olen59 vuotias nainen en ikinä ole käyttänyt huumeita vaikka niitä on tarjottu mulle pitää olla itsellä sen verran järkee päässä että osaa kieltäytyä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teille narkkareille tänään kuuluu?
        Vai oletteko jo kaikki kuolleet!
        Kukaan teitä ei jää kaipaamaan.

        vanhemmat ja sisaret surevat
        äiti ,isä kärsii heidän sydän itkee eniten.,ja heikentää heänkin työntekoa.


    • Anonyymi

      Osa on jees populaa, kokeneet ja nähneet elämästä jotain, ihan kuten kaikki muutkin. Osa taas ei. Ja sillä osastolla leijutaan aika tukevasti jalat ilmassa. Päivät voidaan maata perse kuurassa, vinkua ja valittaa, Toiset taas voivat elää kehittävää elämää kuten muutkin.
      Yleensä mitä pienemmissä piireissä pyöritään, sitä enemmän on luuloja. Joka on sama toki kaikkialla. Velat, tarinat ja pikkulapsielämä muodostavat runkoa siitä missä mennään.
      No onko se sairasta? Ehkä ei kuitenkaan sen sairaampaa, kuin mikään muukaan luulottelun ja kuvittelun maailma. Jota aina jokin taho omaksi edukseen ylläpitää ja sillä itseään elättää,

    • Anonyymi

      unohtui niltä narkeilta se että sitten kun rahat loppuu niin lähdetään varastelemaan ai niin eihän semmosta tapahdu kuin elokuvissa ...

    • Anonyymi

      Se on sellaista resuista elämää, pintaa joka on. Ja onhan siinä oikeat vaaransakin, koska sieltä ylätaholta voi tulla se määräys, että joidenkin on omaa osaansa lieventääkseen toimittava siten, että sen seuraukset voivat olla vakavat. Ja, että kuitenkin jotkin todisteet asiasta on esitettävä.
      Päivät voivat olla mitä ne nyt ovat. Ja ajatukset, jotka siellä on, on vain tiedettävä. Riippuen tietenkin vähän siitä missä positiossa organisaatiossa ja siinä maailmassa käyttäjä on. On olemassa rinnakkaisia todellisuuksia ja käyttäjiä, jotka ovat jopa kimalteisia glitteristejä julkisuuden maailmasta.
      Se on vain yksi tärkeimmistä toiveista, että sellainen maailma, olipa siinä missä roolissa, tai tietämisen tasossa asioista tahansa, ei kuitenkaan koskaan satu kenenkään kohdalle.
      Pahimpia ovat ne, jotka jotenkin jollain tavalla vielä ihailevat niitä asioita vieressä kulkemalla. Ja siten sallivat tai pitävät ihmiset kulkemassa siinä kaikessa missä he ovat mukana. Ne on vähän niin kuin natseista vaikenijat, jotka toimillaan tai niiden puutteesta mahdollistivat asiat.

      • Anonyymi

        Hyvää, että noi kuolee!


    • Anonyymi

      Kaikista käyttäjistä pitäisi päästä eroon! ✝️✝️

      • Anonyymi

        Eihän noilla perskerillä ole edes mitään järkeä jäädä elämään ! Kuolkoot perkeleet pois!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän noilla perskerillä ole edes mitään järkeä jäädä elämään ! Kuolkoot perkeleet pois!

        Miksi elättäisimme noita saatania!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi elättäisimme noita saatania!

        Kukaan ei jää kaipaamaan noita paskoja!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei jää kaipaamaan noita paskoja!

        Ei edes omaiset!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän noilla perskerillä ole edes mitään järkeä jäädä elämään ! Kuolkoot perkeleet pois!

        He ovat jonkun uhreja, lapset on
        niin vaikutuksille alttiita.
        Jonkun on jouduttava edesvastuuseen
        huumeiden valmistuksesta, viljelystä
        tyrkyttämisestä ym.
        He tappavat toisten lapsia ja rakkaita
        ja vanhemmat, sisaret ym.
        menettävät työkyvyn ,opiskelukyvyn
        kun rakkain tekee kuolemaa kärsien.


    • Anonyymi

      Toiviaismaailma, se kuinka saada lisää toinen mokoma.

      • Anonyymi

        Kaikki käyttäjät pitää kuolla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki käyttäjät pitää kuolla!

        Juuri näin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        Kaikille olisi parempi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille olisi parempi!

        Niiden pitäisi kaikkien kuolla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niiden pitäisi kaikkien kuolla!

        Niistä EI tule yhdestäkään ihmisestä yhdeistkunta kelpoisista ihmisistä .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niistä EI tule yhdestäkään ihmisestä yhdeistkunta kelpoisista ihmisistä .

        Miettikää, että mitä noille pitää tehdä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikää, että mitä noille pitää tehdä?

        Toivottavasti noille tulee kuolema ja äkkiä !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti noille tulee kuolema ja äkkiä !

        Juuri näin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        Vitun padkoja tappakaa itsenne!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitun padkoja tappakaa itsenne!

        Lisää vain huumeita!


      • Anonyymi

        Kuka nisti haluaa elää ? Tehkää nyt elämästänne loppu!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka nisti haluaa elää ? Tehkää nyt elämästänne loppu!!

        Joonkaikkinvoittaa!


      • Anonyymi

        Noi on vitun paskoja !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noi on vitun paskoja !

        Sekaisin kuin seinäkellot!!


      • Anonyymi

        Ottakaa kunnon annos!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa kunnon annos!

        Ei noilla käyttäjillä ole oikeaa elämää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noilla käyttäjillä ole oikeaa elämää!

        Miten jaksaa elää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki käyttäjät pitää kuolla!

        Ja sun pitää mennä äidinkielen tunneille, tukiopetukseen.
        Kaikki me täältä kuollaan joskus. Myös sinä. Luojan kiitos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sun pitää mennä äidinkielen tunneille, tukiopetukseen.
        Kaikki me täältä kuollaan joskus. Myös sinä. Luojan kiitos.

        Ei tuon ikäisille enää järjestetä äidinkielen tunteja, tuo palstan vihakirjoittelija on varmasti ennen vuotta 1960 syntynyt. Karmea esimerkki, millaiseksi umpimieliseksi vihaa täynnä olevaksi idiootiksi voi kehittyä, jos mitään rentouttavaa ei koskaan käytä.


    • Anonyymi

      Herää, lähen duunii, harrastuksii, illalla lämppään saunan ja sit piipun ja käyn nukkumaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe