The Hand

Oliver Stonen ohjaama, Michael Cainen tähdittämä kauhuraina tarjoaa mielenkiintoisen psykologisen "Evil versus good" tarinan, joka kärsinee hieman tasapaksusta ohjauksesta, vaikkei toisaalta pahemmin missään vaiheessa junnaakaan.

Cainen esittämä sankarisarjakuvan piirtäjä menettää onnettomuudessa kätensä ja samalla kyvyn harjoittaa ammattiaan, joten seurauksena on luonnollisesti suunnaton vitutus, joka löytää purkautumiskanavan, omille tielleen karanneesta murhahimoisesta kädestä.

Eikä aikaakaan kun käsi alkaa toteuttaa Cainen alitajunnasta kumpuavaa raivoa, ensin piirrellen tuhmia, sitten jo murhaten, alkaen Stonen esittämästä pummista.

Elokuvan suurin ongelma on se miten kuvata irtokäden tekemiä murhia, kun kerran sen on perin vaikea heilua kirveen tai veitsen kanssa.
Loppumatsi Cainen ja käden tai "käden" kanssa on lyhyydestään huolimatta, kökköydessään sitä luokkaa, että sopisi paremmin vanhaan 70-80-luvun Italokauhuelokuvaan muovihämähäkkien seuraksi.

Leffan opetus on, että älä roikuta käsiäsi ulkona liikkuvassa autossa, ja tarkkaile alitajuntaasi, sillä se tarkkailee sinua.

Tiedän kummalla kädellä Caine piirsi, mutta kummalla kädellä hän...

***½
0219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


villelem kirjoitti:

Oliver Stonen ohjaama, Michael Cainen tähdittämä kauhuraina tarjoaa mielenkiintoisen psykologisen "Evil versus good" tarinan, joka kärsinee hieman tasapaksusta ohjauksesta, vaikkei toisaalta pahemmin missään vaiheessa junnaakaan.

Cainen esittämä sankarisarjakuvan piirtäjä menettää onnettomuudessa kätensä ja samalla kyvyn harjoittaa ammattiaan, joten seurauksena on luonnollisesti suunnaton vitutus, joka löytää purkautumiskanavan, omille tielleen karanneesta murhahimoisesta kädestä.

Eikä aikaakaan kun käsi alkaa toteuttaa Cainen alitajunnasta kumpuavaa raivoa, ensin piirrellen tuhmia, sitten jo murhaten, alkaen Stonen esittämästä pummista.

Elokuvan suurin ongelma on se miten kuvata irtokäden tekemiä murhia, kun kerran sen on perin vaikea heilua kirveen tai veitsen kanssa.
Loppumatsi Cainen ja käden tai "käden" kanssa on lyhyydestään huolimatta, kökköydessään sitä luokkaa, että sopisi paremmin vanhaan 70-80-luvun Italokauhuelokuvaan muovihämähäkkien seuraksi.

Leffan opetus on, että älä roikuta käsiäsi ulkona liikkuvassa autossa, ja tarkkaile alitajuntaasi, sillä se tarkkailee sinua.

Tiedän kummalla kädellä Caine piirsi, mutta kummalla kädellä hän...

***½

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu