Yksin odotus

Itse jäin yksin puolessa välin raskautta, mikä tuntu aivan kamalalta, siitä on nyt yli viis vuotta ja ihmettelen kuinka olen jaksanut. Kaikkeni annoin lapselle, usein kaipasin läheisyyttä, kosketusta ja ihan vain miestä rinnalle, mut tämä muuttu vihaksi miehiä kohtaan ja jollain uhalla olin kotona vain lapseni kanssa. Nyt on viisi kuukautta siitä kun löysin uuden miehen, olin päättäny etten edes halua miestä elämääni, mut niin se mieli muuttuu! Lapsen isä ei ole tekemisissä lapsen kans ja jos vaikka sattuis ottaan yhteyttä, en antais tavata. Saa lapsi isompana itse päättää haluaako tavata oikean isänsä. Olin tosi yksin nämä yli viisi vuotta, ei apua mistään, mut ehkä olen luonteeltani niin saatanan kova, etten halunnutkaan. Kyllä siitä selviää jos on halua, mut meitä on niin moneen junaan että vaikea sanoa toisten puolesta. Voimia sylin täydeltä!!

täällä sama. mun ukko häippäs kun tuli rv 12 ja ultrassa selvisi että odotan kaksosia, ei sen päivän jälkeen näkyny eikä kuulunu ukkoa, toisaalata se oli odotettavissakin, mutta pahalta se tuntu, nyt on menossa rv19 ja alkaa helpottamaan, vaikka surettaa ja itkettää välillä kun tajuaa että ei oo oikeen ketään kenen kaa jakaisi tän kaiken! Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että vaikka sitä miestä kaipaisi koskettamaan, keumaan ja pitämään hyvänä sun muuta, niin kun tilanne on nyt tämä mikä meillä on niin on vaan koetettava puhua ystäville ym läheisille..tärkeäähän tällä hetkellä nyt on ensisijaisesti että vaavit voi hyvin.. ja itselläni on kissa joka kyllä antaa huomiota ja rakkautta, ja se kyllä helpottaa suunnattomasti :D vaikkei se sitä miestä korvaisikaan!! mutta kyllä me sisulla tästä selvitään! Ukot menettää paljon kun eivät ole mukana odotamassa ym, se ei ole meidän vika, eikä meiltä mitään pois.. kyllä sitä läheisyyttä kerkeää saamaan sitten myöemminkin, mutta nyt on vain kestettävä.. tsemppiä sulle kamalasti, ja muista että et sä ole yksin! :D