Miten se sinkkuarki muuttuu vauva-arjeksi ja miltä se sitten tuntuu? Mitä teidän arkeenne kuuluu nyt? Suurin osa tältä palstalla on varmaan kuitenkin äitiyslomalla. Onko kivaa? Mikä on ei niin kivaa? Ei tarvitse kaunistella nyt, ja kertokaa jotain mikä tuli ihan yllätyksenä!
Millaista elämä on pienen vauvan kanssa?
vauvakuumeilija
225139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Meillä on 3 viikon ikäinen vauva joten pitkää kokemusta vanhemmuudesta ei vielä ole mutta voin kertoa että jo nyt arki on täysin erilaista kuin ennen. Mietimme juuri tänään mieheni kanssa että miten ihmeessä saimme päivät kulumaan ennen vauvaa. Raskausaikana ei saanut juoda alkoholia ja se välillä kyllästytti ja varsinkin loppuajasta aika tuntui matelevan hitaasti...kun olin tottunut juhlimaan silloin tällöin. Noo, en voi juoda nytkään kun imetän joten ei tee mieli lähteä mihinkään juhliin katsomaan kun muut juo.
Mutta tällä hetkellä siis päivät menee kuin hujauksessa, täysin vauvan rytmin mukaisesti. Arki on muuttunut ihan täysin, omat tarpeet jäävät vähälle kun aina miettii vauvan parasta. Parisuhteelle ei vielä tässä vaiheessa ole kauheasti aikaa ja huomaa että riitaa tulee vähemmästäkin kun kumpaakin väsyttää. Tulee sanottua välillä pahastikin ja se kaduttaa jälkeenpäin. Yöt menee välillä valvoessa jos vauvalla on vatsavaivoja tai muuten vain ei nuku. Mutta päivääkään en antaisi pois, vaikka välillä raskasta onkin. Olemme niin kauan halunneet omaa vauvaa että rakkauden määrällä ei ole mitään rajaa. En olisi uskonut että jotain voikin rakastaa näin paljon. On tämä alku ollut raskasta mutta ehdottomasti sen arvoista. Yllätyksenä on ehkä tullut se,että miten voikaan oikeasti elää näin vauvan ehdoilla. Jos esim. on ajatellut että nyt syön rauhassa ja vauvalla tulee juuri silloin kauhea nälkä niin kyllä se ruoka tulee syötyä myöhemmin. Kai tämä alku menee vähän sumussa kun univelka kasaantuu.
Hei, aika hyvän kuvanhan sä saat vauva-arjesta, kun luet tosta parikymmentä juttua. No, ehkä tämä palsta on ongelmakeskeinen, mutta ainakin saat kuvan siitä mikä ei ole niin kivaa. Itse sanoisin että ikävintä on ollut valvoa/nukkua pienissä pätkissä 11 kuukautta. Se vähän rassaa hermoja...
Ihanaa on vauvan katseet, tuhina, uusien asioiden oppiminen, läheisyys, kylpiessä räpiköinti, varpaiden pusuttelu, nukkuvan vauvan katseleminen ja sen ihon nuuskiminen, pieni käsi omassa kädessä.
Sinulla ei ole enää aikaa mihinkään omaan. Edes vessassa et pääse käymään rauhassa. Et voi enää esim. katsella leffoja, saati viettää rauhallista koti-iltaa miehesi kanssa viiniä maistellen. Olet kiinni vauvassa 24/7. Valvot ehkä yöllä tuntikausia ja olet aamulla rättiväsynyt. Ei siinä ainakaan seksi tule ensimmäisenä mieleen ja mies saattaa olla hämmentynyt tilanteesta.
Et voi edes kunnolla siivota ilman että joku toinen auttaa sinua, syöt mitä sattuu ja milloin ehdit. Joskus et edes ehdi.
Se kaikki saattaa ottaa aluksi hermoon koska käyt fyysisesti ylikierroksilla, mutta kaikkeen tottuu pikkuhiljaa.
Aluksi vauva huutaa, etkä edes tiedä mikä on syynä. Olo saattaa olla toivoton. Luoja varjelkoon, jos saat koliikkivauvan.
Pikkuhiljaa vauvan kasvaessa opit tuntemaan hänen itkunsa ja se helpottaa jonkun verran. Samoin kun vauva ehkä oppii olemaan pieniä hetkiä lattialla tai sitterissä.
Rakas hän tietenkin tulee olemaan ja mitä ihmeellisin, mullistavin asia maailmassasi. Mutta ihan helpolla siitä ei yleensä pääse. Varsinkin ensimmäisen kanssa on kaikki uutta.
Omani on pian vuoden ja valvottaa vieläkin. Olen todella väsynyt, ajoittain masentunutkin (väsymyksen takia) vaikka rakastan tietenkin lastani enemmän kuin mitään muuta. Siitä voin ammentaa voimia aina uuteen päivään.
Kaikki "sinkkuarjen" asiat ovat totaalisesti jossain kaukana menneisyydessä.
Luksusta on, jos saan edes joskus nukuttua muutaman tunnin putkeen, tunnin vapaata kävelyllä tai että pääsen saunaan.
sentään. Ei kaikilla ole noin rankkaa.
Itselläni nyt toinen. Vanhempi jo 9v. Molemmat ollut tosi helppoja.
Molemmat vauveli on nukkunut 3kk vanhasta koko yön 21-7.00. Ekat päikkärit 9-12.00 , toiset 14-16.30 ja yhdet tunnin vielä illalla.
Meillä ei ole huudettu eikä ole ollut rankkaa muutakuin jos vauva on sairas esim. flunssa.
Itse olen kuluttanut aikaa mm. maalannut talon, hoitanut puutarhaa, ollaan kesällä matkusteltu ja paikat alkaa olla kunnossa kun loma on lopuillaan ja vauveli jo kohta 10kk..
Tiedän että minulla ollut hyvä tuuri kun on kaksi päivänsädettä mutta teenkin kaiken vauvan ehdoilla.
Meillä menee myös parisuhteella hyvin ja molemmat käy omassa harrastuksessa 1*viikko iltaisin..
Edellinen kirjoitti niin osuvasti että pakko ottaa kantaa :)
Todellakin asia on noin! En muista millon olisin viimeksi käynyt vessassa K A I K E S S A R A U H A S S A!!!! Jos kukaan ei ole vieressä "vahtimassa" joudut itse kuulostelemaan ja vahtimaan että mitäs nyt tapahtuu kun on niin hiljaista.. ja kun on hiljaista, tehdään jossain jotain pahaa.
Suihkuun pääsee yksin ehkä kerran kuussa, seksi ei todellakaan ole päälimmäisenä mielessä, ja imuri tulee olemaan paras kaverisi!
Oi sitä sinkku naisen arkea :) Kaikesta rankkuudestaan huolimatta, en antaisi kumpaakaan lapsista pois iki päivänä, saatika sitten kolmatta joka syntyy ihan pian! Nauti nyt vielä kun voit, ja tee lapset sitten kun olet varmasti tarpeeksi kypsä ottamaan kaiken sen vastuun itsellesi!
Ei kaikki vauvat ole sellaisia!! Meillä poika valvotti pari ensimmäistä viikkoa tunnin älein öisin ja sitten päivällö nukkui pitempiä unia!! Sitten kun sai uni rytmin käännettyä lähemmäks normaalia, niin yöllä syötiin 3-4kertaa. Noin 3kk iästä lähtein poika on ruvennut nukkumaan koko yön 19-7 joskus jopa 9 asti :) Äiti on kyllä saanut nukkua ihan hyvin! Eikä meillä muutenkaan ole huutoa kuin silloin kun on nälkä ja illalla kun oikein rupeaa väsyttämään ja tiesti silloin kun on kipeenä! Poju on aina ollu sellainen hymy pallo ;) Aamulla kun herää niin suu on sellainen puoli ympyrä ja iloinen jokeltelu vaan kuuluu!
Syömäänkin on hyvin ennättänyt ja ilta ruuan laittamaan siihen kun mies tulee kotiin!
Pojan nukkuessa pystyy hoitelemaan kaikki asioita ja tekemään kotihommia. Ja kun illalla menee niin ajoissa nukkumaan, niin hyvin keretään miehen kanssa saunomaan ja katselemaan elokuvia! Ja seksillekkin aikaa ja haluja löytyy!
Ainnut mitä on tullut ikävä, niin on se että ei pysty ihan vaan spontaanisti lähtemään ja tekemään, vaan kaikkee joutuu vähän suunnittelemaan.. Mutta kaikki on järjesteltävissä.
Kaikki lapset on niin yksilöllisiä, että on vaikea sanoa että mitä "joutuu kustämään".
Meillä on tietysti päästy helpolla..
Tsemppiä sulle, ei se niin kauheeta oo mitä pelotellaan ( ei ainakaan mun kohdalla, hirmu kauhu juttuja kuulin kyllä ennen kuin poika synty)
vähä peloteltua???
kyllä me miehen kanssa istutaan ihan kahestaan,katellaan telkkaria ja käydään saunassa,ja saatetaan ottaa saunajuoma.
vessassa olen istunut 97%yksin ja nyttenki istuskelen tässä netissä ja on hiiren hijaista,kun mies on koiran kanssa ulkona.kattelen kohta bb:een jonka jälkeen n.8h yöunet kutsuvat.
oma lapsi on elämän suola!l
Enpä ole väittänyt että kaikilla. Anna sinä minun pitää mielipiteeni.
Jollakin saattaa toki olla jopa rankempaa. Mitäs sitä kaunistelemaan?
No ompa ihanaa. Kaikilla se ei kuitenkaan mene niin ja ne kauhujututkin saattavat olla ihan totisinta totta ;)
ei sitä tosiaan tarvitse pelotella,mutta faktat on faktoja. Meillä tosiaan tyttö kärsi 3 kk koliikista ja tilanne oli tuo mitä edellä kerrottiin, ei sii mitään talojen maalausta tai matkustelua. Eipä sitä osaa kukaan arvata etukäteen millaisen vauvan saa, rauhallisen ja koko ajan nukkuvan tai hieman tempperamenttisen, jolla vielä koliikki.
Tosin meillä on ollut vielä pahempaa, kuin kuvaamasi tilanne... Eli tuohon vielä lisää:
Synnytyksestä pahat repeämät, joiden parantuminen kesti n. 1/2 vuotta, 2kk kesti ennenkuin pystyin istumaan synnytyksen jälkeen!
Vauvalla pahat allergiat, alkuun nukkui n. 15 min jaksoissa, muun ajan itki ja oksensi, joten itse en nukkunut oikeastaan ollenkaan ensimmäisen 3kk:n aikana. Vauvaa piti kantaa koko ajan pystyasennossa, ettei menisi huutamisesta siniseksi. Neuvolan mielestä tämä oli "normaalia"!!!
Omaa aikaa ei ole edelleenkään YHTÄÄN, vessaan, syömään, suihkuun tms. ei pääse, jos lapsi ei ole mukana (lapsi nyt 2v). Olisi todella LUXUSTA käydä vaikka kaverin (ei ole enää monta niitäkään jäljellä...) kanssa kahvilla jossain kahdestaan, mutta kun lapsi on pakko olla aina mukana, niin kahvittelukin sujuu lapsen huutoa kuunnellessa...
Viimeisen 9 kk aikana lapseni on ollut sairaana 13 kertaa, tutuksi ovat tulleet niin terveyskeskuspäivystys kuin sairaalan ensiapukin. Myös osastolla on vietetty ihan "riittävästi" aikaa. Ehkä sairauksista ja allergioista johtuen lapseni on TODELLA itkuinen ja vaikea tapaus, kaikilla ei varmaan ole näin rankkaa!
Jos olisin tämän tiennyt, en olisi koskaan yrittänytkään saada lasta. Yrittämistä kesti 2v ja nyt koitan vaan itselleni vakuutella, että tätähän minä halusin!
Nyt lapseni on 2v, ja heräilee yhä yöllä n. 3-9 kertaa. Vaikka tosi kamalaa tämä elämä on, rakastan häntä silti eniten maailmassa. Kai sitä on valmis kärsimään mitä tahansa lapsensa takia...
Kaikkeen varauduttava! Meillä koliikki ja allerginen lapsi. Arki ollut aika rankkaa alusta lähtien, apua ei lähellä,joten kolmisin pärjätty.
Olet ihan oikeassa, että totuus ja huonot puolet tuotava esille.
Meille neuvolassa synnytysvalmennuksessa esiteltiin ihanteellinen perhe, jossa vauva oli alusta asti ollut kuin unelma. Ei tosiaan tullut sellaista arkea. Kateellinen olen hieman niille, joilla asiat niin menny... No ihana lapsi silti meillä. On ainaki ruusuisen punaiset ajatukset vauva-arjesta karisseet.
Ehkä vähän tarkoituksellakin korostin huonompia puolia, ettei kysyjälle tulisi liian ruusuinen kuva, koska se ei ole todellista. Sen me kaikki äidit oikeasti tiedämme, vaikka miten täällä hehkuttaisimme :D
Kuitenkin on pakko sen verran hehkuttaa itsekin, etten vaihtaisi tätä aikaa mihinkään! Lapseni on todellakin kaikkeni ja kuten sanottu, mullistavin, ihanin ja ihmeellisin asia elämässäni. Ja tottakai ON myös paljon hyviä ja ihania hetkiä päivittäin, vaikka miten väsynyt välillä olisikin. En väsy katselemasta pikkuista, joka on tietysti tämänkin äidin ylpeydellä se kaikkein ihanin ja suloisin vauva maailmassa :)
nautin suunnattomasti joka hetkestä lapseni kanssa. omani on ollut todella helppo vauva ja uskon että koliikkivauvan kanssa on varmasti välillä tosi raskasta ja pinna kireelä. täytyy vaan opetella nauttimaan hetkestä, ei aina ajatella vain negatiivisesti ja kylvää sitä. ei se vauva kauaa ole vauva.. kaikki aika sen jälkeen kun olen tulut raskaaksi on ollut elämäni parasta.. olin odottaessani tiputuksessa, synnytys kesti n.4vrk.. so what? vähän ihanaa!! :D
minulla vaavi 10kk.Ensimmäiset 3kk olivat rankkoja, olin todella väsynyt, vauva itkuinen enkä saanut nukuttua. Mutta sitten helpotti ja aloin nauttimaan arjestamme. Nousen ennen vauvan heräämistä aamulla,että ehdin lukee lehdet, syömään ym...aamupäivät kuluu kerhossa, kyläilesssä, kotona leikkiessä, kaupassa ym. Vaihtelevalla menestyksellä siinä sivussa lueskelen, siivoan, teen ruokaa neulon. Vaavi nulluu aamupäivällä tunnin päikkärit, iltapäivällä kahden, jolloin teen vaunulenkin, ruokaa, käyn suihkussa yms. Illalla vaavi menee nukkumaan 9-10 välillä ja sen jälkeen valvon pari tuntii ehtii saunoa, syömään, katteleen ohjelmii.Ehdin kyllä mielestäni paljon tehdä kaikenlaista, enkä ole kokenut vauvan suuremmin rajoittavan elämää, päinvastoin, ihana tutustua uusiin ihmisiin ja päästä mukaan kaikkeen lapsitoimintaan. Välillä menee hermot- toki, kun vauva sairastelee tai on itkuinen hampaidentulon takia pitkin päivää ja yöt repaleisia. Väsyneenä pinna kummasti kiristyy. Vaavi kuitenkin herää 0-6kertaa yössä, eli hyvin saan mielestäni nukuttua. Kaikenkaikkiaan iloitsen arjestamme, enkä kaipaa mitään entisestä- no, ehkä tuota aiemmin mainittua vessarauhaa ja ruokarauhaa joskus.
Että liikaa pelottelua ei kannata kuunnella, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!! Se on tietysti totta että toiset lapset on hankalampiaa kuin toiset. Jos olisin kaikki ne kauheudet ottanut vakavasti niin en varmaan oilisi ikinä uskaltanut edes yrittää hankkia lasta ja se synnytys miten kauheaksi asiaksi se on minulle kerrottukkaan.
Meillä pojalla tuli niin kiire tulla ulos tähän maailmaan, että mitään puudutuksia ei ollut mahdollista käyttää (ja poika ei ollut mikään ihan pieni,melkein 4,5kg ja 53cm) mutta hengissä on selvitty, eikä siitä mitään traumoja jäänyt, se kipukin unohtui kun pojan sai tohon rinnalle!!! Ja tikit häviävät aikanaan!
Minulla on kaiken kaikkiaan vaan hyvää sanottavaa..
Minulla on eräs tuttu, joka ei uskalla hankkia lasta, hän on liikaa kuunnellut niitä kauhutarinoita.
Se pitää muistaa että jokainen lapsi ja äiti on yksilöllinen. Toisilla on vaan pitempi pinna, helpompi kestää vaikka huutavaa vauvaa ja toisille vaan sattuu helpompia lapsia!!
Ja jos elää pari suhteessa, niin siinähän on kaksi jotka voivat hoitaa lasta vuorollaan, kun toinen on väsynyt. Tai jos molemmat rupeavat olemaan väsyneitä, niin kannattaa käyttää isovanhempien apua, uskoisin että kyllä sieltä löytyy auttajia.
Tätä tilannetta kuvaa hyvin "vapauden menetys". Meidän tyttö 3,5kk. Elämä on vain ja ainoastaan vauvan hoitamista..Mies on vain viikonloput kotona, eli käytännössä hoidan vauvan yksin. Mä en jotenkin osannut kuvitella että tämä olis tällästä :/
Meidän tyttö on tempperamentiltaan ERITTÄIN vaativa..Käytännössä vieläkin sylissä koko ajan, ei pysty istua kun alkaa huuto..Ja meillä EI kitistä, vaan HUUDETAAN ja tosiaan tarkotan sitä, naama punasena ja sillon ei kyllä kuule yhtään mitään muuta ja kuuluu ihan varmasti kerrostalon toiseenkin päähän! Koliikki huudettiin ekat 3kk, nyt VÄHÄN helpottanut, huutaa siis vieläkin.. Ja vauva itkee tosi paljon, melkein koko ajan kun on hereillä..Mä en todellakaan osannut odottaa mitään tällästä! Miehen kanssa ei kerkeä olla yhtään lähekkäin, kun pitää kannella vauvaa :/
Mutta..valvotun yön jälkeen kun näen tytön nauravan, se pyyhkii kaiken pois :) kaiken väsymyksen, kaiken.. Nyt kun on alkanut hekottamaan, niin se tuntuu sydämessä asti, se on maailman kaunein ja ihanin ääni :) Se, kuinka omaa lastaan voi rakastaa, on jotain niin valtavaa..ihan mitä vain tekisin lapseni tähden ja suojelisin kaikelta pahalta, jos vain pystyisin! Se, että on pienen ihmisen elämän tärkein asia, on sekä rankkaa, että aivan ihanaa. On ihana tuntea itsensä tarpeelliseksi, mutta se on myös rankkaa..
On ihana oppia tuntemaan oma lapsi, kun alkaa hahmottamaan, että minkälainen persoona se pieni vauva on :D Vaikka tämä on ollut elämäni rankinta aikaa niin mitään en vaihtaisi pois. Enkä kadu lapsen hankintaa, vaikka kieltämättä ensialkuun kun vauva vain huusi, huusi, huusi ja huusi, ajattelin että mitäs sitä nyt on tullut tehtyä, mutta sekin meni sitten ohi..hormoonitkin kyllä vaikuttaa kaikkeen, tekee herkemmäksi..
Lapset ovat elämän suola. Eräs nainen kertoi minulle surullisen tarinansa ja sanoi, että parasta aikaa elämässä oli se, kun lapset olivat pieniä. Ja tuon olen kuullut muiltakin, omalta äidiltänikin! Että kyllä se on uskottava :)
Täytyy sanoa että kirjoitit kuin suoraan omia ajatuksiani! "Huonot" puolet omassa kirjoituksessani ehkä korostuivat, mutta ne eivät siltikään vie pois sitä ihanaa tunnetta omasta lapsesta! Huh, miten olikaan samoja tuntemuksia :)
Lisäisin vielä että talous on tiukemmassa kuin koskaan ja kaikki entiset menot on pitänyt jättää.Eikä helpota vielä ensi vuonnakaan kun hoitopaikat on paikkakunnallamme kiven alla ja toinen jää hoitovapaalle 300 euron -verot liksalla ja tekee viikonloppuisin keikkahommia,niin ei mennä senkään vertaa enää mihinkään mitä nyt.Kyllä kaipaa entistä ihanaa elämää tosissaan.Nyt on taas pitkä tylsä ilta edessä kotona.Kerran olemme päässeet leffaan 8 kuukauden aikana ja siinä ne huvit on sitten olleetkin ja taisivat ollakin ainakin vuoden ajan
tästä eteenpäin.
Juu luin sunkin kirjotuksen :) kuulosti kovin tutulta :) eihän tässä oikein muu oo auttanut kun opetella elämään ihan uutta elämää :)
Oon itse 26v ja 5 kuisen tytön äippä ja ollut alusta lähtien yksin, jo odotusajasta. Haaveilin vuosia lapsesta kun olin parisuhteessa mutta ei onnistunut. Sitten vihdoin "päätin" tulla äidiksi "yksin". Ollaan siis oltu nyt tytön kanssa kahestaan. Aika on mennyt tosi nopeesti, vastahan me päästiin sairaalasta kotiin, hehe. Kaikki on mennyt aivan loistavasti! Tyttö nukkunut jo laitoksella täydet yöt. Imetin 4kk ja nyt annan korviketta. Koskaan ei mitään pieniä vatsanpuruja suurempia ongelmia ollut. Olen aika onnellisessa tilanteessa kun sain näin "helpon" vauvan. Olisi tietenkin voinut käydä huonomminkin kun päätin olevani yksin vauvan kanssa... Ei voi muuta sanoo kun että päivääkään en vaihtaisi pois.
Päivät alkaa ennen kello kahdeksaa, aamupalaillen ja kahveja keitellen. Päiväunille tyttö menee siinä 10-11 maissa, nukkuu tunnin verran (nyt "isona") ja ottaa toiset päikkärit siinä 14-16 maissa. Yöunille mennäänkin sitten siinä 8n 9n maissa ja aamuun asti nukutaan. Imettäessä tietenkin heräsi kerran yöllä syömään mutta hyvin oon itsekin aina saanut nukuttua. Kannatti nukkua silloin alussa aina kun vauvakin nukkui, päivälläkin. Alussa sitä unohti syödä itse kun oli niin ylikierroksilla ja aika meni siihen vauvan syöttöön jne. Mutta ajan myötä sitä oppii vaan "ottamaan" sitä omaa aikaa. Kyllä sitä voi suihkussa käydä jne ihan rauhassa vaikka se vauva onkin. Pitää vaan ajoittaa tekemisensä. ja vauvan voi ottaa sitterissä yms mukaan esim kylppäriin. Maalaisjärkeä vaan.
En oikeen osaa sanoo mikä tässä olisi ollut kaikesta vaikeinta, hmm. Vaikka sitä on "joutunut" luopumaan aikapaljon omista menoista yms niin en kadu yhtään, eletään nimenomaan vauvan ehdoilla. Nuoruudet on juostu ja baareissa on tullut ravattua joten ei sinne ole enää mikään himo. Kävin kyllä tässä viikko sitten ekaa kertaa viihteellä ja karmee olo siitä seuras, hehe! Ens vuonna sitten taas. Mä en raaski olla ees poissa 3a tuntia pidempään =) Itse ainakin rakastan olla äiti ja kaikki on tähän mennessä (kop kop) mennyt hyvin. Kiitos kuuluu myös ystäville ja tuttaville jotka ovat aina puhelinsoiton päässä =)
Äitiys on ihanaa mutta kukaan lapsi ei ole toisensa kaltainen. Kukaan äiti ei voi verrata lastaan tai arkeaan muihin, jokaisella on oma näkemyksensä elämään yms. Eli se arjen ja vauvan kanssa eläminen on sekä ruusuista että risuista, riippuu kaiketi mihin vertaa...
Ensimmäisen lapsen saaminen oli shokki. Kaikki meni uusiksi. Hormoonit hyrräsi täydellä teholla ja kaikki oli synkkää. Todennäköisesti sairastin lievää raskauden jälkeistä masennusta. Ensimmäisestä vauvavuodesta ei ole mitään muistikuvia. Kaiken voin lukea silloisesta päivyristäni, johon kirjoitin joka päivä jotain. Aika monen päivän kohdalla lukee: Väsyttää, tylsää, miksi tuo huutaa
Aina kun mies oli kotona oli hauskaa ja mukavaa. Mutta silloin kun mies oli töissä... synkkää... Muistan eräänkin kerran katsoneeni kelloa ja ajatelleeni vielä 6 tuntia ja sitten mies tulee kotiin...
Kun "vauva" oli vuoden vanha lähdin käymään hammasta purren perhekerhossa (yhden tuttavan houkuttelemana) ja muutaman viikon kuluttua huomasin odottavani niitä päiviä kovasti. Samalla aloitin harrastuksen kansanopistolla ja kävin siellä kerran viikossa. Yhtä äkkiä minulla oli mieleistä tekemistä ja sitten alkoi maailmakin olla vähemmän synkkä.
Syntyi toinen lapsi (ikäero 1v 6kk) ja muistan eräänkin lenkin kaksosten rattaiden kanssa, kun lenkki aloitetaan kahden kirkuvan kakaran kanssa (päiväuni aika, ei väsytä) ja kuinka lenkki päätyi 5 km päässä asuvan äitini luo kahville. Pikku enkeleiden nukkuessa kaikessa rauhassa rattaissa.
Ensimmäisen aikaan oli rankkaa se että tuli lapsi joka vaati huomiota. Ei saanut enää lukea rauhassa koko kirjaa loppuun vaan piti syöttää lasta tasaisin väliajoin. Ja vaihtaa vaippaa ja tehdä jotain kokoajan. Se että ei nähnyt ketään päiväkausiin. Miksi sitä ei ymmärtänyt lähteä ulos??
Toisen lapsen aikaan rankinta oli se että oli kaksi pientä jotka nukkuivat eri aikaan. Ei enää ollutkaan sitä omaa aikaa jota oli ennen silloin kun esikoinen nukkui. Vaippoja sai vaihtaa kokoajan. Mutta toisaalta se oli helppoa. Ei ollut aikaa masentua!
Kolmas pallero keikkuu tuossa pinnasängyssä. Toinen on eskarissa ja ensimmäinen koulussa. Tämän kolmannen lapsen kanssa vasta minulla on ollut aikaa tehdä kaikkea. Hankalinta on se että lapsi on niin tyytyväinen! Kiukkuaisi edes joskus niin olisi jotain tekemistä!
Joko olen oppinut olemaan ottamatta stressiä turhista tai sitten olen oppinut organisoimaan hommat erilailla.